Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 4/2016

Kirsti Aapala ja Klaas Ruppel

Ilmari Hakala

Metrolla kaupunkiin – arjen sanojen lähteillä

Kaupunkilaisen arkiympäristöä kuvaavan sanaston juuret haarovat moneen suuntaan: murteisiin, muihin kieliin ja 1800-luvulle kiivaan kielenkehityksen aikakauteen.

viiva.gif

Enemmistö suomalaisista asuu tätä nykyä kaupungeissa. Monella on kuitenkin vielä toinen jalka maaseudulla, ja ainakin jokin aika sitten suomalaisten sanottiin elävän metsästä. Kuinka on sitten kielen laita? Mistä urbaanielämän kieli ammentaa sanojaan? Tarkastellaanpa urbaania sykettä työn, liikkumisen ja harrastusten kautta.

Maailman turuilta tehtaaseen

Sana kaupunki on vanha skandinaavinen laina, jota vastaa ruotsin kaupunkia tai vastaavanlaista asutustaajamaa  tarkoittava sana köping. Sana on tuttu ainakin usean Ruotsin kaupungin nimestä (Jönköping, Linköping, Norrköping). Alkuaan on ollut kyse kauppapaikasta, ja sellainen on ollut myös Suomen ensimmäisten keskiajalla syntyneiden kaupunkien lähtökohtana. Vanhin kaupungeista on tietysti Turku, jonka nimeenkin on tallentunut kauppapaikka. Turku on näet lainaa muinaisvenäjän toria tarkoittavasta sanasta. Muistumia vanhasta merkityksestä on kielessä edelleen elävissä ilmauksissa maailman turuilla tai turhuuden turuilla.

Mistä kaupunkilainen hankkii leipänsä? Toisten työpaikka voi liittyä teollisuuteen. Sanan juuret ovat vanhassa tehdä-verbissä. Verbistä on johdettu teko, siitä edelleen teollinen ja lopulta teollisuus, joka kuuluu 1800-luvulla muodostettuihin uudissanoihin.

Juuri 1800-luku, ja varsinkin sen jälkipuoli, oli autonomian saaneessa Suomessa kiihkeää kehityksen ja kansallisen heräämisen aikaa. Suomalaisuutta oli alettu arvostaa. Vuonna 1863 tuli voimaan kieliasetus, jonka mukaan suomen kielen oli määrä tulla tasavertaiseksi ruotsin kanssa. Siirtymäaikaa oli 20 vuotta. Kieltä muokattiin kiivaasti sivistyskieleksi, ja yhteiskunnan muuttuessa tarvittiin valtaisat määrät uusia sanoja eri aloille. Käytössä olivat kielellemme tutut keinot, johtaminen ja yhdyssanat. Murteiden sanavaroja otettiin käyttöön, ja useimmiten pyrittiin mieluummin luomaan uutta omalta pohjalta kuin lainaamaan vieraista kielistä. Kaikki kokeilut ja ehdotukset eivät aina olleet onnistuneita, mutta melkoinen määrä 1800-luvulla omaksuttua sanastoa elää yhä jokapäiväisessä käytössä.

Palataanpa kaupunkilaisemme arkeen. Edellä mainittuun tehdä-verbiin liittyy myös sana tehdas. Sekä tehdä että tehdas on lainattu jo germaanisia kieliä vanhemmasta, tuhansien vuosien takaisesta indoeurooppalaisesta kielimuodosta. Tehtaalla tarkoitettiin suomen kansankielessä ’tekopaikkaa’ ja sittemmin myös ’verstasta’. Nykymerkityksessä tehdasta on käytetty 1830-luvulta lähtien. Sitä ennen tehdasta voitiin kutsua ruukiksi tai fabriikiksi, jotka ovat nuorehkoja ruotsalaisia lainasanoja. Kansankielistä  tehdas-sanaa ei ensin hyväksytty yleiseen käyttöön, vaan ruotsalaislainojen tilalle tarjoiltiin mm. sellaisia uudissanoja kuin laitto, pajasto, tekimö, työstö ja valmisto. Tiedämme, miten kävi.

Sähköä virastoon

Moni kaupunkilainen hoitaa päivätyönään jonkin julkisyhteisön hallinnonalaan kuuluvaa virkaa. Sana virka kuulunee germaanisiin lainasanoihin. Suomen kansankielessä on vanhastaan ollut myös toinen, eri lähtöä oleva virka-sana, joka on tarkoittanut mm. ’jonoa, riviä, pyydysjonoa’ tai ’ansapolkua’. Virkatie oli nykyistä maanläheisempi, sillä se merkitsi ’ansapolkua’ tai ’rasteilla merkittyä polkua’. Ruotsin Vermlannin entisillä suomalaisalueilla virkatietä kulkeva virkamies oli ’pyydysten asettaja’. Nämä metsästyksellä toimeentulonsa hankkineen elämään kuuluneet virat lienevät balttilaista alkuperää.

Eivät tehtaat ja virastot niin kuin ei mikään muukaan urbaani toiminta tule toimeen ilman sähköä. Sana sähkö istuu niin hyvin kieleen, ettei arvaisi senkin olevan tietoisesti sepitetty sana. Vielä ennen vuotta 1845 puhuttiin näilläkin main elektrisiteetistä, mutta sitten Eurajoelta syntyisin ollut lääkäri Samuel Roos, joka oli intohimoinen suomen kielen kehittäjä, ehdotti vierasperäisen sanan tilalle sähköä. Roos oli muodostanut sanan verbeistä sähähtää ja säkenöidä, ja perusteluna oli, että ”elektrisiteetti” saa aineet ja kappaleet niitä hangattaessa sähähtämällä säkenöimään. Kalevalan kokoajalla Elias Lönnrotilla oli kilpaileva ehdotus, liekki-sanasta johdettu lieke. Se jäi kuitenkin tappiolle.

Sähkön myötä pääsemme monen nykypäivän virkamiehen tärkeimpään työ- ja vapaa-ajan välineeseen, tietokoneeseen. Jälleen huomaamme, kuinka hyvin kotoperäinen nimitys on juurtunut tekniselle vempaimellekin. Joku voi leikillään puhua  kompuutterista,  ja kannettavat tunnetaan läppäreinä. Ensin mainittu on suora laina englannista, ja läppärinkin mallina on ollut englanninkielinen sylimikron nimitys laptop. Nimityksen yleistymistä lienee edesauttanut myös se, että suomen kielessä on jo sana läppä, johon kannettavan kansi joustavasti vertautuu.

4_16_metrolla.jpg

Junalla ja metrolla

Työpäivän jälkeen henkilö ­– joka muuten on lääkärin ja taitavan kielenkäyttäjän Volmari Kilpisen vuonna 1857 sepittämä sana – tavallisesti suuntaa kohti kotia tai harrastuksia. Kaupungissa on tarjolla monenlaista menopeliä. Monen suosiman junan nimitys on vanhaa kotimaista perua: suomen itämurteissa juna on merkinnyt ’riviä, jonoa’ tai ’juovaa’. Nykymerkitykseen se on otettu 1860-luvulla. Junaa vetävä veturi on sekin vanha murresana, joka on alkuaan tarkoittanut perässä vedettävää kuljetusahkiota tai -kelkkaa. Aikaisemmin siis veturia vedettiin, se ei vetänyt itse kuten nykyisin.

Muiden jokapäiväisten kulkuvälineiden nimitykset ovatkin sitten lainatavaraa. Auto on lohkaistu automobiili-sanasta samaan tapaan kuin saksan kielessä. Ruotsissa taas jälkiosa on voittanut: auto on siellä bil. Automobiili on hevospeliin verrattuna ”itseliikkuja”: kreikan autós on ’itse’ ja latinan mobilis ’liikkuva’. Ajamme siis ”itsellä”. Autolle muuten yritettiin saada suomalaisempikin nimi, ja Suometar-lehti järjesti sitä varten sanakilpailun vuonna 1907. Yksi tarjotuista oli virolahtelaisen kauppiaan Abel Klamin ehdotus hyrysysy, joka pääsi vielä mm. Nykysuomen sanakirjaan, tosin tarkenteella ”leikillisesti”. (Hyrysysystä ks. Kielikello 2/2011 ja 1/2012.)

