Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 4/2012

Ulla Tiililä

Tekstilajit kielenhuollossa

Tekstilaji eli genre vaikuttaa olennaisesti viestintään. Mutta  millä tavalla tekstilajit vaikuttavat kielenhuollossa? Onko kyse mullistavasta uutuudesta vai vanhasta ja tutusta asiasta?    viiva.gif

Genrenäkökulman soveltaminen kielenhuoltoon saattaa tuntua teoreetikkojen haihatukselta, josta ei ole käytännön hyötyä. Joku taas saattaa ajatella, että kyse on mullistavasta uudistuksesta. Kumpikaan ääriajattelu ei anna osuvaa kuvaa tekstilajitutkimuksen ja kielenhuollon suhteesta. Tekstilajiajattelu perustuu nimittäin samaan periaatteeseen kuin käytännön kielenhuolto. Vaikka kielenhuollossa ei juuri ole puhuttu tekstilajeista, saati genreistä, sen piirissä on totuttu katsomaan kieltä tilannekohtaisesti. − Ja pitkälti juuri siitä on kyse, kun kieltä tarkastellaan tekstilajien näkökulmasta.

Tilannekohtaisuus tarkoittaa kielenhuollossa sitä, että kielestä ei anneta kannanottoja tai neuvoja ilman tietoa siitä, millaisessa tilanteessa tarkasteltavaa kielenainesta käytetään. Niinpä esimerkiksi Kielitoimiston puhelinneuvonnasta tervehtimisen tai allekirjoittamisen tavoista vastattaessa on tiedettävä, onko kysyjä kirjoittamassa yksityishenkilönä ystävälleen vai virkahenkilönä asiakkaalle. Jos kysyy passiivin käyttökelpoisuudesta tekstissä, voi saada erilaisen vastauksen sen mukaan, kirjoittaako pöytäkirjaa vai ohjetta. Tilanteisuuden periaate on vaikuttanut siihenkin, että suomalaisessa kielenhuollossa on vältetty kiellettyjen sanojen listoja.

Kielen tapauskohtainen arviointi näkyy myös normien muutoksissa. Tästä käyvät esimerkiksi vaikkapa muuttuneet suositukset seurauksena- ja tuloksena-essiiveistä (ks. Kielikello 2/1994), tavan adessiivista (ks. Kielikello 4/2003) tai etteikö-konjunktiosta (ks. Kielikello 1/1993). Absoluuttisten kieltojen sijaan kielenkäyttäjiltä edellytetään nykyään tekstin selkeyden ja tyylin arviointia. Esimerkiksi etteikö-konjunktion uusitussa suosituksessa todettiin, että sitä ”ei pidä käyttää erityistä tarkkuutta vaativissa tyylilajeissa, esimerkiksi oikeudenkäytön kielessä”.

Myös Kotuksen kurssitarjonnassa on ainakin 90-luvulta lähtien ollut runsaasti tekstilajikohtaista koulutusta:  kursseja on niin mainostekstien, ohjeiden kuin tiedotteidenkin tekijöille. Sitä mukaa kuin yleiskieli on saatu vakiinnutetuksi, tällainen tarkastelutapa on tullut yhä olennaisemmaksi. Kehitystä kuvastaa se, että 1990-luvun mittaan alettiin kielenhuollon rinnalla puhua tekstinhuollosta. Sen piirissä on pohdittu esimerkiksi sitä, kuinka pitkälle teksti voi murtautua ulos tekstilajin perinteestä pysyen silti lajinsa edustajana (Piehl 1997).

Kirjoittamisen ja lukemisen näkökulma

Tekstilajinäkökulmalle ja kielenhuollolle on yhteistä sekin, että molemmissa otetaan huomioon paitsi tekstit ja niiden kieli myös se, miten tekstit syntyvät ja kuinka niitä luetaan. Vaikuttavinta kielen- ja tekstinhuoltoa tehdään yhteistyössä ja -ymmärryksessä kielenkäyttäjien kanssa. Kielen parantamiseksi täytyy yleensä tietää, millaisissa oloissa ihmiset kieltä käyttävät: mitkä ovat työn tekniset puitteet ja miten kirjoittamista säädellään tai rajoitetaan. On ajateltu, että jos teksteissä on ongelmia, on järkevämpänä puuttua niiden syihin kuin toistuvasti vain seurauksiin.

Tekstilajitutkimuksen kielellä tällainen näkökulma on sitä, että tutkitaan tekstien ”tuottamista” ja ”kuluttamista”. Tutkimuksen lähtökohtana ei ole etsiä teksteistä ongelmallisia kohtia, vaan oletuksena on, että kaikella kielenkäytöllä on syynsä ja motiivinsa. Tämäkään ei ole ristiriidassa kielenhuollon kanssa. Kielenhuollossa toki keskitytään usein ongelmiin, mutta yhä useammin pyritään nostamaan myös hyviä käytäntöjä esille. Yhtymäkohtaa genretutkimuksen kanssa on siinäkin, että toimitaan ymmärryksen ja tiedon pohjalta, ei paheksumisen ja kritiikin.

Täsmentyvä tieto

Käytännön kielenhuollossa kertyy paljon tietoa eri tekstien ominaispiirteistä, mutta tieto täsmentyy myös tutkimuksen kautta. Lisääntyneen tiedon pohjalta myös kielenhuollon ohjeet täsmentyvät ajan mittaan. Toimittajia koulutettaessa muistetaan, että uutisia on moneen lähtöön. Viranomaispäätöksistä puhuttaessa taas otetaan huomioon, että tuomioistuinten päätökset ovat erilaisia kuin etuuspäätökset, jotka nekin ovat keskenään erilaisia: vakuutusyhtiön korvauspäätös ja kunnallinen toimeentulotukipäätös poikkeavat toisistaan. Kaikki kielenkäyttöohjeet eivät sovi kaikkiin teksteihin.

Täsmentyvä tieto aiemmin tutkimattomista tekstilajeista voi johtaa siihen, että joidenkin kielenpiirteiden mustunut maine täytyy puhdistaa. Yksi tällainen huonomaineinen on varsinkin viranomaistekstien passiivi (myönnetään,  on asennettu). Esimerkiksi verkkomaailmassa liikkuvien ohjeiden pohjalta tuntuu joskus siltä, että passiivi haluttaisiin kitkeä kielestämme kokonaan pois.

Passiivia on vieroksuttu siksi, että se jättää henkilötekijän auki. Esimerkiksi ohjeissa onkin ongelmallista, jos jää epäselväksi, kenen pitää tehdä ohjeessa mainittu asia. Monissa teksteissä toimija on silti helposti pääteltävissä. Joissakin teksteissä passiivin ja aktiivin vaihtelu on osa hienovaraista viestintää. Esimerkiksi kunnallisen kotihoidon kertomuksissa passiivi on usein varattu tilanteisiin, joissa kirjoitetaan ongelmattomista asiakaskäynneistä: haavat hoidettu. Aktiivia taas käytetään ongelmatilanteiden kuvauksissa, joissa saattaa olla tärkeää tuoda työntekijän rooli näkyvämmin esille: yritin selittää (esimerkki Karviselta 2008), voisin auttaa (esimerkki Honkalalta 2010). Kuolintodistuksissa taas aktiivi on hyvinkin systemaattisesti valittu kuvaamaan potilaan tai omaisten toimintaa, ja passiivi, eräänlaisena viran merkkinä, on niissä varattu lääkärille ja hoitohenkilökunnalle (Viinikka 2011). Jos tällaisten tekstien kirjoittajia ohjataan yksioikoisesti käyttämään aktiivilauseita, saatetaan tehdä väkivaltaa tekstilajin vakiintuneelle systeemille, eräänlaisille rivienvälisille viestinnän keinoille.

Rakenteet, joista puuttuu ihmiseen viittaava subjekti (puheentuotossa vaikeuksia), on puolestaan liitetty kielelliseen vallankäyttöön. Kielenhuollossakin kiinnitettiin 1990-luvun mittaan huomiota tekstin näkökulmaan ja kehotettiin katsomaan, kuka on tekstin toimija (Iisa 1993, 1997). Äärimmillään kielenkäytön rakentamaa valta-asetelmaa on sittemmin tulkittu niin, että esimerkiksi asiakasteksteissä ”asiakkaan subjektius” edellyttäisi sitä, että asiakkaaseen viittaava ilmaus on subjektina lauseissa, joissa hänestä kirjoitetaan.

Tällaisen käsityksen taustalla on ajatus siitä, että kieli paitsi heijastaa myös rakentaa todellisuutta. Näin kiistatta onkin, mutta toisinaan tämä ajattelu näyttää synnyttävän ylitulkintoja, joihin tekstilajinäkökulma tuo tolkkua. Kun kiinnitetään katse tekstiin, huomataan vaikkapa, että subjektin pois jättäminen on toisinaan tarpeen esimerkiksi toiston välttämiseksi. Saatetaan jopa huomata, että ei ole osuvaa puhua jonkun poissaolosta, ikään kuin puutteena, jos se puuttuva ei yleensä ole tietyissä teksteissä läsnä ja on siten tekstilajipiirre (Viinikka 2011).

Tutkimuksesta soveltamiseen

Tekstilajitutkimus antaa tarvittaessa teoreettisen taustan ja oikeutuksen katsoa kielenkäyttöä laajasti ja myös tekstin tuottamisen ja tulkitsemisen prosessit huomioon ottaen. Se ei silti ole ainoa autuaaksi tekevä taustateoria. Kielenhuollossa tärkeää on tarkastella myös tekstiverkostoja ja ‑ketjuja, siis intertekstuaalisia, tekstienvälisiä, suhteita. Jos esimerkiksi terapeutin lausunto tehdään osaksi etuushakemusta, on tarpeen tuoda havaitut ongelmat selvästi esille. Jos taas lausuntoa kirjoitetaan jonkun toisenlaisen tekstiverkoston osaksi, voi olla tarpeen välttää ongelmia korostavaa kuvausta.

Lopulta aika harva kielitieteellinen tutkimus tuo sellaisenaan kielenhuollossa sovellettavaa tietoa, sillä soveltamisessa on myös pedagoginen ulottuvuutensa. Kun esimerkiksi passiivin käytöstä tulee uutta tietoa, on soveltajan mietittävä, mitä tästä tiedosta kenellekin voi ja kannattaa kertoa ja millä tavalla. Tutkimustuloksia voi yleistajuistaen käyttää kielitiedon levittämisessä. Hyvin hienovireisistä tuloksista ei kuitenkaan välttämättä ole yleisiksi ohjeiksi, normeista puhumattakaan.

 

Lähteet

Honkala, Anna-Leea 2010: Ongelmatilanteiden kirjaaminen kotihoidon käyntikertomuksissa. Pro gradu -työ. Helsingin yliopisto, suomen kieli.

Iisa, Katariina 1993: Näkyykö virkakirjeissä vastaanottajaa? – Kielikello 3/1993.

Iisa, Katariina 1997: Tekstiin kirjoittautuva lukija ja kirjoittaja − tasavertaisuutta vai vallankäyttöä? – Kielikello 3/1997.

Karvinen, Kati 2008: Asiakkaaseen viittaaminen kotihoidon hoitokertomuksissa. Pro gradu -työ. Tampereen yliopisto, suomen kieli.

Piehl, Aino 1997: Mitä hallintopäätösten perinteinen muoto palvelee? XXIV Kielitieteen päivät Joensuussa 28.− 29. toukokuuta 1997. Esitelmien tiivistelmät.

Viinikka, Jenni 2011: Kuoleman kielissä. Pro gradu -työ. Helsingin yliopisto, suomen kieli.




Kielikello 4/2012
Alkuun

Jaa

Lue myös:

Näkyykö virkakirjeissä vastaanottajaa? (Vapaasti luettavissa)

Tekstiin kirjoittautuva lukija ja kirjoittaja – tasavertaisuutta vai vallankäyttöä? (Vapaasti luettavissa)

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »