Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 3/2015

Terhi Ainiala

Kirjoja

Sinutella vai teititellä?

3_15_kansi.jpg

Puhuttelukäytännöt herättävät usein kysymyksiä ja keskustelua. Keitä tulisi teititellä? Kuinka tehdä sinunkaupat eli siirtyä teitittelystä sinutteluun? Entä miten puhutella ulkomailla, vaikkapa englantia tai ranskaa puhuessa? Näitä teemoja tutkitaan Johanna Isosävin ja Hanna Lappalaisen toimittamassa artikkelikokoelmassa, jossa tarkastellaan 13 eurooppalaisen kielen nykyistä puhuttelukäytäntöä ja sen historiallista taustaa. Kielet ovat suomi, unkari, viro, englanti, ruotsi, saksa, espanja, italia, portugali, ranska, puola, tšekki ja venäjä. Kirjoittajat ovat tutkimiensa kielten asiantuntijoita, useimmat Helsingin yliopistosta.

Puhuttelu on muutakin kuin teitittelyä tai sinuttelua. Ison suomen kieliopin mukaan puhutteluksi sanotaan sen osoittamista, kenelle sanottu on suunnattu. Puhuttelun keinoja ovat puhuttelusanat (henkilönnimet, tittelit, sukulaisuussanat ym.), pronominit (sinä, te) ja erilaiset päätteet (annat, annatte). Eri kielissä puhuttelua ilmaistaan eri tavoin, mutta keinovalikoima on pitkälti sama.

Muodollista vai tuttavallista?

Jo kirjan johdannossa selviää yksi motiivi tarkastella eurooppalaisia kieliä samassa teoksessa: eri kielten puhuttelukäytännöillä on nimittäin yhteiset juuret. Teitittely syntyi Rooman valtakunnassa 200- ja 300-lukujen vaihteessa, kun keisaria alettiin puhutella monikollisella pronominilla (vos ’te’). Tämä johtui siitä, että hallitsijoita oli useita. Käytäntö yleistyi toisten hallitsijoiden puhutteluun ja levisi vähitellen muihinkin yhteiskuntaluokkiin sekä  toisiin kieliin ja kulttuureihin.

Puhuttelulla ei pelkästään osoiteta, kenelle puhe on suunnattu, vaan ilmaistaan sosiaalisia merkityksiä ja suhteita puhujien välillä. Puhuttelua voidaankin tarkastella yhteiskunnan ja demokratian peilinä. Kirjassa esitellyistä kielistä suomi ja ruotsi erottuvat muista, koska niissä on tavoiteltu epämuodollista ja tuttavallista käytäntöä, ruotsissa vielä vahvemmin kuin suomessa. Ruotsissa teitittely leimautui vuoden 1970 tietämillä epäystävälliseksi ja ylimieliseksi puhutteluksi ja siitä haluttiin siirtyä sinutteluun. Muutos oli nopea ja voimakas, ja tittelipuhuttelu sekä Ni jotakuinkin katosivat. Tämä epämuodollistuminen ei koskenut vain kieltä vaan laajemmin koko kulttuuria. Maria Fremer esittelee ruotsinruotsin puhuttelukäytäntöjen nopeaa muutosta kiinnostavan aineiston, mainoselokuvien puhuttelujen, avulla. Fremerin tutkimus ei ulotu 2000-luvulle asti, mutta artikkelin mukaan teitittely on Ruotsissa viime vuosien aikana lisääntynyt. Uusi teitittelevä sukupolvi on enimmälti tietämätön Ni-sanaan kytkeytyvistä negatiivisista konnotaatioista.   

Suomen puhuttelukäytäntö on saanut vaikutteita naapurimaasta Ruotsista. Suomessakin siirryttiin teitittelystä sinutteluun nopeasti, mutta teitittely ei kuitenkaan jäänyt yhtä marginaaliseen asemaan kuin Ruotsissa. Hanna Lappalainen selvittää artikkelissaan sinuttelun ja teitittelyn variaatiota aineistonaan Kelan asiointikeskusteluja. Samassakin keskustelussa virkailija tai asiakas voivat vaihdella sinuttelun ja teitittelyn välillä. Vaihtelu ei välttämättä kerro päättämättömyydestä tai osaamattomuudesta, vaan eri puhuttelumuodoilla on eri tehtäviä, ja esimerkiksi teitittely voi olla keino ottaa etäisyyttä konfliktitilanteessa. Ruotsin tapaan myös Suomessa on viime vuosina alettu teititellä entistä useammin. Teitittelyn paluussa voi olla kyse siitä, että halutaan omaksua keski- ja eteläeurooppalaista kulttuuria, jota pidetään kohteliaampana kuin omaamme.

Muissa kirjassa esitellyissä kielissä teitittely on  tavallisempaa kuin suomessa ja ruotsissa. Toisinaan puhuttelun muodot ja käytänteet voivat olla hyvinkin mutkikkaita ja moniportaisia: esimerkiksi portugalissa on kahdeksan puhuttelun tasoa intiimistä sinuttelusta kaikkein kunnioittavimpaan ja muodolliseen protokollatasoon. Äidinkielisilläkin puhujilla on vaikeuksia tietää, mikä puhuttelu sopii eri tilanteisiin. Yleisesti eri kielissä vanhempaa teititellään, mutta myös arvoasema on otettava huomioon.

Aitoja keskusteluaineistoja tarvittaisiin

Puhuttelukirja tuo lukijalle paljon uutta tietoa paitsi eri kielten käytännöistä myös kulttuurisista konventioista ja yhteiskunnallisista muutoksista. Puhuttelu on kielen ilmiönä vahvasti linkittynyt yhteiskunnallisiin valtasuhteisiin ja normeihin, ja yhdenkin kielen sisällä voi puhuttelussa olla paljon sosiaalista ja maantieteellistä vaihtelua. Yleisesti näyttää siltä, että sinuttelusta on useissa kielissä tullut hieman tavallisempaa kuin aiemmin, vaikka teitittely yhä on laajemmin käytössä. Toisaalta suomessa ja ruotsissa on teitittely saanut hieman jalansijaa sinuttelulta. Pelkän etunimen käyttö puolestaan voidaan monissa kielissä nähdä aivan liian tuttavallisena ja jopa julkeana. Esimerkiksi kansainvälisen Starbucks-kahvilaketjun tapa kysyä tilauksen yhteydessä etunimi ja antaa kahvi nimeä käyttäen on Ranskassa herättänyt joillakuilla vahvoja kielteisiä reaktioita, joista osoituksena ovat Johanna Isosävin esittämät sosiaalisen median keskustelut.

Useimmissa kirjan artikkeleissa tutkimusaineistot on poimittu kaunokirjallisuudesta tai esimerkiksi elokuvien dialogeista. Lisäksi monella tutkijalla on ollut käytössään aineistoja siitä, miten puhutteluun asennoidutaan ja millaisia käsityksiä kielenkäyttäjillä siitä on. Autenttisia vuorovaikutustilanteita on käytetty vain suomea koskevassa tutkimuksessa. Tällaisia aineistoja on luonnollisesti työläs hankkia, mutta kenties tulevaisuudessa muissakin kielissä voidaan puhuttelua tutkia aitojen keskustelujen avulla. 

Väistämättä kirjan artikkeleissa on jonkin verran toistoa, mutta näkökulmat ja käsittelytavat eroavat toisistaan siinä määrin, että lukija ei millään tavoin pääse pitkästymään. Kirja sisältää käytännöllisiä ohjeita ja opastusta siitä, miten puhutella eri kielissä. Näin se sopiikin oppikirjaksi eri kieliin ja kulttuureihin perehtyville ja niistä kiinnostuneille. Kirja on myös kirjoitettu ja toimitettu niin, että erityistä kielitieteellistä terminologiaa ei tarvitse hallita. Lisäksi kirja on arvokas ja inspiroiva tietolähde kielentutkijalle.

 

Kirjoittaja on suomen kielen yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa.

Isosävi, Johanna – Lappalainen, Hanna (toim.) 2015: Saako sinutella vai täytyykö teititellä? Tutkimuksia eurooppalaisten kielten puhuttelukäytännöistä. Tietolipas 246. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

 




Kielikello 3/2015
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »