Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 2/2014

Taru Kolehmainen

Raamatun kieltä eri suuntiin

Suomen kirjakielen perusta on Raamatun kielessä, jota on kehitetty ja ohjailtu koko suomenkielisen Raamatun historian. Kuka kieltä on ohjannut ja mihin suuntaan?

viiva.gif

Ensimmäinen raamatunkääntäjä Mikael Agricola aloitti työn uskonpuhdistuksen innoittamana 1500-luvulla, mutta hän ehti saada valmiiksi Uuden testamentin (1548) lisäksi vain osia Vanhasta testamentista. Hänen käyttämänsä pohjatekstit ovat latinaa, kreikkaa, saksaa ja ruotsia, ja niiden rakennepiirteitä näkyy suomennoksessa. Agricolan työ on tärkeä perusta Raamatun kielelle ja samalla suomen kirjakielelle. Kesti sata vuotta, ennen kuin koko Raamattu saatiin suomeksi (1642). Seuraavina vuosisatoina julkaistiin ensimmäisen Raamatun korjailtuja laitoksia (Henrik Florinus 1685 ja Antti Lizelius 1758 ja 1776) mutta ei uutta käännöstä. Sellaista ryhdyttiin toden teolla laatimaan 1800-luvulla, olihan muu suomen kieli mennyt kehityksessä raamattukielen edelle. Vuonna 1861 asetettiin raamatunkäännöskomitea, mutta sen vaivoin valmiiksi saama Vanhan testamentin käännös hylättiin 1886. Samana vuonna perustetun uuden  komitean  raamatunkäännös hyväksyttiin vasta 1938 – jo silloin kieleltään vanhentuneena. Uusimman käännöksen valmistelu alkoi 1970-luvulla, ja kirkolliskokous hyväksyi käännöksen 1992.

Kielentarkastajina myös runoilijoita

Raamattu 1938. Kielentarkastajia, siis suomen kielen asiantuntijoita, on ollut mukana vuonna 1886 asetetusta raamatunkäännöskomiteasta alkaen. Koska edellisen komitean käännöstyö oli synnyttänyt paljon kritiikkiä kielen takia, tehtiin päätös, että mukaan oli saatava ”suomenkielen puhtauden ja säännöllisyyden tarkastamisessa etevä, tieteellisesti tähän kieleen perehtynyt mies”. Tehtävään valittiin merkittävä kielimies Arvid Genetz.

Genetz perehtyi tarmokkaasti kielentarkastajan tehtäväänsä julkaisemalla kirjasen ”kielellisistä muistutuksista”, joita hän oli poiminut edellisen komitean käännöksestä. Huomautukset käsittävät oikeinkirjoituksen lisäksi muoto- ja lauseoppia sekä tietenkin sanastoa. Raamatunkäännöskomitea julkaisi evankeliumien käännösehdotuksen 1906.

Komitea oli saamansa tehtävän mukaan pyrkinyt muokkaamaan kieltä lähemmäs yleistä kielenkäyttöä. Kieli herättikin palautteissa paljon huomiota. Merkittävimpiä arviointeja oli kirjailija Juhani Ahon Valvoja-lehdessä julkaisema seikkaperäinen kirjoitus. Siinä ilmaisemansa kiinnostuksen takia hänet pyydettiin seuraavaksi kielentarkastajaksi Genetzin jälkeen 1906. Hänen mukaantulonsa merkitsi komitean rohkean uudistuslinjan kääntymistä varovaisempaan suuntaan. Hänen mukaansa evankeliumien käännös oli paikoitellen poikennut tarpeettomasti ”Vanhasta raamatusta” eli Lizeliuksen 1776 julkaisemasta laitoksesta; Ahon mielestä olisi pitänyt säilyttää  raamattukielen ”vanha rakas tuoksu” – se, johon hän oli tottunut lapsuutensa pappilassa.

Ahon kuoltua 1921 raamatunkäännöskomitean kielentarkastajaksi tuli runoilija ja kääntäjä Otto Manninen. Hän jatkoi Ahon konservatiivisella linjalla, joskin he edustivat hyvin erilaista tyyli-ihannetta: Aho oli kirjoittajana laveasti maalaileva, Manninen tiiviin ilmaisun mestari. (Esim. Ahon lauseen Ota se, mikä sinulle on tuleva, ja mene, Manninen muutti muotoon Ota omasi ja mene.)

Mannisella oli tukenaan SKS:n kielivaliokunta1, johon hän itsekin monta vuotta kuului. Valiokunta joutui ratkomaan etenkin raamatunkäännöksen sanakysymyksiä, myöhemmin myös muita seikkoja. Kotikielen Seuran Virittäjä-lehti seurasi työn etenemistä arvioimalla julkaistuja käännösehdotuksia. Asiaa pidettiin tärkeänä; päätoimittaja Martti Nyholm (myöh. Airila) totesi 1902: ”Uuden raamatunsuomennoksen merkitys kirjakielemme vastaiselle kehitykselle ei ole vähäksi arvattava.” Arviointikirjoituksia laativat mm. E. A. Saarimaa ja Lauri Hakulinen.

Raamattu 1992. NykyisenRaamatun käännöskomitea asetettiin 1973. Kielen asiantuntijoiksi siihen valittiin suomen kielen professori Osmo Ikola ja runoilija Lassi Nummi. Käännöstyön eri vaiheissa oli mukana muitakin kielen asiantuntijoita, sekä tutkijoita että kirjailijoita, kuten Matti Sadeniemi, Matti Kuusi, Marja Itkonen-Kaila, Kirsi Kunnas, Pertti Nieminen ja Niilo Rauhala. Pitkäaikainen vastuunkantaja oli Kielitoimistosta käännöskomiteaan 1980-luvun alussa siirtynyt kielenhuoltaja Aarre Huhtala.

Kielen asiantuntijoiden joukko oli siis paljon  laajempi ja monipuolisempi kuin aiemmin. Kielenkäytön ongelmissa käännyttiin myös suomen kielen lautakunnan puoleen. Kielitoimiston työntekijät antoivat apuaan tekemällä erillisselvityksiä mm. Raamatun erisnimistä sekä kommentoimalla käännösehdotuksia.

Tavoitteena luonteva yleiskieli

Jo vuoden 1642 Raamatun kielellisiksi tavoitteiksi asetettiin, että se olisi mahdollisimman puhdasta ja hyvää suomea, jota kaikkialla Suomessa ymmärretään. Vuonna 1886 asetetun käännöskomitean mukaan tuli käyttää ”arkaismeista puhdasta kirkkokieltä ja välttää kaikenlaisia oudompia murteellisuuksia ja epätasaisuuksia”. Vuonna 1973 asetetun komitean tavoitteena oli ”selkeä, luonteva ja nykyaikainen yleiskieli”. Nyt korostettiin, että taiteellinen panos on yhtä tärkeä kuin tieteellinenkin. Siten pyrittiin entistä paremmin ottamaan huomioon Raamatun eri kirjojen ominaislaatu ja kirjallisuuden lajit.

Vanhimman ja uusimman Raamatun kielen tavoite on pitkälti sama: selkeä, ymmärrettävä yleiskieli. Vuoden 1886 komitea käytti sanaa kirkkokieli. Pitkään uudistamattoman Raamatun, samoin kuin virsikirjan, kieli oli nimittäin alkanut eriytyä muusta kielestä viimeistään 1800-luvulla. Vuoden 1973 komitean yleiskielisissä tavoitteissa ei kuitenkaan haluttu mainita sanoja kirkkokieli tai raamattukieli. Se aiheutti hankaluutta käännöstyössä: ihmisillä oli mielessä edellisen Raamatun kieli, johon verrattuna monet uudistetut ilmaukset vaikuttivat liian moderneilta ja herättivät vastustusta.

Korjattavia kieliseikkoja 

Millaisiin kieliseikkoihin Raamatun kielen huollossa on puututtu kahdessa uusimmassa käännöksessä? Tarkastelen niistä sellaisia, joihin on kiinnitetty huomiota jo ensimmäisestä Raamatusta alkaen.

Lauserakenteet. Vuoden 1642 Raamatun (lyh. R 1642; muut R 1938 ja R 1992) suomennostyössä voitiin tietenkin hyödyntää Agricolan tekstejä (lyh. A). Niitä muokattiin2 muun muassa siten, että Agricolan sivulauseita tiivistettiin lauseenvastikkeiksi ja muiksi lyhyemmiksi rakenteiksi: A ette he tulisit ja woitelisit henen → R 1642  woidellaxens händä. Florinus puolestaan korjaili R 1642:n kieltä palauttamalla lauserakenteita takaisin Agricolan sivulauseiksi, mm. sujuvan ja selkeän ilmauksen cuca tämä Jumalan pilckaja on muotoon cuca tämä on joca pilcka sanoja puhu. Korjausten suunta ei siis ollut aina kohti sujuvampaa kieltä! Florinus lavensi lauserakenteita muillakin tavoin, mm. lisäämällä pikkusanoja, partikkeleita, pronomineja ja verbejä, koska hänen käännösihanteensa mukaan sanaakaan ei saanut jättää kääntämättä. Monet hänen korjauksensa jäivät vuosisadoiksi voimaan.

R 1938:n käännöstyössä pyrittiin eroon monista vanhan raamattukielen piirteistä, muun muassa sivulauseita tiivistettiin taas lauseenvastikkeiksi.  Ahon mielestä sellainen korjailu oli turhaa, ja hän palauttikin sivulauseita, koska ne antoivat tekstille ”voimaa ja pyöreyttä”.   Lauserakenteet olivat myös R 1992:n kielenkorjauskohteita. ”Luontevan nykykielen” tavoite merkitsi yleensä entistä puhekielisempää tyyliä, eivätkä siihen kuulu lauseenvastikkeet. Nyt kiinnitettiin aiempaa enemmän huomiota myös kielen muihin rakenneongelmiin, kuten pitkiin virkkeisiin; niitä katkottiin ja monimutkaisia lauserakenteita oiottiin. Samoin otettiin huomioon, että puhekielessä virkkeen keskeinen ajatus tulee yleensä esiin sanoman alkupuolella, joten sivulause ei ole yleensä ennen päälausetta. Näin helpottuu myös kuulemalla vastaanotettavan tekstin hahmottaminen, kuten seuraavassa: R 1938 Tomunkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut, me pudistamme teille takaisin. → R 1992 Me pyyhimme pois pölynkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut.

Sanajärjestys. Vieraiden kielten malli näkyy vanhimpien raamatunsuomennosten kielessä muun muassa sanajärjestyksessä, jossa predikaatti on usein lauseen lopussa, esim. Jos sokia sokiata taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeevat. Komitea 1886 pyrki korjaamaan sanajärjestyksiä luontevampaan suuntaan. Se ei miellyttänyt Ahoa; hän olisi halunnut tyylisyistä säilyttää predikaatin virkkeen lopussa, koska se tekee voimakkaan ja juhlavan vaikutuksen. Hän tekikin palautuksia jonkin verran entiseen muotoon. Vielä enemmän palautuksia vanhaan sanajärjestykseen teki Manninen.  Näihin vanhahtaviin ja raskaisiin sanajärjestyksiin puututtiin R 1992:n kielenkorjauksissa. Nyt kiinnitettiin huomiota myös ns. käänteisiin sanajärjestyksiin (predikaatti, subjekti, esim. Niinä päivinä tuli Johannes Kastaja), ja niitä muutettiin suoriksi.

Pronominit. Ongelmallinen kieliasia raamatunkäännöksestä toiseen ovat olleet pronominit. Niitä on milloin lisätty, milloin vähennetty.  Ensimmäiseen Raamattuun tiivistettiin Agricolan tekstiä muun muassa vähentämällä omistuspronomineja: A woitele sinun pääs, ja pese sinun casuos → R 1642 woitele pääs ja pese kaswos. Florinus palasi tässäkin asiassa Agricolan suuntaan ja palautti pronomineja: heittäkät teidän werckon.

Myöhemmin kiistaa on aiheuttanut persoonapronominien määrä. Vuoden 1886 komitean kielenkorjaustoimiin kuului pronominien vähentäminen, mutta Aho oli toista mieltä: pronominien runsaus oli erottamaton osa raamattukielen tyyliä (esim. Miksi te ajattelette pahaa teidän sydämissänne?). Manninen seurasi tässäkin Ahon kantaa. Persoonapronominien liikakäytöstä pyydettiin kuitenkin lausuntoa SKS:n kielivaliokunnalta 1937. Se antoi suosituksen: ”Persoonapronominit minä, sinä, me, te pannaan esille vain silloin, kun ne ovat painollisia, esim. Jos minä lähden, niin sinä jäät.” Pronominien määrään kiinnitettiin huomiota myös R 1992:n käännöstyössä. Niitä poistettiin, joskin esille nousi sellainenkin näkökulma, että kun tavoitteena oli entistä puhekielisempi tyyli (mm. evankeliumeissa), persoonapronomineja voisi käyttää enemmän kuin kirjakielessä yleensä.

Sanasto. Raamatun viidensadan vuoden sanastonkehitys on niin iso aihe, että tässä voi mainita vain pari seikkaa. Alkuvaiheessa pyrittiin tietenkin yhä suomalaisempaan sanastoon. Siihen suuntaan R 1642:n kääntäjät korjasivat Agricolan sanastoa:  piili → nuoli; räntty → vero; stooli → istuin. Florinus jatkoi: basuna → waskitorwi; draki → kärme; försti → esimies. Viimeistään 1900-luvulla sanaston kehityksen kelkka kääntyi vastasuuntaan. Komitea 1886 pyrki kyllä uudistamaan myös sanastoa, mutta monia uusia sanoja pidettiin sopimattomina Raamatun kieleen. Kun esimerkiksi opetuslapsi yritettiin vaihtaa yleiskielen sanaan oppilas, muutos katsottiin ”kielen köyhdyttämiseksi” ja opetuslapsi palautettiin UT:n ehdotukseen 1912 – Ahon ehdotuksesta. Konservatiivisen linjansa mukaisesti hän, samoin kuin Manninen, palautti muitakin uudistettuja sanoja vanhempaan, esim.  rosvoryöväri, sadanpäällikkösadanpäämies, talentti. Samaa koettiin myös R 1992:n uudistustyössä, kun mm. opetuslasta yritettiin jälleen muuttaa oppilaaksi.

Yksittäisten sanojen ja ilmausten muuttaminen on niitä asioita, jotka herättivät eniten huomiota ja usein myös vastustusta. Pöly on tuskin vieläkään laskeutunut sen kiihkeän väittelyn jäljiltä, jonka malka-sanan muuttaminen hirreksi sai aikaan.

Raamatussa esiintyvien nimien asu oli myös pitkäikäisiä kieliongelmia. Ongelmia aiheuttavat niin eri kielistä tulevien nimien rakenteen erilaisuus kuin  myös suomalainen käännösperinne (meillä esim. Pietari eikä Petrus). Vuoden 1886 komitea muutti monia aiemmin lyhytvokaalisia nimiasuja pitkävokaalisiksi, kun taas uusimpaan käännökseen niitä palautettiin lyhytvokaalisiksi, kohti alkuperäkielen asua (BeetlehemBetlehem, AabelAbel).

 

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva Kielitoimiston tutkija.

Aiheesta enemmän

Taru Kolehmainen 2014: Kielentarkastajat raamatunkäännöstyössä. – Riikka Nissi ja Aila Mielikäinen (toim.), Sanaa tutkimassa. Helsinki: SKS.

1Valiokunta oli kielilautakunnan ja suomen kielen lautakunnan edeltäjä, perustettu 1928.

2Huomattava kielenkorjaaja R 1642:n käännöskomiteassa oli Henrik Hoffman.

 




Kielikello 2/2014
Alkuun

Jaa

Lue myös:

Raamattu meillä on aina keskellämme (Vapaasti luettavissa)

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »