Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 3/2011

Taru Kolehmainen

Kielenhuollon historiaa

Kapulakieltä ja lampaanlatinaa

Kapulakieli tarkoittaa etenkin vaikeaselkoista virkakieltä, mutta sillä on ollut muitakin merkityksiä. Milloin kapulakieli-sana on  tullut kieleen? Entä miksi sanassa on juuri kapula?

 viiva.gif

Ainakin Suomen kielen perussanakirjasta lähtien (1990–1994) kapulakieli on tunnettu vaikeaselkoisen virkakielen merkityksessä. Sanan merkitys on aiemmin ollut kuitenkin hieman toinen. Vielä Nykysuomen sanakirjassa (1951–1961)  kapulakielen ainoana merkityksenä on  ”halv. ruotsista”. Sanalla on siis viitattu ruotsin kieleen.

Mistä lähtien kapulakieltä?

Sanaa kapulakieli on käytetty ainakin 1870-luvulta lähtien, niin kuin seuraavista lehtiteksteistä käy ilmi:

– – sillä hän puhui jotain kapulakieltä, jota en woinut ymmärtää laisinkaan, eikä ymmärtänyt mitään kuin merkkien avulla (Kirjallinen Kuukauslehti, 1875).

Waikka tuo waiwalla opittu ammattikieli [ruotsi] muuttuisikin notasta lampaanlatinaksi ja muuksi kapulakieleksi, se on hänelle anteeksi annettava – – (Satakunta, 1877). [Latinasta ruotsiin lainattu nota merkitsee mm. ’(kirjain)merkkiä’ tai ’merkintää’, mutta merkitys ’luettelo(inti), muistilista’ sopii tähän esiintymään ehkä paremmin.]

Ja puheesta ei tiedä, mitä se oikein oli, sillä siitä ei tahdo saada ruotsalainen selwää ja suomalainen ei ensinkään, se kun ruotsia on olevinaan; kyllä se waan on luullakseni kapulakieltä (Satakunta, 1878).

Ensimmäisessä esimerkissä kapulakieli viittaa vain johonkin outoon kieleen, jota ei voi ymmärtää, toisessa ja kolmannessa selvemmin ruotsiin. Näissä kapulakieli tarkoittaa huonoa ruotsia, sellaista, jota on vaikea ymmärtää. Se johtuu puhujan huonosta kielitaidosta: hän ei pysty tuottamaan sellaista kieltä, josta saisi selvää. Toisaalta hyväkin ruotsi voi kieltä huonosti osaavan korvissa kuulostaa käsittämättömältä. Siitä ehkä johtuu kapulakieli-nimityksen halveksiva sävy: se ilmentää suomalaisen rahvaan alemmuudentuntoista suhtautumista ruotsinkieliseen kansanosaan, jonka kieltä ei ymmärrä. Tätä kiukkua on mukana monissa 1900-luvun alkupuolen esimerkeissä.

Nykysuomen sanakirjan sana-arkiston (sanakokoelma, jonka pohjalta sanakirja on laadittu) vanhin tieto kapulakielestä on 1800–1900-lukujen vaihteesta:

Vaikka kovin häntä suututti, että heillä aina oli se ’kapulakielensä’ ensimmäisenä (Kalle Kajander: Kunnanmiehiä, 1899).[Sanalippuun on lisätty selitys: ”se että herrasmiehet puhuivat ruotsia”. ]

1900-luvun alkupuolelta arkistossa on useita tietoja kapulakielestä tarkoittamassa ruotsia:

– ajattele: kehdata panna kapulakieli ensimmäiseksi tien varrelle, jota Kivi on kulkenut! [Joku ruotsinkielinen oli kääntänyt tienviitan ylösalaisin.] (Ilmari Kianto: Kolme hyvää juttua, 1920.)

Kaikki he kaklattivat tuota vanhaa kapulakieltä, ruotsia (Kianto: Nuori runoilijamaisteri, 1931).

Niin paljon minäkään en kapulakieltä osaa – – (Joel Lehtonen: Henkien taistelu, 1932).

Pitäisiköhän tässä ruveta oppimaan kapulakieltä, että ymmärtäisi, mitä tuo Rooslunti sanoo (Maila Talvio: Lempiäniemen tyttäret, 1933).

Yhdessä arkistotiedossa kapulakieltä käytetään kuitenkin väljemmin, samaan tapaan siis kuin 1870-luvun esimerkeissä. Kielentutkija E. A. Tunkelo kirjoittaa artikkelissaan ”Kansainvälisten lainasanain käytöstä” näin:

Voitaneen sanoa, että kaikenlaisella ”kapulakielellä” ja viittomillakin voi saada sanottavansa pian ja oikeinkin ymmärretyksi (Virittäjä, 1915).

Ruotsin kielestä virkakieleen

Nykysuomen sanakirjaan laadittu selitys sanasta kapulakieli (”halv. ruotsista”) perustuu siis 1900-luvun alkupuolella kerättyihin sanatietoihin. Tunkelon esimerkistä käy kuitenkin ilmi, että sanaa käytettiin myös muusta vieraasta, käsittämättömästä kielestä – kuten jo vuonna 1875.

Mutta missä vaiheessa kapulakieli on siirtynyt merkitsemään vaikeaselkoista virkakieltä? Siihen kysymykseen ei valitettavasti Nykysuomen sana-arkistosta saa selvyyttä. Sanakokoelmassa on nimittäin ammottava aukko 1940-luvun ja 1970-luvun välillä. Se johtuu siitä, että kun vuosikymmenien suurtyö, Nykysuomen sanakirja, valmistui 1960-luvun alussa, ajateltiin lyhytnäköisesti, että nyt kielikin on valmis. Siksi sanakirjantoimitus lopetettiin ja kokeneet sanakirjantoimittajat joutuivat etsimään leipäpuunsa muualta. Päättäjät eivät silloisissa ”tuottavuusohjelmissaan” osanneet tai halunneet ajatella, että yhteiskunnan eri alojen voimakas kehittyminen tuottaa runsaasti uutta sanastoa, joka tarvitsee jatkuvaa seurantaa ja keruuta. Ei liioin ajateltu sitä, että nykykieltä kuvaavaa sanakirjaa pitäisi aika ajoin myös uudistaa. (Nykysuomen sanakirjaa ei todellakaan ole koskaan uudistettu, siitä on vuosikymmenestä toiseen vain otettu uusia, muuttamattomia painoksia.) Kyseessä on kulttuuriskandaali. Se on vaikeuttanut myöhempien vuosikymmenien sanakirjatyötä ja sanastontutkimusta. Sanakokoelman kymmenien vuosien aukon paikkaaminen jälkikäteen on nykyiselläkin tekniikalla vaikeaa.

Nykykielen sanaston keruu aloitettiin uudelleen Nykysuomen laitoksessa (joka sijaitsi Kielitoimiston yhteydessä) vasta 1960–1970-luvun vaihteessa. Silloin nimittäin alettiin laatia uutta nykykielen sanakirjaa. Se suunniteltiin Nykysuomen sanakirjan yksiosaiseksi lyhennelmäksi, jonka sanastoa samalla uudistettaisiin. Mukaan otettaisiin vain keskeiset sanat lyhyesti selitettyinä; siksi se sai nimen Suomen kielen perussanakirja. (Se valmistui lopulta kolmiosaiseksi paisuneena 1990-luvun alussa.) Uudessa sanastonkeruussa saatiin kapulakielen käytöstäkin vihdoin uutta tietoa, josta huomaa, että merkitys on muuttunut: edellisessä esiintymässä (vuodelta 1933) sana liittyi vielä ruotsin kieleen, 1970-luvun esimerkeissä kapulakieli-sana on jo siirtynyt virkakieleen:

Nykyään on paljon puhuttu lakimiesten käyttämästä kapulakielestä, jota muut eivät ymmärrä. Osaltaan siihen ovat syypäitä nämä ruotsinkieliset lakimiehet, jotka ovat Suomen lakikieltä ”kehittäneet”. (Apu, 1971.)

Tämä kapulakieli-esimerkki antaa ainakin aavistaa, millä tavoin ja miksi sanan merkitys on siirtynyt huonosti ymmärretystä ruotsista vaikeaselkoisen virkakielen merkitykseen: äidinkieleltään ruotsinkielisiä lakimiehiä oli vielä 1900-luvun alkupuolella huomattavan paljon. Ruotsi on vaikuttanut vahvasti suomalaiseen lakikieleen senkin tähden, että lait, asetukset, kuulutukset ja muu virkakieli on menneinä vuosisatoina suomennettu ruotsista. Ruotsista ovat siis peräisin monet suomen kielen kannalta vieraat ja ymmärtämistä vaikeuttavat rakenteet ja ilmaukset. Näiden ns. svetisismien torjunta oli keskeinen pyrkimys 1900-luvun alkupuoliskolla suomen kielen huollossa yleensäkin ja tietenkin myös virkakielessä.

Kun oikeuskieltä 1900-luvun jälkipuolella alettiin määrätietoisesti kehittää selkeämmäksi (mm. hallitus asetti virkakielikomitean 1979), työ laajeni ruotsinmukaisuuksien korjaamisesta muiden kielen ymmärrettävyyttä heikentävien piirteiden tarkasteluun ja ruotimiseen. Siten kapulakielikin alkoi vähitellen merkitä ruotsinmukaisuuksien sijaan  oikeuskielen ymmärrettävyyttä yleisemmin heikentäviä seikkoja.

1970-luvulta on nykykielen sana-arkistossa useita poimintoja kapulakielestä. Sana on kiinnittänyt huomiota ja otettu talteen ehkä sen tähden, että sen virkakieleen liittyvä  merkitys on ollut silloin suhteellisen uusi. Näin voidaan päätellä esimerkiksi seuraavasta esimerkistä, jossa kapulakieli esitetään virastokielen uudeksi synonyymiksi:

– – tekstitulvan myötä on sitten sanomalehtiin pesiytynyt organisaatioiden käyttämä virastokieli eli kapulakieli, insinöörikieli, jne. (Sanomalehtimies, 1977).

Kapulakieli-sanaa näkyy käytetyn muustakin vaikeaselkoisesta kielestä kuin virastokielestä (vrt. Tunkelo 1915):

”Tarkkuus in-line” ei varmaankaan paljon lukijalle kerro, mutta tuon teknisen kapulakielen taakse kätkeytyy melkoinen mullistus (Demari, 1977).

1980-luvun alusta arkistosta löytyy pari mielenkiintoista sanalippua, jotka heijastavat silloisia virkakielen selkeyttämisen toimia mutta joista käy ilmi myös, ettei kapulakieli vieläkään ollut kovin yleinen sana, koska sen eteen on tarvittu ”ns.”:

Kesän loppupuolella ilmestyi komiteanmietintö, jossa arvosteltiin virkamiesten ns. kapulakieltä (Opettaja, 1981).

Huomattakoon, että mainitusta virkakielikomitean mietinnöstä ei kapulakieli-sanaa löydy lainkaan.

Kielikellossa on kapulakieltä käytetty ensi kerran 1980, jolloin Kielitoimiston päällikkö Esko Koivusalo kirjoitti artikkelissaan Kielenhuollon tehtävät ja kohderyhmät näin:

Hallinnon tekstituotteet ovat yleensä kapulakieliseen komiteatyyliin laadittuja (Kielikello 2/1980).

Miksi kapula?

Jo 1870-luvun kapulakieli-esimerkeissä kapula esiintyy ilman sen kummempia selityksiä. Tämäntyyppisten ilmausten alkuperää on totuttu etsimään muista kielistä, mutta vastaavaa sanaa ei yllättävää kyllä löydy ainakaan lähikontaktikielistä. Suomalais-ruotsalaisiin sanakirjoihin kapulakieli-sana ilmestyi vasta 1990-luvulla (Suuri suomi–ruotsi-sanakirja, 1997). Sanan ruotsinnos on ”byråkratisk fikonspråk”, ruotsin kielestä myös ”krångelsvenska” (krångel = vaiva, hankaluus;  krånglig  = sekava, mutkikas, monimutkainen). Siihen niin kuin muihinkin kaksikielisiin sanakirjoihin kapulakieli on otettu luultavasti Suomen kielen perussanakirjasta. [Fikonspråk on eräänlaista leikkikieltä (vastaa suomen kontinkieltä), mutta sanaa käytetään myös asiantuntijakielestä, jota muut eivät ymmärrä.]

Kapulakielen kapulan selitystä pitänee siis etsiä omasta kielestä. Ilman etsimistäkin tulee mieleen sanonta ”heittää kapuloita rattaisiin”, joka tarkoittaa jonkin toiminnan häiritsemistä tai estämistä. Sitähän nämä ”kapulat” (virka)kielen alalla juuri tekevät. Myös suun tukkivalla tai ainakin puhetta haittaavalla ”suukapulalla” voisi olla yhteys kapulakieleen, ainakin sen laajempaan merkitykseen ’vieras, käsittämätön kieli’. Sellaiselta kapula suussa puhuvan epäselvä mongerrus kuulostaa.  Mutta mitään varmaa selitystä kapulalle ei siis ole.

Kapulan rinnalle näyttää viime aikoina kehittyneen myös adjektiivi kapulainen: ”Nyt on aika puuttua kapulaiseen virkakieleen” (Vesa Heikkinen, Helsingin Sanomat 27.7.2011).

Lampaanlatinasta munkkilatinaan

Millaisia synonyymejä kapulakielellä on? Vaikka monia virkakielen kohentamista koskevia kirjoituksia, artikkeleita ja jopa oppaita julkaistiin 1900-luvun jälkipuolella, ei vielä 1970-luvun kielenhuoltoteksteissä näy käytetyn ilmausta kapulakieli. Virkakielen ongelmista, ymmärtämistä haittaavista kieliseikoista, kyllä kirjoitettiin, mutta niiden yhteydessä käytettiin muita, neutraalimpia ilmauksia, usein sanoja paperityyli tai paperikieli (mm. Terho Itkonen ja Helge Rontu), joskus myös sanoja kansliatyyli (t. -kieli) ja virastotyyli (t. -kieli). Paperikieli (t. -tyyli) ei tarkkaan ottaen edes merkitse aivan samaa kuin kapulakieli, ainakaan nykyisin. Suomen kielen perussanakirjassa ja myös Kielitoimiston sanakirjassa (2008) paperikieli selitetään näin: ”kuivasta, kankeasta (virasto)kielestä”.

Alussa mainittiin kapulakielen synonyymina lampaanlatina. Esimerkissä (s. 18) ne kumpikin merkitsevät käsittämättömästi solkattua ruotsia, mutta yleensä lampaanlatina on merkinnyt mitä tahansa käsittämätöntä kieltä. Sanaa on käytetty vielä 1900-luvun puolellakin sen verran, että se on otettu mukaan Nykysuomen sanakirjaan: ”mitään merkitsemätön, käsittämätön kieli, siansaksa”. Nykysuomen sanakirjan (NS) arkistossa on lampaanlatinasta niukasti tietoa, mutta on yksi mielenkiintoinen poiminto, joka on Matti Sadeniemen (NS:n päätoimittaja) lausahduksesta 1940: ”Convivor. Sekin on lampaanlatinaa. Ei sellaista sanaa ole tietääkseni ollenkaan.” Lampaanlatinan käsittämättömyyteen liittyy siis piirre, että siinä on keksittyjä, mitään merkitsemättömiä sanoja, jotka muistuttavat jotakin tunnettua kieltä (latinaa?). Myös lampaanlatinan synonyymiksi mainitulla siansaksalla on tämä merkitys, joskaan se ei tule selvästi esille NS:n määritelmässä: ”käsittämättömästä, sekavasta puheesta, mongerruksesta”.  Samoin sanalla heprea on NS:ssa lisämerkitys ”käsittämättömästä puheesta t. asiasta” (esim. ”selitys oli minulle täyttä hepreaa”). 

Lampaanlatina on jäänyt sittemmin pois käytöstä. Sen merkityksen on osittain vallannut aivan toisesta kulttuuripiiristä tullut munkkilatina. NS:ssa se on tosin selitetty vielä aivan neutraalisti: ”keskiajalla käytetty latinan kielen muoto”. Viimeistään 1980-luvulla merkityksessä on tapahtunut muutos, joka näkyy Suomen kielen perussanakirjan munkkilatina-artikkelissa. Siinä on varsinaista merkitystäkin täsmennetty: sanalla on tarkoitettu nimenomaan rappeutunutta keskiajan latinaa. Siitä onkin lyhyt matka tähän kuvalliseen merkitykseen: ”epäselvästä, mutkikkaasta kielenkäytöstä”. Nykykielen sana-arkiston munkkilatinan tiedoista käy kuitenkin ilmi, että sitäkin käytetään – niin kuin lampaanlatinaa ennen – myös sanoista, jotka muistuttavat latinaa mutta eivät ole mitään kieltä:

Selvä Savon hiihto ei kelpaa, sijaan on hienouden vuoksi tuotu munkkilatinan väännös ’Savonia’ (Terho Itkonen: Helsingin Sanomat, 1986).

Itkosen huomautus ei pystynyt estämään tämänlaatuisen munkkilatinan myöhempää tulvaa mm. ammattioppilaitosten nimiin (Helia, Laurea, Metropolia, Luksia ym.). Munkkilatinaksi on toisinaan leimattu myös lääkärin tarpeettomasti käyttämää ammattikieltä:

Munkkilatina on äärimmäisen typerää. Lääkärin pitää osata ajatella niin pitkälle, miltä se tuntuu potilaan kannalta. (Etelä-Pohjanmaa, 1991.)

Siansaksalla, heprealla ja munkkilatinalla on tarkoitettu käsittämätöntä kieltä yleensä, niin kuin kapulakielelläkin 1800-luvulta lähtien. Niillä kaikilla näkee leimattavan nykyään myös vaikeaselkoista virkakieltä. Kielenhuollon tehtävänä on kapulakielen vähentäminen niin virka- kuin muustakin kielestä.

 

Kirjoittaja on Kielitoimiston tutkija, joka viimeistelee kirjaa kielenhuollon historiasta.





Kielikello 3/2011
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »