Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 3/2014

Aino Piehl

Uutisia

Hyvään virkakieleen! Virkakielikampanja käynnistyy

Kansainvälisenä selkeän kielen päivänä 13.10.2014 avataan kampanja hyvän virkakielen puolesta. Tarkoituksena on kannustaa valtion ja kuntien viranomaisia hyvän virkakielen käyttöön ja esitellä niille tammikuussa 2014 julkaistun Hyvän virkakielen toimintaohjelman suosituksia. Toimintaohjelmassa on kymmenen ehdotusta siitä, miten kukin viranomainen voi järjestää tekstiensä laatimisen niin, että asiallisten, selkeiden ja ymmärrettävien tekstien laatiminen ei kohtaa viraston arjessa turhia esteitä. Kampanjan järjestävät valtiovarainministeriön Avoin hallinto -hanke, Kotimaisten kielten keskus (Kotus), opetus- ja kulttuuriministeriö, valtioneuvoston kanslia, Kuntaliitto ja Kehitysvammaliitto (Selkokeskus).

Avajaistilaisuus pidetään eduskunnan Kansalaisinfossa kello 14. Siellä kerrotaan tarkemmin kampanjan tavoitteista ja sisällöstä ja kuullaan kampanjan kummin, liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikön Harri Pursiaisen puheenvuoro. Tilaisuudessa selviää myös, miksi eräät viranomaiset ovat halunneet olla kampanjassa mukana pilotteina. Kampanjan pilotit ovat virastoja ja kuntia, jotka soveltavat ensimmäisinä osaa toimintaohjelman suosituksista.

Kampanjan alkaessa avataan myös Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivuille kampanjasivut (www.kotus.fi/virkakieli), joilla kerrotaan kampanjan edistymisestä. Sivuille päivitetään myös pilottien kuulumisia ja muita virkakielen kehittämiseen liittyviä uutisia. Kampanjasivuilta saa mikä tahansa virasto tai kunta myös materiaalia avuksi omaan virkakielityöhönsä eli oman yhteisönsä virka- ja asiointikielen kehittämiseen. Materiaaleihin kuuluu kalvopaketteja ja tarkistuslistoja kirjoitustyön järjestämisestä, hyvän virkakielen kirjoittamisesta ja virallisen nimistön suunnittelusta. Sivuilla seurataan kampanjaa sen koko keston ajan vuoden 2015 loppuun asti.




Kielikello 3/2014
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »