Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 3/1999

Riitta Eronen

Monenlaisia rinnastuksia: eli, tai, mutta

”Eli, tai, vai, mutta, vaan” jatkuu rinnastuskonjunktioluettelo. Lisätään mukaan vielä samanoloinen partikkeli vain, niin koossa on joukko pieniä, mutta merkityksellisiä sanoja.

Apusanoihin eli partikkeleihin luetaan monenlaisia taipumattomia sanoja, mm. konjunktiot (”sidesanat”) ja adverbit (aikaa, paikkaa, tapaa ym. osoittavat ”seikkasanat”). Nämä sanat ovat vaatimattomasta nimestään huolimatta tärkeitä: ne kuljettavat ajatusta ja puhetta eteenpäin, ilmaisevat asioiden välisiä suhteita sekä monenlaisia merkityksiä ja vivahteita. Ne ovat siis kielessä välttämättömiä ja merkityksellisiä osia. Seuraavassa tarkastellaan niistä muutamia kielenhuollon näkökulmasta.

Vaan ja vain

Sanoilla vain ja vaan on molemmilla kirjakielessä oma eriytynyt käyttöalansa, ja niiden työnjako on vakiintunut. Vaan on rajoitusta ilmaiseva rinnastuskonjunktio, joka liittää kahta lausetta tai lauseenosaa yhteen. Vain on sen sijaan adverbi, jolla on useita tehtäviä: se paitsi rajoittaa (kävin siellä vain kerran) myös esimerkiksi vahvistaa (älä vain luule – –) tai lieventää sanottavaa (muuten vain – –). Tämäntapaisissa yhteyksissä käytetään puhekielessä vain-sanan synonyyminä myös sanaa vaan. Lauletaan: ”Tule meille vaan, meillä leivotaan” tai ”Minä vaan tiskaan astioita – –”. Tällaista vähän rempseää käyttöä kuvaa Suomen kielen perussanakirjassa mm. esimerkkilause ”Anna tulla vaan!”

Mutta ja vaan

Suomessa käytetään rajoitusta ilmaisevia konjunktioita mutta ja vaan siinä, missä esimerkiksi englannissa riittää yksi sana (but). Suhteet ovat niin hienojakoiset, että niitä on vaikea muotoilla ehdottomiksi säännöiksi, mutta tietenkin suomalaisen kielikorva useimmiten havaitsee eron. Englanninkielistä tekstiä käännettäessä mutta kuitenkin saattaa viedä myös vaan-sanan paikan, joten on hyvä olla tietoinen erosta. Myös suomea vieraana kielenä oppiva ja opettava joutuu pohdiskelemaan sanojen käyttöaloja ja rajoja. Avuksi on muun muassa Suomen kielen perussanakirja, jonka mukaan konjunktiota vaan käytetään ”yhdistämässä kahta lausetta tai lauseenosaa, joista jälkimmäinen ilmaisee oikean vaihtoehdon edellisen kieltämän tilalle”:

Ei meillä ole koiraa vaan kissa.

Mutta-lause ei yhtä selvästi korjaa väärää käsitystä, ja siinä on usein myönnytyksen sävyä:

Meillä ei ole koiraa, mutta kylläkin kissa.

Vaan-konjunktiota edeltää lähes aina kieltosanan sisältävä jakso toisin kuin sanaa mutta.

Ei tänään vaan huomenna.

Tänään, mutta vasta illalla.

Mutta sulautuu taivutuksessa usein kieltoverbiin samalla tavalla kuin että (ettemme) ja vaikka (vaikkei). Tällaiset muodot ovat tavallisia varsinkin puheessa ja aivan korrekteja myös kirjakielessä.

Osaan saksaa, mutten ranskaa.

He ymmärtävät ranskaakin, mutteivät (tai mutteivat) puhu sitä.

Milloin pilkku?

Kun konjunktiot mutta ja vaan aloittavat itsenäisen, täydellisen lauseen, niiden edelle tulee pilkku:

Kieli kehittyy, mutta onko kyse eteenpäinmenosta?

Välimerkit eivät ole itsetarkoitus, vaan niiden tarkoitus on jäsentää tekstiä.

Halutessaan pilkun voi nykyään jättää pois samoilla ehdoilla kuin se jätetään pois rinnastuskonjunktioiden ja, eli, sekä, tai jne. edeltä, eli silloin, kun rinnastettavilla lauseilla on yhteisiä jäseniä, esimerkiksi yhteinen subjekti, kuten seuraavassa:

Lautakunta suositti ensisijaisesti muotoa syntetisoida mutta piti sen rinnalla mahdollisena muotoa syntesoida.

Pilkkua ei myöskään tarvitse käyttää silloin, kun mutta ja vaan yhdistävät rinnasteisia lauseen osia.

Pitäjä Porin lähellä ei ole ”Poomarkku” vaan Pomarkku.

Hitaasti mutta varmasti.

Pilkkua on aiemmin käytetty ja voidaan edelleenkin käyttää näissäkin tapauksissa:

Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.

Pilkkusäännöt eivät siis sanojen mutta ja vaan kohdalla ole ehdottomat.

Virkkeen aloittaminen konjunktiolla

Monet ovat oppineet, että kirjoitettaessa ei uutta virkettä saa aloittaa konjunktiolla. Ohjetta kuitenkin tulkitaan usein liian tiukasti, sillä esimerkiksi mutta tai ja aloittavat usein virkkeen kirjakielessäkin. Niiden tehtävänä on sitoa asiaa edellä olevaan, tässä tapauksessa laajempaan kokonaisuuteen kuin virkkeen sisällä. Varsinkin vanhemmat Raamatun käännökset ovat totuttaneet lukemaan ja- ja mutta-alkuisia virkkeitä. Ne ovat tyypillisiä kertovalle tekstille, ja niinpä kaunokirjallisuudessa tällaista käyttöä on paljon:

Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä.

Ja sitten me ryypättiin.

Myös asiatekstit ovat usein kertovia; vaikkapa tutkimustuloksia selostettaessa ja ja mutta ovat usein paikallaan myös virkkeen alussa. Se, että niitä kehotetaan välttämään, perustuu tyylisyihin, sillä varsinkin tiheästi käytettynä niistä tulee helposti maneerimaisia ja tekstistä levotonta.

Tai ja vai

Joskus on vaikeaa havaita sanojen tai ja vai eroa kysymyslauseissa. Sanaa vai käytetään, kun pitää selvästi valita jompikumpi tai jokin eri vaihtoehdoista:

Otatko teetä vai kahvia? (Jompaakumpaa juodaan nyt.)

Tai jättää enemmän liikkumavaraa:

Otatko teetä tai kahvia? (Ehkä otatkin jotain muuta tai kenties et mitään.)

Asiaa havainnollistaa vielä seuraava esimerkki:

Onko hän norjalainen vai tanskalainen? (Tiedetään, että jompikumpi.)

Olisiko hän norjalainen tai tanskalainen? (Vastauksena kyllä tai ei; saattaa olla vaikkapa ruotsalainenkin.)

Sanan tai rinnakkaismuotoja ovat taikka sekä jo hieman vanhanaikaiset tahi ja tahikka.

Eli ja elikkä

Rinnastuskonjunktio eli yhdistää kahta samanmerkityksistä ilmausta.

Maitosokeri eli laktoosi.

Murresanakirjan ensimmäinen osa ilmestyi kymmenentenä lokakuuta eli Aleksis Kiven päivänä.

Sanaa eli, samoin kuin sen arkikielisempää synonyymiä elikkä, käytetään nykyisin laajemminkin myös eräänlaisina vauhdinotto- ja täytesanoina vähän niinku-ilmauksen tapaan. Haastattelija saattaa aloittaa seuraavasti:

Eli mitä alhainen äänestysprosentti kertoo?

Ainakin kieltä julkisesti käyttävien on hyvä tiedostaa, että kuulijoita usein häiritsee tällainen tyyli. Itse asia saattaa jopa jäädä kuulematta, kun ninkutus tai vastaavantapainen toistuva – viestin vastaanottajan kannalta turhalta kuulostava – sana vie kuulijan huomion.

Eli-sanan rinnakkaismuodon elikkä kirjoitusasua kummastellaan silloin tällöin. Siinä on tosiaan kaksi k-kirjainta, aivan kuten sanan saati rinnakkaismuodossa saatikka ja jo edellä mainitussa sanassa tahikka.




Kielikello 3/1999
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Kielikello

Kielikello-lehti siirtyy vuoden 2018 alusta kokonaan verkkoon vapaasti luettavaksi. Samalla lehti lakkaa ilmestymästä painettuna.

Kielikellon arkisto

Kielikellon arkisto sisältää suurimman osan lehdessä julkaistuista teksteistä vuodesta 1968 lähtien. Aineisto on vapaasti luettavissa, mutta sen käyttöön sisältyy ehtoja:
KIELIKELLON ARKISTON KÄYTTÖEHDOT

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »