Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 2/1997

Pekka Kukkonen

Euroopan yhdentyminen ja viestinten kieli

Euroopan yhdentyminen on vaikuttanut suuresti myös viestinten kieleen, etenkin sanastoon. Euroopan unioniin liittyvä terminologia on abstraktia, lyhennepitoista ja vierassointuista. Se on erikoiskieltä, joka ei avaudu asiaa tuntemattomille ilman selityksiä. Siksi mm. sanomalehtien toimituksissa joudutaan jatkuvasti miettimään keinoja EU-kielen yleistajuistamiseksi. Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Pekka Kukkonen tarkasteli EU-kielen ongelmia viestinten näkökulmasta Agricolan päivänä 9.4.1997 Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen järjestämässä yleisötilaisuudessa ”Suomalaisena eurooppalaisessa kieliyhteisössä”.

---

Alkuvuodesta 1992 perustettiin ulkoministeriön aloitteesta työryhmä, jonka tarkoitus oli pohtia, millä nimellä Euroopan yhteisöä kutsutaan suomeksi, kun Maastrichtin sopimus tulee voimaan ja muuttaa yhteisön entistä tiiviimmäksi liitoksi. Työryhmään kuuluivat ulkoministeriön, Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen, Yleisradion ja Helsingin Sanomien edustajat. Lisäksi päätettiin kysyä Suomen tietotoimiston kantaa.

Järjestäytymiskokouksessa ulkoministeriön edustaja korosti, että työryhmällä on valta päättää, mikä on uuden ”yhteistoimintajärjestelmän” suomenkielinen nimi. Tämän järjestelmän nimi oli englanniksi ”European Union” ja ranskaksi ”Union Européenne”. Jo ensimmäisessä kokouksessa todettiin, että parhaat suomenkieliset vaihtoehdot ovat Euroopan liitto ja Euroopan unioni.

Keskustelimme kokouksessa liitosta ja unionista pitkään. Puheenvuorojen perusteella oli ilmeistä, että työryhmän enemmistö kannatti omakielistä liitto-sanaa. Kukaan ei tuolloin pitänyt unionia ehdottomasti parempana. Sanomalehdissä ryhdyttiinkin lähes poikkeuksetta käyttämään Euroopan liittoa. Sähköisissä viestimissä käytettiin molempia nimiä rinnan.

Seuraavassa kokouksessa kävi kuitenkin ilmi, ettei liitto-sana kelvannutkaan ulkoministeriölle. Ulkoministeriön mukaan nimitys Euroopan unioni oli jo vakiintunut suomen kieleen. Unioni-sana oli ulkoministeriön mukaan parempi siksikin, että se on merkitykseltään ”väljempi” kuin liitto-sana. ”Liitto on materiaalisten suureiden määritelmä. Unioni on jatkuvasti muuttuvien komponenttien suhde”, ulkoministeriö määritteli. Liitto-sanaa rasitti ulkoministeriön mukaan se, että sana selvästi viittaa ”toimintaan jotakuta vastaan”. Lisäperusteluna ulkoministeriö esitti, että unioni-sanaa käytetään useimmissa muissa unionin kielissä.

Kun työryhmän enemmistö edelleen piti liitto-sanaa unionia parempana, päättyi työryhmän työskentely siihen.

Koska työryhmä päätyi ”väärään” lopputulokseen, niin elokuussa 1992 silloinen ulkoministeri Paavo Väyrynen ja silloinen ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen määräsivät, että virkamieskunta saa käyttää ainoastaan unioni-nimeä. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen suomen kielen lautakunta antoi suosituksen Euroopan liitto -nimestä samana syksynä.

Unionista ja liitosta käytiin kiivasta polemiikkia myös julkisuudessa. Kuvaavaa on, että unioni-sanan kiihkeimmät kannattajat olivat toisaalta jäsenyyden voimakkaimpia ajajia, mutta toisaalta jäsenyyden kiivaimpia vastustajia. Siinä missä kannattajien mielestä liitto-sana ”edusti toimintaa jotakuta vastaan”, antoi sama sana jäsenyyden vastustajien mielestä asiasta ”liian positiivisen kuvan”.

Vaikka ulkoministeriö oli nimen jo päättänyt, Väyrysen seuraaja Heikki Haavisto sanoi vielä kesällä 1993, että nimikysymys on avoin.

Avoin se ei ollut, sillä virkakoneisto käytti ainoastaan unioni-nimeä. Viestinnän selkeyttämiseksi tiedotusvälineet pikkuhiljaa luopuivat liitto-nimestä ja siirtyivät käyttämään unionia. Helsingin Sanomat vaihtoi liiton unioniin tammikuussa 1994.

Tällainen oli siis yhteistoimintajärjestelmän nimen tarina. En kerro tätä katkeruudesta unioni-nimeä kohtaan. Sen sijaan menettelytavat askarruttavat minua yhä. Mielestäni ei ole oikein saati järkevää, että ulkoministeriö – tai jokin muu ministeriö – omii kielipoliisin roolin. Liitto vai unioni -kiistelyn aikana, ja jo sitä ennen, tehtiin myös Helsingin Sanomissa kuumeisesti töitä EY:n ja EU:n termien suomenkielisten vastineiden luomiseksi. Työ oli – ja on yhä – perin vaikeaa: oli direktiiviä, preferenssisopimusta, subsidiariteettia, konvergenssia, koheesiorahastoa ja niin edelleen. Kuulimme Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen ja ulkoasiainministeriön suosituksia ja näkemyksiä, ja joissakin tapauksissa päädyimme omaan suomennokseen.

Omalla tavallaan ehkä surkuhupaisin esimerkki on tuo subsidiariteetti- eli läheisyysperiaate, tai – niin kuin me Helsingin Sanomissa suomennamme – lähipäätösperiaate. Tuosta periaatteesta puhuttiin ennen Suomen EU-äänestystä ehkä enemmän kuin mistään muusta asiasta, ja alkoi jo tuntua siltä, että EU väen väkisin tuo Pohjolan perukoille toimivan kansalaisdemokratian. Nyt subsidiariteetti-sanaa tuskin enää näkee tai kuulee. Miksi?

Viime aikoina on Kesko-Tuko-kaupan myötä julkisuudessa toistettu termiä divestment. Taloussanaston mukaan se on suomeksi desinvestointi tai divestointi. Olemme käyttäneet muotoa ”kaupan purkaminen”, koska yleiskielessä desinvestointi tai divestointi on käsittämätön. Investointikin on yleiskielessä vaikea sana. Luulen, että aniharva käsittää sen tarkoittavan kaikenlaisia sijoituksia rakennuksista rahaan ja osakkeisiin. Taloussanastossa ylipäänsä on lehdentekijälle pulmallista se, että alan ammattilaiset ymmärtävät lainatermit, mutta yleislehden tavallinen lukija ei.

Ongelmallinen termi on myös presidency. Tuskin se on ranskalaisille tai englantilaisille yhtään selkeämpi kuin puheenjohtajamaa suomalaisille. Siksi se, niin kuin moni muukin sana, kaipaa aina jonkinlaisen selityslitanian.

Koska Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmä on hahmoton ja hämärä, ilmenee hämäryys kielessä subjektien katoamisena ja aktiivimuotojen passiivistumisena. Yksi kuvaavimmista esimerkeistä on EU:n valuuttajärjestelmää koskeva EMS-sopimus (European Monetary System). Lähes kaikissa lähteissä todetaan, että ”EMS-sopimus syntyi 1979”. Mutta sopimuksethan eivät vain synny, joku ne synnyttää. Minulle selvisi vasta hienoisen kaivamisen jälkeen, että unioniyhteistyön ehkä tärkeimmän sopimuksen tekivät jäsenmaiden keskuspankit.

Passiivia käytetään EU-kielessä paljon, esimerkiksi ”asiaa käsitellään EU:ssa, asiasta päätetään toukokuussa”. Vaihtoehtona on hyvin laaja subjekti: EU esiintyy usein subjektina silloinkin, kun tulisi puhua komissiosta tai ministerineuvostosta. EU:lla hyvin harvoin tarkoitetaan itse EU-maita; lyhenne tuntuu symbolisoivan vain EU:n virkakoneistoa ja siinäkin lähinnä komissiota. Huippukokousten aikaan EU tarkoittaakin sitten valtionpäämiehiä.

Kun tarkoitetaan EU-maita, sanotaan usein Eurooppa. Useimmissa tiedotusvälineissä käytetään harhaanjohtavia – vaikka virallisesti oikeita – ilmauksia Euroopan komissio ja Euroopan parlamentti, kun puhutaan EU:n komissiosta ja EU:n parlamentista. Eurooppa-sana on siis politisoitunut tarkoittamaan muuta kuin maantieteellistä Eurooppaa.

Passiivin lisäksi kieleen on pesiytynyt uusia subjekteja, joista yleisin lienee kestosubjekti Maastrichtin sopimus. Maastrichtin sopimustahan siteerataan nykyään jo kuin päätösvaltaista henkilöä.

Emu-hankkeessa poliittisen tahdon sekä keskuspankkien rooli on ainakin kielestä kadonnut. Emua ja euroa ”valmistellaan” ja hanketta ”edistetään”; se on muuttunut yleisesti hyväksytyksi asiaksi, jonka valmistelijoita ja edistäjiä ei enää muisteta mainita.

Emu esiintyy nykyään itsenäisenä subjektina, jota mielipidetiedusteluissakin joko kannatetaan tai vastustetaan. On eri asia kysyä, ”kannatatko Emua?” kuin ”pitääkö EU-maiden mielestäsi perustaa talous- ja rahaliitto Emu?”

Suomessa ei jostain syystä koskaan kuule sanottavan ”täällä EU:ssa”. Sen sijaan päätöksiä usein tehdään ”siellä EU:ssa”, ja moni suomalainen on mennyt töihin ”sinne EU:hun”. Viime päivinä Suomessa on huolestuneesti kirjoitettu EU:sta, joka uhkaa ”viedä” verovapauden ksylitolilta.

Näitä esimerkkejä voisi luetella loputtomiin. Ja jos syyllisiä haetaan, niin olisi kohtuutonta heittää ensimmäisellä kivellä komission kääntäjiä ja tulkkeja. Minulla on semmoinen käsitys, että juridisissa teksteissä heidän kätensä ovat sidotut: ennen kuin Suomi tuli EU:n jäseneksi, oikeusministeriö käännätti unionin lainsäädännön suomeksi, ja näissä termeissä tulee kääntäjän pysyä, olivatpa sanat millaisia tekeleitä hyvänsä. Ja kaiken lisäksi pitää juridisten erikielisten virkkeiden olla pisteestä pisteeseen samat, jotta mahdolliset muutokset voidaan helposti tehdä blokkeina.

Ehkä olennaisinta meille viestijöille on pitää mielessä, että EU on sopimusperusteinen yhteisö, jonka koko hallinto ja toiminta on loppujen lopuksi hyvin abstraktia ja kieli vielä abstraktimpaa. Kun puhutaan esimerkiksi Barcelonan prosessista, pitää tietää, että kyse on EU:n ja Välimeren maiden yhteistyöstä. On siis valtava määrä sanoja, termejä ja lyhenteitä, jotka kätkevät sisäänsä jäävuoren osia ja jotka lehtitekstissä pitäisi aina kirjoittaa jotenkin auki. Ja joka kerta kirjoittaja joutuu miettimään, miten pitkälle selitysosassa tulee mennä, jotta lukija ymmärtää.


Kielikello 2/1997
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »