Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 4/2013

Riina Klemettinen

Uutisia

Strokesta aivohaveri? Lääketieteen sanastolautakunta 30-vuotias

Aleksis Kiven päivänä 10.10.2013 juhlittiin Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin Lääketieteen sanastolautakunnan 30-vuotista työtä suomenkielisen lääketieteen sanaston kehittäjänä. Sanastotyön lisäksi lautakunta toimii Lääketieteen termit -sanakirjan toimituskuntana. Hyväntuulisessa juhlassa kuultiin muun muassa hauskoja muisteluksia sanakirjan varhaisvaiheista. Kuukausittain kokoontuvan lautakunnan jäsenistöön kuuluu lääkäreitä ja suomen kielen asiantuntijoita.

Lääketieteen suomen kieli sai huomiota osakseen myös 15.11. Aleksanterin teatterissa, kun se oli nostettu teemaksi Duodecimin 132. vuosipäivän symposiumiin. Tilaisuudessa pidetyt puheenvuorot käsittelivät muun muassa suomen asemaa akateemisena kielenä, lääkärislangia ja kuolintodistusten kieltä. Niin ikään kuultiin sanojen synnystä ja suomen kielen tulevaisuudennäkymistä.

Symposiumissa julkistettiin myös Duodecimin neljännen sanakilpailun tulokset. Kilpailussa etsittiin käyttökelpoisia suomenkielisiä vastineita vierasperäisille lääketieteen termeille. Lääketieteen sanastolautakunta ja Aikakauskirja Duodecimin lääketieteellinen toimitus käsittelivät vastaukset yhdessä ja valitsivat ehdotusten joukosta parhaat.

Sopivat vastineet löydettiin esimerkiksi termeille dystrofia (virhekehittymä), neglect-oire (katveoire) ja konsolidaatiohoito (vakautushoito). Kunniamaininnalla palkittiin termiehdotus aivohaveri, jota ehdotettiin  jo kauan käännöshankaluuksia tuottaneen termin stroke vastineeksi.

Juhlahumun laskeuduttua lautakunnan työ jatkuu. Lääketiede kehittyy jatkuvasti, joten uusille menetelmille, hoidoille ja lääkkeille tarvitaan suomenkielisiä nimiä. Lääketieteen alaa koskevia termikysymyksiä ja -ehdotuksia voi lähettää lautakunnan sihteerille Hannele Pirttimaalle osoitteeseen hannele.pirttimaa@duodecim.fi.




Kielikello 4/2013
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »