Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 2/2015

Uutisia

Onnistumistarinoita virkakielen parantamisesta

Monessa virastossa kiinnitetään paljon huomiota siihen, että asiakkaat saisivat luettavakseen ymmärrettäviä tekstejä ja lomakkeita. Virkakieli ei ole vain huonojen uutisten aihe! Tiedätkö viraston, jossa on onnistuttu muuttamaan esimerkiksi päätösten kieltä ymmärrettäväksi? Tai onko jossain kehitetty toimivia keinoja vaikkapa hakemusprosessin havainnollistamiseksi? Entä onko kenties sovittu, että virkatekstien kirjoittajat kommentoivat toistensa tekstejä?

Tule mukaan kierrättämään hyvää ja jakamaan onnistumistarinoita virkakielen parantamisesta. Hyviä ideoita kannattaa esitellä inspiraatioksi muille viranomaisille.

Virkakielikampanja kutsuu nyt valtion ja kuntien virastoja kilpailuun kertomaan isoista ja pienistä onnistumisistaan virkakielen parantamisessa. Onnistumistarinoita otetaan vastaan 9. 9. 2015 asti osoitteessa virkakieli@kotus.fi. Ne julkaistaan kampanjan verkkosivuilla virkakielikampanja.fi. Niistä kirjoitetaan myös kampanjan Facebook-sivuilla (Virkakielikampanja). Parhaan onnistumistarinan päättää yleisö. Äänestää voi kampanjan sivuilla 14.–30.9. 2015. Voittaja palkitaan kampanjan lopetustilaisuudessa selkeän kielen päivänä 13.10.2015.

Osoituksena virkakielen parantumisesta, onnistumistarinasta, voi olla esimerkiksi selkeytetty

teksti, josta asiakkaat ovat antaneet myönteistä palautetta tai jonka ansiosta yhteydenotot asiakaspalveluun ovat vähentyneet. Onnistuminen voi myös olla työkäytäntöjen muutos, jonka tuloksena tekstit ovat toimivampia ja työ sujuvampaa. Hyvän suunnittelun tuloksena muodostettu toimiva uusi nimikin voi olla tarinan aihe.

Virasto tai kunta voi ilmoittaa kisaan itsensä, jonkin yksikkönsä tai yksittäisen työntekijänsä. Osallistujia pyydetään tarinassaan kuvaamaan, mistä tilanteesta lähdettiin liikkeelle, mitä tehtiin ja miten positiiviset vaikutukset näkyivät. Myös asiakkaat ja yhteistyökumppanit voivat ilmoittaa kilpailuun hyvän tekstin tai käytännön.

 

Lisätietoja antavat

Aino Piehl, aino.piehl@kotus.fi, puh. 0295 333 271

Ulla Tiililä, ulla.tiilila@kotus.fi, puh. 0295 333 294

 

Lisää verkossa: Onnistumistarinat-kilpailu




Kielikello 2/2015
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »