Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 3/2012

Nina Kamppi

Kieli kartalla

Irstailla hevosilla kirkkoon

Tällä palstalla esitellään sellaisia murteiden ja nimistön ilmiöitä, jotka asettuvat melko tarkkarajaisille alueille Suomen murrekartalla. Levikkikartat ovat syntyneet Suomen murteiden sanakirjan toimitustyössä.

Uudenmaan Nummella on kerrottu tarinaa joidenkin kyläläisten ensimmäisestä vierailusta uuden kirkkoherran luona. Vieraille tarjottu kestitys oli ollut erinomainen ja ruoka ruustinnan itsensä valmistamaa, mikä sai yhden vieraista lausahtamaan: Kyl tää meiä ruustinna on sit vast irstas ihmiin!

Ruustinna saattoi hieman hätkähtää mutta aivan turhaan. Puhuja tarkoitti ”irstaudella” jotain aivan muuta kuin mitä sillä yleiskielessä ymmärretään: hän halusi kehua ruustinnan aikaansaavuutta.

Irstaalla on ollut merkitys ’reipas, vilkas, vallaton’ kartassa näkyvillä murrealueilla: Lounais-Suomessa, osassa Satakuntaa ja Hämeessä.  Reippaita, rivakoita työntekijöitä samoin kuin eloisia, vilkkaita ihmisiä on näillä alueilla luonnehdittu irstaiksi. Myös villit lapset ja eläimet ovat olleet irstaita. Vihdissä lehmän on sanottu olevan irstas koska se tahroi aukaa verejii. Hattulassa hevosille annettiin jouluyönä sahdilla valeltuja kauroja, minkä takia hevoset tuli juaksii (= juovuksiin), irstaaks ja hyppäsivät sitte kovastik kun kirkkoom mentii joulupäivän aamuna. Kyseinen merkitys on ominainen myös samaan sanapesyeeseen kuuluville sanoille irstainen ja irstallinen. Mynämäellä on poikien tekemisiä päivitelty: Noip pahap pojanklopi o ni irstassi et ova nykkim paiskinup pihato (= navetan) akkuna rik!

 3_12_irstas.jpg

Irstaan alkuperäinen merkitys (suomen kielessä) lienee ollut ’irti oleva, irtonainen’. Tästä konkreettisesta merkityksestä ei edes murteisiin ole jäänyt jälkeäkään, mutta merkitystä ’reipas, vilkas, vallaton’ voitaneen pitää siitä syntyneenä kuvallisena, metaforisena merkityksenä: mieleltään ja käyttäytymiseltään ”irtonainen” ihminen tai eläin on irstas.

Irstas ei siis ole säilyttänyt merkitystä ’irti oleva’, mutta esimerkiksi sanat irrallinen,  irtanainen ja irtonainen  tarkoittavat murteissa sekä ’irti olevaa’ että ’reipasta, vilkasta, vallatonta’.  Iitissä työmiestä on kehuttu: Kyl se oh hyvin irrallii tyämies, ei se nuhjail turhii nuhjooksii. Vermlantilainen on uhonnut osaavansa panna kurittomat lapset ojennukseen: Kum mulla oes nuin irtanaisie lapsie, minä tekisin kytkyset (= kytkyet) ja kytkisin kunnii (= kunkin) soppeesa! Konginkankaalla taas on kerrottu, että ne oh hyvästi irtonaesie ne pojat, kerrankin männeet moottoriiv (= moottoriveneeseen) voan köyttä myöte.

Mikael Agricolan teksteissä 1500-luvulla irstas esiintyi merkitykseltään kenties hieman epämääräisenä positiivisen ominaisuuden nimityksenä. Agricola mm. toivoi, että me ilman wahingota, woijsima tulla, sihen irstahan satamaan, Taiuasa ja että hen minun saattaijs sinun tyges sinne cussa (on) - - ijancaikinen irstaus, ia irstas lepo. Uskonnollinen kieli ei kuitenkaan onnistunut vakiinnuttamaan tällaista sanan käyttötapaa yleiskieleen – jo senkään takia, että se on ollut murteille vieras.

Merkityksessä ’siveetön’ adjektiivia irstas on ensi kerran käytetty vuoden 1642 Raamatussa. Merkitys on kirjallisperäinen ja nimenomaan uskonnolliseen kielenkäyttöön liittyvä.  Se on täten ’vilkkaasta, vallattomasta’ muuttunut sävyltään kielteiseen suuntaan ja myös erikoistunut: nimenomaan sukupuolisilta tavoiltaan paheksuttavan ”irtonaiset”, ”vallattomat” ihmiset ovat irstaita. Nykyisessä yleiskielessä sanalla ei muuta merkitystä olekaan.

Varjelkoon sitä hurskasta elämää!

Etenkin uskonnolliseen kieleen kuuluvia sanoja, joilla murteissa on varsin toisenlaisia merkityksiä, ovat irstaan lisäksiesimerkiksi hurskas ja nöyrä. Hurskas on tarkoittanut mm.  ’viisasta’ (mikä merkitys nykykielessä yhä näkyy ilmauksessa ”ei tule hullua hurskaammaksi”) ja toisaalta  ’hurjaa, hillitöntä’ ja myös ’tuhlaavaista’. Konginkankaalla talon aiempaa elämänmenoa on päivitelty: Varjelkoon stä entystä hurskasta elämätä, juotiij ja tapeltiih harva se päevä! Orivedellä pojan tuhlaavaisuutta on ihmetelty: Kuinka siitä nin nuukan isän ja äilen poijjaasta noin hurskas on tullu?

Uskonnollisessa merkityksessä hurskasta käytti jo Agricola. Hurskaan lisäksi Agricolan teksteissä esiintyy samaa merkitsevänä sana vanhurskas, jota pidetään rakenteeltaan hämärtyneenä yhdyssanana. Alkuosa on kehittynyt sanan vaka ’varma, luja’ genetiivimuodosta, ja jälkiosana oleva hurskas merkitsee ’viisasta’.  Sanan uskotaan syntyneen muinaisruotsin sanan rätvis antaman mallin mukaan.  On arveltu, että Agricola toisinaan käytti vanhurskasta mieluummin kuin hurskasta sen takia, että tunsi hurskaan murteellisia, ei niin hurskaita merkityksiä ja halusi välttää väärinkäsityksiä. Vanhurskas ei koskaan ole kuulunut murteiden sanastoon.

Nöyrät juomat ja kielenkantimet

Myös nöyrällä on murteissa merkityksiä, joilla ei kaikilla ole selvää yhteyttä sanan yleiskieliseen merkitykseen. Esimerkiksi huonoa säätä, vaikkapa myrskyä tai pyryä, on sanottu nöyräksi ilmaksi, samaten on puhuttu nöyrästä vuodesta, jos vuodentulo on ollut huono. Laihaa juomaakin on luonnehdittu nöyräksi. Kaustislainen on todennut olevansa ennemmin kokonaan ilman kahvia kuin juovansa laihaa: Minä tykkään että sit on siks ihan ilimanki sekä että (= mieluummin kuin) oikhen nöyrää kaffia juo.

Toisaalta nöyrä on murteissa tarkoittanut myös ’notkeaa, taipuisaa’. Vihdissä on sanottu riihiluudista, että neet täyty olla nöyrii ja tiuhoi, ja vanhus on valitellut jalkojensa kangistuneen niiv vikkelä ja nöyrä kum mää olen ollu. Hollolassa taas on todettu, että kahvi tekie kielenkantumet nöyräks, toisin sanoen saa puheen luistamaan. ’Taipuisan’ merkityksestä nöyrälle on ilmeisesti toisten kielten antaman mallin mukaan luotu metaforinen ihmisen luonteen taipuisuutta kuvaava merkitys ’ylpeyttä tuntematon, alistuvainen’, joka on sitten omaksuttu myös murteisiin. On arveltu, että tässä yleiskielisessä merkityksessä nöyrä on esiintynyt jo keskiajan katolisessa kirkkosuomessa ja siitä periytynyt 1500-luvun kirjakieleen.

Kirjoittaja on Suomen murteiden sanakirjan päätoimittaja.




Kielikello 3/2012
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Kielikello

Kielikello-lehti siirtyy vuoden 2018 alusta kokonaan verkkoon vapaasti luettavaksi. Samalla lehti lakkaa ilmestymästä painettuna.

Kielikellon arkisto

Kielikellon arkisto sisältää suurimman osan lehdessä julkaistuista teksteistä vuodesta 1968 lähtien. Aineisto on vapaasti luettavissa, mutta sen käyttöön sisältyy ehtoja:
KIELIKELLON ARKISTON KÄYTTÖEHDOT

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »