Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 3/2012

Minna Haapanen

Uudissana

Kinesioteippaus

Lontoon kesäolympialaisia seurannut ei voinut olla huomaamatta urheilijoiden reiden, olkapään tai vaikkapa vatsan iholle kiinnitettyjä mustia, vihreitä, turkooseja ja pinkkejä teipinsuikaleita. Näitä värikkäitä teippimuodostelmia kutsutaan kinesioteippauksiksi. Niillä pyritään esimerkiksi lievittämään kipua tai lisäämään liikkuvuutta. Yleensä niitä käytetään muutamasta päivästä pariin kolmeen viikkoon yhdessä muiden hoitojen kanssa. Kinesioteippausta ei tarjota helpotukseksi vain urheilijoiden vaivoihin, vaan myös toimistotyötä tekevä voi saada teippauksesta apua vaikkapa tenniskyynärpäänsä hoidossa.

Kinesioteippaus perustuu kinesiologiaan (< kreikan kinesis ’liike’), joka on liikunnan mekaniikkaa anatomiselta ja fysiologiselta kannalta tutkiva liikuntatieteen osa. Kinesioteippausta  näkeekin joskus nimitettävän myös mm. kinesiologiseksi teippaukseksi.

Värikästä kinesioteippiä voi leikata rullasta tarvittavan mittaisina pätkinä, mutta tarjolla on myös tiettyjä käyttötarkoituksia varten esimerkiksi V:n, Y:n tai jopa mustekalan mallisia valmiiksi leikattuja teippejä. Pelkkä kinesioteipin liimaaminen iholle ei kuitenkaan riitä hoidoksi, vaan teippaajan on osattava käyttää erilaisia teippaustekniikoita ja niiden yhdistelmiä.

Kinesioteippauksen kehitti japanilainen kiropraktikko Kenzo Kase jo 1970-luvulla. Hän huomasi, että ihoa ja sen alaisia kudoksia varovasti paikasta toiseen siirtämällä voidaan poistaa kivuntunnetta ja parantaa ihonalaista nestekiertoa. Hänen tavoitteenaan oli tukea teippauksen avulla kehon omaa paranemisprosessia ja saada hoidon vaikutus jatkumaan myös hoitokerran jälkeen.

Vuonna 1988 pidetyissä Soulin kesäolympialaisissa kinesioteippaus tuli ensi kertaa laajemmin esille kansainvälisesti, ja sen käyttö levisi mm. Pohjois-Amerikkaan. Kymmenisen vuotta myöhemmin kinesioteippiä käytettiin jo Keski-Euroopassa, mutta meillä kinesioteippaus on tullut tutummaksi vasta viime vuosina.

Vaikka kinesioteippauksen lääketieteellisiä vaikutuksia on tutkittu, selvää näyttöä sen hoitavasta tehosta ei ole saatu. Joidenkin huippu-urheilijoiden onkin arveltu käyttävän värikkäitä teippejä lähinnä katsojien huomion kiinnittämiseksi. Tosin myös teippauksen lumevaikutus voi auttaa urheilijaa parempaan kilpailusuoritukseen.

Teippien värien taustalla on löyhästi japanilainen väriterapia-ajattelu, jonka mukaan eri värit stimuloivat kudoksia eri tavoin. Kukin voi kuitenkin valita vaikkapa oman lempivärinsä teipin väriksi, sillä tosiasiassa kaikki teipit vaikuttavat samalla tavalla. Niille, jotka eivät väri-ilottelusta innostu, on tarjolla myös ihonväristä teippiä.

Kirjoittaja on Kielitoimiston sanakirjan toimitussihteeri.




Kielikello 3/2012
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »