Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 4/2012

Taru Kolehmainen

Eläköityä ja muita ongelmasanoja

Taru Kolehmainen on ollut kielenhuollon näköalapaikalla neljäkymmentä vuotta. Hän tarkastelee tuona aikana tapahtunutta kielenhuollon muutosta yhdestä konkreettisesta näkökulmasta: miten eräät kielenhuollossa vuosikymmeniä kaihertaneet sanat ovat muuttuneet salonkikelpoisiksi.

viiva.gif

”Jos siis ajattelemme, että kieli syntyy ja elää vuorovaikutuksesta, tästä seuraa periaate, että spontaanisti muodostettuja ja laajasti yleistyneitä uudennoksia ei torjuta esimerkiksi kieliopillisin tai kansankielisin kriteerein. Tämä tarkoittaa edelleen käytännössä esimerkiksi sitä, että uutisoida ja eläköityä ovat hyviä yleiskielen verbejä.”

Suomen kielen lautakunnan puheenjohtaja Harri Mantila, Kielikello 2/2005

 

Kun tuoreena suomen kielen maisterina tulin 1970-luvun alussa silloiseen Nykysuomen laitokseen aloittelemaan uutta nykykielen sanakirjahanketta, jossa olinkin sitten mukana A:sta Ö:hön[1],  en heti ymmärtänyt, että samalla pääsin kielenhuollon keskuspaikkaan. Samoissa tiloissa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran talon ylimmässä kerroksessa sijaitsi nimittäin myös Kielitoimisto. Se selvisi minulle viimeistään silloin, kun Kielitoimiston johtaja, kielenhuollon ”grand old man” Matti Sadeniemi tuli kiireesti pyytämään minua, toimituksen hännänhuippua, ensimmäistä kertaa sijaistamaan häntä pariksi tunniksi kielenneuvontapuhelimeen. Ei siinä mitään perehdyttämiskoulutusta ehditty pitää (tuskin koko sanaa oli silloin vielä keksittykään!). Turvanani olivat Nykysuomen sanakirja, pari kieliopasta, muutama Kielikello – ja Sadeniemen itsensä yliopistossa pitämä kielenhuoltokurssi. Ensimmäinen kerta neuvonnassa oli kuin hyppy jääkylmään veteen. Rauhoituin kyllä, kun huomasin, että kysyjät olivat enimmäkseen mukavia – jo silloin.

Kielitoimiston kahvipöytäpuheet

Sanakirjan toimituksen ja Kielitoimiston yhteisessä kahvipöydässä tunsin olevani kielenhuollon ”kovassa ytimessä”. Puhetta johti rauhallisen pohtivaan tapaansa Matti Sadeniemi, joka Kielitoimiston päällikkyyden lisäksi oli tehnyt pitkän päivätyön suomen kielen kielilautakunnan puheenjohtajana ja Nykysuomen sanakirjan päätoimittajana. Samasta toimittajakunnasta mukana olivat silloin vielä myös Jouko Vesikansa ja Arvo Keinonen.

Pöytäpuheet koskettelivat usein, totta kai, kielen ja etenkin sanaston ilmiöitä. Muistelen esillä olleen mm. sanat entisöidä, uutisoida, mitätöidä, maadoittaa, kattaus ja huilisti. Niihin aikoihin putkahti  ihmeteltäväksi uusiakin sanoja, kuten aterimet sekä häirikkö ja häiriköidä. Jo silloin paheksuttiin myös sanaa ”ongelmatiikka”, ongelman ja problematiikan alun perin leikillisesti syntynyttä kontaminaatiota, joka sittemmin oli alkanut levitä asialliseenkin käyttöön. Sanoista monet olivat olleet kielenhuollon kestohuolia; jo koulussa muistan äidinkielenopettajan niistä varoitelleen.

Sama opettaja muuten kielsi käyttämästä hämäläisestä kotimurteestani tuttua verbi-ilmausta ”tuli syötyä”; piti sanoa ”tuli syödyksi”. Muistan aina, miten ällistynyt olin tästä ohjeesta, ja teki mieli kapinoida sitä vastaan.  Tästäkin mieleen jääneestä asiasta keskusteltiin 1970-luvun alussa Kielitoimiston kahvipöydässä. Kun sitten kielilautakunta teki 1973 päätöksen, että murteissa yleinen ilmaustyyppi tulla tehtyä hyväksytään yleiskieleen ilmauksen tulla tehdyksi rinnalle, lähetin opettajalle asiasta kortin.

Mitä vikaa sanoissa?

Selitettäköön tässä kertaukseksi, minkä tähden edellä mainittuja sanoja on aiemmin kielenhuollossa karsastettu. Ongelmana on ollut näiden sanojen syntytapa: ne on muodosetttu johtamalla, mutta niiden kantasana on epäselvä tai ”väärä”. Sanojen muodostamis- eli johtamissäännöt perustuvat suomen kielelle ominaiseen järjestelmään, josta on pyritty pitämään kiinni. 

Esimerkiksi aterimet (yksikössä aterin, jota tosin ei käytetä) on johtosuhteeltaan epäselvä sen tähden, että in-johtimisten substantiivien kantasana on normaalisti verbi, esim.  eristää > eristin, pakastaa > pakastin. Enimmäkseen nämä in-johdokset ovat kyllä välineennimiä, niin kuin aterimetkin. Sana merkitsee ruokailuvälinesarjaa (haarukka, veitsi ja lusikka), ja se esiintyi ensinnä erään tuotemerkin yhteydessä. Mutta mistä verbistä aterin ~ aterimet on muodostettu? Se ei voi olla aterioida, koska siitä verbityypistä ei ole mahdollista muodostaa in-johdosta (samoin esim. numeroida). Ilmeisesti se on  muodostettu suoraan ateria-sanasta.

Entä sitten verbit entisöidä ja uutisoida ja mitätöidä, jotka on muodostettu oi/öi-johtimella? ’Entiselleen korjaamista’ eli ’restauroimista’ merkitsevä  entisöidä on muodostettu adjektiivista entinen. Verbin muodostustapa on poikkeuksellinen sen tähden, että (i)nen-loppuisista kantasanoista ei yleensä johdeta oida/öidä-verbejä. Säännönmukainen muoto olisi entistää. Opetus ei kuitenkaan pystynyt kitkemään kielestä entisöidä-verbiä.

Yhtä sitkeässä on ollut samanmuotoinen ja samalla tavoin muodostettu verbi uutisoida (< uutinen), joka on pakinoitsija Ollin (Väinö Nuortevan)  luoman ”Eturientolan erikoisuuskirjeenvaihturin” sana 1930-luvulta.  Alun perin naurettavaksi tarkoitettu johdos ”uudisoida” on  uutisoida-asussa levinnyt aivan vakavasti otettaviin yhteyksiin.

Mitätöidä-verbin (’tehdä mitättömäksi’) säännönmukainen suositusmuoto taas olisi mitätöntää (mitätönnetty asiakirja), mutta se ei, sen paremmin kuin muutkaan tonta/töntä-verbit, ole juuri saanut kannatusta.  Mitätöidä onkin vähin äänin ujuttautunut yleiskielen sanaksi.

Maadoittaa-verbi merkityksessä ’yhdistää maahan sähköä johtavasti’ on muodostettu ilmeisesti raudoittaa-verbin mallin mukaan. Kun kantasana on maa, johdonmukainen asu olisi maattaa, jota yritettiin turhaan opettaa vuosikymmeniä.

Ongelmallisten oida/öidä-verbien yhteyteen sopinee myös huomioida. Sen ongelma ei tosin ole muodostamistavassa vaan merkityksessä. Se on johdettu huomio-sanasta ’huomioiden tekemisen’ merkitykseen (vrt. havainto > havainnoida) 1900-luvun alussa. Kielenhuoltajien vastustuksesta huolimatta  huomioida kuitenkin pyrki itsepintaisesti laajenemaan ’huomioon ottamisen’ merkitykseen,. Tämäkin asia oli esillä Kielitoimiston kahvipöytäkeskusteluissa 1970-luvun alkupuolella. Vuonna ja 1974 huomioida-verbin merkityksistä tehtiin oikein tutkimus, jonka mukaan ’huomioon ottamisen’ merkitys oli paljon tavallisempi kuin alkuperäinen, ’huomioiden tekemisen’ merkitys. Kielilautakunnassa pohdittiin 1975, pitäisikö tutkimustuloksen vuoksi päästää siihen asti torjuttu ’huomioon ottamisen’ merkitys pannasta. Siihen ei kuitenkaan oltu vielä silloin valmiita. Vasta 20 vuotta myöhemmin, vuonna 1995, tämä päätös tehtiin. Merkitysten yleisyysjärjestys on ollut ilmeinen jo parikymmentä vuotta ennen 1975 tehtyä tutkimusta, sillä mainittu pakinoitsija Olli, joka usein tarttui ajankohtaisiin kielikiistoihin, ehdotti pakinassaan 1953, että nykyinen päämerkitys ’ottaa huomioon’ julistettaisiin ”virallisestikin voittajaksi ja kaikessa laajuudessaan käytännössä kelvolliseksi”. – Niin tapahtui kuitenkin siis vasta yli neljäkymmentä vuotta myöhemmin.

Kattaus-sanaa yritettiin hätistellä kielestä sen tähden, että kattaa-verbistä ei voi johtaa us-päätteisiä sanoja, toisin kuin  ns. supistumaverbeistä (avata > avaus, leikata > leikkaus).  Kattaa-verbityypistä tulisi johtaa substantiivi mus-johtimella: kattamus (vrt. kantaa > kantamus).  Tätäkin asiaa yritettiin opettaa kielenkäyttäjille vuosikymmeniä, huonoin tuloksin.

Huilistin torjunnan syynä oli se, että isti-loppuiset sanat ovat yleensä vierasperäisiä, sellaisinaan kreikasta periytyviä tekijännimiä (viulisti, pianisti, prokuristi). Johdinta isti (ja ismi) on sitten alettu liittää omiinkin sanoihin (huilu + isti; oikeastaan siis”huiluisti”). Vahva mallinantaja huilisti-sanalle on viulisti, ja siksi kielenkäyttäjien onkin ollut vaikea ymmärtää huilistin kartettavuuden syytä. Sen korvaaminen pitemmällä huilunsoittaja-sanalla oli käytännössä hankalaa, joten huilistin käyttökelpoisuus ja tarpeellisuus ovat menneet sananmuodostusperiaatteen edelle.  

Sanan häirikkö, ’(päihtynyt)  ympäristölleen häiriöksi oleva henkilö’,   toi kieleen Alkon mittava valistuskampanja 1976. Sana askarrutti alkuun kieliväkeä epäselvän muodostustapansa takia. Kielessä on tosin muitakin (i)kko/(i)kkö-loppuisia eri tavoin muodostettuja ihmisennimityksiä, kuten erakko, maallikko, miljoonikko, tosikko, ummikko, feminiinisiä karjakko, kylmäkkö, sisäkkö, vaaleaverikkö sekä eläimennimityksiä emakko, lepakko, lumikko ym.  Häirikkö koettiin tarpeelliseksi ja nasevaksi sanaksi, ja se yleistyi nopeasti. Muotisanalle tyypilliseen tapaan se levisi laajempaankin käyttöön (kielen häiriköt). Pian sen pohjalta muodostettiin verbi häiriköidä – sekin muodikasta tyyppiä.

Eläköityä

Kielitoimiston ”vanhoilla parroilla” olisi varmasti mennyt kahvi väärään kurkkuun, jos verbi eläköityä ’jäädä eläkkeelle’ olisi ehtinyt syntyä jo heidän aikanaan. He olivat kuitenkin jo poistuneet Kielitoimiston kahvipöytävahvuudesta. Ensimmäiset tiedot eläköitymisestä kirjattiin Kielitoimiston sanakokoelmaan 1983 neuvontapuhelimesta, kun asiakkaat alkoivat kysellä, miten tämä sana oikein on syntynyt ja voiko sitä käyttää. (Puhelinneuvonta on interaktiivista toimintaa: siinä ei vain jaella neuvoja soittajille, vaan sitä kautta myös kielenhuoltajille tulee usein hyödyllistä tietoa kielen uusista ilmiöistä.)  Eläköityä-sanan muodostustapa on merkillinen sekasikiö: sen yhteys eläke-sanaan on epäselvä; lisäksi tämä passiivis-translatiivinen verbimuoto edellyttäisi kantaverbiä  ”eläköidä” (> eläköityä), jota ei kuitenkaan ole. – Eläköidä-sanakin löytyy tosin Kielitoimiston (Nykysuomen sanakirjan) sana-arkistosta vuodelta 1912; merkitys on ’huutaa eläköötä’.

Eläköityä-verbiä yritettiin torjua kielenhuollossa parikymmentä vuotta. Suomen kielen perussanakirjassa (1990–1994) on eläköityä-verbin kohdalla vahva hylkäystuomio: ”pitää olla: siirtyä eläkkeelle”.  Sanan tarve on pitänyt tätä verbiä kuitenkin hengissä, sillä eläkeasioista kirjoitetaan paljon.

Ongelmasanoista yleiskieleen

Monet kielenhuollon murheenkryynit ovat pysyneet sitkeästi elossa kaikista torjuntapyrkimyksistä huolimatta, koska niille on ollut selvä tarve eivätkä tilalle ehdotetut suositussanat ole saaneet kielenkäyttäjien hyväksyntää.  Siksi ne ovat pysyneet kielenhuoltokeskusteluissa pinnalla vuosikymmenestä toiseen.

Suhtautumisessa johdosten kieliopilliseen oikeellisuuteen  on kielenhuollossa tapahtunut muutos väljempään suuntaan. Johdoksia kuten muitakin kielen piirteitä tarkastellaan tarkoituksenmukaisuuden näkökulmasta.  Käyttöön  tulee jatkuvasti ilmauksia, jotka eivät ole johto-opillisesti moitteettomia2. Miksi siis pitää yllä väkisin vain joidenkin sanojen torjunnan perinnettä? Jos ne palvelevat selvää tarvetta ja ovat laajasti käytössä, ei niitä ole syytä torjua vain muodostustavan perusteella.

Vähitellen hylkäysleimoja onkin poistettu myös edellä käsitellyistä sanoista. Suomen kielen lautakunta teki 1988 Kielitoimiston johtajan Esko Koivusalon ehdotuksesta päätöksen, että sananmuodot aterimet, maadoittaa ja kattaus hyväksytään yleiskieleen. Lautakunta tähdensi kuitenkin, että ”johto-opin säännöt eivät muutu tai kumoudu, vaikka joitakin epänormaalilla tavalla johdettuja sanoja hyväksytäänkin, jos nämä ovat vakiintuneet käyttöön eikä hyviä vaihtoehtoja ole tarjolla” (Suomen kielen lautakunnan pöytäkirja 18.1.1988).

Suomen kielen lautakunta joutui johto-opin ongelman eteen myös 2004, kun verbin uutisoida hyväksyttävyydestä pyydettiin lautakunnan kannanottoa uudistettavaan sanakirjaan (= Kielitoimiston sanakirjan CD-versio, 2004). Asia oli ollut edellisen kerran lautakunnan käsittelyssä 1985, mutta silloin vielä oltiin sitä mieltä, että uutisoida oli syytä korvata muilla ilmauksilla, esimerkiksi kertoa, tiedottaa, välittää tietoa, lähettää tai välittää uutisia. Uutisoida oli kuitenkin parinkymmenen vuoden aikana vakiintunut kielenkäyttöön, sillä oli selvästi tarvetta ja sitä oli vaikea korvata muilla sanoilla. Lautakunta pohti, että uutisoida-verbin mallina toimivat  sellaiset sanat kuin esitelmöidä, pakinoida, tilastoida.  Lautakunta päätti, että sanaa voidaan pitää täysin asiallisena, ja aiemmat korvausmuodot otettiin sanakirjaan selitteeksi: ”kirjoittaa t. tiedottaa jstak uutisena, välittää uutisena, välittää uutisia”.   – Eipä olisi muinainen ”erikoisuuskirjeenvaihturi” arvannut, miten hänen alun perin vitsiksi tarkoittamansa sana vahvistetaan vuosikymmeniä myöhemmin oikein kielilautakunnassa yleiskieleen kelpaavaksi ja tarpeelliseksi sanaksi.

Lautakunnan uutisoida-keskustelussa muistettiin myösrinnakkaistapaus entisöidä. Saman tien päätettiin  hyväksyä myös entisöidä entistää-verbin rinnalle, ja pian lievennettiin jyrkkää kantaa myös eläköityä-verbiin. Se oli elänyt kielenkäytössä jo yli 20 vuotta, ja sille tuntui selvästi olevan tarvetta, ainakin kun eläkkeelle jäämisestä puhutaan yleisenä ilmiönä (suurten ikäluokkien eläköityminen). Kielitoimiston sanakirjassa sana eläköityä onkin ilmaistu jo vuodesta 2004 neutraalisti, ilman tyyliluonnehdintoja: ”siirtyä t. jäädä eläkkeelle”.

”Minä eläköin”

Olen nyt itsekin irtautumassa Kielitoimiston kahvipöytävahvuudesta, mutta en osaisi käyttää asiasta passiivista ilmausta minä eläköidyn.  Jos olisi pakko turvautua tähän sanaan, valitsisin ainakin sen aktiivisemman muodon: minä eläköin.  Tosin se merkitsi sata vuotta sitten ’huutaa eläköötä’. Mutta ovatkohan ne merkitykset tässä elämänvaiheessa kovinkaan kaukana toisistaan.

 

Lisää aiheesta

Mantila, Harri 2005: Kielikäsityksestä kielenhuollon uusiin periaatteisiin. – Kielikello 2/2005.

Vesikansa, Jouko 1978: Johdokset. Nykysuomen oppaita 2. WSOY.

 

1Suomen kielen perussanakirja ilmestyi 1990–94 ja sen CD-versio 1997. Sanakirjan myöhempi laitos, vuonna 2004 ilmestynyt sähköinen versio, sai uuden nimen Kielitoimiston sanakirja. Se on julkaistu myöhemmin painettuna 2006 ja 2012 sekä sähköisenä 2008 ja 2012.

2Kesällä kuulin radiosta sanan ”hyödyismi”. Vähän aikaa sanaa kauhisteltuani huomasin, että eihän sen muodostustapa ole yhtään sen enemmän väärin kuin huilismin, jota ei kukaan osaa enää kauhistella. Miksi kuitenkin tuntuu, että jokin roti sentään sanojen johtamisellakin.




Kielikello 4/2012
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Iloa kielistämme!

Kielilautakuntien yhteinen seminaari 23.11. klo 13–17 Helsingin yliopiston pienessä juhlasalissa

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »