Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 2/1981

Taru Kolehmainen

Musiikista kirjoittavan ongelmia

Musiikista kirjoittaville – musiikin oppi- ja tietokirjojen tekijöille, musiikkilehtien toimittajille ja myös musiikkiarvostelijoille – tulee työssään silloin tällöin vastaan kielenkäyttöongelmia, joihin ei nykyisistä kielioppaista juuri löydy apua. Olen poiminut tällaisia ongelmakohtia tarkistamistani musiikin oppikirjoista, lueskellut tällä silmällä uusia musiikin tietokirjoja ja keskustellut joidenkin musiikkitoimittajien kanssa. Aineistostani erottuu ongelmia, jotka näyttävät aiheuttavan toimittajille erityistä päänvaivaa ja joita on ratkottu kirjavasti.

Sävellysten nimien merkintä

Klassisen musiikin sävellysten nimien merkinnässä on jo pitkään tuottanut pulmia etenkin se, milloin sävellyksen nimi on katsottava erisnimeksi ja kirjoitettava siis isolla alkukirjaimella, milloin taas yleisnimeksi. Ongelmallisia ovat sellaiset tapaukset, joissa sävellystyyppiä ilmaiseva yleisnimi sinfonia, konsertto, kantaatti, alkusoitto jne. on tavallaan erisnimen asemassa.

Laadin asiasta alustuksen, jota suomen kielen lautakunta käsitteli kokouksessaan 28.9.1981. Lautakunnan suositus esimerkein täydennettynä on seuraavan sisältöinen.

Jos sävellyksen nimen ensimmäisenä osana on sävellystyypin ilmaiseva sana, se kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella. Tähän sanaan saatetaan liittää myös soittimistoon tai esitystilanteeseen viittaava määriteosa, esim. pianotrio, kaksoiskonsertto, häämarssi, surumarssi. Erisnimeksi katsotaan sellainen tavallisesti sävellyksen sisältöä ja luonnetta kuvaava nimi, joka on sävellykselle varta vasten annettu. Tällainen isolla alkukirjaimella alkava sana esiintyy sävellystyyppiä tarkoittavan sanan yhteydessä tai yksinään, esim. Beethovenin Kohtalonsinfonia, Haydnin oratorio Luominen tai Mozartin Pieni yösoitto.

Säännön mukaan kirjoitetaan mm. puupuhallinsinfonia mutta Pastoraalisinfonia, harppukvartetto mutta Keisarikvartetto, klarinettikvintetto mutta Forellikvintetto. Samoin kirjoitetaan isolla alkukirjaimella nimeen kuuluva sävellystyypin adjektiiviattribuutti, esim. Brahmsin Unkarilaiset tanssit, Bachin Brandenburgilaiset konsertot, Doorinen toccata, Mozartin Turkkilainen marssi tai Berliozin Fantastinen sinfonia.

Erisnimiä ovat myös esim. Sibeliuksen Religioso, Händelin Largo ja Albinonin Adagio. Italiankielisiä tempomerkintöjä, esim. allegro, andante ja vivace, käytetään usein myös laajojen soitinsävellysten osien niminä. Iso alkukirjain on näissäkin tapauksissa paikallaan erotukseksi sanojen tempomerkintäkäytöstä, esim. Sibeliuksen Karelia-sarjan Alla marcia, Mozartin Jupiter-sinfonian Andante. Samoin on syytä kirjoittaa messusävellyksen osat Kyrie, Gloria, Credo jne. ja esim. Berliozin requiemin Dies irae -osa.

Jos sävellyksen osien nimistä jotkin ovat selviä erisnimiä, kirjoitetaan saman teoksen kaikkien osien nimet isolla alkukirjaimella, esim. Wilhelm Tell -alkusoiton Johdanto, Myrsky, Idylli vuorella ja Finaali, vaikka johdanto ja finaali ovat muussa yhteydessä yleisnimiä.

Soveltamisesimerkkejä

Sävellys-, levy- ym. luettelot ja konserttiohjelmat ovat nimien merkinnän kannalta hieman erityisasemassa. Konserttiohjelma tai levyluettelo on yleensä seuraavan tapainen:

W. A. Mozart: Sinfonia nro 40, g-molli, KV 550
Jean Sibelius: Viulukonsertto, d-molli, opus 47
Gioacchino Rossini: Alkusoitto oopperasta Wilhelm Tell.

Sävellysluetteloissa tavallista käytäntöä kuvaavat seuraavat poiminnat Sibeliuksen teosluettelosta:

viulukonsertto d op. 47 (1903–04), 2 serenadia op. 69 viululle ja orkesterille D ja g (1912 ja 1913), jousikvartetto op. 56 (Voces intimae) d (1909), sarja viululle ja pianolle E, 6 impromptua op. 5 (1893), sonaatti F op. 12 (1893) jne.

Niin kuin näkyy, luetteloihin on, ehkä tarkoituksenmukaisuussyistä, muovautunut oma suhteellisen vakiintunut käytäntönsä, johon ei ole syytä puuttua.

Helpoimmin suositusta voidaan soveltaa niihin tapauksiin, joissa sävellykselle on annettu sen luonnetta tai sisältöä kuvaava erisnimi, esimerkiksi Mozartin pianokonsertto, D-duuri, ns. Kruunajaiskonsertto, Bachin koraalialkusoitto ”Vom Himmel hoch”¹, Brittenin Kevätsinfonia tai Bachin Kahvikantaatti.

Usein sävellyksen nimessä näkyy kuitenkin sävellystyypin ilmaisevan sanan lisäksi vain järjestysluku sekä sävellajimerkintä ja ehkä sävellysluettelon numero. Jos ”nimettömässä” teoksessa, esim. Mozartin sinfonia nro 40, g-molli, KV 550, sinfonia-sana kirjoitettaisiin isolla alkukirjaimella, yleisnimien ja erisnimien raja hämärtyisi haitallisesti. Tätä merkintätapaa kuitenkin aika paljon näkee. Ongelma voidaan tietenkin kiertää kirjoittamalla Mozartin 40. sinfonia, g-molli. Jos järjestysluku kirjoitetaan kirjaimin, on käytettävä pientä alkukirjainta: Sibeliuksen neljäs ja viides sinfonia. Voidaan myös merkitä lyhyesti Mozartin g-molli-sinfonia. Tässä tapauksessa ei ole edes teoriassa mahdollista kirjoittaa erisnimen tapaan g-mollia G:llä, koska vanha ja vakiintunut käytäntö on, että mollisävellajit kirjoitetaan aina pienellä kirjaimella, duurit taas isolla (esim. Schubertin B-duuri-sinfonia, samoin Bachin h-molli-messu, mutta Beethovenin C-duuri-messu).

Mozartin Kruunajaiskonsertto, D-duuri, on selvä erisnimi, mutta ilmauksessa ”Mozartin viimeinen pianokonsertto, B-duuri” konsertto on tarkasta luonnehdinnasta huolimatta yleisnimi. Tietenkin säveltäjä voisi antaa sävellykselleen tällaisenkin nimen, jolloin ”viimeinen” kirjoitettaisiin isolla alkukirjaimella. Tässä esimerkissä ei ole siitä kysymys. Yleisnimi on myös Sibeliuksen viulukonsertto, d-molli, olkoonkin säveltäjänsä ainoa. Samoin on kirjoitettava Bachin kantaatti nro 68, Mozartin messu, C-duuri, tai Beethovenin viulusonaatti, c-molli. Näihin rinnastuvat myös erilaisille soitinyhtyeille kirjoitetut kamarimusiikkisävellykset, kuten Beethovenin säveltämä jousikvartetto tai pianotrio, Mozartin klarinettikvintetto tai Haydnin oktetto. Erisnimeksi ei sävellyksen nimeä siis tee se, että siinä näkyy soittimisto, eivät myöskään lisämääritteet sellaisissa nimissä kuin Brahmsin kaksoiskonsertto viululle ja sellolle tai edes Ravelin pianokonsertto vasemmalle kädelle.

Sinfoniaan ja muihin edellä mainittuihin sävellyksiin rinnastuvat myös sellaiset pienimuotoisemmat sävellykset, joiden nimi on sävellysmuoto- ym. kriteerien perusteella samalla tavoin luokiteltava sävellystyypiksi. Tällaisia on huomattavan paljon, esim. Bartókin säveltämä divertimento suurelle orkesterille ja saman säveltäjän sarja nro 1 samoin kuin Mozartin soitetuimmat sävellykset menuetti, G-duuri, ja rondo, a-molli, tai Schubertin impromptu, As-duuri. Sävellystyyppejä ovat myös Sibeliuksen sonatiini viululle ja pianolle, E-duuri, Chopinin etydi, c-molli, tai preludi, cis-molli, ja Bachin toccata ja fuuga, d-molli. Sävellystyyppeinä on pidettävä myös näitä varsinkin Chopinin suosimia tanssisävellyksiä: valssi, a-molli, ja masurkka, G-duuri, sekä poloneesi, As-duuri. (Voidaan tietenkin kirjoittaa myös a-molli-valssi, G-duuri-masurkka tai As-duuri-poloneesi.) Marsseista mainittakoon Händelin surumarssi oratoriosta Saul ja Mendelssohnin kuuluisa häämarssi Kesäyön unelmasta.

Sävellystyyppeihin luetaan myös seuraavat sävellysten nimet, vaikka ne kertovat jotakin myös sisällöstä:

Bartókin rapsodia pianolle ja orkesterille, Chopinin fantasia, f-molli, Tšaikovskin serenadi jousiorkesterille, Dvořákin humoreski, Fis-duuri, Wolfin balladi Der Feuerreiter. Chopinin barcarole, Fis-duuri, ja Beethovenin nocturni, D-duuri, alttoviululle ja pianolle.

Ja jos kerran menuetti, valssi, poloneesi ja muut tanssit kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella, on johdonmukaista kirjoittaa samalla tavalla myös Ravelin kuuluisa bolero, Chabrier’n habanera pianolle ja jopa Albénizin tango, vaikka ne ovat jo hyvin lähellä erisnimeä.

Selvien yleisnimien ja selvien erisnimien välimaastoon jää tietenkin ongelmallisia tapauksia, jotka on ratkaistava kunkin tekstin kannalta tarkoituksenmukaisimmin. Usein selvyyssyyt vaativat erisnimen käyttöä, vaikka seuraavissa yleisnimisyys on hyvin lähellä.

”Orkesterivariaatioista tunnetuin lienee Brahmsin Muunnelmia Haydnin teemasta opus 54.” Jos ”muunnelmia” muutettaisiin yleisnimeksi, se vaatisi koko virkkeen muuttamista: ”Orkesterivariaatioista tunnetuimpia lienevät Brahmsin muunnelmat Haydnin teemasta, opus 54.” Erisnimi ilmaisee, että kyseessä on yksi, juuri sen niminen sävellys; siis Muunnelmia Haydnin teemasta, opus 54. Vastaavasti saman säveltäjän Harjoitelmia pianolle on tietty sävellyssarja, yleisnimellä ymmärrettäisiin yleensä harjoitelmia. Samoin Neljä vakavaa laulua, opus 121 on Brahmsin laulukokoelman nimi, ei mitä tahansa vakavasisältöisiä lauluja. Erisnimiksi käsitetään helposti monet muutkin sävellyssarjojen nimet, esim. Bartókin teos Neljä orkesterikappaletta, samoin Sibeliuksen Kaksi serenadia tai Kuusi impromptua, vaikka serenadi ja impromptu ovatkin yleisnimiä. Kokoelman nimeä ei voi kuitenkaan merkitä näin: 4 Mustalaislaulua vaan: Neljä mustalaislaulua.

Eris- ja yleisnimen välinen rajankäynti on tämäntapaisissa ilmauksissa vaikeaa. Sävellystyypiksi luokitellun sävellyksen nimen kirjoittamista isolla alkukirjaimella voidaan puolustaa esimerkiksi sillä, että säveltäjä on antanut teokselle nimen. Jos tällaisesta nimenannosta ei ole tietoa, on johdonmukaista pitää yleisnimet yleisniminä. Monet nykysäveltäjät käyttävät entistä enemmän luomisvoimaansa myös töittensä ilmeikkääseen ja selvään nimittämiseen. Luolajan-Mikkolan Kissankäpälän, Salosen Viisauden ylistyksen tai vaikkapa Tiensuun sävellyksen M erisnimisyydestä ei liene epäilyksiä.

Vierassanojen suomalaistamisesta

Varsinkin popmusiikki tunkee uusien virtaustensa myötä kieleemme jatkuvasti vierassanoja, etenkin englannista. Nämä sitaattilainat, kirjoitusasultaan lainanantajakielen mukaiset sanat, ovat hankalia käytellä, ja niinpä niitä pyritään suomalaistamaan. Siihen on kaksi tietä: vierassana joko suomennetaan tai vain muutetaan kirjoitusasultaan suomen kieleen istuvammaksi (vieraat kirjaimet korvataan suomalaisilla, lisätään suomalainen loppuvokaali jne.). Harrastajat haluavat usein säilyttää popmusiikin kansainvälisen leiman, joten he suosivat jälkimmäistä tapaa, vaikka se ei kielenhuollon kannalta aina ole paras keino. Ongelmaksi tulee tällöin muun muassa, mitkä sanat voidaan tai kannattaa suomalaistaa ja miten pitkälle voidaan suomalaistaa. Eri lähteistä tapaa samasta sanasta kovin erilaisia versioita, ja se hämmentää kielenkäyttäjiä.

Kirjoittamisongelmia aiheuttavat etenkin uusien, usein kovin eksoottisten, soitinten nimet. Täysin vakiintumaton on vielä esimerkiksi eteläamerikkalaisessa tanssimusiikissa käytettävien rytmisoitinten maracas ja claves suomalainen muoto. Sanat ovat espanjankielisiä monikkomuotoisia sitaattilainoja, ja suomalaistamista vaikeuttaa monikon s. Se pitäisi tietenkin korvata suomalaisella monikon tunnuksella (marakat). Tämä kuitenkin johtaisi väärään, yksikkömuotoon (marakka, vrt. harakat – harakka), ja sen takia suositetaan vakiinnutettavaksi muotoa marakasit (yks. marakas), vaikka siinä onkin kaksi monikkoa. (Monikon s on tosin jäänyt eräiden muidenkin vierassanojen yksikkömuotoon, esim. ananas, Beatlesit.) Sanalle on tarjoiltu myös suomennosta sähinäpallot, jota kielenkäyttäjät eivät kuitenkaan näytä hyväksyneen.

Claves-soitin on kummitellut clavesit- ja klavesit-asuisena. Tässä tapauksessa sana onneksi kääntyy luontevasti rytmikapuloiksi. Uudehkoja rytmisoittimia on myös espanjankielinen güiro, vähän suomalaisemmin guiro, josta muusikot käyttävät ammattislangissaan nimitystä kurkku. Guiro soveltunee riittävän hyvin suomen kieleen.

Elektronimusiikissa on tullut suosituksi hyvin monipuolinen äänenmuokkauslaite, josta käytetään rinnan nimityksiä syntesoija, syntetoija, syntetisoija ja syntetisaattori (engl. synthesizer). Syntetoija-muoto on päässyt jopa uusiin musiikkitietokirjoihin. Yleensä -ja-loppuinen johdos tarkoittaa kuitenkin tekijää, joten sitä ei pidä käyttää laitteen nimityksenä. Syntetisaattori, joka on jo Nykysuomen sivistyssanakirjassa (1973), on suositeltavin muoto.

Turhaa vierasperäisyyttä näkee tutumpienkin soittimien kirjoitusasussa. Pikkolohuilun sijasta monet suosivat sitaattilainamuotoa piccolo-, vaikka jo Nykysuomen sanakirja (1951–61) asettaa suomalaisemman asun etusijalle. Melodika-soittimessa on suotta usein k:n sijasta c. Saksofonia ei ole myöskään mitään syytä kirjoittaa x:llä.

Soittajannimistä mainittakoon ammattimaista viulunsoittajaa merkitsevä johdospari violisti ja viulisti. Violistia on tähän asti pidetty oikeakielisempänä, mutta suomen kielen lautakunta päätti (28.9.1981) alustukseni pohjalta hyväksyä myös viulisti-muodon, joka onkin edellistä luontevampi. Ylipäätään -isti-johdoksiin kielenhuolto suhtautuu edelleen melko varovasti: selvästi suomenkielisistä soittimennimistä muodostettuja -isti-johdoksia ei suositella asiatyyliin.

Popmuusikot käyttävät sointikuvasta mielellään englannin sanaa sound. Se voidaan hyvin muokata ääntämisen mukaiseen asuun saundi. Nuorten levytanssipaikka on diskoteekki eli disko, ei disco. Hankalampaa on diskossa työskentelevän disc jockeyn suomalaistaminen. Sanaa on väännelty hieman leikkimielisesti tiskijukaksi, mutta koska tiski tuo meillä mieleen vallan muuta kuin levyt, on levyjuontaja-käännös asiallisempi.

Musikaalista on turha enää käyttää englannin muotoa musical. Ja jos hengellinen neekerilaulu halutaan korvata vierassanalla, on negrospirituaali paljon luontevampi ja helppokäyttöisempi kuin sitaattilaina negro spiritual. Country-musiikkityylikin on Suomessa niin tuttu, että voidaan kirjoittaa kantrimusiikki. Miksei myös jazzin termi brake voi olla reilusti breikki.

Aina eivät suomalaistamispyrkimykset kuitenkaan onnistu eivätkä kielenhuoltajien suositukset saa suuren yleisön hyväksymistä. Hyvä esimerkki siitä on jazz, jota jo 1930-luvulla yritettiin suomalaistaa jatsiksi. Vaikka se pääsi sellaiseen kielen auktoriteettiin kuin Nykysuomen sanakirja ja moniin musiikkitietoteoksiin, ei kieliyhteisö jostain syystä hyväksynyt sitä. Ehkä se osaksi johtui siitä, ettei tämä musiikkityyli sinänsä ole koskaan oikein ”suomalaistunut”. Vaikka uudet musiikin tietoteokset ovatkin yksimielisesti jazzin kannalla, näkee jatsi-muotoa toisinaan ainakin lehdissä, tosin hieman leikkimielisissä yhteyksissä. Kielenkäytön kannalta olisi suotavaa, että jatsi-muodosta vähitellen karisisi leikillinen tyylivivahde ja se yleistyisi aivan asiallisiin yhteyksiin. Se istuisi suomen kieleen paljon paremmin kuin vieraannäköinen ja hankalakäyttöinen jazz. Johdosten muodostaminenkin olisi silloin helpompaa: ainakaan ei kukaan erehtyisi enää käyttämään lehtikielessä kummitelleita muotoja ”jazzahtava” ja ”jazzari” (po. jatsahtava ja jatsari).

Vastaavia nykyongelmia ovat mm., voidaanko reggae kirjoittaa ääntämisen mukaan regei-muotoon, soul-sanaan lisätä loppu-i tai rockmusiikista käyttää rokki-asua. Reggaen ja soulin suomalaistamista tuntuvat kuitenkin pidättävän ehkä samat syyt kuin jazzin. Harrastajat (markkinoijat?) haluavat silläkin tavoin korostaa näiden musiikkityylien amerikkalaisuutta, amerikkalaista kulttuuripiiriä. Sen sijaan rokkia käyttelevät reippaasti ainakin nuorten musiikkilehdet ja muut vapaatyyliset julkaisut, rokin harrastajia nimitetään niissä rokkareiksi (rockari olisi mahdoton). Rokki-muoto on otettu mukaan myös Uudissanasto 80:een. Käytössä rokista ja sen johdoksista varmasti häviää tämänhetkinen arkivivahde, samoin yhdyssanoista rokkimusiikki, rokkiyhtye jne.

Yhteen vai yhdysmerkki?

Kun vierassanoja liitetään kotoisiin sanoihin, tulee usein päänvaivaa siitä, tarvitaanko yhdysosien väliin yhdysmerkkiä vai ei. Nykyinen käytäntö on melko kirjava myös musiikin alalla. Samassa yhdyssanassa on milloin yhdysmerkki, milloin ei, ja jopa samalla sivulla, mikä huolettomuus ei ole toimittajille kunniaksi.

Nykyisten ohjeiden mukaan yhdysmerkkiä käytetään vierasta ainesta sisältävässä yhdyssanassa mm. silloin, kun vierassana on kieleen vakiintumaton, siis outo (Kielikello 1/78, s. 11). Kieltämättä rajanveto vakiintuneisuuden mukaan on joskus vaikeaa. Sitä paitsi yhdysmerkin tarpeeseen näyttää vaikuttavan ainakin yhtä paljon vierassanasta muodostettavan yhdyssanan vakiintumattomuus.

Kieleen jo vakiintuneina voidaan pitää yleensä ainakin musiikki-loppuisia yhdyssanoja, kuten

jazzmusiikki (tai jatsimusiikki)
popmusiikki
rockmusiikki (tai rokkimusiikki)
soulmusiikki
folkmusiikki
kantrimusiikki (tai countrymusiikki)

Huomattavasti harvinaisemmissa sanoissa, esim. beatmusiikki, reggaemusiikki ja surfmusiikki, voisi harkinnan mukaan käyttää yhdysmerkkiä.

Ilman yhdysmerkkiä voidaan edellisen kaltaisiin tutuhkoihin vierassanoihin liittää monia muitakin jälkiosia, jotka ovat niiden yhteydessä tavallisia ja odotettavia:

poplaulaja
jazzsävellys
folkkonsertti
rockpianisti
bluessävelmä
gospellaulu
kantriyhtye
folkfestivaalit
staccatokuvio
sambakarnevaali

Väliviivaa on syytä käyttää selvyyssyistä, kun vierassana on kovin outo, ja etenkin jos sanojen rajalle syntyy vokaaliyhtymä, esim.:

skat-laulu
riff-soolo
live-äänite
square-piano
no-yhtye
beguine-rytmi

Tutumpienkin yhdyssanojen hahmotuksen helpottamiseksi kehotetaan Kielikellossa (1/78, s. 11) käyttämään yhdysmerkkiä, esim. pop-opisto. Vastaavasti lienee syytä kirjoittaa myös pop-idoli, blues-asteikko, rock-äänite tai rock-ooppera. Samoin on yhdysmerkki paikallaan, kun kohtalaisen tuttuunkin vierassanaan liitetään tilapäisesti jokin jälkiosa:

pop-sanasto
folk-liike
jazz-termi
jazz-anti
jazz-ilta
punk-aate
rock-kansa

Ehdottomana ohjeena ei yhdysmerkin käyttöä voi esitetyissä tapauksissa pitää; kulloinkin tarkoituksenmukainen selvyyden tarve ratkaiskoon. Vierassanojen yhteydessä yhdysmerkki puoltaa paikkaansa senkin takia, että se auttaa tietokonetta jakamaan sanat oikein eri riveille.

Yhdysmerkki auttaa myös hahmottamaan sellaisia yhdyssanoja, joiden molemmat osat ovat vieraita, tavallisesti sitaattilainoja (alkukielessä ne ovat yleensä sanaliittoja): punk-rock, honky-tonk, pick-up, hi(gh)-hat, boogie-woogie, cha-cha-cha. Niihin liitetään suomalainen jälkiosa ilman välilyöntiä: folk-rock-kausi, wah-wah-pedaali. Monet vanhemmat sitaattilainat ovat tosin vakiintuneet erikseen kirjoitettuina, esim. paso doble, prima vista. Kun tällaiseen sanaliittoon lisätään suomalainen jälkiosa, on sitä edeltävän yhdysmerkin eteen muistettava jättää välilyönti: prima vista -soitto, Maj Lind -kilpailut.

Mainittakoon vielä, että uusissa musiikin tietoteoksissa ja konserttiohjelmissakin on alettu kirjoittaa passio yhteen erisnimen kanssa, esim. Matteuspassio. Kun kyseessä kuitenkin on selvä eris- ja yleisnimen liitto, on osien välissä käytettävä yhdysmerkkiä: Matteus-passio.

¹ Jos sävellyksen nimenä ovat laulun, virren tms. alkusanat, ne eivät aina erotu tarpeeksi tekstistä. Siksi lainausmerkit ovat usein tarpeen, esim. koraali ”Jumala ompi linnamme”.




Kielikello 2/1981
Alkuun

Jaa

Lue myös:

Apua musiikista kirjoittavalle (Vapaasti luettavissa)

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »