Eija-Riitta Grönros
Kielitoimisto 70-vuotias
Sanakirjoja nykysuomesta
|
Kielitoimisto täyttää 70 vuotta. Sen kunniaksi julkaistaan kirjoitussarja, jossa esitellään Kielitoimiston nykyisiä toimintoja ja niiden taustaa. Vuorossa on yleiskielen sanakirjatyö. Aiemmin on esitelty kielen- ja nimistönhuoltoa sekä koulutusta ja virkakielenhuoltoa. |
Yleiskielen sanakirjat ja Kielitoimisto ovat kuuluneet yhteen koko Kielitoimiston olemassaolon ajan. Sanakirjan toimittajien ja kielenhuoltajien yhteistyö on tiivistä.
Sanakirjatyö ja Kielitoimisto ovat aina liittyneet yhteen. Kun Kielitoimisto aloitti toimintansa 70 vuotta sitten Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran yhteydessä, seuran suojissa oli jo tekeillä valtion toimeksiannosta Nykysuomen sanakirja (1951–61). Sekä sanakirjan että Kielitoimiston taustalla oli seuran kielivaliokunta, suomen kielen lautakunnan edeltäjä. Nykysuomen sanakirjan päätoimittajasta Matti Sadeniemestä tuli myöhemmin myös Kielitoimiston johtaja.
Seuraava suomen yleiskielen sanakirja eli Suomen kielen perussanakirja (1990–94) tehtiin Kielitoimistossa, josta tuli 1976 osa tuolloin perustettua Kotimaisten kielten tutkimuskeskusta. Sanakirjan toimitus muodosti pitkään jopa suurimman osan silloisen Kielitoimiston henkilöstöstä. Myöhemmin Kielitoimisto on laajentunut ja Kotuksen organisaatio muuttunut niin, että sanakirjatyö ja kielenhuolto kuuluvat eri osastoihin. Perussanakirjan jatkaja Kielitoimiston sanakirja (2004–) ja kielenhuolto muodostavat kuitenkin yhä edelleen yhdessä sen kokonaisuuden, joka tunnetaan Kielitoimistona.
Kielenhuoltoa sanakirjassa
Yleiskielen sanakirjan tehtävä on kuvata aikansa sanastoa ja yleistä kielenkäyttöä. Kun sanakirjaa tehdään Kielitoimistossa, sen on kuvattava myös kielenhuollon suosituksia. Yhteistyö sanakirjan toimituksen ja kielenhuoltajien välillä on tiivistä, ja sellaisista ratkaisuista, jotka liittyvät kielenhuollon periaatteisiin, neuvotellaan yhdessä. Suosituksia arvioidaan uudelleen, ja niitä on muutettu eri sanakirjaversioihin. Juuri sanakirjan toimituksesta on lähtenyt moni aloite suomen kielen lautakunnalle suosituksen muuttamiseksi. Näitä esityksiä tehtiin paljon varsinkin Perussanakirjaa ja ensimmäistä Kielitoimiston sanakirjan versiota laadittaessa.
Sekä suositukset että niiden muuttaminen jakavat usein kielenkäyttäjien mielipiteitä. Silloin kun suositusta ei yleisesti noudateta, kun sitä ei ole helppo perustella ja varsinkin silloin kun suositettavampana esitetty ilmaus ei ole enää tyyliltään tai muuten realistinen vaihtoehto, ei ole järkevää pitää suosituksesta kiinni vain periaatteen vuoksi. Kielitoimiston sanakirjan tulevasta, vuonna 2016 ilmestyvästä päivitysversiosta on poistettu suositus monista aikanaan svetisismeinä eli ruotsalaisperäisinä ilmauksina pidetyistä sanoista. ”Paremmin toisin” -suositus on poistettu muun muassa ilmauksista korkeintaan, työn alla, vetää johtopäätös ja yhteenveto. Ne ovat olleet pitkään yleisiä kaikenlaisissa teksteissä, eikä ole helppo perustella, miksi niitä ei voisi käyttää. Kaikille on olemassa kyllä hyviä synonyymejä (enintään, tekeillä, tehdä johtopäätös, tiivistelmä), mutta ei voi sanoa, että nämä olisivat aina ”parempia”.
Joskus kielenhuollon suositukset saattavat olla hankalia sanakirjan kannalta. Kun kielenhuoltaja voi pohdiskella kysyjän kanssa sitä, milloin ja miksi ilmaus on toista parempi, sanakirja joutuu esittämään asian hyvin yksiviivaisesti ”paremmin”-suosituksen avulla. Tilanne ei kuitenkaan aina ole niin mustavalkoinen; usein on olemassa harmaakin alue, jota sanakirjassa on vaikea kuvata.
Mitä sanakirja kuvaa?
Sanakirja antaa tietoa sanojen merkityksistä, käytöstä, oikeinkirjoituksesta ja taivutuksesta. Siihen otetaan keskeistä, yleisessä käytössä olevaa sanastoa ja sanojen yleisimmät merkitykset. Usein epäillään, että jos sanaa ei ole sanakirjassa, sitä ei ole ”hyväksytty” sinne. Sanakirja ei ole kuitenkaan ”hyväksyttyjen” tai ”virallisten” sanojen luettelo. Sana voi puuttua sanakirjasta monestakin syystä, myös tahattomasti. Uusia ilmauksia seurataan usein jonkin aikaa ennen mukaanottoa, jotta tiedetään, vakiintuvatko ne. Sanonnoista ja sanapareista taas voidaan esittää vain yleisimmät esiintymismuodot. Sanakirja kuvaa sitä, mikä on tavallista ja vakiintunutta, ei kaikkea sitä, mikä on kielessä mahdollista.
Sanakirja luonnehtii myös sanojen tyylisävyjä eli sitä, onko ilmaus esimerkiksi arkikielinen, vanhentunut, leikillinen tai halventava. Nämä tyylimerkinnät eivät ole suosituksia, vaan ne kuvaavat sitä, millaisissa yhteyksissä sanoja yleisimmin käytetään ja miten ne sen vuoksi tekstissä helposti tulkitaan. Tekstin yleisestä tyylistä poikkeavat ilmaukset vaikuttavat usein oudoilta: yhtä hyvin arkinen sana asiatekstissä kuin hyvin muodollinen ilmaus rennon kevyessä tekstissä voi kummastuttaa, ellei niiden käytöllä sitten ole jokin tietoinen tarkoitus. Tieto sanan tyylisävystä voi auttaa sananvalinnassa.
Käsitykset tyylisävyistä kuitenkin muuttuvat, ja näitä merkintöjä on muutettukin eri sanakirjaversioihin. Tyylimerkinnät, niin kuin monet muutkin asiat sanakirjassa, ovat myös hyvin suhteellisia. Sanakirja joutuu kuvaamaan yksittäisiä sanoja, vaikka sanat esiintyvät aina osana tekstiä ja saavat merkityksensä, tehtävänsä ja sävynsä pitkälti siinä kokonaisuudessa. Tätä tilannesidonnaisuutta on vaikea kuvata sanakirjassa.
Sanakirja elää ajassa
Nykykielen kuvaus on päättymätön projekti. Sanakirja ei ole koskaan täydellinen ja täysin ajantasainen kuvaus kielestä: tulee uusia sanoja ja uusia merkityksiä, tyylisävyt muuttuvat, jotkin sanat vanhentuvat ja toisaalta vanhat sanat voivat palata uudelleen käyttöön. Tällaisia muutoksia tehdään jokaiseen päivitysversioon. Sana-artikkeleihin lisätään myös tietoa siitä, että jokin käsite tai nimitys on ollut olemassa aikaisemmin, mutta ei ole enää. Sanakirjassa on näin mukana myös mennyttä maailmaa, kuten raastuvanoikeus, huvivero, pennilinja ja televisiolupa. Hakusanoja poistetaan harvoin, aikakerrokset saavat näkyä. Vanhat sanat tulevat vastaan kirjallisuudessa ja saattavat elää muutenkin kielenkäytössä: moni puhuu edelleen työnvälitystoimistosta, vaikka se muuttui ensin työvoimatoimistoksi ja sitten työ- ja elinkeinotoimistoksi. – Uusista sanoista ja merkityksistä kerätään jatkuvasti tietoa nykysuomen sana-arkistoon. Sanastustyöstä kerrotaan tämän lehden kirjoituksessa Siepparit sanapellossa – sanastus eilen ja tänään.
Kielitoimiston sanakirjasta on ilmestynyt vuodesta 2004 lähtien useita sähköisiä versioita; seuraava on tulossa vuonna 2016. Kirja on ilmestynyt myös painettuna, uusin laitos vuonna 2012. Vuonna 2014 alkoi kokonaan uusi aikakausi, kun sähköinen Kielitoimiston sanakirja alkoi ilmestyä vapaasti verkossa (www.kielitoimistonsanakirja.fi). Tämä on ollut iso muutos sekä sanakirjan käyttämisen että sen tekemisen kannalta. Sanakirja on tavoittanut uusia käyttäjiä, ja siihen on myös viitattu ja ohjattu monilta muilta verkkosivuilta. Käyttäjät antavat entistä enemmän palautetta, mistä on hyötyä sanakirjaa päivitettäessä.
Verkossa toimiminen on saanut miettimään myös uusia mahdollisuuksia tiedon lisäämiseksi ja sisällön parantamiseksi. Jo nyt on koottu sanakirjan verkkosivuille (http://www.kotus.fi/sanakirjat/kielitoimiston_sanakirja) hakuvinkkejä sanakirjan monipuolisempaa käyttöä varten. Tulevaisuudessa sanakirjasta saadaan toivottavasti myös suora yhteys Kielitoimiston ohjepankkiin tai muuhun taustatekstiin. Näin voitaisiin tuoda mukaan tietoa esimerkiksi suositusten perusteluista ja suhtautumisesta erilaisiin rajatapauksiin. Mustavalkoinen sanakirja voisi saada silloin lisää sävyjä.
Kirjoittaja on Kielitoimiston sanakirjan päätoimittaja.
Kielikello 4/2015
Alkuun