Latinasta tulee myös bussin nimitys. Alkuperäisestä nimityksestä omnibussi (joka muuttui laajalti murteissa tuttavallisesti onnikaksi) jäi elämään tällä kertaa suomessakin jälkiosa bussi. Latinan omnibus on taivutusmuoto sanasta omnis ’kaikki’. Matkustaessamme bussissa istumme oikeastaan monikon datiivin sijapäätteessä.

Uusin tulokas on metro. Sanan metro maailmanvalloitus sai alkunsa Pariisin metrosta, joka avattiin vuonna 1900. Samana vuonna kaupungissa oli myös maailmannäyttely, jossa Suomella oli oma paviljonkinsa. Sen kattoon Akseli Gallen-Kallela maalasi mainetta ja kunniaa saaneet Kalevala-aiheiset freskonsa. Pariisin metroa kutsuttiin nimellä chemin de fer métropolitain, siis ’suurkaupungin rautatie’. Niin kuin auton ja bussin nimityksistä tästäkin putosi osia pois, ja metro kulkee monissa kaupungeissa metrona. Ranskan kielen adjektiivi métropolitain palautuu kreikkaan. Jälkiosan pohjana on kaupunkia tarkoittava polis, johon palautuu lopulta esimerkiksi myös sana politiikka. Alkuosa metro- on kreikan métér- sanan yhdyssanoissa esiintyvä variantti; métér tarkoittaa äitiä. Métropolis on siis oikeastaan ”emokaupunki”. Metrossa henkilömme matkustaakin äidin hyvässä huomassa.

Kirjoittajat työskentelevät Kotimaisten kielten keskuksessa ja ovat mm. Suomen sanojen alkuperä -teoksen toimittajia.

 




Kielikello 4/2016
Alkuun

Jaa

Lue myös:

Pitkä juna hevosia (Vapaasti luettavissa)

Miksi automobiilista ei tullut hyrysysyä? (Vapaasti luettavissa)

Hyrysysyn salaisuus (Vapaasti luettavissa)

Viisi virkaa ja kuusi nälkää. Virka-sanan historiaa (Vapaasti luettavissa)

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Kielikello

Kielikello-lehti siirtyy vuoden 2018 alusta kokonaan verkkoon vapaasti luettavaksi. Samalla lehti lakkaa ilmestymästä painettuna.

Kielikellon arkisto

Kielikellon arkisto sisältää suurimman osan lehdessä julkaistuista teksteistä vuodesta 1968 lähtien. Aineisto on vapaasti luettavissa, mutta sen käyttöön sisältyy ehtoja:
KIELIKELLON ARKISTON KÄYTTÖEHDOT

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Alkaa tehdä ja alkaa tekemään rinnakkain yleiskielessä (Kielikello 1/2014)
Uusia taivutus- ja oikeinkirjoitussuosituksia (Kielikello 1/2014)

Lue lisää

Julkaisut

29.3.2016
Kielitoimiston sanakirja

Kielitoimiston sanakirjasta ilmestyi maaliskuun alussa uusi versio.

12.6.2015
Kielitoimiston kielioppiopas

Uusi Kielitoimiston kielioppiopas käsittelee kielen vaihtelua.

Kielitoimisto kouluttaa

25.10.2016
Oikeinkirjoitusta verkossa

Oikeinkirjoituskurssi itse opiskellen omaan tahtiin.

Ajankohtaista

11.10.2016
Tunnustus ansiokkaasta työstä suomen kielen tutkijana

Kotuksen entiselle johtajalle Pirkko Nuolijärvelle kunniapalkinto.

27.6.2016
Mikä kielenpiirre kiinnittää huomiota?

Minkälaisia havaintoja yleiskielen seurantatalkoissa on saatu?

29.3.2016
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto on alkanut kerätä kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »