Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 2/2017

Sirkka Paikkala

Itämeri pintaa syvemmältä

Itämeren alueella on monia rantavaltioita, ja sen mukaisesti merellä on useita nimiä, jotka ovat eri muodoissa lainautuneet muihinkin kieliin. Mistä Itämeren nimet kertovat?

 viiva.gif

Itämeri tarkoittaa koko Pohjanmeren jatkeena olevaa Atlantin valtameren sivumerta, joka alkaa Kattegatin pohjoisrajalta ja ulottuu Suomenlahden ja Pohjanlahden perukoille asti. Monet ymmärtävät Itämerellä vain niin sanottua ”varsinaista Itämerta” Tanskan salmien etelärajalta Pohjanlahden ja Suomenlahden suuhun. Merialue on ollut tunnetusti viikinkiajalta ja hansakaudelta lähtien merenkulkijoiden, kauppiaiden, sotilaiden ja matkustavaisten yhteinen kulkuväylä.

Suomenkielistä nimeä Itämeri kritisoidaan silloin tällöin siitä, että se ei paikanna merta oikein Suomesta katsottuna tai että se kantaisi Ruotsin herruuteen liittyvää painolastia. Koko laajan Itämeren pohjoisosa eli Pohjanlahti on nykyisestä Suomesta länteen, ja varsinainen Itämeri muine osineen sijoittuu Suomesta etelään ja lounaaseen. Ruotsista katsottuna meri on ennen muuta itään, mutta myös etelään, ja Saksasta katsottuna pohjoiseen ja koilliseen.    

2_17_itameri1.jpg 

Kartta 1. Itämeren osat valuma-alueineen: 1) Perämeri 2) Selkämeri 3) Saaristomeri 4) Ahvenanmeri 5)
Suomenlahti 6) Pohjoinen Gotlannin allas 7) Läntinen Gotlannin allas 8) Itäinen Gotlannin allas 9) Riianlahti
10) Gdańskinlahti 11) Bornholmin allas 12) Arkonan allas 13) Kattegat 14) Beltienmeri 15) Juutinrauma.
Lähde: Wikimedia Commons, piirros Heikki Sallinen.

Eri kielissä meren nimitys vaihtelee. Sen nykyisten nimien käyttäjät voi jakaa pääpiirtein kahteen ryhmään, ”Itämeren” ja ”Baltianmeren” käyttäjiin. Suomen lisäksi meri on tunnettu ”Itämerenä” germaanisissa kielissä englantia lukuun ottamatta. Itämeri on siis ”Itämeri” Skandinaviassa (esim. tanskan Østersøen), saksassa, hollannissa (Oostzee) ja jopa afrikaansissa (Oossee).

Itämeri vai Saksanmeri?

Nimi Itämeri näyttää tulleen suomeen ruotsista, nimestä Östersjön. Suomenkielinen nimi mainitaan ensimmäisen kerran ruotsinkielisen asetuksen käännöksessä vuonna 1649 (Itämerest). Käännös on ajalta, jolloin Suomi oli osa Ruotsin valtakuntaa ja ruotsi virallinen kieli valtakunnan itäosaa myöten. Viimeistään tuolloin Itämeri on ilmaantunut suomen kieleen. Nykyään nimi Itämeri on vakiintunut suomen kielessä yksinomaiseksi – ymmärretäänpä sen tarkoittama alue sitten laajemmin tai suppeammin. 

Nimen vakiintuminen ei kuitenkaan ollut alkuaan itsestään selvää. 1800-luvun puolimaissa meri tunnettiin suomeksi myös Saksanmerenä (Itä- eli Saksanmereen 1845), vaikka suomenkielinen sanomalehdistö pyrkikin viittaamaan Saksanmerellä Pohjanmereen.

Kuka nimesi Itämeren?

Ruotsin kielessä ”Itämeri” mainitaan jo vuonna 1499 (Østersjön), mutta nimi lienee vielä vanhempi. Siihen vihjaa maininta ad mare orientale ’itäiselle merelle’ vuonna 1158. Kuningas Birger Maununpoika käytti samaa nimeä vuonna 1295 kirjeessään Lyypekille ja muille Itämeren kauppakaupungeille.

Kaarle Suuren kronikoitsija Einhard mainitsee tanskalaisten käyttämän nimen Ostarsalt jo vuonna 808. Muinaisislannissa meren nimi oli Eystrasalt. Nimien alkuosa tarkoitti ’itää’, jälkiosan salt alkuaan ’merta’ tai ’suolaista vettä’. 1400-luvulla meren nimenä on ruotsin kielessä myös Saltsjön. Meri on sijainnut merenkulkijoiden ja hollantilais-tanskalaisten kartografien näkökulmasta idässä, ja heidän karttansa ja puheensa ovat vakiinnuttaneet nimen myös saksan ja ruotsin kieleen. Nimi ei siis ole ruotsalaisten keksintöä, vaan kuvastaa merenkävijöiden käsitystä. Heille ”Itämeri” on ollut ’meritie itään”.

1500- ja 1600-luvulla Itämerestä käytettiin vielä monia muitakin nimiä. Sitä pidettiin painettujen merikarttojen kannalta niin häiritsevänä, että Tanskan hallitus antoi vuonna 1638 amiraali Erik Ottesen Orningille tehtäväksi määrittää meren oikea nimi. Orningin haastattelemat merenkulkijat ja muut asiantuntijat vahvistivat ”Itämeren” ulottuvan Viipuriin ja Narvaan, mutta Pohjanlahtea he eivät siihen sisällyttäneet.

 

 ”Itämeri”

Ooster Zee, Mare Orientale (Lucas Waghenaer 1584)

Oost Zee (Petrus Plancius 1594)

Mare Balticum – Baltianmeri

Toinen tästä merialueesta käytetty yleinen nimi on ”Baltianmeri” erikielisine vastineineen. Venäjäksi meri on Baltijskoje more, latviaksi Baltijas jurā, liettuaksi Baltijos jūra, puolaksi Morze Bałtyckie ja ranskaksi mer Baltique.

Baltiaan viittaavan nimen on kirjannut ensimmäisen kerran arkkipiispa Adam Bremeniläinen 1000-luvun alussa (Gesta Hammaburgensis ecclesiae pontificum 1075–1076). Hänen mukaansa lahtimaisen meren rannalla asuvat käyttivät nimitystä Balticus, koska merialue ulottui pitkänä vyömäisenä (latinan balteus ’vyö’) alueena skyyttien maiden läpi aina kreikkalaiskatolisiin maihin asti. Kreikkalaiskatolisella kirkolla oli noihin aikoihin sijansa myös Suomenlahden perukan tienoilla.

Toisaalta nimen on katsottu liittyvän germaaniseen sanaan belt, jolla on tarkoitettu vanhastaan pitkää vyömäistä merensalmea ja joka näkyy Tanskan salmien nimissä Iso-Belt ja Vähä-Belt. Muitakin selityksiä nimelleon esitetty. – Nimestä ”Baltianmeri” tuli vallitseva kuitenkin vasta 1600-luvulla.

 

 ”Baltianmeri” tai yleisesti ”Itämeri”

 Mare Baltium (Ziegler 1532)

Mare Balticum (G. Ruscelli 1561)

Mare Balticum, vulgo De Oost Zee (Adriaan Veen 1613)

The Balticke Sea or commonly the East Sea (John Speed 1627)

Mare Balticum vulgo De Oost Zee (Andreae Buraei 1635)

The Baltick or East Sea (Hermann Moll c. 1727)

Mer Baltique (R. & J. Ottens c. 1730)

 Nimet rantakansojen mukaan

Vanhimpana asiakirjoissa mainittuna Itämeren tai sen lounaisosan nimityksenä on pidetty ensimmäisellä vuosisadalla käytettyä latinankielistä nimeä Sinus Codanus. Tällä nimellä kutsuivat roomalainen kartografi Pomponius Mela ja roomalainen sotilas ja historioitsija Plinius vanhempi sitä valtavaa merenlahtea Elben takana Germanian pohjoisrannikolla, jonka suurin saari on Codanovia eli Scatinavia eli Skandinavia. Sellaiselta Itämeri näytti silloisesta Rooman valtakunnasta katsoen.

2_17_itameri2.jpg

Kartta 2. Sinus Codanus eli ”Codan(ov)ianlahti” saarineen. Codanovia saattaisi viitata Skandinavian varhaiseen nimeen. Lähde: Wikimedia Commons, piirros Heikki Sallinen.

Antiikin aikana tuli tavaksi liittää merta tai sen osia tarkoittavat latinankieliset sanat mare ’meri’, oceanus ’valtameri’ pontus ’(syvä) meri, aava meri’, sinus ’lahti’ ja pelagus ’merenlahti’ rannikoilla asuvien kansojen nimiin. Roomalainen historioitsija Tacitus käytti Germania-teoksessaan vuonna 98 meren itäosista nimeä ”Sveevienmeri”(Suebicum mare). Sveebit eli sveevit (latinassa Suebi, Suevi) oli yleisnimitys germaanisille kansoille, joita asui Germanian koillisosissa virolaisten, suomalaisten ja saamelaisten (fenni) sekä sarmaattien rajaan asti.

2_17_itameri3.jpg 

Kartta 3. Rooman valtakuntaa vuonna 125 jKr. Lähde: Wikimedia Commons, piirros Heikki Sallinen.

Kreikkalaisen maantieteilijän Ptolemaioksen (n. 90–165/170 jKr.) kartan myöhemmissä laitoksissa (1477–1621) Itämeren nimiä ovat ”Germaanienmeri” (Oceanus Germanicus ja Mare Germanicum), ”Sarmaattienmeri” (Oceanus Sarmaticus) ja ”Vendienlahti” (Venedicus sinus). Yleensä ”Germaanienmereksi” on kuitenkin kutsuttu Pohjanmerta, ja ”Vendienmeri” esiintyy joskus Suomenlahden nimenä. Vendit on vanha germaanisperäinen nimitys läntisille slaaviheimoille, joita 600-luvulla asui nykyisen itäisen Saksan alueella.Sarmaatit olivat Etelä-Venäjän, Ukrainan ja Unkarin aroseuduilla asuneita antiikin ajan paimentolaisheimoja.

Adam Bremeniläisen mukaan merta on kutsuttu myös nimillä ”Barbaarienmeri” (Mare Barbarum) ja ”Skyyttienlahti” Pelagus Sciticum. Skyyteillä ja barbaareilla (barbarus ’ulkomaalainen, muukalainen) viitataan virolaisiin. G. Ruscellin Tabula VIII:ssa vuonna 1561 nimenä on ”Sarmaattienmeri” (Mare Sarmaticum). Sittemmin vanhoissa kartoissa ”Skyyttienmereksi” (Oceanus Sciticum; Olaus Magnus 1539) on kutsuttu sitä Jäämeren osaa, joka nykyään tunnetaan Barentsinmerenä.

Muinaisslaavissa (mm. Nestorin kronikassa vuodelta 1095, vanhin säilynyt kopio vuodelta 1377) käytettiin nimeä ”Varjagienmeri”, jolla viitattiin idän kauppateitä kulkeneisiin viikinkeihin.  Ensimmäisessä venäläisessä merikartastossa (1714) käytettiin rinnan nimiä ”Itämeri” (Vostotšnoje more) ja ”Baltianmeri” (Baltijskoje more) ja vanhasta muistista nimeä ”Varjagienmeri” (Varjatskoje more).

Nimi sijainnin tai rannan mukaan

1300-luvun katalonialaisissa ja italialaisissa merikartoissa Itämereen viitataan nimillä ”Noricumin- eli Gotlanninmeri” (Mare Noricum sive Gochlandia), ”Noricumin- eli Sveevienmeri” (Mare Noricum sive Suecia) ja ”Saksanmeri eli Gotlanninmeri” (Mar de Allemania e Mar di Gotilandia).  Gotlanti on Itämeren suurin saari, ja Noricum oli Rooman valtakunnan pohjoisrajan provinssi nykyisen Itävallan tienoilla, Tonavan varrella.

1400- ja 1500-luvun kartoissa Itämerestä on käytetty myös nimeä Gotticum Mare tai Mare Goticum, joka voi viitata joko Gotlantiin tai germaaniseen kansanryhmään gootteihin. Nimellä saatettiin joskus tarkoittaa vain merialueen eteläosaa eli ns. varsinaista Itämerta. Iacomo Gastaldin kartassa 1568 ns. varsinaisen Itämeren pohjoisin osa kulkee nimellä Golfo Ostergothico.  

Saksalaisen Nicolaus Germanuksen Pohjois-Euroopan kartta vuodelta 1467 jakaa Itämeren osiin: Jyllannin itäpuolella nimenä on ”Baltianmeri” (Balteatus pontus), Pommerin ja Preussin edustalla puolestaan ”Hiekkameri” (Sabulosus pontus) ja idempänä Mare Gotticum. Portugalilaisessa Atlas Millerissä (1519) Itämeren eteläosan nimenä on Sabulosus Pontus ja siitä koilliseen Gotticum Mare.

”Itämeri” ja ”Baltianmeri” voitolle

Flaamilainen kartografi Gerard Mercator (1595) käytti edelleen nimeä Codanus Sinus, mutta Itämeren länsiosasta. Itäosaa – joka germaaneille oli ”Itämeri” (Ostsee)hän kutsui nimellä ”Svealaisten (ruotsalaisten) meri” (Svevicum Mare). ”Svealaistenmeri” esiintyy myös tanskalaisessa kartassa 1570 (Ortelius): Svevicum Mare, olim ’ennen’ Mare Balticum, hodie  Germanis ’nykyään saksaksi’ De Oost See.

Tanskaa esittävässä ranskalaisen Sansonin perheen laatimassa kartassa vuodelta 1658 merelle annetaan kolme tai neljä rinnakkaista nimeä: Mare Baltique, Oost-See; ol. ’aiemmin’ Mare Suevicum, et Codanus Sinus. Codanus Sinus tarkoittaa tässä yhteydessä ehkä Itämeren ja Kattegatin muodostamaa kokonaisuutta tai vain Juutinrauman, Kattegatin ja Skagerrakin muodostamaa kokonaisuutta. Ainakin Willem ja Johan Blaeun vuoden 1635 kartassa nimi on nykyisen Kattegatin kohdalla, ja Johannes Meyerin vuoden 1650 kartassa on maininta Sinus Codanus vulgo ’yleisesti’ das Kattegatt.

Viron Läänemeri

Meren vanhaa virolaista kansanomaista nimeä ei tiedetä. Ensimmäinen vironkielinen maininta meren nimestä on Eesti-merri vuodelta 1811. Sitä on kuitenkin arveltu käännösvirheeksi meren saksankielisestä nimestä Ostsee eli ”Itämeri” (aurinko nousee idästä), koska kääntäjä on mieltänyt nimen Estland alkuosan tarkoittavan ’itää’. Vuonna 1821 nimi on käännetty viroksi tarkemmin: Hommiko-merri ”Aamun(koiton)meri” eli ”Itämeri”. Nykyinen nimi Läänemeri eli ”Länsimeri” on peräisin 1840-luvulta, jolloin koulukirjoja alkoi ilmestyä viroksi. Tuolloin virolaisessa karttakäsikirjoituksessa mainitaan Rootsi merri ”Ruotsinmeri” eli Läne m. Vuoden 1854 maantieteen oppikirjassa nimenä on Palti- eli Läne-merri.  1900-luvulla merestä on alettu virossa käyttää myös nimeä Balti meri, venäjästä omaksuttuna käännöslainana.

Mereltä vai rannikolta katsoen?

Kirjallisen perinteen valossa ”Itämeret” ovat niminä vanhempaa perua kuin ”Baltianmeret”. ”Baltianmeri” on puolestaan levinnyt laajemmalle ja vakiintunut kansainväliseen käyttöön englannin kielen ansiosta.

Erityistä alkuperäistä suomenkielistä nimeä näin suurelle merialueelle on tuskin ollut. Rannikon asukkaat ovat yleensä nimenneet suuret merialueet kokoa kuvaavin sanoin. Esim. liiviläisten näkökulmasta Itämeri on ollut ”Suurmeri”(Sūŗ meŗ). Samansisältöinen on Kuurinmaan latvialaisten omakielinen nimi Dižjūra, kun taas Riianlahti on heille ollut ”Pikkumeri” (Mazā jūra). – Meren osia on nimetty jo paikantavammin. Esimerkiksi Pohjanlahden perukkaa on kutsuttu Kainuunmereksi ja Rauman edustan merialuetta Raumanmereksi. Tällaisen nimen ovat voineet yhtä hyvin antaa merenkävijät kuin mantereelta rannikolle tulevat.

Suurempia vesialueita käyttäneille merenkulkijoille on sen sijaan ollut tärkeää puhua koko merialueesta yhteisellä nimellä. Suomenkielinen Itämeri kytkeytyy sisällöltään ja historialtaan germaaniseen kulttuuripiiriin, alueen merenkulkijoiden maailmaan, Itämeren eteläpuolisten rantavaltioiden ja Skandinavian väliseen kanssakäymiseen. Tässä jatkumossa suomenkielinen käännös on nuori, mutta todistettavasti monisatavuotinen sekin.

Kirjoittaja on Kotimaisten kielten keskuksen nimistönhuollon vastuuhenkilö.

Lähteitä

Eesti kohanime raamat. 2016. Eesti Keele Instituut, Võru Instituut, Eesti Kirjandusmuuseum: Tallinn.

Ehrensvärd, Ulla – Pellervo Kokkonen – Juha Nurminen 1995: Mare Balticum. John Nurmisen Säätiö: Helsinki.

Hakulinen, Kerkko 2006: Paikannimet. WSOY: Helsinki.

Nurminen, Marjo T. 2015: Maailma piirtyy kartalle– tuhat vuotta maailmankartan kulttuurihistoriaa. John Nurmisen Säätiö: Helsinki.

Paikkala, Sirkka 2015: Perceptions on Sea Names and Marine Region Names in the Vicinity of Finland. – Sea Names: Heritage, Perception and International Relations. The Society for East Sea: Seoul 2015. S. 89–125.

Päll, Peeter 2015: About Names of Large Water Bodies Surrounding Estonia. – Sea Names: Heritage, Perception and International Relations. The Society for East Sea: Seoul 2015. S. 299–301.

Suomalainen paikannimikirja. 2007. Karttakeskus ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus: Helsinki.

Svenskt ortnamnslexikon. 2016. Institutet för språk och folkminnen: Uppsala.

Vanhan kirjasuomen korpus. Kotimaisten kielten keskus.

 




Kielikello 2/2017
Alkuun

Jaa

Lue myös:

Japaninmeri eli Itämeri? (Vapaasti luettavissa)

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »