Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 2/2013

Johanna Vaattovaara

”Helsinkiläisen ässän” mysteeri

”Yrittäisit vähän peittää tuota helsinkiläistä ässääsi. Se voi ärsyttää meidän asiakkaita.” Näin muistelee Saska Saarikoski kolumnissaan Stadilainen piilottaa ässänsä (HS 28.2.2013) forssalaisen matkanjohtajan opastaneen häntä – nuorta, matkaoppaana toiminutta Saarikoskea – arvatenkin joskus 1970-luvulla.

Muistelus kertoo siitä, että käsite ”helsinkiläinen s” on jo pitkään kuulunut suomalaisten käsitemaailmaan – ilmiönä, josta Helsingin ulkopuolella ei pidetä. Tutkimuksen kohteeksi ”helsinkiläinen s” on päässyt kylläkin vasta 2000-luvulla kansanlingvistisen kieliasennetutkimuksen myötä, sillä perinteinen kielentutkimus ei tätä ilmiötä tunne: ei ole tutkimusta osoittamaan, että helsinkiläisten ässät olisivat sen kummempia kuin muidenkaan suomalaisten. Mutta kun kansandialektologisissa tutkimuksissa ihmisiä on pyydetty luonnehtimaan pääkaupunkiseudun puhekieltä, yksi tyypillisimmistä vastauksista on ollut: ”helsinkiläinen s”, ”stadiässä”, ”city-s”, ”pissis-ässä”. Ääninäytteiden avulla Tiedekeskus Heurekan aulassa toteuttamamme tutkimus osoittaa, että paitsi eri puolilla maata asuvat suomalaiset myös pääkaupunkilaiset itse kommentoivat terävää eli etistä s-äännettä helposti ”helsinkiläiseksi”. Mistä oikein on siis kysymys?  

Helsingin suomea -hankkeen tutkimukset todentavat, että ”helsinkiläinen s” on arjen myytti – ideologinen konstruktio, joka ihmisille voi olla tosi ilman, että piirteelle olisi selkeää vastinetta akustisessa, objektiivisessa todellisuudessa. Helsinkiläiseen puhekieleen kohdistuu yleisesti negatiivisia asenteita, ja ”stadiässä” on yksi niistä ilmiöistä, joiden avulla helsinkiläisyyden olemusta kuvitellaan. Tästä löytyy helposti todisteita internetin keskustelupalstoiltakin, missä saatetaan viitata esimerkiksi ”etelänmurretta honottavien pissispoppareiden suhuässään”. 

Kiinnostava kysymys on, miten ”helsinkiläinen ässä” on muodostunut niin sanotuksi kansanlingvistiseksi faktaksi. Jäljet näyttävät johtavan 1800-luvulle Helsingin ruotsinkielisiin näyttelijättäriin, joiden puheen liian etisestä ässästä E. N. Setälän tiedetään Kotikielen Seuran pöytäkirjan mukaan huomauttaneen. Slangitutkijoiden Heikki ja Marjatta Paunosen arkistot ja kontaktit paikantavat tämän ääntämyksen innovaattoreiksi Helsingin Kirkkopuiston tyttölyseon oppilaat 1920-luvulla. Oikeakielisyys- ja puheoppaat ovat paheksuneet etistä ässää ainakin 1930-luvulta lähtien, mutta suomalaisille iskelmälaulajille piirteestä muodostui Laila Kinnusen mallista jonkinlainen tavaramerkki.

Ajan myötä terävän ässän sosiaaliset merkitykset ovat laajentuneet siten, että se mikä joskus oli ”iskelmätähtiässä” voi nykyään olla myös ”pissis-ässä” tai ”homoässä”. Kytkös on  yleensä sellaisiin sosiaalisiin tyyleihin, joiden tyyssijana näyttäytyy urbaani ympäristö – miljöö, joka luontevimmin on Suomen kaupunkikeskus, Helsinki. Heureka-tutkimuksessa ilmeni, että lopulta minkä hyvänsä kuuloisia ässiä kommentoitiin ”helsinkiläisiksi”, jos ääninäyte muuten tulkittiin helsinkiläisen tuottamaksi esimerkiksi takaisen ääntämyksen tai muiden piirteiden nojalla. Juuri tämä todentaa ”helsinkiläisen ässän” myyttistyneen luonteen: myytti ruokkii itse itseään, ja kulttuurisessa ajattelussamme se palvelee maaseutu–kaupunki-vastakkainasettelua.

Silti jokaisella yleisöluennolla minua lähestyy joku, joka kuuli ”helsinkiläisestä ässästä” ensimmäistä kertaa vasta esityksessäni. Kyseessä on yleensä aina eläkeikäinen helsinkiläinen mies. Mysteeri tämäkin.

 

Kirjoittaja on pedagoginen yliopistonlehtori Helsingin yliopiston kielikeskuksessa. Hän on ollut mukana Helsingin puhekieltä tutkivassa hankkeessa, jossa on mm. selvittänyt helsinkiläiseen ässään liittyviä käsityksiä yhdessä Mia Halosen kanssa. Kielikellossa 2/2013 on kyseisestä tutkimushankkeesta myös laajempi artikkeli.




Kielikello 2/2013
Alkuun

Jaa

Lue myös:

Meitsi ja stadiässä. Näkökulmia Helsingin puhekieleen (Vapaasti luettavissa)

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Kielikello

Kielikello-lehti siirtyy vuoden 2018 alusta kokonaan verkkoon vapaasti luettavaksi. Samalla lehti lakkaa ilmestymästä painettuna.

Kielikellon arkisto

Kielikellon arkisto sisältää suurimman osan lehdessä julkaistuista teksteistä vuodesta 1968 lähtien. Aineisto on vapaasti luettavissa, mutta sen käyttöön sisältyy ehtoja:
KIELIKELLON ARKISTON KÄYTTÖEHDOT

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »