Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 1/1985

Osmo Ikola

Kielen normittamisesta

Viime aikoina on paljon keskusteltu suomen kirja- ja yleiskielen normittamisen merkityksestä: siitä, minkä verran tällaisia normeja on syytä opettaa koulussa ja minkä verran normeista poikkeamisen pitäisi vaikuttaa ylioppilasaineiden arvosanoihin. Kritiikki on tullut ennen kaikkea äidinkielen opettajien piiristä, ja sen kohteina ovat olleet ainakin ylioppilastutkintolautakunta ja kielenhuoltajat. On myös ehdotettu, että olisi järjestettävä näiden kolmen ryhmän edustajien välinen keskustelu. Julkisuudessa käydyn keskustelun ja tehtyjen ehdotusten johdosta on nyt järjestetty tämä teemapäivä. Aloitteen on tehnyt Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen suomen kielen lautakunta, ja taloudelliset mahdollisuudet tilaisuuden järjestämiseen on antanut tutkimuskeskus, jonka johtaja professori Tuomi on pyydetty tilaisuuden puheenjohtajaksi.

---

Kun mainitsemani asiat nyt askarruttavat mieliä eri tahoilla, on luullakseni hyödyllistä kerätä asianosaisten tahojen edustajia yhteen esittämään näkemyksiään ja pohtimaan yhteisiä kysymyksiä. Keskustelu sekalaisten julkaisujen palstoilla jää helposti jonkinlaiseksi varjonyrkkeilyksi.

Se perusasetelma, joka on lähtökohtana tarkasteltaessa kielenhuollon hyödyllisyyttä ja tarpeellisuutta, on seuraava. Suomessa puhutaan ensinnäkin lukuisia paikallismurteita. Ne voidaan ryhmitellä muutamiksi päämurteistoiksi, mutta samankin murteiston piirissä puhutaan eri tavalla eri pitäjissä, eri kylissä, ja jos tarkkoja ollaan, niin jokaisella yksilölläkin on oma murteensa, oma idiolektinsa. Toisessa ääripäässä taas on tiettyjä normeja noudattava yleiskieli, joka yhtenäisimpänä esiintyy ns. hyvässä tietokirjallisuudessa. Näiden ääripäiden väliin mahtuu lukematon määrä puhutun kielen eri asteita. Toiset ovat lähempänä normien mukaista yleiskieltä, toiset murteita, jotkin taas suunnilleen puolivälissä.

Mutta ulottuvuuksia on muitakin kuin se, jonka toisessa päässä on yleiskieli, toisessa kansanmurteet. Puhutaan sosiaalisista murteista, vaikkei niitä suomessa voidakaan kovin selvinä erottaa. Tietyt puhujaryhmät viljelevät puheessaan slangi-ilmauksia, mitkä enemmän, mitkä vähemmän. Niiden käyttö keskittyy toisaalta tiettyihin paikkakuntiin, etenkin suuriin kaupunkeihin, toisaalta taas tiettyihin ikäkausiin ja muulla tavoin rajattaviin ihmisryhmiin, esim. koululaisiin ja varusmiehiin.

Kaiken kaikkiaan se, mitä sanomme suomen kieleksi, on suuri joukko kielimuotoja, jotka eroavat toisistaan milloin enemmän, milloin vähemmän. Yhdeksi kieleksi nämä kielimuodot luetaan siksi, että niiden perusrakenne ja perussanasto kuitenkin on yhteinen. Voidaan myös sanoa, että suomen kielen puhujat kaikki ainakin suurin piirtein ymmärtävät toisiaan, mutta tähän täytyy liittää tuo varaus ”suurin piirtein”. Sisältyyhän suomen kielen eri ilmenemismuotoihin usein sellaisiakin ilmauksia, joita kaikki muut suomen kielen käyttäjät eivät ymmärrä tai eivät ainakaan ymmärrä oikein. Tuttuja ovat sellaiset esimerkit kuin verbit kehdata ja viruttaa tai vaikkapa neuloa, joilla on itäisissä murteissa eri merkitys kuin läntisissä. Tuttua on myös, ettei itäsuomalainen ymmärrä kaikkea raumalaisen puheesta eikä toisaalta länsisuomalainen kaikkea savolaisen tai karjalaisen puheesta. Slangia viljelevien helsinkiläisnuorten kieli saattaa olla täyttä hepreaa aikuisille, ainakin kaukana Helsingistä asuville. Myöskään se helsinkiläisvoittoinen puhekieli, jota usein kuulemme televisiosta, ei ole kotoista niille, jotka asuvat maan muissa osissa.

Mitä johtopäätöksiä pitäisi tehdä tästä tosiasiasta, siitä, että suomen kieli jakaantuu lukuisiin eri kielimuotoihin? Miten se on otettava huomioon koulujen äidinkielen opetuksessa?

Etsimättä palautuu mieleen Gottlundin kanta, joka edustaa yhtä äärimmäisyyttä: ”Minä ainoastaan asetan yhen lain: kirjuta niin kuin puhutaan! ja puhu niin kuin hoastetaan!” Näin anarkistista asennetta tuskin sentään nykyaikana tavataan. Juuri murteiden ja muiden kielimuotojen moninaisuuden ja kirjavuuden takia tarvitaan sellainen yhteinen kielimuoto, jota kaikki suomalaiset ymmärtävät ja jota valtaosa kansasta myös osaa käyttää: yleiskieli, joka voi olla kirjoitettua tai puhuttua. Kirjoitettu yleiskieli on kirjakieltä.

Ilman tällaista yhteistä viestintävälinettä ei nykyaikainen yhteiskunta voi tulla toimeen. Ajatellaanpa vaikka lainsäädäntöä ja hallintoa, koululaitosta, koko maahan leviävää sanomalehdistöä, televisiota ja radiota. Kysymys ei ole pelkästään ymmärtämisestä. Lukijat ja kuulijat kaipaavat yleensä kielellistäkin järjestystä ja säännönmukaisuutta. On syytä muistaa, että ennen nykyistä oppivelvollisuuden sekä viestinnän ja kehittyneiden liikenneyhteyksien aikaa myös kunkin paikkakunnan kansanmurre oli varsin yhtenäinen ja säännönmukainen, tiettyjä normeja noudattava kielimuoto.

Luulen, että me olemme näistä periaatteista likipitäen samaa mieltä. Ja koska yhteinen kielimuoto ei useimmille suomalaislapsille ole myötäsyntyinen, niin se pitää heille opettaa. Vastuu jää tietenkin suurelta osalta koululaitokselle. Näin pitkälle yksimielisyys ulottunee. Mutta miten yhtenäistä, miten tarkkaan normitettua tuon yhteisen kielen tulee olla? Vastaukset tähän kysymykseen ovat varmasti jo erilaisia.

Voidaan viitata ja on monesti viitattukin siihen, että on maita, joissa ei ole virallista kielenhuoltoa, esimerkiksi Englanti. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, ettei siellä olisi minkäänlaista kielenhuoltoa. Englannissa, samoin Yhdysvalloissa, on kielenkäytön alalla auktoriteetteja, joiden ohjeita yleisesti pyritään noudattamaan silloin, kun kyseessä on virallinen tai muuten korkeatasoiseksi tarkoitettu, valistuneelle lukija- tai kuulijakunnalle suunnattu viestintä.

Suomessa voidaan jonkinlaisena kielenhuollon alkuunpanijana ehkä pitää August Ahlqvistia. Niin paljon kuin hänen ankaruutensa aiheuttikin protesteja, täytyy kuitenkin myöntää, että hänellä on paljon ansioita suomen kirjakielen kehittäjänä. Astetta virallisemmin harjoittivat sen jälkeen kielenhuoltoa eräät Helsingissä toimivat seurat, kunnes 35 vuotta sitten kielilautakunta virallistui.

Kielenhuoltoon ja viime kädessä suomen kielen lautakuntaan kohdistuvaa arvostelua on lähinnä kahdenlaista. Toisaalta kuulee kielenhuoltoa moitittavan pikkumaisuudesta, saivartelusta. Kysytään, miksei yhtä hyvin voi sanoa tai kirjoittaa niin kuin näinkin. Yhtä usein kielilautakuntaa moititaan liiasta vapaamielisyydestä, sallivuudesta. Kysytään, miksei kielilautakunta – tai kielitoimisto – puutu siihen ja siihen kielelliseen rikkaruohoon. Tai: miksi hyväksytään ne ja ne rinnakkaisasut? Pitäisi kielenkäyttäjän ohjeeksi säätää, että vain toinen on hyväksyttävä.

Tällaisten arvostelujen keskellä kielilautakunta on koettanut valita linjansa. Yleisesti kai voidaan sanoa, että nykyinen linja on tuntuvasti vapaamielisempi kuin muutamien vuosikymmenten takainen.

Jos äidinkielen opettajien ja ylioppilastutkintolautakunnan välillä on erilaisia näkemyksiä siitä, kuinka suuri paino ylioppilasaineiden arvostelussa on pantava yleiskielen normien noudattamiselle, niin kielilautakunta ei ole suoranaisesti asianosainen. Lautakuntahan ei voi antaa muuta kuin suosituksia, joiden noudattamista se tietenkin toivoo mutta ei voi vaatia.

Ajankohtaisia kysymyksiä on paljon ja todennäköisesti myös erilaisia näkemyksiä. Toivon, että tänään kuultavien alustusten pohjalta syntyy vilkas ja rakentava keskustelu. Tarkoituksena ei tietenkään ole, että pohdittaisiin yksittäisiä kielenkäytön kysymyksiä. Periaatteista olemme tulleet keskustelemaan. Suuntaa antaa myös loppukeskustelun otsikoksi ohjelmaan merkitty kysymys: miten tästä eteenpäin?

Suomen kielen lautakunnan puolesta toivotan alustajat ja kaikki osanottajat tervetulleiksi tähän tilaisuuteen.¹

*

 

¹ Tämän numeron artikkelit ovat 13.10.1984 pidetyn teemapäivän alustuksia.


Kielikello 1/1985
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »