Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 1/1997

Erkki Lyytikäinen

Aikataulukon arvoitus: suomen tempussysteemin perusteita

”Viimeisten kiusausten säveltäjä kuoli”, otsikoi Helsingin Sanomat akateemikko Joonas Kokkosen kuolinuutisen viime vuoden lopulla. Lehdistössä on kuolinuutisten aikamuodoksi alkanut vakiintua sekä otsikoissa että varsinkin lööpeissä imperfekti, kuoli.

Miksi tällainen aikamuodon valinta kuulostaa edelleen monen suomalaisen korvassa hiukan oudolta? Tuohon toteavaan tarkoitukseen odottaisi toista aikamuotoa: Kokkonen kuollut.

Outouden tunteen selittää suomen kielen aikamuotojärjestelmä. Kuoli on imperfekti ja on kuollut on perfekti, ja vaikka molemmat ovat menneen ajan muotoja, niiden kesken vallitsee perusluonteinen työnjako, joka on suomen aikamuotosysteemin ydin.

Tarkastelen seuraavassa suomen kielen aikamuotojärjestelmää sellaisena kuin tutkijat ovat sitä 40-luvun lopulta lähtien kuvanneet. Keskityn tempussysteemin perustaan, neljään perusaikamuotoon, jotka ovat preesens, imperfekti, perfekti ja pluskvamperfekti.

Aikamuotojen suhteita on tapana kuvata sijoittamalla tempukset aikasuoralle; siinä kuvitellaan ajan virtaavan vasemmalta oikealle. Aikamuotojen kuvaamiseen tarvitaan aikasuoran lisäksi kolme tärkeää hetkeä, pistettä ajan virrassa, nimittäin puhehetki eli se hetki, ajankohta, jolloin jotain sanotaan, ja tapahtumahetki, se ajankohta, jolloin verbin ilmaisema tekeminen tapahtuu tai on tapahtunut. Puhehetki ja tapahtumahetki ovat tavallaan itsestäänselvyyksiä, luonnollisia ilmiöitä; ilman niitä ei olisi mitään tempusongelmaa. Kolmas tarvittava käsite on viittaushetki. Viittaushetki on se hetki, jonka kannalta tapahtumaa tarkastellaan, johon tapahtuma suhteutetaan. Viittaushetken valinta määrää sen, mikä aikamuoto puhehetken ja tapahtumahetken yhdistelmästä syntyy. – Suomen kielen sana hetki merkitsee varsin lyhyttä ajanjaksoa, mutta tempustermistön hetki voi periaatteessa olla hyvinkin pitkä ajanjakso.

Tämä havainnollistusmalli periytyy jo ainakin Otto Jesperseniltä ja Hans Reichenbachilta 1920-luvulta.

Kuvio 1. Suomen kielen neljä perustempusta aikasuoralla. P = puhehetki, T = tapahtumahetki, V = viittaushetki.


Preesens on ongelmaton aikamuoto. Puhehetki on sama kuin tapahtumahetki, ja asiaa myös tarkastellaan nykyhetkestä käsin, joten viittaushetkikin yhtenee puhe- ja tapahtumahetkeen.

Preesensin, nykyajan aikamuodon, lisäksi suomessa on kolme menneen ajan aikamuotoa. Kuten kuviosta näkyy, kunkin menneen ajan tempuksen luonne on omanlaisensa. Imperfektissä tapahtumahetki on tietysti puhehetkeä varhaisempi. Olennaista on, että myös viittaushetki on puhehetkeä varhaisempi ja että se ennen kaikkea on tapahtumahetken kanssa samanaikainen. Verbin ilmoittamaa tekemistä tarkastellaan tapahtumahetken näkökulmasta: ikään kuin puhuja olisi paikalla. Hän voi määrittää tarkasti tapahtumahetken. Määritys voi olla lauseessa ilmilausuttuna: Juna lähti yhdeksältä; Juna lähti juuri, kun tulin asemalle. Olipa viittaushetki lauseessa esillä tai ei, se joka tapauksessa tiedetään tarkasti.

Perfektillä ilmaistun tekemisen tapahtumahetki on puhehetkeä varhempi kuten imperfektissäkin, mutta viittaushetki yhtenee puhehetken kanssa. Tapahtumaa tarkastellaan puhehetkestä käsin. Tällä kertaa ei siis tiedetä tapahtumisen tarkkaa hetkeä, vain se, että verbin ilmaisema toiminta sijoittuu johonkin menneisyyteen. Tämän takia perfektiä on kuvattu kaksikasvoiseksi tempukseksi. Se on kyllä menneen ajan tempus, mutta sen vaikutus ulottuu nykyhetkeen, sillä on nykyhetkistä merkitystä. Juna on lähtenyt: asemalaituri on tyhjä, vaikka emme tarkkaan tiedä, milloin lähtö on tapahtunut.

Pluskvamperfekti on eräällä lailla imperfektin sisartempus. Siinäkin sekä tapahtumahetki että viittaushetki sijoittuvat menneeseen aikaan, mutta eivät samaan ajankohtaan. Pluskvamperfektillä ilmaistu tapahtuma on viittaushetkeä varhempi. Viittaushetki, tuo tärkeä suhteutushetki, määrää aikasuhteen luonteen. Pluskvamperfekti on tyypillisesti kerrontaan kuuluva aikamuoto: Juna oli lähtenyt, kun tulin asemalle. Lähteminen kuuluu kokonaan menneisyyteen, sitä ei suhteuteta nykyaikaan, kuten perfektiä käytettäessä.

Aikamuodot jaksottavat

Tuollainen on suomen tempussysteemin kova ydin. Noiden kolmen hetken erilaisilla yhdistelmillä voidaan ilmaista muitakin aikasuhteita, mm. futuurisia, mutta sivuutan ne tässä. Maininnalla täytyy kuitata myös se, että todellisessa kielenkäytössä tempukseen kytkeyy aikanäkökulman lisäksi muitakin kielellisiä suhteita, joiden mukanaolo mutkistaa teoreettisen mallin antamaa ihannekuvausta. Mutta yhtä kaikki tuo malli vaikuttaa tempusten valintaan.

Osmo Ikolan mukaan suomen tempusjärjestelmässä on paljon lainaa. Nimenomaan liittotempusten (perfekti ja pluskvamperfekti) vakiintumista Ikola pitää indoeurooppalaisten kielten esikuvien tuottamana. Aivan nuorta – ja turhaa – käyttölainaa on preesensiin turvautuminen seuraavanlaisessa tapauksessa:

Vuodesta 1986 Virtanen toimii keskusviraston pääjohtajana.

Tuontapaista preesensin käyttöä näkee joskus. Kirjoittaja on ilmeisesti halunnut välttää perfektiä, koska se on menneen ajan tempus; ikään kuin Virtanen ei enää toimisikaan pääjohtajana. Pelko on turha, suomen perfektinhän juuri nähtiin olevan kaksikasvoinen tempus, jonka toiset kasvot katsovat nykyhetkeen (ja sitä mukaa tulevaisuuteenkin).

Pluskvamperfekti on tekstissä tempuksista ylivoimaisesti harvinaisin. Eräitä merkkejä on siitä, että se olisi entisestään harvinaistumassa. Seuraava ote on vuosien takaisesta uutisesta:

YK:n kuljetuskone laskeutui Sarajevon lentokentälle kuukauden tauon jälkeen. Kuljetukset keskeytettiin sen jälkeen, kun serbisissit ampuivat YK:n koneen alas.

Uutinen on ilmeisesti käännös pelkkää imperfektiä viljelevästä alkuperäistekstistä. Siitä ei vaivattomasti selviä tapahtumien suhteellinen kronologia. Jos kaksi viimeistä imperfektiä korvattaisiin pluskvamperfektillä, asia kirkastuisi. Nimittäin kuljetukset oli keskeytetty kuukaudeksi, kun serbisissit olivat ampuneet erään YK:n koneen alas. Uutinen kuvaa tilannetta, jolloin kuljetuslennot oli aloitettu uudelleen.

Perfektin suojissa

Menneen ajan tempusten perustehtävistä voi johtaa lähes suoraan niiden modaalisen käytön eli sellaisen käytön, jossa pääasiana ei ole aikasuhteen ilmoittaminen vaan se, että puhuja tuo ilmi asenteensa ja suhtautumisensa sanomaansa. Kun kerran perfektin ilmoittaman tekemisen ajankohtaa ei tarkasti tiedetä, perfektin käyttö antaa kuvaamastaan asiasta hiukan epämääräisen vaikutelman. Tästä onkin vain askel siihen, että perfektiä käytetään ilmaisemaan asiaa, josta kertojalla ei ole täyttä varmuutta, josta kertoja tavallaan ei ota itse vastuuta. Tällaista ainesta on periaatteessa kahdenlaista: kuulopuhetta tai päättelyn avulla saavutettua tietoa.

Perfektiin verrattuna imperfekti antaa asiasta luotettavamman kuvan. Koska kertoja tietää tapahtumisen ajankohdan, hän on ehkä suorastaan nähnyt koko tapahtuman ja on ikään kuin luotettavampi todistaja. Jos sanon Reino ryyppäsi eilen rajusti, minun on täytynyt olla paikalla toteamassa tapahtuma. Sen sijaan työtoveri saattaa aamulla todeta: Reino on ryypännyt rajusti. Aikamuoto antaa ymmärtää, että työtoveri on päätellyt asian vaikkapa Reinon kunnon perusteella tai sitten hän on kuullut asian joltakulta kolmannelta.

Jonottaessani työmaaruokalan kassalla havaitsin edessäni tiskillä kymmenen markan kolikon. Edellinen asiakas lähti juuri tarjottimineen. ”Kuka jätti kympin?” huomasin huudahtavani. Aikamuodon valinta paljasti, että oikeastaan epäilin tuon edellisen asiakkaan sen jättäneen, olin siitä jopa melko varma. Imperfekti jätti viittaa tiettyyn hetkeen, jona jättäminen on tapahtunut ja jota olen (melkein) ollut seuraamassa.

Jos olisin ollut aidosti tietämätön rahan jättäjästä, olisin kysynyt ”Kuka on jättänyt kympin?” Tuolloin näkökulmastani olisi ollut tärkeintä kolikon olemassaolo, sen yllättävä löytyminen tiskiltä. Jonkun on se täytynyt siihen jättää, mutta minulla ei ole jättämishetkestä eikä niin ollen jättäjästä vähintäkään tietoa.

Perfekti ja pikkujoulu

Toinen esimerkki perfektistä päättelyn tulosta ilmaisemassa. Kymiläinen kertoja kuvailee talonsa pihapiirissä sijaitsevaa vanhaa riista-aittaa, jonka koko on saanut hänet tekemään johtopäätöksen esi-isien saaliiden määristä:

S-oon ainakim pari kolsataa vuatta vanha, ja s-oon nyt niim piän, mut s-on riista-aitta ollu niin ei siin ol paljo tullu!

Sukukielessämme syrjäänissä on muuten erityinen muotokategoria kuulopuheena kuullun asian esittämiseen. Tämä muoto siis vastaa suomen perfektin modaalista käyttöä. Loogista on, että tästä syrjäänin taivutuskaavasta puuttuvat yksikön ja monikon 1. persoonan muodot; omista tekemisistäänhän ihmisen oletetaan pystyvän kertomaan varmaa tietoa.

Aina ei ihmisparka pysty, kuten osoittaa seuraava lause:

Olen haukkunut firman pikkujoulussa johtajan ja tanssinut pöydällä ripaskaa.

Meidän kulttuurissamme lauseen ensimmäisenä mieleen tuleva ja luontevin tulkinta on, että kertoja ei muista pikkujoulustaan mitään, kaiken hän on kuullut myöhemmin toisen käden tietona.

Onneton juhlija voisi käyttää myös pluskvamperfektiä olin haukkunut; silloin viittaushetkenä on se hetki, jolloin hänelle on asiasta kerrottu. Yhtä kaikki aikamuodon tehtävä on modaalinen.

Toisaalta aikamuoto ohjaa irrallisten, tekstiyhteyttä vailla olevien lauseiden tulkintaa. Lause En tunne koululaista, joka kätteli luokkatoveriaan tuntuu kuuluvan selostukseen. Kertoja on juuri nähnyt kahden koululaisen kättelevän. Sen sijaan lause En tunne koululaista, joka on kätellyt luokkatoveriaan saa ehkä ensisijaisesti geneerisen, yleispätevän tulkinnan: luokkatovereiden kättely on kertojan maailmassa niin harvinaista, että hän ei tunne ketään siihen ryhtynyttä. Tulkinta on siis sama, vaikkei yhtä vahva, kuin konditionaalilauseessa: olisi kätellyt – –.

Kävikö Nortti?

Eläkeiässä oleva muistelmakirjailija kertoo, kuinka hän ja hänen veljensä pikkulapsina eräänä kesänä vasiten tervasivat jalkansa saadakseen niihin hyvän kulutuspinnan. Äiti nosti asiasta hirmuisen metelin ja torui tervaajat pahanpäiväisesti. Kertomus jatkuu: Sen koommin emme ole yrittäneet nahkaamme tervata.

Minua tuo perfekti naurattaa kovin. En tiedä onko huumori tahallista vai tahatonta. Joka tapauksessa perfektin vaikutusala ulottuu nykyaikaan asti. Tulkitsen lauseen niin, että sisarukset eivät ole tähän mennessä yrittäneet nahkaansa tervata. Avoimeksi jää, yrittävätkö he sitä vielä joku kerta. Sisarusten iän huomioon ottaen yritys olisi huomattava teko.

Jos muistelija olisi käyttänyt imperfektiä emme yrittäneet tervata, asia olisi ollut yksiselitteinen. Se olisi ollut kokonaan menneisyyttä. Viittaushetki olisi ollut tuossa tapauksessa sisarusten lapsuus (siis aika pitkä hetkeksi sanan kirjaimellisessa merkityksessä). Kun se oli kulunut loppuun, tilanne oli ohi; tervaamiseen ei enää ollut teoreettistakaan mahdollisuutta.

Myös imperfektillä on modaalista, toissijaista käyttöä. Taannoin istui raitiovaunussa takanani kaksi herraa, jotka ilmeisesti olivat menossa mieluisaan kokoukseen. Toinen kysyi:

Oliko meillä illallinen kokouksen jälkeen?

Aarni Penttilä kutsuu tällaista imperfektiä suhteutusimperfektiksi, imperfectum conferens. Herrojen tapauksessa imperfekti ikään kuin johdattaa ajatukset kokouskutsuun tai johonkin sellaiseen hetkeen, jolloin illallismahdollisuus on esitetty.

Samasta on oikeastaan kyse Valma Yli-Vakkurin kuvaamassa kohteliaisuusimperfektissä:

Saiko olla muuta? Menikö tämä rouvan kassiin? [Kysymys virastossa:] Ja nimi oli? [Savukkeen tarjoaja:] Kävikö Nortti?

Mennyt maailma

Kun edellä esitetty tieto aikamuotosysteemistä liitetään joukkoviestimien kuolinuutisiin, selviää, miksi imperfekti oudoksuttaa (niitä joita se nyt oudoksuttaa). Lause Säveltäjä kuoli tuntuisi vaativan, että kuolinhetki on tarkasti tiedossa tai että kertoja on itse ollut todistamassa tapahtumaa. Sen sijaan lause Säveltäjä on kuollut pelkästään suhteuttaa tapahtuman nykyhetkeen. Tiedon vastaanottajan, suuren yleisön, kannalta olennaista ei ole tarkka kuolinaika, vaan tiedon vaikutus nykyhetkeen. Yleisölle tärkeintä on kuolinsanoman suhde jälkimaailmaan, se että meidän on tästä lähin tultava toimeen ilman suurta taiteilijaa. Se riittää yleisölle; imperfekti on ikään kuin liian intiimi aikamuoto, se on varattu sureville omaisille.

Tähän kuvaan sopii hyvin se, että imperfektin ovat kuolinuutisissa ottaneet käyttöön ensimmäisinä iltapäivälehdet. Niiden maailmaan kuuluu tuollainen intiimiys, todellinen tai kuviteltu mukanaolo ja lähikerronta. Päivälehdet pysyttelivät pitkään etäämpänä. Niinpä Helsingin Sanomat vielä toukokuussa 1994 otsikoi ”George de Godzinsky kuollut”.

 

Kirjallisuutta

Hakulinen, Auli – Karlsson, Fred 1979: Nykysuomen lauseoppia. S. 246–251. SKS, Helsinki.

Ikola, Osmo 1964: Lauseopin kysymyksiä. S. 81–149. Toinen painos. SKS, Helsinki.

Markkanen, Raija 1979: Tense and aspect in English and Finnish. A contrastive study. Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä.

Penttilä, Aarni 1957: Suomen kielioppi. S. 472–474, 613–621. WSOY, Porvoo.

Siro, Paavo 1964: Suomen kielen lauseoppi. S. 80–84. Tietosanakirja Oy, Helsinki.

Wiik, Kalevi 1976: Suomen tempusten syvä- ja etärakenteista. Virittäjä s. 135–162. Helsinki.

Yli-Vakkuri, Valma 1986: Suomen kieliopillisten muotojen toissijainen käyttö. S. 152–191. Turun yliopisto, Turku.


Erkki Lyytikäinen työskentelee Helsingin yliopiston suomen kielen laitoksessa.


Kielikello 1/1997
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »