Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 4/1987

Pirjo Rantalainen

Äidinkielenopetuksesta sekä termeistä ja ”termeistä”

Kiitokset vastineista. Muutama pikku toteamus aiheesta lienee vielä paikallaan.

Jos äidinkielenopettajat tuskailevat alkeellisten oikeakielisyysvirheiden kanssa, ei ehkä ensimmäiseksi kannata ryhtyä pohtimaan opetuksen määrää. Kenties kysymyksenalaiseksi pitäisi asettaa opetuksen sisältö ja ylipäätään se, millaista tietoa oppilaat kielestä saavat. Hyvätkään ohjeet eivät jäsenny ja auta kirjoittajaa, jos kielestä, sen rakenteesta ja vaihtelusta, tyylistä, luettavuudesta yms. ei ole syntynyt kokonaiskuvaa vaan mieleen on jäänyt vain hajanaisia väitteitä oikeasta ja väärästä kielestä.

On selvää, että koululaiset eivät vielä rakentele kaikkia niitä kapulakielisyyksiä, joita virastokieli ja suunnitelmat ovat täynnään. Yhtä selvää on, että näiden tekstien kirjoittajat ovat aikanaan olleet koululaisia ja nauttineet äidinkielen opetusta liki 2000 tuntia kahdentoista kouluvuotensa aikana. Onko tarkoituksenmukaista, että kouluopetus kantaa hedelmää vain ylioppilaskokeeseen saakka, mutta tämän jälkeen koulun antama kielitaito ei mitenkään auta kehittämään omaa ilmaisua, soveltamaan sitä uusiin tieteenaloihin ja työtehtäviin, arvioimaan eteen tulevia kielen malleja. Jos koulun opit kantaisivat koulun jälkeiseenkin elämään, vähenisivät kaiketi myös kapulakieliset mallit.

Opettajat pitivät asumispalveluja käsittelevää katkelmaa kauheana. Saman katkelman perusteella Henrik Grönqvist tarttuu tekstiini ja ryhtyy puolustamaan ammattitermistöä. Ristiriita on kiinnostava.

Erikoissanastoa kehittyy kaikille aloille, eikä siinä vielä mitään pahaa ole. Tätä eriytymistä vastaan en tekstissäni ollut. Erikoissanasto vaihtelee erittäin onnistuneesta erittäin epäonnistuneeseen, mikä lienee tuttua kaikille termejä nähneille.

Kun kerran termejä tarvitaan, on hyvä kysyä, voidaanko erikoisalojen tarpeisiin kehittää sellaista sanastoa, jota pystyy edes jotenkin yleiskielen perusteella ymmärtämään. Toinen aiheellinen kysymys, voidaanko kielenopetuksessa opettaa sellaisia asioita, että kirjoittaja pystyy arvioimaan muodostamansa termin selkeyttä ja vaikuttamaan siihen, mitä sanoja hän käyttää. Ettei kävisi niin kuin Grönqvistin mainitsemassa sosiaalihuoltolaissa, jonka sanontaa kukaan ei ollut keksinyt vaan se oli jotenkin vain tullut paperiin, josta sitten oppikirjat sitä edelleen lainaavat. Tyhjästä tulleelta palveluteksti hieman näyttääkin.

Jos ja kun erikoisilmaukset jäävät sellaisiksi, että ne vaativat määritelmiä, kuinka saadaan määritelmä kulkemaan termin mukana? Lakia säädettäessä voidaan alkupykäliin kirjoittaa määritelmiä ja luottaa siihen, että loppupykälienkin lukijalla on määritelmä tiedossaan. Mutta kuinka voidaan estää lukijaa ymmärtämästä lainlaatijoiden sopimia sanoja oman kielitaitonsa, intuitionsa ja kokemuksensa perusteella, kun hän saa eteensä tiedotteen, lomakkeen, päätöksen tai muun tekstin, jossa määritelmät eivät olekaan mukana.

Kenties joskus kannattaisi kirjoittamisessa sukeltaa sanoja syvemmälle, niin että teksti ei rakentuisikaan sisäpiirien sanoista ja niiden tulkintaohjeista (”järjestetään asumispalveluja – – asumispalvelu tarkoittaa – – ”) vaan valottaisi sanojen takaista maailmaa ja käyttäisi tähän arkisesta elämästä tuttua sanastoa.

Äidinkielen kirjan esimerkki oli tekstissäni muiden muassa esimerkkinä siitä, että oppikirjat eivät aina anna hyviä malleja kielenkäytöstä. Esimerkki näkyy saaneen riittävän tarkan selvityksen jo Grönqvistin vastineessa. Jos kielentarkistajana olisin saanut tuon katkelman eteeni, en suinkaan olisi ensimmäiseksi puuttunut ammattikielen sanoihin ”lause” ja ”virke”. Toivottavasti tämäkin vakuuttaa Henrik Grönqvistiä edes hiukan siitä, että kielenhuoltajien tai kielentarkistajien tavoitteena ei missään tapauksessa ole hävittää erikoisalojen sanastoa.




Kielikello 4/1987
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »