Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 1/1996

Helena Rautala

Ei eurosuomea vaan suomea

Olin Luxemburgissa heinä-elokuussa 1995 opettamassa suomea EU-komission ja EU-parlamentin kääntäjille. Kotiuduttuani kävin läpi sanomalehtiä. Niitä silmäillessä alkoi näyttää, että suomen kieli oli joutunut erityiseen vaaraan ja että kielen olemus yleensä oli tullut polttavaksi ongelmaksi. Otsikot huusivat: ”Kielipalvelut Suomen huolena EU-budjetissa”, ”EU-kääntäjiltä ei suomi suju”, ”Tulkkaus takeltelee EU:ssa”, ”Ajattelemme väärin päin”. Euroopan parlamentin oikeusasiamie-heksi nimitetyn Jacob Södermanin kielitaitoisuus tai kielitaidottomuus askarrutti lähes kaikkia hänen nimityksestään kirjoittaneita. Syytettiinpä suomea kansainvälisiin yhteyksiin liian kehittymättömäksi ja pelättiin, että se menettää virallisen kielen asemansa EU:ssa. Tämän uhkan toteutuminen lienee meistä itsestämme kiinni, siihenhän vaadittaisiin unionin perustamisasiakirjan muuttamista, mikä taas tapahtuu vain yksimielisellä päätöksellä.

Suomalaisista tiennäyttäjiä

On tietenkin totta, että kielet ovat tulossa ongelmaksi Euroopan unionissa – elleivät jo ole. Käännös- ja tulkkipalvelut haukkaavat leijonanosan koko jättiläismäisestä budjetista. Kieliasialle tulisi jäsenmaissakin tehdä jotakin. Kuten esimerkiksi Jussi Kallio (Kielikello 4/1993: Neljän vapauden kielellinen liikkuvuus, ks. Lue myös) ja Inkaliisa Vihonen (Kielikello 3/1995: Säädöskielen eurokunnosta, ks. Lue myös) ovat todenneet, pohjoismaalaiset ovat päässeet selkeän virkakielen makuun. Vihonen toivoo siksi Pohjoismaiden toimivan EU:ssa tiennäyttäjinä. Se on keskelle pilkkaa osunut toivomus.

Tähänastinen keskustelu EU:sta ja suomen kielestä on paljolti ollut huolta siitä, millaiselle suomen kielelle unionista tulevia tekstejä käännetään. Niinhän muussakin keskustelussa on keskitytty siihen, mitä me EU:lta saamme. Asioilla on kääntöpuolensa. Kieliasiassa se on viranomaistemme ja poliitikkojemme käyttämä suomen kieli, jota muunkieliset kääntävät ja tulkkaavat muille unionikielille.

Tähän kääntöpuoleen sietää kiinnittää huomiota ainakin kahdesta syystä. Ensinnäkin me itse voimme vaikuttaa siihen, millaista suomea suomalaiset unionin eri elimille kirjoittavat ja millaista suomea edustajamme EU-parlamentissa puhuvat. Toiseksi vain omalla esimerkillämme voimme osoittaa unionikumppaneillemme, että virkakieli voi olla selkeää ja palvella hallinnon avoimuusperiaatetta.

Suomen asema on virallisesti turvattu niin kuin muidenkin unionikielten, mutta me itse nakerramme sitä asemaa puhumalla papereista omituista puolisuomea ja kirjoittamalla asiakirjoja, joiden kääntämiseen selväksi suomeksikin menisi tuhottomasti aikaa. Suomen edun mukaista tietenkin olisi, että muitakin kuin virallisia asiakirjoja käännettäisiin muihin unionikieliin. Vain siten suomalaista ominaislaatua ja avointa pohjoismaista hallintokulttuuria voitaisiin levittää.

Nyt kääntäjien koko aika ja taito menee virallisten tekstien kanssa puurtamiseen, eikä hevin voi ajatella, että heitä kuormitettaisiin muilla papereilla. Jos kumminkin viralliset tekstit saatettaisiin sellaiselle suomen kielelle, jota olisi melko vaivatonta kääntää muihin kieliin, voisi toivoa että muutakin käännettäisiin.

Elvytettäisiinkö virkakielipäätös?

Vuonna 1982 valtioneuvosto päätti toimista valtion viranomaisten kielenkäytön parantamiseksi. Erillinen perustelu kuuluu: ”Erityistä huomiota kieliasun selkeyteen ja ymmärrettävyyteen on kiinnitettävä laadittaessa viranomaisten toimenpiteitä ja ratkaisuja edeltäviä suunnitelmia, viranomaisten päätöksiä ja ohjeita sekä yksityisille kansalaisille tarkoitettuja asiakirjoja.” Uskoakseni monet asiat ovatkin nyt paremmalla tolalla kuin ennen tätä ns. virkakielipäätöstä.

Virkakielipäätös kiinnitti huomion ennen kaikkea siihen kielimuotoon, jolla viranomaiset lähestyvät kansalaisia. Kun viranomaiset viestivät toisilleen, he ottavat vapauksia eivätkä ehkä katso päätöksen sitovan itseään. He käyttävät ”ilmauksia jotka eivät ole yleisesti tunnettuja tai eivät selity asiayhteydestä”, sisältö ei välttämättä ole ”vaikeuksitta ymmärrettävissä” eivätkä ”olennaiset kohdat ja tärkeimmät perustelut helposti havaittavissa”, vaikka sitä edellytettiin myös suunnittelu- ja päätösasiakirjoilta.

Aiemmin suomen viranomaistyylin kanssa joutuivat tekemisiin – joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta – vain suomen- ja ruotsinkieliset ihmiset, jotka asuvat Suomessa. Vuoden 1995 alussa viranomaistemme tekstien lukijakunta laajeni ainakin Brysseliin, Stras-bourgiin ja Luxemburgiin.

Koska EU:ssa aivan järkevästi on tapana, että kääntäjät kääntävät vieraasta kielestä äidinkieleensä, on miltei tyhjästä pitänyt synnyttää suomesta muihin unionikieliin kääntävien ihmisten joukko. Se on toisaalta ollut helppoa, sillä unionin kielipalveluyksiköt ovat täynnä lahjakasta ja kielten opiskeluun motivoitunutta väkeä. Toisaalta se on ollut vaikeaa, sillä pätevä opetus oli alkuun ja tuntuu osin yhä olevan kiven takana. Älkäämme tehkö kääntäjien työtä ja omaa asiaamme ylenmäärin vaikeaksi kirjoittamalla EU:hun vaikeampia tekstejä kuin viestiessämme omille kansalaisillemme.

Universaali abstraktityyli ja paikalliset käsitteet

Oppilainani olleet kokeneet kääntäjät tietävät hyvin, että poliitikkojen tai viranomaisten kielenparret ovat kaikkialla omia tyylilajejaan. Heidän tähänastiset kokemuksensa ovat indoeurooppalaisista kielistä, joten vaikeudet ovat olleet suhteellisen vähäisiä kielten rakenteellisen läheisyyden ansiosta. Suomi on unionin ensimmäinen ei-indoeurooppalainen kieli, ja suomen rikas morfologia yhdistettynä viranomaistyylin mutkikkaaseen lauserakenteeseen ja mahtipontiseen sanastoon aiheuttaa kääntäjäparoille vaikeuksia.

Sain nähdäkseni suomenkielisiä lausuntoja ja selvityksiä, jotka tulee kääntää muille unionikielille. Tosin kääntäjät tuntuivat omaksuneen hallintotekstien salaisuuden periaatteen kovin hyvin, ja he arkailivat antaa tekstejä muuhun kuin kielenopetuskäyttöön. Siksi minulla on esitykseni tueksi melko vähän aineistoa. Tekstejä tuntuvat vaivaavan vanhat taudit, joista viranomaiset suomalaiselle ns. suurelle yleisölle kirjoittaessaan ainakin osaksi ovat päässeet eroon: lauserakenteet ovat paisuteltuja, virheellisiä tai pelkästään monimutkaisia, sanajärjestykset ovat outoja, sanasto mahtipontista, tekstit sisältävät paljon tilapäisiä moniosaisia yhdyssanoja jne.

Abstraktityyli sen sijaan ei tuota kääntäjille vaikeuksia, siihen he ovat muissakin kielissä tottuneet. Oppilaita tuntui suorastaan huvittavan esimerkiksi seuraavanlaisten ajatusluomusten siirtäminen suomesta kunkin omaan kieleen:

On epävarmaa jääkö alueellisten erojen tasoittuminen pysyväksi vai kiihdyttääkö käynnistymässä oleva noususuhdanne ja EU-integraatio keskittyvää kehitystä. Edellisten noususuhdanteiden perusteella näyttää todennäköiseltä, että työvoiman kysynnän kääntyessä kasvuun uusia työpaikkoja syntyy eniten Etelä-Suomeen, jolloin alueelliset erot alkavat taas kasvaa.

”Keskittyvän kehityksen kiihdyttämisestä” lukiessa tekee mieli muunnella Lauri Viitaa: He osaavat kääntää viidestä kielestä, mutta onko heillä mitään käännettävää?

Vieraita käsitteitä pidetään usein kääntäjän kompastuskivinä. Ne ovat kumminkin työn mauste, niin oppilaat minulle vakuuttivat. Rutiinimaisen raadannan vastapainoksi ne tarjoavat todellisia haasteita ja käännöksen onnistuessa elämyksiä näille kielenkäytön ammattilaisille. Vain pohjoisissa oloissa tarvitaan esimerkiksi opetusta liukastetulla ajoharjoitteluradalla. Kömpelöhkön selitykseni jälkeen – minulla ei ole ajokorttia – kaikki kääntäjät olivat innokkaita ponnistelemaan löytääkseen ilmiölle ilmauksen englanniksi, ranskaksi, hollanniksi ja saksaksi.

Raakileita

Tekstit lähetetään usein käännettäviksi puolivalmiina raakileina. Ne on joskus laadittu niin huolimattomasti, että painovirheet ja jopa tekstin osien puuttuminen hidastavat kääntäjien työtä. Silloin tällöin kääntäjän edellytetään toimittavan tekstiä ja täydentävän raportin asiatietoja: Työpaikkojen menetykset laman aikana kohdistuivat alueellisesti...(tekstiä EU-taulukosta 2).

Puolivalmisteiden lähettämisen selitykseksi luultavasti esitetään kiire. En millään tahdo hyväksyä selitystä, vaikka minulle on tuttu sanonta kirjoittajasta, joka kirjoitti pitkän tekstin, kun ei ollut aikaa lyhyeen. Väitän, että itse asiassa kiire ei ole varsinainen ongelman ydin. Se, joka hallitsee selkeän kirjoitustyylin, noudattaa sitä jo tekstinsä pikaista ensi versiota kirjoittaessaan. Sitä mukaa kuin ajatukset jäsentyvät, myös teksti jäsentyy. Karsiminen ja lyhentäminen ei ammattitaitoiselta kielenkäyttäjältä vie pitkiä aikoja.

Pikemmin kyse on siitä, että selkeää sanontaa ei arvosteta, eikä se siis ole kirjoittajien tavoitteenakaan. Sitkeässä sitä paitsi istuu luulo, että kirjoituksessa vallitsevat aivan erilaiset selkeysvaatimukset kuin puheessa. Jokainen kielentarkastaja lienee kokenut sen, että joutuu kysymään kirjoittajalta, mitä tämä jollakin lauseella tai kappaleella tarkoittaa. Usein kirjoittaja vastaa aivan käsitettävästi. Kun sitten kysyy, miksei hän ole kirjoittanut sanomaansa tähän selkeään ja ymmärrettävään muotoon, saa palkakseen ällistyneen ilmeen, joka kai pitäisi lukea: ”Mutta eihän niin voi kirjoittaa.”

Painovirheet, lipsahdukset ja muut akanat huvittavat suomenkielistä lukijaa, mutta suomesta kääntäjää eivät, sillä tämä ei ole varautunut huomaamaan virheitä ja haksahduksia.

Kun työttömyys kääntyi jyrkkään kasvuun myös pitkäaikaistyöttömyys alkoi työllisyyslain velvoitteista huolimatta nopeasti kasvaa. Valtio ja kunnat joutuivat työhönoikeutettujen määrän kasvaessa suuriin vaikeuksiin toteuttaa lakia mielekkäällä tavalla, jolloin työllisyyslain pitkäaikaistyöttömien velvoitesäännökset poistettiin työllisyyslaista vuonna [!] 1993. Työvoimahallinnon toimenpiteet suunnattiin kuitenkin edelleen painokkaasti pitkäaikaistyöttömiin. Tästä huolimatta pitkäaikaistyöttömien kasvu [!] jatkui jyrkkänä.

Tosi vaikeuksia

Kääntäjän ei ole helppo nopeasti oivaltaa moniosaisten, varta vasten sepitettyjen yhdyssanojen merkitystä. Suomenkielinen tulee harvoin ajatelleeksi, että kaikki yhdyssanat eivät ole sillä tavoin läpinäkyviä, että ne voisi yhdysosiensa perusteella helposti ymmärtää. Muualla työskentelevällä kääntäjällä ei myöskään ole apunaan sitä kontekstia, joka meille Suomessa asuville avaa ensi kertaa näkemiemme yhdyssanojen merkityksen.

Erityisen hankalia ovat moni- tai väljämerkityksiset sanat yhdyssanojen osina, esimerkiksi esitys, vaatimus. Jotkut tilapäisistä yhdyssanoista tietenkin vakiintuvat ja päätyvät kaksikielisiin sanakirjoihin, mutta sitä odotellessa seuraavanlaiset sanat voivat hankaloittaa kääntäjän tehtävää: ajoharjoittelurata, ajokorttikoulutus, ajokorttilupa, ajokorttilupahakemuslomake, ajokorttiviranomainen, ajokorttisäännökset, esittämisvelvollisuus, kuljettajantutkinto, kuljettajaopetus, maahantulopäivä, terveysvaatimukset, työhönoikeutetut, työllisyyserot, työttömyysaste-erot, velvoitesäännökset, voimassaoloaika.

Tekstuaalisista seikoista kirjoittajat eivät saisi unohtaa esimerkiksi sanajärjestyksen ja eksplisiittisten (selvästi ilmaistujen) sidosten merkitystä. Esimerkiksi konjunktiot ovat kirjoittajan kannanotto peräkkäisten lauseiden keskinäisiin suhteisiin, ja ne auttavat kääntäjää tekstin juonen hahmottamisessa. Seuraavassa Suomen ajokorttikäytäntöä esittelevässä tekstissä juonen kuljettelua ei merkitä konjunktioin tai muin sidostavin sanoin:

Ajokortin suorittaminen edellyttää kuljettajaopetuksen saamista. Opetus annetaan ensisijaisesti autokoulussa. Opetus on määrämuotoista ja sen vähimmäismääristä ja opetuksessa noudatettavasta opetussuunnitelmasta on omat määräyksensä. Opetukseen on sisällytettävä vähimmäismäärät teoria- ja ajo-opetusta, opetusta liukastetulla ajoharjoitteluradalla sekä pimeällä ajamisen opetusta. Opetuksen antaminen on yksityisesti mahdollista vain erityisin perustein, esimerkiksi perheenjäsenelle annettuna. Yksityisopetuksen osuus on 10–20 % B-luokan kuljettajaopetuksesta. Yksityisopetuksessa on pidettävä opetusajoneuvon tunnusta, ajoneuvo on varustettava opettajan jarrulaitteella ja se on erikseen hyväksytettävä. Opettajalta vaaditaan oma opettajan teoriakoe. Opetusajossa opettaja katsotaan kuljettajaksi.

Myös sanonnan liiallinen niukkuus voi olla haitta. Joskus tavallisissa selostuksissa tai selvityksissä tavoitellaan laki- ja säädöskielen täsmällisyyttä ja yksitulkintaisuutta jättämällä pois kaikki havainnollistukset. Seuraava esimerkki tuottaa tuskaa suomenkielisellekin, joka ei valmiiksi tunne asiaa:

Kaksi vuotta voimassa oleva auton ajokortti kuljettajaopetuksen ensimmäisen vaiheen jälkeen luovutetaan kuitenkin heti tutkinnon suorittamisen jälkeen tutkinnon vastaanottajan toimesta.

Kirjoittajan olisi pitänyt malttaa aloittaa lauseensa henkilötekijällä ja lisätä havainnollisuuden vuoksi, kenelle ajokortti myönnetään, esimerkiksi näin:

Tutkinnon vastaanottajalla on oikeus antaa ensi vaiheen ajo-opetusta saaneelle ja tutkinnon läpäisseelle kokelaalle väliaikainen, kaksi vuotta voimassa oleva ajokortti.

Uutuudesta on etua

Toistaiseksi suomella ja ruotsilla olisi EU:ssa uutuuden etu puolellaan. Kääntäjät jopa kilpailevat keskenään siitä, kuka kulloinkin saa kääntääkseen uudenkielisen tekstin, sillä he kaipaavat haasteita tavanomaisten tehtävien lomaan. On silti selvää, että innokkainkin herpautuu, kun pitää englannintaa tai hollannintaa pitkiä asiakirjoja, joissa ei kaikin ajoin tunnu olevan ei päätä ei häntää. Suomalaiskirjoittajien on hyvä tietää, että ainakin EU-komissiossa käännökset tapaavat olla huomattavasti lyhyempiä kuin byrokraattien alkukieliset paperit, kääntäjät kun kääntävät vain asian, eivät kielipuuroa.

Kirjoittaja on Turun yliopiston suomen kielen lehtori.

 

LÄHTEET

Valtioneuvoston päätös toimenpiteistä valtion viranomaisten kielenkäytön parantamiseksi. Annettu Helsingissä 23. päivänä kesäkuuta 1982.

Kallio, Jussi: Neljän vapauden kielellinen liikkuvuus. Kielikello 4/1993.

Vihonen, Inkaliisa: Säädöskielen eurokunnosta. Kielikello 3/1995.




Kielikello 1/1996
Alkuun

Jaa

Lue myös:

Neljän vapauden kielellinen liikkuvuus (Vapaasti luettavissa)

Säädöskielen eurokunnosta (Vapaasti luettavissa)

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »