Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 4/1987

Eeva Maria Närhi

Uusien nimien antamisesta ja vanhojen suojelemisesta

Paikannimien antamisen ongelmat vaihtelevat eri maissa. Kanadassa tai Australiassa on viranomaisten nimettävä suurten alueiden luonnonpaikkoja. Autiomaissa ei vanhoja nimiä kerta kaikkiaan ole, koska siellä ei ihminen ole ennen liikkunut. Nimiasiantuntijaelinten on pohdittava, mitkä ovat oikeat periaatteet nimien annossa ja miten periaatteet saadaan käytännössä toimimaan oikealla tavalla.

Meillä uusien paikannimien tarve ei juuri koske luonnonpaikkojen nimiä. Soiden tarkassa inventaariossa on tosin jouduttu virkateitse muodostamaan jonkin verran ”käyttönimiä ”: kansan omaan tapaan on jonkin läheisen paikan nimi otettu avuksi ja liitetty sopivan suota merkitsevän sanan alkuosaksi eli määritteeksi. Esimerkiksi Kivirovan vieressä oleva nimetön suo on soiden luetteloon kirjattu Kivirovansuoksi. Yleensä luonnonpaikoilla Suomessa on jo nimensä. Vanhojen nimien osalta on huolehdittava vain, ettei niitä syrjäytetä muka muodikkaampien nimien tieltä.

Nykyisin uusien paikannimien anto meillä ja useimmissa Euroopan maissa on rakennettuun ympäristöön kuuluvien kohteiden, asuma-alueiden, teiden, katujen, talojen yms. nimeämistä. Nimeämisperiaatteet ovat suunnilleen samat eri maissa; niiden tulkinta ja toteuttaminen käytännössä vaihtelee, osasyynä ilmeisesti nimitiedon puute. Meillä nimikäytäntöä on syytä seurata tarkkailemalla yhtäältä teitä ja osoitteita koskevien uusien määräysten vaikutusta ja toisaalta kaava-alueiden nimeämismuoteja.

Numeroko nimeksi

Pari vuotta sitten kuultiin meillä, varmaan monella taholla yllätyksenä, että kuntia on kehotettu antamaan myös haja-asutusalueella kaikille teille nimet ja että kaikki asutut talot saavat osoitenumeron, jonka määrää talon etäisyys tien alkukohdasta. Tien alku sanottiin määriteltävän liikenteen suunnan perusteella.

Täsmällisen kuljetus- ja pelastuspalvelun kannalta suunnitelma on varmaan parannus. Se on ehkä välttämätön myös postinjakelun hoitamiseksi, jos kehitys vie paikallisten postitoimistojen lakkauttamiseen ja postinjakelu siirtyy etäisempien postikeskusten kuljettajille. He liikkuvat milloin milläkin reitillä eivätkä voi hankkia sitä paikallistuntemusta, joka nykyisillä kylien postinkuljettajilla on. Nimistönhuollon ja -suojelun kannalta asia on kiintoisa, mutta myös huolestuttava: millaisia tiennimiä otetaan käyttöön ja miten talojen numerot rupeavat vaikuttamaan talojen nimien käyttöön.

Miten teiden nimeäminen on käynnistynyt ja onnistunut eri puolilla maata, ei ole vielä tiedossa. Nimitoimisto on suosittanut, milloin kunnista on neuvoja kysytty, vanhojen tiennimien ja tiennimimallien käyttämistä. Periaatteellista selvitystä kaipaavia kysymyksiä on kuitenkin paljon ratkaisematta. Vanhastaan saattaa kunnassa olla useita samoja tiennimiä. Olisiko niistä säilytettävä nyt yksi ja muut nimettävä uudestaan? Millä perusteella valitaan säilytettävä nimi? Miten kuullaan asukkaiden kantaa? Voitaisiinko samoja vanhoja nimiä säilyttää käytössä liittämällä niihin erottava määrite, esimerkiksi monen Mattilan taloon päättyvän Mattilantien erottamiseksi käytettäisiin apuna vastaavaa kylännimeä: Niemisjärven Mattilantie, Kankaisten Mattilantie ja Kynsiveden Mattilantie? Mitä nimeä käytetään kuntaa halkovasta kanta- tai valtatiestä ja mistä talojen numerointi tällöin saadaan? Asiallista olisi kai ollut, että teiden nimeämistä ja talojen numerointia koskevassa suunnitelmassa olisi alun pitäen kiinnitetty riittävästi huomiota sen olennaiseen kohtaan eli itse nimistönsuunnitteluun.

Toinen puoli tässä maaseudun asuintalojen osoitteita koskevassa suunnitelmassa on numeroiden käyttöönotto. Järjestelmässä numero ilmaisee matkan pituutta kymmeninä metreinä tietystä tienalusta ja on sellaisena hyvä ohje tulijalle. Jos osoitteisiin jää vain asukkaiden nimi sekä tiennimi ja numero, on vaarana, että perinteiset talonnimet syrjäytyvät ja ennen pitkää unohtuvat elävästä kielestä tyyten. Se olisi suuri kulttuurivahinko meidän maassamme, jossa vanhaa nimistöä on muutenkin ohuelti. Osoitekäytäntöä olisikin nyt ohjattava suosimaan, ei karsimaan talonnimen käyttöä numeron ohessa. Esimerkiksi Suolijoentien varren talojen osoitteet voisivat olla seuraavan tapaisia: Suolijoentie 100 Tarhala, Suolijoentie 125 Eteläinen, Suolijoentie 195 Ainola, Suolijoentie 201 Pynnölä, Suolijoentie 289 Suolijoki, Suolijoentie 292 Peltola. Osoitteesta näkee, että Tarhalaan on tienhaarasta 1 000 metriä, Eteläiseen 1 250 metriä tai että lähes kolmen kilometrin päässä yleisestä tiestä sijaitsevien talojen nimet ovat Suolijoki ja Peltola.

Todellista vai kuviteltua nimivoimaa

Toinenkin nykyiseen osoitekäytäntöön kohdistuva paine uhkaa perinteistä nimikäytäntöä. Kun 1970-luvulla otettiin postitoimipaikkojen numerotunnukset käyttöön, kaupunkikuntien erilliset toimipaikkojen nimet poistettiin käytöstä ja toimipaikat ruvettiin erottamaan toisistaan pelkillä numerotunnuksilla: Helsingin Ruskeasuosta tuli 00280 Helsinki 28, Etelä-Haagasta 00320 Helsinki 32. Muutos tehtiin postilaitoksen työn järkeistämiseksi, postin asiakkaita muutos ei juuri miellyttänyt. Numeroita on vaikeampi muistaa kuin nimeä, ja jo heti alkuunsa pelättiin sitäkin vaaraa, että kaupungin osien ja osa-alueiden nimien poistuminen osoitteista ajan mittaan rupeaa heikentämään kaupunkikuvan hahmottumista. Pelko oli aiheellinen. Nyt jo tuon tuostakin valitetaan, että kaupungin eri osia ei tunneta nimeltä.

Mutta niissä kunnissa, jotka eivät ole kaupunkeja, tuntuu nyt olevan painetta saada kaupunkimainen osoitekäytäntö. Se merkitsisi luopumista vanhoista postitoimipaikkojen omista nimistä, jotka usein ovat omaleimaisia kylien tai kulmakuntien nimiä, ja yhden nimen, kunnan nimen, toistumista hiukan toisistaan poikkeavien numerotunnusten kanssa. Suomessa on vajaat viisisataa kuntaa. Postitoimipaikkojen nimien supistaminen niiden nimiin merkitsisi elävän kielen köyhdyttämistä. Yksilöiviä postitoimipaikkojen nimiä on käytössä kolmisen tuhatta. Postin jakelun kannalta kyseinen muutos ei merkitsisi parannusta. Posti- ja telelaitos ansaitsee kiitoksen tähänastisesta linjastaan suhtautumisessaan heikosti perusteltuihin nimenmuutosesityksiin. Toivottavasti kunnissa ei leviä epäterve suunta vähentää jokapäiväisestä käytöstä pois nimiä, jotka ovat hyvin paikantavia, hyvin muistissa pysyviä ja hyvin tehtävässään palvelevia. Kunnan nimen esiintymisellä jokaikisessä osoitteessa ei ole suurta merkitystä kunnan kuvan kirkastamisessa, mihin näillä postitoimipaikkojen nimien muuttamisilla tuntuu perimmiltään pyrittävän.

Monitoimitalojen ja -tilojen nimet

Kuntien ”julkisivuun” alkaa nyt jo hyvin yleisesti kuulua virastotalon lisäksi monitoimitalo, kuten näitä kuntalaisille ja usein ulkokuntalaisillekin monenlaisia palveluja tarjoavia rakennuskomplekseja on ruvettu kutsumaan. Myös yhteistalo-sanaa on ehdoteltu käyttöön, ovathan talot yhteiskäytössä, usein yhteisomistuksessakin. Asiaan tavallisesti kuuluu, että monitoimitalo saa oman nimen. Käytännöllisestä nimestä on epäilemättä hyötyä monitoimitalolle.

Nimeämisideana ei kunnissa ole rohjettu tai haluttu käyttää juuri muuta kuin kunnan nimeä. Ehkä on katsottu, että sellainen monitoimitalon nimi parhaiten hyödyttää myös kuntaa. Käytännössä tämä nimi-idea osoittaa pientä heikkouden merkkiä. Nimi ei kuulosta täysin onnistuneelta tavallisissa käyttöyhteyksissään: tilaisuus pidetään Järvenpäässä Järvenpäätalossa tai Tamperetalossa Tampereella.

Isoissa kunnissa monitoimitaloja on useita ja ainakin silloin tulee vaihtelua nimiin. Usein riittää pienikin keino. Esimerkkinä sopii mainita Helsingin Laajasalon kotiseututalo, joka on Yliskylän kartanon rakennuksia. Sille on löytynyt nimikilpailun ehdotuksista kelvollinen nimi Ylistalo. Mitä hyviä ominaisuuksia sillä on? Se on ensiksikin perinteistä länsisuomalaista nimimallia. Toiseksi se on paikallistamiskykyinen; se liittyy Yliskylän kartanon nimeen, mutta ei sekoitu muihin nimiin. Kolmanneksi se on helppokäyttöinen, se ei tuota kirjoittamis-, ääntämis- eikä taivuttamisvaikeuksia. Niin ikään käytöltään ongelmaton on ortodoksisen seurakunnan Tampereelle rakennettavan talon nimi Nikolaintalo, ja hyvin tuntuu kieleen luontuneen Vantaan konserttitalon Martinuksenkin nimi, joitakin onnistuneita uudisnimiä mainitakseni.

Kunnan- tai muuhun paikan-, samoin kuin henkilönnimeenkin perustuvissa monitoimitalojen nimissä on valitettavasti usein kompastuttu epäsuomalaiseen rakenteeseen. On muodostettu sellaisia nimiä kuin ”Tampere-talo”, ”Kouvola-talo”, ”Juhani Aho -sali”, ”Sampo-talo”. Mutta on käytetty myös astetta parempia malleja: Hyvinkääsali ja Malmin Malmitalo sekä täysin kansankielisiä Karjalantalo Joensuussa ja Hakalantalo Hyvinkäällä Hakalan kaupunginosassa.

Monitoimitalojen ja niihin verrattavien muiden julkisten tilojen nimet liittyvät luonnostaan talonnimiin ja rakennetun ympäristön nimiin, lähinnä ns. kaavanimiin. Viime vuosisadalla ja tämän vuosisadan alussa, jolloin suomen kielen oikeinkirjoitus oli vielä horjuvaa, kirjoitettiin Runeberg-katu, Snellman-katu. Käytäntö on sittemmin vakiinnuttanut osien kirjoittamisen kokonaan yhteen ja yleensä alkuosan genetiivimuotoon, jos alkuna on henkilön- tai paikannimi: Runeberginkatu, Antintalo, Rautalammintie, Annantalo, Karjalantalo.

Yhdysmerkin käyttäminen kunnan tai muun kohteen nimestä rakennetuissa talonnimissä (”Hyvinkää-talo”) toisi uuden perustelemattoman säännön talonnimien kirjoittamiseen. Kyseessähän ei ole samanlainen erisnimialkuinen yhdyssana kuin esim. Anna-täti tai Finlandia-talo. Niissä yhdysosien suhde on erilainen: tädin nimi on Anna, talon nimi on Finlandia kuten portinpieleenkin on kirjoitettu. Toinen asia on, että Finlandia ei näy yksinään pystyvän toimimaan kyseisen rakennuksen nimenä. Ei ilmoiteta: ”Konsertti on tiistaina kello 19 Finlandiassa”, vaan ”– – Finlandia-talossa”. Selittävä osa talo esiintyy aina. Sen vuoksi olisikin ilmeisesti järkevää, että rakennuksen virallinen nimi sisältäisi sen ja olisi Finlandiatalo.

Monitoimitalojen nimiä muodostettaessa ei ole liioin kyse sellaisista yhdyssanoista, joissa erisnimi on kyllä alkuna mutta tuloksena ei ole ”nimittävä” erisnimi, vaan pikemmin luokitteleva appellatiivinen yhdyssana, esimerkiksi Päijänne-suunnitelma, Kuula-konsertti, Bomba-ilmiö, Röntgen-säde, joka nyttemmin jo kirjoitetaankin röntgensäde kuten appellatiivit muutoinkin.

Monitoimitaloille tai saleille sen sijaan annetaan oma nimi kuten erisnimi on vanhastaan annettu lohkotiloille, kaduille, toreille ym. Kielenkäytön kannalta on sen vuoksi järkevää soveltaa näihin nimiin vakiintuneita paikannimien oikeinkirjoitussääntöjä eikä luoda uusia monitoimitalo- ja salisääntöjä.

Onko nimen alkuosa genetiivissä vai nominatiivissa, riippuu niin kuin vanhassakin nimistössä alkuosan luonteesta, kuten jo edellä todettiin. Paikan- tai henkilönnimi on yleensä genetiivissä. Genetiivi on vanhastaan hyvin monikäyttöinen sija, ei vain omistamista ilmaiseva, niin kuin nykyisin taidetaan virheellisesti pelätä.

Hyvinkäänsali, Tampereentalo ja Kouvolantalo olisivat olleet parempia ratkaisuja kuin Hyvinkääsali, Tampere-talo ja Kouvola-talo, samoin Sammontalo, koska talo on nimetty vakuutusyhtiön mukaan. Sampotalo sopii nominatiivialkuiseksikin mutta tuntuu silloin viittaavan monitulkintaiseen onnentuottajaan Sampo-käsitteeseen; yhdysmerkki Tampere-, Kouvola-, Sampo-talossa on joka tapauksessa tarpeeton. Hakalantalo on ja Järvenpääntalo ja Juhani Ahon sali olisivat suositettavia kirjoitusasuja.

Sopinee mainita vielä malli, joka ainakin joistain kunnannimistä tuottaisi monitoimitaloille käyttökelpoisia nimiä: Turun läänin Koskella on tiettävästi Koskelaistalo. Se ilmaisee sen, mitä halutaankin: koskelaisten talo ja koskelaisuutta edustava talo.

Paikannimet kaavanimien aineksina

Muitakin uusia nimiä kuin monitoimitalojen nimiä annettaessa käytetään aineksina kuntien tai muiden paikkojen nimiä. Jos kaavanimiä muodostetaan lähiseudun nimistä, se on tehtävä loogisesti: Tuusulantien on Helsingissä kuljettava Tuusulaan, Vihdintien Vihtiin ja Tampereella Lempääläntien Lempäälään ja Teiskontien Teiskoon, niin kuin ne kulkevatkin. Kaupungin kasvu tosin joskus tekee nimien logiikalle kepposia: nimenantamisen aikaan järkevä ”suuntanimi” menettää suuntaamiskykynsä, kun uudet kaavoitetut alueet levittäytyvät vanhojen kaupunginosien ympärille ja liikenne ohjataan uusille väylille. Asia voidaan nimessä useimmiten korjata lisämääritteen avulla: Porvoon maantiestä tulee Vanha Porvoontie.

Muiden paikannimien kuin alueen omien perintönimien tai luonnollista nimeämistä edustavien suuntaa ilmaisevien nimien antamista on harkittava tarkasti monelta kannalta. Missään tapauksessa ei saisi ottaa kaavanimistöön toisen paikan nimeä yksinään, ilman paikanlajia ilmaisevaa perusosaa, katu, tie, polku, aukio jne., muutoin voidaan syytellä nimien ryöstämisestä. Jos siis nimistönsuunnittelijain päähän pälkähtää vaikkapa sellainen idea, että jokin kaava-alue saa nimensä Saariselän pää-loppuisten tunturinnimien mukaan, niin uudisnimien pitäisi olla tyyppiä Kiilopääntie, Kaunispääntie, Kivipäänpäätie, Nillanpääntie jne., ei pelkkä ”Kiilopää” eikä ”Nillanpää”.

Nimien tarve ei monessakaan kunnassa ole niin suuri, että muiden seutujen nimien käyttöön tarvitsisikaan turvautua. Jotkin muistonimien luonteiset uudisnimet näyttävät kuitenkin olevan niin suosittuja, että lienee tarpeen katsastaa nimiaiheita siltä kannalta.

Perusteltuina nimiaiheina voidaan pitää vanhoja karjalaispitäjien nimiä ja niiden kylien ja huomattavien luonnonpaikkojen nimiä, tietenkin niin valittuina että ne kertoisivat, mistä päin Karjalaa kunta 1940-luvulla on saanut uutta elinvoimaa. Kautta aikojen on asukasvirtojen mukana siirtynyt uusille paikoille myös nimiaineksia, miksipä niitä ei voitaisi tarvittaessa harkitusti käyttää myös kaavanimien aineksina.

Toinen periaatteessa sama vanha nimiaines sisämaassa ja Pohjois-Suomessa saattaa olla niiden muinaisten hallintopitäjien asiakirjanimistö, joiden asukkaiden tiedetään ensiksi rakentaneen nyt uudisnimiä tarvitsevaa aluetta. Esimerkiksi Hankasalmella, joka on aikoinaan ollut hauholaisten ja pälkäneläisten erämaita, voitaisiin antaa sellaisia nimiä kuin Hauholaistentie, Pälkäneläistentie jne., jos Hankasalmen omat nimi- ja sanavarat ehtyisivät, mitä ne kylläkään eivät tee. Todellinen omavaraisuuden loppuminen on vain suurehkojen, nopeasti kasvavien kaupunkitaajamien ongelma. Joka kunnassa on kaavoitettavilla alueilla oma runsas nimistöpohja ja oma nimettävää kohdetta kuvaileva sanasto ensisijaisesti käytettävissä. Jos aihepiirinimiin on turvauduttava tai halutaan jostain syystä turvautua, niin oman paikkakunnan historiaan liittyvät tapahtumat, perinteiset elinkeinot, tavat ja harrastukset tarjoavat yllin kyllin aineksia omaleimaisen kaavanimistön kehittämiseen tarvitsematta mennä merta edemmäksi kalaan.

”Privolžskintie”, ”Szczecininaukio”

Ystävyyskunta- tai ystävyyskaupunkiaate on parina viime vuosikymmenenä voimistunut uudestaan oltuaan pitkään aivan vaimeaa. Se on laajentunut naapurimaita kauemmaksi. Hyvä niin, yhteydenpito eri maiden ystävyyskaupunkien asukkaiden kesken voi parhaimmillaan kehittyä konkreettisia tuloksia tuottavaksi kansainvälisyyskasvatukseksi.

Kaupunkien ja kuntien ystävyysseremonioihin on kuitenkin yleistynyt arveluttava tapa: tien, aukion tai torin nimeäminen ulkomaisen ystävyyskaupungin mukaan. Nimenantaminen ja varsinkin nimiehdotusten esittäminen on halpa ja vähätöinen teko, mutta vie nimenannon ja -antajat hetkeksi myönteiseen julkisuuteen. Kaavanimen myöhemmät käyttäjät voivat sen sijaan saada mieluisan ystävyyskaupungin nimestä kannettavakseen jokapäiväisen ristin. Ulkomaisen nimen kirjoittaminen, ääntäminen, jopa muistaminen voi olla seudun asukkaille kohtuuttoman vaikeaa. Ainakin osoitekäyttöön sellaisten antamista on vältettävä, eikä niitä pelastuspalvelun tai tiedotuksen kannalta voi pitää suositettavina puistojen tai -aukioidenkaan niminä. Voisivathan ystävyyden muistomerkit toki olla muita kuin kaavanimiä, vaikkapa kaupunkikuvaa parantavia taideteoksia tai asukkaita aktivoivia vuosittain määräpäivinä toistuvia merkkitapahtumia: ”Debrecenin päivän karkelot Kauppakadulla”, ”Hafnarfjördurin kynttiläkulkue Koskipuistossa” jne.

Merkkimiesten muistonimet

Muistonimiä on syntynyt kaikkina aikoina henkilöiden mukaan, mutta tuntuu siltä, että viime vuosina henkilöiden mukaan nimeämisestä on tullut maailmanlaajuinen muoti. Kovin kerkeä muistonimien antaminen saattaa olla seurauksiltaan valitettavaa, varsinkin jos muistonimen tieltä raivataan pois vanha vakiintunut nimi. Vanhaan nimimiljööseen ympätty uusi nimi voi rikkoa kokonaisuuden ja tuhota kokonaan näkyvistä vanhaan kadunnimistöön kiteytyneen kaupungin kehityshistorian. Ikävää on sekin, jos vasta annettu muistonimi on uudestaan muutettava, kun kyseistä henkilöä ei enää pidetä kovin näkyvän muistamisen arvoisena.

Suomessa on muistonimiä henkilöiden mukaan annettu harkitun säästeliäästi, mutta nyt näyttää meilläkin päässeen valloilleen tämä nimeämismuoti. On siis tarpeen kerrata ne vakiintuneet periaatteet, joita muistonimiä annettaessa on noudatettava.

1. Muistonimiä annetaan vain edesmenneiden henkilöiden mukaan. Poikkeukset rajoittuvat esimerkiksi Helsingissä minimiin: 6 500 kaavanimen joukossa on neljä kadun tai puiston nimeä, jotka on annettu henkilön mukaan heidän elinaikanaan. Joka kerta kyseessä on ollut vertaansa vailla oleva suomalainen: Mannerheim, Sibelius, Urho Kekkonen ja Arvo Ylppö.

2. Paikat ovat saaneet nimiä kansanomaisestikin merkkimiesten ja -naisten mukaan. Niin sopii kaavanimistöönkin syntyä paikalliseen historiaan liittyviä nimiä. Paikan omistaminen yksinään ei ole riittävä peruste edesmenneen henkilön nimen käyttämiseen kaavanimen aineksena. Henkilön toiminnan pitäisi olla yleisesti tunnustettu muistamisen arvoiseksi ja liittyä paikkakuntaan. Oman seudun historiasta voi nousta esiin maineikkaan kansanparantajan, uhrautuvan kätilön, huippumetsurin tai ikiliikkujankeksijän nimi tärkeämpänä muistettavana kuin eri kunnissa tai seurakunnissa virkauraa kehittäneen miehen, joka kyllä asiakirjoissa mainitaan säännöllisesti.

3. Olennainen henkilökohtainen vaikuttaminen kunnan elämään nimikkokadun tai -puiston saamisen edellytyksenä merkitsee myös sitä, että ulkomaalaisten mukaan ei Suomessa muistonimiä anneta. Vanhojen nimien joukossa on Ruotsi-Suomen sekä Suomen suuriruhtinaskunnan ja Venäjän hallitsijoiden ja heidän perheenjäsentensä nimiä, mutta nimitraditiomme mukaan ei uusia enää muodosteta. Jonkun kuninkaallisen tai ulkomaisen ”julkkiksen” vierailu kunnassa ei toki ole kaavanimistöön ikuistettava tapaus. Poikkeuksena ovat ne ulkomaalaisten nimet, jotka Yhdistyneiden kansakuntien kehotuksesta on annettu kansainvälisessä puolueettomassa humanitaarisessa työssä erityisesti ansioituneen henkilön muistoksi, kuten aikoinaan meilläkin annettiin YK:n pääsihteerin Dag Hammarsköldin muistoksi.

Nimistön kehityksen ja nimien jokapäiväisen tarpeen kannalta voi suosittaa henkilönnimien käyttöön kaavanimien annossa harkintaa ja säästeliäisyyttä. Jos jonkin muistonimen antamisesta ollaan eri mieltä, on jo hyvä syy epäillä kyseisen nimen antamisen onnistuneisuutta ja tarpeellisuutta. Kiinan käytäntöön, joka ei nykyisin hyväksy henkilöiden mukaan nimeämistä lainkaan, meillä ei sentään ole syytä mennä. On ymmärrettävää ja nimistönsuunnittelun kannalta toivottavaakin, että eri intressipiirit tekevät muistonimiehdotuksia. Nimiasiantuntijaelinten, nimitoimikuntien ja kunnan päättäjien tehtävänä on vakiintuneiden kriteerien avulla punnita, mitkä ehdotukset ovat toteuttamiskelpoisia, ja ratkaista, milloin ja miten ne toteutetaan. Kaavanimistöä ei saisi kehittää yksipuoliseksi, vaan siitä pitäisi luoda eri ideoita hyödyntäen rikas ja vivahteikas.


Kielikello 4/1987
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »