Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 4/1987

Aino Sinisalo

Uudellamaalla, Vanhassakaupungissa ja Pitkälläsillalla

Adjektiivialkuisten paikannimien taivutuksen yleissääntönä on, että nimet taipuvat niin kuin asianomaisella paikkakunnalla paikallinen väestö on tottunut kutakin nimeä taivuttamaan. Sama nimi saattaa eri puolilla Suomea taipua eri tavoin. Vanhastaan nimiä on taivutettu ja taivutetaan yhä siten, että yhdysnimen molemmat osat ovat kongruenssissa eli mukautuneet samaan taivutukseen, esimerkiksi Isossakyrössä, Uudessakaupungissa. Tätä taivutustapaa on syytä edelleen noudattaa, siihenhän suomalainen korvamme on tottunut. Poikkeuksena on kuitenkin muutamia mukautumattomaan taivutukseen eli inkongruenssiin vakiintuneita nimiä, esimerkiksi Kaunissaaressa, Kylmäkoskella. Tällaisia taivutuskysymyksiä käsittelee nimitoimiston tutkija Aino Sinisalo tässä kirjoituksessa.

Yleisimmät paikannimien määritteinä esiintyvät adjektiivit ovat iso, suuri, vähä, pieni, pikku, uusi ja vanha, mutta melkeinpä mikä tahansa adjektiivi voi olla nimen alkuosana. Tavallisia nimien määriteosia ovat esimerkiksi harva, hyvä, jyrkkä, kaita, kaunis, korkea, kuiva, kylmä, laaja, matala, paha, pimeä, pitkä ja syvä. Näiden mukautuminen vaihtelee. Adjektiivin luonteisia ovat myös sanat autio ja pyhä. Paikannimien määritteinä tavallisia ovat myös monet väriä ilmaisevat adjektiivit, jotka vanhoissa paikannimissä ovat yleensä aina taipuneet. Nimen määriteosana oleva adjektiivi voi joskus myös olla vakiintunut käyttöön vajaamuotoisena suur-, pien-, uus- jne. Alkuosan taipuminen tai taipumattomuus ei kuitenkaan riipu yksinomaan määritteenä olevasta sanasta.

Kokoa ilmaisevat adjektiivit

Pohjois-Satakunnan ja suomenkielisen Etelä-Pohjanmaan sekä ruotsinkielisen Etelä-Pohjanmaan väliin jäävä Isojoki on nimensä taivutuksessa aiheuttanut ohjeiden antajille runsaasti miettimistä. Pitäisikö sanoa ja kirjoittaa Isonjoen, Isollajoella vai Isojoen, Isojoella? Paikannimien ohjeluettelot ovat olleet viime vuosisadalta 1970-luvulle kongruenssin kannalla: olisi taivutettava sekä määriteosaa että perusosaa. Tällainen taivutus on myös vanhastaan ollut seudun asukkaiden käyttämää. Nimen genetiivi on ollut Isonjoen, paikallissijataivutuksessa on käytetty muotoja Isollajoella, Isoltajoelta, Isollejoelle. Nimitoimiston kokoelmatietojen mukaan vasta 1970-luvulla on kongruoivan taivutuksen rinnalle tullut nuorten käyttämä inkongruentti taivutus Isojoen, Isojoella, Isojoelta, Isojoelle. Se on sittemmin varsin nopeasti yleistynyt, jopa niin, että kunnan 1984 ilmestyneen kotiseutukirjan nimenä on Isojoen pitäjän kirja. Nimeä Isokyrö on aina taivutettu mukauttaen: Isonkyrön, Isossakyrössä.

Varsin yleinen kylän tai kylänosan nimenä on Isokylä. Poikkeuksetta sanotaan Isossakylässä. Pohjois-Suomessa Oulun ja Kemin seudulla käytetään ulkopaikallissijoja, mutta sielläkin sekä määrite- että perusosa taipuvat (Isollakylällä).

Itä-Suomessa vastaava nimi on Suurikylä. Nimeä taivutetaan yleensä mukauttaen: Suuressakylässä. Näin on sanottu esimerkiksi Artjärvellä, Karttulassa, Kymissä, Lapinjärvellä, Nuijamaalla ja Pyhtäässä.

Paikannimien määriteosana esiintyvä vähä (= ’pieni’) yleensä aina taipuu, esimerkiksi Vähässäkyrössä. Vähäkylä on ainakin Askolassa, Hyvinkäällä, Mietoisissa, Mäntsälässä, Piikkiössä, Pornaisissa, Säkylässä ja Vahdossa, joissa kaikissa taivutetaan sekä nimen määritettä että perusosaa. Vähäsaari-nimen taivutuksesta Vähässäsaaressa on tietoja varsinkin Hämeestä ja Pohjanmaalta. Läntisen vähä-adjektiivin tavoin itäsuomalaisten nimien pieni yleensä taipuu, esimerkiksi Sonkajärven Sukevan kylänosa Pienimäki taipuu Pienellämäellä.

Kokoa ilmaiseva adjektiivi pikku esiintyy myös paikannimien määriteosana. Sana on yksi suomen kielen harvoista taipumattomista adjektiiveista, joten pikku-alkuisten nimien taivutuksessa ei ole ongelmia.

Uusi ja vanha

Kaupungin nimessä Uusikaupunki mukauttaminen on yksinomaista, käydään Uudessakaupungissa. Maakunnan nimen Uusimaa taivutus on Uudellamaalla ja ainakin vielä meillä on myös nimenä elinvoimainen Uudenmaan lääni.

Helsinkiläiset pyrkivät nykyään taivuttamaan eräitä kaupunkinsa nimiä usein mukauttamatta, mutta yhä kuitenkin käyvät Vanhassakaupungissa ja pääkaupungin moniin seurakuntiin kuuluu Vanhankirkon seurakunta. Vanhakylä, taivutus Vanhassakylässä, Vanhastakylästä jne., on mm. Hyvinkäällä, Isollajoella, Karkkilassa, Kiikassa, Lohjalla, Mäntsälässä, Mäntyharjussa, Tuusulassa (nykyään Järvenpään kaupunkia), Vanajassa (nykyään Hämeenlinnan kaupunkia) ja Vehkalahdella. Liedossa on Vanhalinna, josta vanhemmat asukkaat ovat käyttäneet mukautunutta taivutusta, mutta nuorten kesken on yleistymässä mukautumaton taivutus.

Muita adjektiivialkuisia nimiä

Harvallakankaalla sanotaan mm. Jäppilässä, Mäntyharjussa, Pielisjärvellä, Pulkkilassa, Puumalassa ja Valkealassa. Mukautumattomasta asusta Harvakankaalla on tietoja mm. Kangasniemestä, Rautalammilta ja Savitaipaleelta.

Hyvälläniemellä ollaan mm. Kuusamossa ja Posiolla, Hyvässäniemessä mm. Luhangassa ja Pertunmaalla. Kankaanpäässä on Hyvänniemenpelto. Helsingissä Suomenlinnan kesäteatteri toimii Hyvässä Omassatunnossa. Nurmijärven ja Vesilahden Hyvämäki-nimessä ei alkuosan adjektiivia taivuteta.

Jyrkkäkallio on Suomessa melko yleinen kallioiden nimenä. Jyrkälläkalliolla ollaan mm. Alajärvellä, Asikkalassa, Hartolassa, Hyvinkäällä, Ikaalisissa, Kangasniemessä, Korpilahdella ja Liperissä. Karstulasta ja Konginkankaalta olevien tietojen mukaan sanotaan sekä Jyrkälläkalliolla että Jyrkkäkalliolla. Ranualla ja Pudasjärvellä on Jyrkkäkoski, ja molemmilla paikkakunnilla sanotaan Jyrkkäkoskella.

Kaita-alkuiset nimet ovat yleensä mukautumattomia, olipa kysymyksessä luonto- tai asutusnimi, esimerkiksi Kaitalahdessa (lahti ja alue Espoossa, lahti ja kylä Kurussa). Poikkeuksena on Itä- ja Pohjois-Suomi, esimerkiksi Enossa, Ilomantsissa ja Juuassa sanotaan Kaidallalammilla. Tuupovaarassa ollaan Kaidallajoella. Rovaniemeläisissä nimissä Kaitajoki ja Kaitaniemi on taivutuksessa horjuvuutta; voidaan olla joko Kaitajoella tai Kaidallajoella, joko Kaitaniemessä tai Kaidassaniemessä.

Kaunisharju ja Kauniskangas -nimiä taivutetaan aina määriteosaa mukauttaen: Kauniillaharjulla, Kauniillakankaalla. Kaunissaari-nimissä taas on mukautumaton taivutus yleisintä, mennään Kaunissaareen ja ollaan Kaunissaaressa. Vain muutamista Itä-Suomen nimistä on tietoja mukauttavasta taivutuksesta Kauniissasaaressa (Ilomantsi, Pielisjärvi, Suomussalmi). Inarin matkailukeskuksen Kaunispään nimi esiintyy alkuosaltaan taipumattomassa asussa: käydään Kaunispäällä.

Huittisissa on Korkeakoski-niminen koski ja kylä: molemmista käytetään inkongruenttia asua Korkeakoskella. Helsingissä mennään Korkeasaareen (ei Korkeaan-) ja kadun nimenä on Korkeavuorenkatu (ei Korkeanvuoren-). Varpaisjärvellä olevan kosken ja talon nimen taivutuksesta on erilaisia tietoja. Nimen kansanomaisia taivutusmuotoja ovat Korkeellakoskella ja Korkeekoskella. Kaikkiaan adjektiivin korkea ja sen murrevarianttien korkia ja korkee taipuminen nimen määriteosana ei näytä kovin yleiseltä.

Kuiva-alkuisten nimien taivutuksessa on kahtalaisuutta. Kuivaniemen kunnan nimeä taivutetaan Kuivaniemessä, Kuivaniemellä. Mukautumaton taivutus Kuivaniemi-nimestä on käytössä mm. Hämeenkyrössä, Ikaalisissa, Karttulassa ja Kemijärvellä. Juuassa on niemi ja talo Kuivaniemi, josta taivutusasu on Kuivassaniemessä. Samoin taivutetaan vastaavaa nimeä mm. Kangaslammilla, Mikkelin mlk:ssa, Nurmeksessa ja Pielavedellä. Hartolassa on järvi ja kylä Kuivajärvi. Nimeä taivutetaan Kuivajärvellä. Pellon nimenä on Kuivahaka mm. Leivonmäellä, Orivedellä, Padasjoella, Ruovedellä, Sysmässä ja Tammelassa. Kaikilla näillä paikkakunnilla nimeä taivutetaan mukauttaen: Kuivassahaassa, Kuivaanhakaan.

Samanlaista yleissuuntaa on kylmä-alkuisissa nimissä. Kylmäkoski on kunta Hämeessä sekä koski ja talo Viljakkalassa, taivutus Kylmäkoskella. Kylmämäki on kylä Pieksämäellä, ja sikäläinen taivutus on Kylmämäissä. Mukautunutta taivutusta on varsinkin nimissä, joissa määriteosan merkitys on vielä kiinteästi liittyneenä nimeen. Kylmälähde-nimisiä lähteitä on useita eri puolilla Suomea, ja kaikista on käytössä mukautunut taivutus: vettä noudetaan Kylmästälähteestä.

Varsinkin maamme luontonimissä on runsaasti laaja-alkuisia paikannimiä, esimerkiksi Laajakangas Suomussalmella ja Suonenjoella, joissa taivutetaan Laajallakankaalla, Laajakorpi Suonenjoella taipuu Laajassakorvessa. Monissa vesistöissä on Laajalahti. Mukautunut taivutus Laajassalahdessa on käytössä ainakin Hankasalmella, Ilomantsissa, Juuassa, Kangaslammilla, Kinnulassa ja Kuhmossa, mukautumaton taivutus Laajalahdessa on mm. Hauholla, Jäppilässä, Nurmeksessa ja Paltamossa. Monista Laajalahti-nimistä kerrotaan käytettävän rinnan sekä mukautunutta että mukautumatonta taivutusta. Jyväskylän hiihtokeskuksen nimi Laajavuori on mukautumattomassa taivutuksessa ja Helsingin kaupunginosan nimeä Laajasalo taivutetaan yleisesti inkongruentisti Laajasalossa.

Mäkialueen nimi Matalaharju (Soini) taipuu Matalassaharjussa. Rautalammilla ollaan Konneveden Matalallarannalla. Alavien pelto- tai metsäalueiden nimenä esiintyy nimi Matalamaa. Nimen mukautunutta taivutusta Matalassamaassa tai Matalallamaalla käytetään mm. Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä Kainuussa. Matalallamaalla ollaan myös Ruotsin Länsipohjan Kiirunassa, kun ollaan Vivunkijärven länsirannan ranta-alueella. Mukautumattomasta taivutusmuodosta Matalamaalla on tietoja mm. Muhokselta ja Paavolasta.

Kallioista, ryteikköistä, hankalakulkuista, märkää tai muuten huonoa paikkaa kuvaamaan liittyy paikannimissä usein adjektiivi paha. Pahakallio on kalliorotko Taivalkoskella. Nimen taivutus on Pahassakalliossa. Pahallakankaalla sanotaan mm. Kuhmossa, Kälviällä, Lapualla, Posiolla, Suomussalmella ja Toholammilla. Pahassakorvessa on käytössä Keminmaalla, Kivijärvellä, Kurussa, Kuusamossa ja Puolangalla. Mukautumaton taivutus Pahakorvessa on käytössä taas esimerkiksi Miehikkälässä ja Ristijärvellä. Kokemäellä on koski ja kulmakunta Pahakoski, ja siellä ollaan Pahallakoskella. Samoin taivutetaan vastaavaa nimeä myös Pielisjärvellä, Posiolla ja Ristijärvellä. Suomussalmelta on tietoja paitsi nimen kongruentista, myös sen inkongruentista käytöstä.

Maila Talvio tuli aikoinaan kuuluisaksi romaanillaan Pimeänpirtin hävitys. Teoksen päähenkilöt asuvat Pimeässäpirtissä. Adjektiivi pimeä ja sen murteelliset rinnakkaismuodot pimee ja pimiä liittyvät moniin paikannimiin. Taivutus Pimeässäkorvessa tunnetaan Nakkilassa ja Haukiputaalla. Hauholaista nimeä Pimeekorpi mainitaan taivutettavan mukauttamatta. Pimiässärannassa ollaan Ranualla, Rovaniemellä, Sallassa ja Savukoskella.

”Suominen edelleen Pitkälläsillalla demareita vastassa ”, otsikoi Uusi Suomi uutisartikkelinsa maanantaina 2.3.1987. Otsikossa esiintyvää nimeä Pitkäsilta toimittaja on taivuttanut kielikorvansa ja tuntemansa nimen taivutuskäytännön mukaan. Yli Kaisaniemenlahden vievä, eteläiset ja pohjoiset kaupunginosat yhdistävä Pitkäsilta ei nykyisin kulkijan silmään näytä kovinkaan pitkältä, mutta on nimeämisensä aikaan – kolmesataa vuotta sitten – ollut todella nimensä mukainen. Suomenkielinen nimi on vakiintunut käyttöön viime vuosisadan lopulla, ja vanhastaan nimeä on taivutettu mukauttaen. Vaikka helsinkiläiset kulkevatkin Pitkälläsillalla, niin ulkoilemaan he menevät Vantaan Pitkäkoskelle. Pitkäneva, taivutus Pitkällänevalla, on yleinen Satakunnassa ja Pohjanmaalla, jossa tämännimisiä alueita on paljon. Taivutus Pitkässäniemessä on samoin yleinen Suomessa aivan lännestä itään ja etelästä pohjoiseen. Nimen mukautumaton taivutus on harvinaista.

Pitkäjärvi-nimellä niin luonto- kuin asutusnimenäkin on kahtalaista taivutusta. Pitkälläjärvellä ollaan ainakin Haukivuorella, Kinnulassa ja Kiuruvedellä. Mukautumattomasta taivutuksesta Pitkäjärvellä on tietoja mm. Hattulasta, Ilomantsista, Inarista, Karvialta, Parkanosta, Somerolta, Tammelasta ja Teiskosta. Kongruenttia ja inkongruenttia taivutusta Pitkälläjärvellä ja Pitkäjärvellä käytetään rinnan mm. Ikaalisissa, Jyväskylässä, Jämsässä, Kokemäellä ja Vantaalla.

Maamme syvä-alkuisista paikannimistä lienee yleisin Syvälahti, joka esiintyy sekä luonto- että asutusnimissä. Luontonimenä lahtea tarkoittamassa nimen molemmat osat yleensä taipuvat, asutusnimissä kylien ja talojen nimissä on useimmiten inkongruenttia taivutusta, esimerkiksi Turun Hirvensalossa ollaan Syvälahdessa, samoin Mäntyharjussa. Hartolassa ja Maaningalla nimi tarkoittaa sekä lahtea että taloa ja taivutus on molemmissa inkongruentti. Rautalammin Hanhitaipaleen Syvälahti-nimestä käytetään mukautunutta taivutusta, kun kysymyksessä on Konneveden lahti, mutta samassa kylässä olevan talon nimestä Syvälahti ei alkuosa taivu. Syväsalmi-nimen taivutus Syvälläsalmella tai Syvässäsalmessa on käytössä mm. Itä- ja Pohjois-Suomessa. Kiuruvedeltä on tietoja, että nimen molempia osia taivutetaan tai alkuosa voidaan jättää taivuttamatta.

Värit

Kaikkia yhdysnimiä, joiden alkuosana on väriä ilmaiseva sana, on vanhastaan taivutettu kongruoiden, erityisesti silloin, kun alkuosa on selvä taipuva adjektiivi, esim. harmaa, keltainen, musta, punainen, ruskea, sininen, valkoinen tai valkea ja vihreä. Nimien alkuosana esiintyvät muodot kelta-, puna-, rusko-, sini-, valko- ja viher- ovat aina taipumattomia.

Harmaallakalliolla ollaan Eurassa, Joutsenossa, Loimaalla ja Luvialla. Kaikissa on kysymyksessä luontonimi. Hankasalmen Harmaasalo-nimen taivutus on kongruentti Harmaassasalossa. Inkongruenttia taivutusta edustaa mm. Harmaakalliolla Anjalassa ja Harmaavuorella Rymättylässä.

Suomen runsaista musta-alkuisista paikannimistä on yleensä käytössä kongruentti taivutus. Mustassaniemessä ollaan mm. Asikkalassa, Haapajärvellä, Hankasalmella, Hartolassa, Hauholla, Karstulassa, Kuhmoisissa, Perhossa ja Pertunmaalla. Enosta mainitaan, että kongruoivan taivutuksen ohella voidaan käyttää myös inkongruenttia taivutusta. Kansanomaisesti on käytetty taivutusmuotoja Mustassavaarassa tai Mustallavaaralla. Tietoja tästä on Pohjois-Karjalasta, Pohjois-Pohjanmaalta ja Kainuusta. Taivalkosken ja Posion rajalla olevaa Mustaavaaraa on kansan kesken aina taivutettu kongruoiden. Vasta sen jälkeen kun Rautaruukki perusti alueelle kaivoksen, yleistyi jopa seudun iäkkäidenkin asukkaiden puheeseen murteelle alkuaan vieras taivutustyyppi Mustavaarassa. Näin kertoo Taivalkoskelta peräisin oleva nimitieto. Mustasaari-nimen taivutuksesta Mustassasaaressa on runsaasti tietoja eri puolilta Suomea. Pohjanmaan Mustasaari esiintyy julkisissa tiedotusvälineissä yleisesti inkongruentissa taivutuksessa. Lehdet kertovat Mustasaaren musiikkijuhlista.

Ruskea-, ruskee-, ruskia-alkuisten nimien taivutuksesta on esimerkkinä mm. Ruskeallakalliolla Asikkalassa, Ruskeassahiedassa Suomussalmella, Ruskiassakorvessa Pertunmaalla ja Ruskeessakorvessa Tyrväällä. Helsingin kaupunginosan nimeä Ruskeasuo taivutetaan helsinkiläisten kesken yleisesti Ruskeasuon, Ruskeasuolla. Vantaalla olevan nummialueen, nykyisin myös asuma-alueen nimi Ruskeasanta on aikaisemmin taipunut mukautuen. Nykyisin inkongruentti taivutus on aivan yleinen.

Kaupungin nimeä Valkeakoski taivutetaan yleisesti alkuosaa mukauttamatta Valkeakoskella. Mukautuneesta taivutuksesta ei ole kansanomaisiakaan tietoja, mutta paikkakunnalla onkin ollut vanhastaan käytössä nimi Koski, on oltu Koskessa tai Koskissa. Valkeajärvi ja Valkealampi (murteissa myös Valkia- ja Valkee-) ovat Suomessa melko yleisiä järvien nimiä. Valkealampi taipuu yleensä mukautuen, Valkeajärvi taas usein mukautumatta, mutta nimen kongruentista taivutuksesta on tietoja ainakin Ilomantsista, Muoniosta, Pellosta, Toivakasta ja Viitasaarelta. Moniin Valkea-alkuisiin nimiin ei liity vain adjektiivi valkea (= ’valkoinen’), vaan usein myös tulta tarkoittava substantiivi valkea, ja tällöin alkuosa on tietenkin taipumaton ja voi olla myös mallina muiden samanalkuisten nimien taivutuksessa. Vanhasta inkeriläiskunnasta Valkeasaari, joka sijaitsee Suomen vanhan itärajan takana aivan Terijoen ja Kivennavan naapurina, on käytetty ja käytetään yhä mukautumatonta taivutusta Valkeasaaressa.

Väriin rinnastettava on myös esimerkiksi adjektiivi kirjava. Kirjavatolppa on kaupunginosa Hyvinkäällä. Siellä asuvat ovat Kirjavallatolpalla.

Siniselläkalliolla

Määriteosana olevat nen-loppuiset adjektiivit mukautuvat aina perusosan taivutukseen. Suomea äidinkielenään puhuva ei voisi muunlaista taivutusta edes ajatella. Yleisimmin nen-loppuiset adjektiivimääritteet ovat väriä tarkoittavia, mutta myös muita esiintyy, esimerkiksi Heinäisessäsalossa (Puumala), Multaisessamäessä (Valkeala), Savisellasuolla (Ikaalinen).

Keltainen ei tässä muodossa ole kovin yleinen nimien määriteosana. Tavallisempi on taipumaton kelta. Ikaalisissa on ollut Keltainenportti, taivutus Keltaisellaportilla, samoin on ollut Kuusankoskella ja Rantasalmella.

Kiskossa on Punainenahde, joka on saanut nimensä punaisenruskeasta hiekasta. Nimeä taivutetaan Punaisessa-ahteessa. Punainenaho on Perhossa, taivutukseltaan Punaisessa-ahossa, sekä Pihtiputaalla ja Ristijärvellä, taivutus Punaisella-aholla.

Sininenluhta on ollut uimapaikka Luumäellä Urpalanjoessa. Uimaan mentiin Siniseenluhtaan. Siniselläkalliolla ollaan Kiihtelysvaaralla ja Pulkkilassa ja Siniselläkivellä Simossa.

Valkoinenhiekka on vanha nimi, joka tarkoittaa Rankilanlahden länsirantaa Vehkalahdella. Nimeä on taivutettu Valkoisellahiekalla. Ruovedellä on pieni järvi Valkoinenjärvi. Sen veden kerrotaan olevan hyvin kirkasta. Paikalliset asukkaat taivuttavat nimeä Valkoisessajärvessä.

Kansanomainen, nykyisin jo vanhahtava vihreää tarkoittava sana on viheriäinen, jota esiintyy jonkin verran myös paikannimien määriteosana. Pohjan Antskogissa on niemi Viheriäinenlevo. Vanhojen käyttämän nimen taivutus on Viheriäisessälevossa.

Partisiipit

Partisiippimuotoisen alkuosan sisältävät nimet ovat aina mukautuneet perusosan taivutukseen: Heiluvassasaaressa (pehmeää hietamaata Karungissa), Heiluvallasuolla (Muhos), Kumisevallakalliolla (Ylöjärvi), Kumisevallakankaalla (Pyhäntä); Kaatuneellakankaalla (Sonkajärvi), Kaatuneessametsässä (Ristijärvi), Palaneessamäessä (Hausjärvi ja Jokioinen) ja Palaneessasaaressa (Leppävirrat, Loppi, Pieksämäki, Sahalahti, Suonenjoki ja Tohmajärvi). Esimerkkeinä olevat nimet on tässä kaikki yhdenmukaistettu yleiskieliseen normaaliasuun, vaikka kukin nimi on kansankielisessä käytössä paikallisen murteen mukainen. Partisiippinimiä ei ehkä niiden luonteen vuoksi juuri ole kulttuuriniminä.

Autio ja pyhä

Autio-alkuisissa nimissä ei yleensä esiinny kongruenssia, vaan alkuosa on enimmäkseen taipumaton, esimerkiksi Autioniemessä (eri puolilta Suomea). Tietoja on vain muutaman nimen mukautuneesta taivutuksesta, esimerkiksi Autiossasaaressa sanotaan mm. Sallassa ja Sotkamossa, Autiollakankaalla mm. Keiteleellä, Pertunmaalla ja Pudasjärvellä. Näihin alkuosaltaan taipuviin nimiin ehkä vielä sisältyy käyttäjien kielitajussa autio-sanan merkitys ’asumaton’.

Pyhäjärvi on Suomessa tunnettu paitsi järven nimenä myös pitäjän nimenä. Vielä 1930-luvulla tämännimisiä pitäjiä oli maassamme kolme. Kaikista niistä puhuttaessa on nimen alkuosaa käytetty taivuttamattomana: Pyhäjärvellä. Samoin sanotaan Pyhäjoella ja Pyhäselässä. Lounais-Suomen pienistä pitäjistä Pyhämaa ja Pyhäranta käytettiin aikaisemmin mukautunutta taivutusta Pyhässämaassa ja Pyhässärannassa. Nykyisin on alkuosaltaan taipumaton muoto yleistynyt.

Nimityypit Iso-Syöte ja Vähä Palojärvi

Edellä esimerkkeinä olevat nimet ovat kaikki ilman yhdysmerkkiä kirjoitettavia yhdysnimiä. Adjektiivinen määrite voi liittyä myös erisnimeen, jolloin nimi kirjoitetaan yhdysmerkkiä käyttäen (Iso-Syöte, Uusi-Koivisto, Vanha-Rantala) tai erilleen, jos jälkiosa on yhdysnimi (Vähä Palojärvi, Vanha Koskipää, Iso Tahkosaari). Näissä nimissä on mukautunut taivutus ollut vanhastaan yleinen ja kielenkäytön kannalta niin luonteva, että sitä on pidettävä suositettavana edelleen, esimerkiksi Isolla-Syötteellä (Pudasjärvi), Uudella-Koivistolla, Vanhalla-Koivistolla (Pori), Vanhassa-Rantalassa, Vähällä Palojärvellä (Pertunmaa), Vanhassa Koskipäässä (Hartola), Isossa Tahkosaaressa (Punkaharju). Varsinkin tiedotusvälineissä yleistynyt tämänkaltaisten nimien mukautumaton taivutus on epäkansanomainen.

Vajaamuotoiset adjektiivit

Useat paikannimien määritteinä esiintyvät adjektiivit ovat vakiintuneet käyttöön vajaamuotoisina. Tällaisten nimien mukautumaton taivutus on yleiskielessä tavallista: Suurkorpi : Suurkorvessa (peltoalue Joutsenossa) ja Suurniemi : Suurniemessä (kylä Juvalla). Suursuo on kaupunginosa Helsingissä. Nimeä taivutetaan Suursuon, Suursuolla. Käytössä vakiintuneita ovat mm. nimet Suur-Helsinki ja Suur-Savo, joiden taivutus Suur-Helsingin ja Suur-Savon on luonteva. Piensaaressa sanotaan mm. Hankasalmella, Kangasniemellä ja Liperissä. Uusniemi on Paltamossa ja Vanajassa, ja sen taivutus on Uusniemessä, Uussaari on Jokioisissa, taivutus Uussaaressa. Luovutetun alueen pitäjän Valkjärvi-nimen taivutus Valkjärvellä on yleisesti tiedossa. Valkniemi, taivutus Valkniemessä, on mm. Artjärvellä ja Mikkelin mlk:ssa. Lappeenrannassa laskee Valkoja Valkjärvestä Mustjärveen.

Ulkomaiset nimet

Ulkomaisia adjektiivialkuisia suomen kielessä vakiintuneita käännösnimiä on vanhastaan taivutettu mukauttaen. Uutiset kertovat Ison-Britannian ja Vähän-Aasian tapahtumista. Matkatoimistot mainostavat matkoja Mustallemerelle tai peräti Uuteen-Seelantiin, pian kai myös Isoille-Antilleille ja Pienille-Antilleille. Maailman ympäri matkaavat purjehtivat yli Tyynenmeren ja Tanskassa matkustavat yli Ison-Beltin ja Vähän-Beltin. Kanadan kaivosalueista ovat tunnettuja erityisesti Ison Karhujärven ja Ison Orjajärven seudut. Valkoisentalon ja Punaisentorin tapahtumat ovat olleet viime aikojen uutisaineistoa.

Vatikaanivaltion virallinen nimi on suomeksi Pyhä istuin. Paavi on Pyhän istuimen haltija. Historiasta muistamme, että yksi kolmikymmenvuotisen sodan huomattavimmista taisteluista käytiin Valkeallavuorella. Tähtikirkkaina iltoina katselemme Otavaa, joka kuuluu Ison-Karhun tähdistöön.

Kehityksen suunta

Artikkelissaan Omantunnon kysymys (Kielikello 4/1984) Raija Lehtinen käsittelee suomen kielen adjektiivialkuisten yhdyssanojen alkuosan taipumista ja taipumattomuutta. Artikkelin esimerkkiaineistona olevista sanoista voi helposti havaita, että alkuosaltaan taipumattomia ovat yleensä viime aikoina syntyneet ja käyttöön tulleet uudissanat ja ammattitermit. ”Tällaiset tapaukset ovat ehkä kielen tulevan kehityksen enteitä ”, Lehtinen kirjoittaa.

Tämä toteamus näyttää pätevän myös paikannimiin, vaikka ne usein edustavatkin kielen vanhinta kantaa ja niihin on kiteytyneenä vanhoja, kielestä muuten jo hävinneitä aineksia.

Monet adjektiivialkuiset nimet, joiden alkuosaa on totuttu ennen taivuttamaan, esiintyvät puhutussa ja kirjoitetussa kielessä yhä useammin alkuosaltaan taipumattomana. Esimerkiksi Porin kaupunginosien nimien taivutus Vanhalla-Koivistolla ja Vähälläraumalla on vanhojen kieltä, nuoret sanovat Vanha-Koivistolla ja Vähäraumalla. Tämä varsinkin kaupungeissa ja taajamissa yhä yleistyvä käytäntö on selvästi osoitus siitä, että mukautumaton taivutus on kielessämme kuitenkin vielä melko nuori, joskin nopeasti leviävä ilmiö.

Henkilönnimet ja sukunimet

Adjektiivialkuisia yhdysnimiä on myös henkilönniminä. Kansanomaisessa käytössä on ollut ja on vieläkin monia etu- tai sukunimeen liittyviä, kantajaansa joko miellyttäviä tai ärsyttäviä adjektiivisia määritteitä. Näitä ns. kölli-, költti- ja korkonimiä ei juuri esiinny kirjoitetussa kielessä paitsi kaunokirjallisuudessa. Tällaisten nimien adjektiivinen määrite taipuu aina, esimerkiksi Pienen-Pekan, Sokean-Matin, Ruman-Elsan, Kauniin-Veeran, Korealle-Maijalle, Laihalle-Järviselle, Paksulle-Koskiselle.

Paikannimien yhteydessä kävi ilmi, että suurin osa adjektiivialkuisista yhdysnimistä noudattaa mukautunutta taivutusta. Paikannimi, jonka alkuosaa taivutetaan, jääkin sukunimenä esiintyessään yleiskielessä alkuosaltaan taipumatta. Voimme taivuttaa rouva Uusikartanolle, herra Isoniemelle tai neiti Vanhatalolle, vaikka paikanniminä puhumme Uudestakartanosta, Isostaniemestä ja Vanhastatalosta. Mukautunutta taivutustapaa voidaan tällaisista sukunimistä pitää hyväksyttävänä, jos tiedossa on, että kyseisen nimen haltijat itse niin ovat tottuneet nimeä käyttämään.


Kielikello 4/1987
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Iloa kielistämme!

Kielilautakuntien yhteinen seminaari 23.11. klo 13–17 Helsingin yliopiston pienessä juhlasalissa

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »