Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 2/1999

Samuli Aikio

Saamelaiskielistä ja niiden huollosta

Useimmat suomalaiset tietävät häpeällisen vähän maamme pohjoisimmasta kielivähemmistöstä saamelaisista ja heidän kielestään tai oikeammin kielistään. Pohjoiskalotin alueella nimittäin puhutaan yhdeksää eri saamelaiskieltä, joiden erot ovat niin suuret, että puhujat eivät ymmärrä toisiaan. Näistä kielistä ja saamelaiskulttuurista tarvitaan tietoa asiallisen keskustelun ja päätöksenteon pohjaksi. Saamelaiskieliä ja niiden huoltoa esittelee Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen ”Utsjoen-osaston” ainoa työntekijä Samuli Aikio.

---

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa on harjoitettu saamen kielen huoltoa runsaat kymmenen vuotta. Mitä se tarkoittaa? Aivan lyhyesti: se on Suomessa pohjois-, inarin- ja koltansaamen huoltoa. Huolto- ja neuvontatyö kohdistuu pohjoissaameen – inarin- ja koltansaame saavat selvitä suurin piirtein ilman yhteiskunnan tarjoamaa kielenhuollon neuvontaa. Niiden kohdalla virallisen kielenhuollon saavutuksiin voi lukea vain sen, että aika ajoin on järjestetty inarinsaamen neuvontaa tuntitöinä ja että saamen tutkija on osaltaan edistänyt inarinsaamelaisten nimien kirjaamista paikallisiin karttoihin sekä tienviittoihin ja muihin opasteisiin.

Saamelaiskielet

Ei siis ole kyse yhdestä vaan monesta saamen kielestä. Ne mitkä ennen vanhaan luokiteltiin murteiksi, ovatkin joukko kieliä. Nykyisin on tapana puhua yhdeksästä elävästä saamen kielestä: läntiseen ryhmään kuuluvat etelä-, uumajan-, piitimen-, luulajan- ja pohjoisaame ja itäryhmään inarin-, koltan-, kildinin- ja turjansaame. Oma kirjakieli on näistä kuudella eli etelä-, luulajan- ja pohjoissaamella (länsiryhmä) sekä inarin-, koltan- ja kildininsaamella (itäryhmä).

Kildinin- ja koltansaamen alueen eteläpuolella on puhuttu lähinnä kolttaan liittyvää akkalansaamea, mutta se on nykyisin enää muutaman puhujan varassa. Viime vuosisadan mittaan katosi useita keminlapin murteita, mm. Kittilän, Sodankylän ja Kuolajärven saamen muodot, jotka ainakin osin liittyivät kolttaan ja siis itäiseen ryhmään.

Suomessa samoin kuin Norjassa ja Ruotsissa valtasaame on pohjoissaame, Venäjällä kildininsaame. Pohjoissaamea (josta ennen käytettiin nimitystä tunturi- eli norjanlappi) puhuu kaikista saamelaisista noin 80 % eli 17 000–18 000 henkeä. Luulajansaamea käyttää arviolta pari kolme tuhatta ihmistä, kildininsaamea ehkä kuutisensataa ja inarin-, koltan- ja eteläsaamea 300–500 kutakin. Turjan-, piitimen- ja uumajansaamen puhujat on laskettava nykyisin kymmenissä eikä sadoissa. Kaikki nämä luvut ovat arvioita, ja yhteensä ne vastaavat korkeintaan puolta mutta luultavammin vain kolmasosaa koko saamelaisväestön määrästä. Suomessa on saamelaisia noin 7 000, mikä on noin 10 prosenttia kaikista saamelaisista.

Eri saamen kielistä täytyy puhua monesta eri syystä. Puhuma-alue on laaja, noin 1 500 km pitkä, ja se sijaitsee neljässä valtiossa. Koltat sekä heistä itään päin asuvat saamelaiset ovat kuuluneet 400–500 vuotta ortodoksiseen kirkkoon. Kielten välille on siis kehittynyt suuria eroja. Kielestä toiseen välittäviä murteita on olemassa, mutta esimerkiksi pohjois- ja inarinsaamen raja on niin jyrkkä, että pohjoissaamen tuntumassa elävät inarinsaamelaiset ovat pitäneet itseään kolmikielisinä, kun ovat osanneet oman kielensä lisäksi sekä suomea että pohjoissaamea. Pohjoiset enemmistösaamelaiset eivät ymmärrä juuri lainkaan inaria mutta saattavat tulla jotenkuten toimeen luulajansaamelaisten kanssa, jos ovat sattuneet kasvamaan heidän naapurustossaan.

Pienimpien saamelaiskielten puhujat ilmaisivat itse yhteisessä saamen kielilautakunnassa 1980-luvulla haluavansa päästä eroon sanasta murre, jonka he halusivat korvata sanalla kieli. Murteeksi nimittely koettiin halventavaksi, mutta oli taustalla sellainenkin maailmallinen asia, että rahapussien vartijat eivät yleensä halunneet kuullakaan ”murteiden” kehittämisestä varsinaisen ”saamen kielen” rinnalla.

Kielitieteessä on ruvettu puhumaan nyttemmin saamelaiskielistä, kun tarkoitetaan koko ”saamen” ryhmää. Vastaavasti itämerensuomalaiset kielet on yritetty kastaa suomalaiskieliksi. Kullakin suomalaiskielellä on kuitenkin oma nimensä (suomi, viro jne.), kun taas kaikkia saamen muotoja kutsutaan yhteisnimityksellä saame, jota sitten tarkennetaan määritteellä (Suomessa siis pohjois-, inarin- ja koltansaame). Tämä on saamelaiskielten oman käytännön mukaista, sillä kansankielessä pohjoissaamen sana sámegiella tarkoittaa nimenomaan pohjoissaamea aivan samoin kuin sää’mkiõll tarkoitta koltassa kolttaa ja sämikielâ inarissa inarinsaamea. Vasta pitemmälle kehittyneissä kirjakielissä suostutaan käyttämään omaankin ryhmään viittaavissa ilmauksissa selventävää määrettä, esimerkiksi davvisámegiella ’pohjoissaame’ tai anaraškielâ ’inarinsaame’.

Professori Pekka Sammallahti havainnollistaa uudessa teoksessaan The Saami Languages eri saamen kielten välisiä eroja toteamalla, että ne eroavat toisistaan yhtä paljon kuin germaaniset tai romaaniset kielet. Kyse on siis todella samanlaisesta kieliperheestä kuin itämerensuomalaiset kielet. Ks. saamen kielet kartalla (PDF).

Kielten asemasta

Saamen kieli on edelleenkin kollektiivitermi Suomen lainsäädännössä. Siihen viitataan perustuslaissa (HM § 51a, 973/95) ja useissa erikoislaeissa, jotka koskevat koulua ja opetusta, kielen käyttöoikeutta viranomaisissa, eräitä sosiaalitoimen lohkoja ja saamelaiskäräjien toimintaa. Tavoiteltu yhtenäinen saamen kielen opetus esikoulusta yliopistoon on toteutumaisillaan. Sekä pohjois- että inarinsaamesta voi suorittaa äidinkielen kokeen ylioppilaskirjoituksissa. Oulun yliopistossa on äskettäin tarkastettu ensimmäinen pohjoissaamenkielinen väitöskirja, josta on olemassa suomenkielinen rinnakkaislaitos; itse väitöstilaisuus oli kaksikielinen. – Norjassa kielen asemaa koskevat säädökset on sisällytetty lakiin saamelaiskäräjistä (Sámediggi), ja lain johdantoon kuuluu julistus saamen ja norjan kielten alueellisesta yhdenvertaisuudesta.

Saamea – enimmäkseen pohjoissaamea – käytetään saamelaisalueella jonkin verran virastojen sisäisessä viestinnässä, enimmäkseen kuitenkin vain suullisesti tai pakollisina käännösteksteinä ns. saamen kielilain vaatimusten mukaisesti. Tämä laki saamen kielen käyttämisestä viranomaisissa pyrkii turvaamaan saamelaisten kielelliset oikeudet tulkitsemisen ja kääntämisen avulla. Laki ei edellytä yhdenkään virkamiehen hallitsevan saamea. Laki on lisännyt saamen kielten hyväksyttyyttä, koska monet virastot joutuvat ottamaan kielen vakavasti sen takia. Sen mahdollistama saamenkielinen asiointi umpisuomalaisissa virastoissa ei silti ota onnistuakseen senkään takia, että kääntäminen ja tulkkaaminen olisi omiaan viivyttämään itse asian ajamista.

Kirjoja, lehtiä, radio-ohjelmia

Suomen saamen kielen muodoista ovat kirjoitettuina näkyvimpiä pohjois- ja inarinsaame, viimeksi mainittu erityisesti Anaraškielâ servi -seuran ympärillä toimivan aktiivisen ryhmän ansiosta. Yhdistys harjoittaa mm. julkaisutoimintaa ja ylläpitää viisivuotista inarinsaamen kielipesää erikseen myönnetyn miljoona-avustuksen turvin. Kielipesä on päiväkoti, jossa lapset ovat tavallaan kielikylvyssä uhanalaista kieltä äidinkielenään puhuvien lastenhoitajien seurassa. Toiminta tähtää lasten kielitaidon kehittämiseen. Inarinsaameaktivistit ovat julkaisseet kirjoituksia myös kielenhuollosta ja pitäneet lyhyitä radioesitelmiä eri aiheista.

Pohjoissaamella on yhteismarkkinat Norjan ja Ruotsin kanssa. Pohjoissaameksi ilmestyy vuosittain ehkä parikymmentä teosta ja puolisen tusinaa lehteä. – 1980-luvulla ilmestyi jonkin aikaa myös värillinen Vulle Vuojaš- eli Aku Ankka -lehti. Sen irtonumerot ovat nykyisin jo arvokkaita keräilykohteita. Myös radio- ja TV-lähetykset ovat yhteisiä. Julkaisutoiminta on aktiivisesti koordinoitua, kun taas TV:n anti leviää muuten vain rajan yli Norjasta eikä ulotu kauempana oleville saamelaisalueille.

Koltansaamen säännöllisin kanava on tällä hetkellä radio, mutta koulutyön ohessa ja ortodoksisen kirkon piirissä ilmestyy sentään kirjallisuuttakin. Inarin kunta on osoittanut edistyksellisyyttään järjestämällä kaksivuotiset kielipesät sekä inarin- että koltansaamelle.

Huoltajan työpäivää

Kouluissa saamen kieli on yhä sangen uusi oppiaine, joten opetuksella ja sen tukena olevilla oppikirjoilla on varsin vähän kiinteitä perinteitä ja tukipisteitä. Se näkyy herkästi uuden kirjoittavan sukupolven teksteissä eri tavoin. Siksi kielenhuollossa samoin kuin yliopisto-opetuksessa joudutaan jatkuvasti kiinnittämään huomiota yksikertaisiin oikeinkirjoitusseikkoihin. Sitä paitsi pohjoissaamessakin alkaa olla riittämiin kielenvartijoita, jotka ovat valmiita mestaroimaan toisten kielenkäyttöä omilla pikkumaisilla ”säännöillään”. Mutta aivan viime aikoina on opittu – kenties käännöskielen seurannan myötä – tarkkailemaan entistä enemmän lauseopillisia piirteitä. Tavanomainen sana- tai termiongelma osoittautuu usein yhteydestään riippuvaksi sanontapulmaksi, joka ratkeaa lauseen kokonaisvaltaisella käsittelyllä.

Huoltajan tehtäviin kuuluu neuvonta, jota tarvitsevat esimerkiksi käsikirjoitusten parissa puurtavat kustantajat tai byrokraattisten tekstien kääntäjät. Useimmat pikkuneuvot ja -neuvottelut hoituvat puhelimitse. Eniten kysellään termeistä ja sanoista – mitä se ja se olisi saameksi –, ellei sitten kaikkein yleisintä ole nimimuotojen selvittely ja ihmettely. Nimistä ovat kiinnostuneita myös lantalaiset, ja heille pitäisikin olla tarjolla sekä nimen historiaa että muotoa koskevaa tietoa. Siksipä yksittäinen kysymyskin voi olla aikaa vievä, jos sen ottaa kovin vakavasti – eikä vastauksen löytyminen ole silti suinkaan varmaa. Lausuntoja voi joutua antamaan myös suomenkielisistä nimistä, jos on ilmeistä, että nimi on tavalla tai toisella saamelaisperäinen. Esimerkistä käy Kevitsa (myös Keivitsa ja Keevitsa): koska sen (inarin)saamenkielistä muotoa ei enää tunneta, ei sen suomenkielistä vakioasua ole voitu valita alkukielen perusteella vaan lähimmän paikallisen suomenkielisen muodon mukaan.

Suomalaistuneiden seutujen saamelaisperäiset nimet ovat sentään saamen kielen huoltajan kannalta reunailmiö, sillä pelkästään nimistössä riittää selvitettävää omallakin alueella. Kotimaisten kielten tutkimuskeskukseen on koottu myös Suomen saamelaisalueen nimistöä, mutta kokoelmia on jouduttu moneen kertaan täydentämään, kun uusien topografisten karttojen nimistöä on tarkistettu. Kun kokoelmatietoja on Suomen saamelaisalueelta noin 15 000 nimestä, on niitä koko saamelaisalueelta arviolta 50 000 nimestä. Huolellinen lisäkeruu voisi tuottaa kaksinkertaisen määrän, mutta siihen ei löydy äkkiseltään varoja. Niinpä on aihetta kiittää Lapin maanmittaustoimiston toteuttamaa Pohjois-Lapin karttanimistön keruuta, jonka yhteydessä listattiin noin 5 000 inarinsaamelaista nimeä ja ensimmäisen kerran järjestelmällisesti myös kolttanimistöä. Kokoelmatietojen jatkuva päivittäminen olisi tärkeätä monen muunkin alan kannalta, sillä kielen- ja nimistönhuollon asiakkaina on mm. tieviranomaisia, kustantajia ja kuntien, kaavoittajien sekä ympäristönsuojelun ja -suunnittelun edustajia.

Termi- ja sanaongelmien ohella kielenhuoltaja joutuu auttelemaan kielenkäyttäjiä usein myös käännöstöissä. Tämä työ on lisääntymään päin sekä virastoissa että muilla aloilla. Kirjallisuuden kääntäjät hallitsevat välineensä hyvin, ja kyselyjä tuleekin selvästi enemmän toimistopuolelta. Joskus on melkein huvittavaa todeta, miten hyvin pyhä Byrokratius opettaa uskovaisiaan takertumaan sanoihin, niin että asian luonteva ilmaiseminen esimerkiksi sanajärjestyksen avulla unohtuu tyystin. Mutta joutuu toki kielenhuoltajakin myöntämään, että nykyaikainen yhteiskuntakoneisto vaatii lukemattoman määrän uudissanastoa. Välistä on pakko hyväksyä varsin monimutkaisia termejä, sellaisia kuin lienavearrodoaimmahat ’lääninverovirasto’, jossa pelkkä sanaliitto tyyliin ”läänin verovirasto” ei käy. Esimerkki on siinäkin suhteessa luonteenomainen, että siihen on kasautunut erityyppisiä ongelmia, kuten murteellisuuksia (sana lietna ’lääni’, jota vastaa lännessä leatna) ja ns. uusia sanoja (doaimmahat ’toimisto, virasto’).

Esimerkit antavat toivottavasti jonkinlaista kuvaa pohjoissaamen kielenhuoltajan työstä. Inarin- ja koltansaamessa työ on – tai olisi – periaatteessa hyvin samantapaista, paitsi yhdessä suhteessa. Pohjoissaame on nimittäin siinä määrin kansainvälinen kieli, että sen huollossa on syytä ylläpitää jatkuvaa yhteistyötä Norjan ja Ruotsin puolen vastaavien kielenhuoltoelinten kanssa pienintä yksityiskohtaa myöten.

Inarinsaame melkein pelkästään Suomessa puhuttuna kielenä on täysin erikoisasemassa, mutta tätä nykyä myös kolttasaamelaiset ovat jäämässä yksin Suomen puolelle, kun heidän Venäjällä asuvat heimolaisensa ovat hajaantuneet eikä heidän kieltään ole siellä viljelty kirjallisesti. Suomen valtiolla onkin (ei kai enää tarvitse sanoa: olisi) siis aivan erityinen velvollisuus huolehtia näiden pienimpien ja samalla suomalaisimpien kansanryhmiensä kielen ja kulttuurin tulevaisuudesta.

Lappalainen – saamelainen – lappilainen

Suomessa saamelaisten kansanomainen nimitys on lappalainen, jolla ei ole vanhoja vastineita missään saamen kielessä. Saamelaisella taholla termi on usein käsitetty halventavaksi ja näin osin suomessakin (esim. muinaisrunojen hokema ”laiha poika lappalainen” tai pohjalainen sanomus ”jo loppui lappaminen ja lappalaisten tappaminen”). Niinpä Suomessa on 50-luvun alusta lähtien siirrytty hiljalleen käyttämään termiä saamelainen, osin Ruotsista saadun mallin mukaan. (Saamelaisten omassa ruotsin kielessä sanaa käytettiin jo vuonna 1918: Samernas landsmöte, Samefolkets Egen Tidning.)

Huomattava vaikutus sanan saamelainen yleistymiseen on ollut myös Neuvostoliitossa omaksutulla käytännöllä nimittää kansanryhmiä niiden omista nimityksistä johdetuilla muodoilla: komien, hantien, njenetsien, nivhien ynnä muiden ohella siis myös saam ja saamskij jazyk. Siitä saatiin englannin Saami ja Saamic, kun taas amerikkalaiset omaksuivat 70-luvulla kielenkäyttöönsä muodon Sami tai Sámi suoraan pohjoissaamen genetiiviattribuuttimuodosta sámi (kuten suomessa yhdyssanojen alkuosana tavallaan käännöslainana lapin- : lapintakki jne). Suomessa silloin tällöin herätelty muoto saami (= saamelainen) on arkaismi ja näyttää sellaisena pysyvänkin; se ei ole myöskään edellä mainitun englantilaisen termin lähtömuoto.

Saamelainen-sanan kaukaisempi etymologia näyttää suhteellisen varmalta hämäläiseen asti, kun taas sen yhteyttä sanaan suomi lienee pidettävä pelkkänä mahdollisuutena. Saamelaisvinkkelistä näyttää lähinnä huvittavalta, että juuri suomalaiset ovat niin innokkaita rinnastamaan sanat suomi ja sápmi – eiväthän suomalaiset ole aiemmin tahtoneet kovin paljon sukuilla saamelaisten kanssa.

Uudempaa sanastoa on lappilainen, jonka ymmärretään tarkoittavan kaikkia Lapissa asuvia, sekä saamen- että suomenkielisiä.




Kielikello 2/1999
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »