Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 3/2011

Klaus Laalo

Juoksetaan, lämpimää, tekenyt – lapsenkielen taivutusmuotoja

Lapsen kielenkehityksen kiinnostavimpia vaiheita on se, kun lapsi alkaa aktiivisesti kokeilla kielen mahdollisuuksia, kuten erilaisten taivutusmuotojen tuottamista. Tässä varhaiskieliopin vaiheessa syntyy monenlaisia erikoismuotoja, jotka valaisevat myös laajemmin suomen kielen ydintä.

 viiva.gif

Puhumaan oppimisen alussa lapsi vasta jäljittelee toisilta kuulemiaan sananmuotoja, joita oppii arkisten rutiinien yhteydessä: äiti, vettä, syliin, anna, mennään, tulee, pesee, kylpee jne. Tällaisten sellaisenaan opittujen sananmuotojen määrä kasvaa vähitellen, ja kielenoppiminen etenee toisten puhetta jäljittelemällä pienin askelin, kunnes erilaisia sananmuotoja on kertynyt niin paljon, että lapsi alkaa hahmottaa niiden välisiä suhteita ja rupeaa itse kokeilemaan sananmuotojen tuottamista.

Kielenoppiminen etenee uuteen vaiheeseen, kun lapsi löytää kielen yksiköitä, sanojen vartaloita ja taivutuspäätteitä, ja oppii yhdistelemään näitä kielenaineksia keskenään. Tärkeä osuus tässä kehityksessä on sillä, että muutamien lapsen oppimien muotojen välille rakentuu sellaisia suhteita kuin leipä : leipää, kaappi : kaappiin, ota : ottaa ja  muistaa : muisti ja heittää : heitti. Kun tällaisia sananmuotojen välisiä suhteita on kertynyt riittävästi, muodot alkavat liittyä laajemmiksikin sarjoiksi, jolloin alkaa hahmottua niin sanottuja miniparadigmoja eli sellaisia vielä suppeita saman sanan vähintään kolmen eri muodon sarjoja kuin tule : tulee : tuli ja leipä : leipää : leivän.

Tällaisten muotosarjojen avulla lapsi alkaa saada käsitystä kielen järjestelmästä. Eri muotojen välisten suhteiden varassa hän tuottaa uusiakin muotoja, joita ei ole kuullut toisten käyttävän. Siten esimerkiksi taivutussuhteiden menee : meni, lähtee : lähti ja kylpee : kylpi tarjoaman mallin pohjalta lapsi voi tuottaa  niiden kanssa samankaltaisen taivutuksen kiipee : kiipi, jossa muoto kiipi poikkeaa kieleen vakiintuneesta asusta kiipesi mutta on silti aivan ymmärrettävä, koska se sopii muista sanoista tuttuun malliin. Tällaisia kielen vakiintuneista muodoista poikkeavia muotoja, jotka perustuvat toisten sanojen tarjoamaan malliin, kutsutaan analogiamuodoiksi. Vastaavasti esimerkiksi taivutusmallin antaa : antoi ja ajaa : ajoi pohjalta lapsi voi taivuttaa avaa : avo(i), jolloin analogiamuoto avo(i) esiintyy kieleen vakiintuneen muodon avasi sijasta.

Varhaiskielioppi

Kehitysvaihetta, jossa lapsen oma aktiivinen kielentuottamisprosessi käynnistyy, voi kutsua varhaiskieliopiksi. Lapsi rakentaa omaa alustavaa, jatkuvasti muokkaantuvaa kielioppiaan, joka on vasta joiltakin osiltaan samanlainen kuin aikuiskielen systeemi. Tässä vaiheessa lapsi tutustuu erilaisiin kielen keinoihin ja kokeilee niitä, jolloin syntyy monenlaisia erikoismuotoja.

Monet lapsenkielen erikoisuuksista paljastavat sellaisia sanantaivutuksen jännitteitä, jotka pääsevät näkyviin myös aikuiskielen satunnaisilta vaikuttavissa lipsahduksissa ja joskus myös murteiden muodoissa. Sekä murteissa että lapsenkielessä tavataan esimerkiksi vaihteluita laittoi ~ laitti ja hakkasi ~ hakkai ~ hakkoi. Tällaiset muodot osoittavat, että vaikka yleiskielen taivutusjärjestelmä on varsin vakiintunut, kielessä esiintyy jatkuvasti erityyppisten muotojen välistä kilpailua

Erityisen kiinnostavia ovat sellaiset taivutusmuodot, joissa ilmenee lapsen pyrkimys mahdollisimman selkeisiin ja yksitulkintaisiin ilmauksiin, joskus jopa aikuiskieltä parempiin ratkaisuihin. Yleiskielen taivutusjärjestelmässä on nimittäin muutamia heikkouksia, kuten leikkiä- ja poimia-tyyppisten vartaloltaan i-loppuisten verbien preesensin ja imperfektin samanasuisuus esimerkiksi muodoissa poimin (tänään) : poimin (eilen) ja opit (tänään) : opit (eilen). Lapset pyrkivät joskus korjaamaan tällaisia yleiskielen heikkouksia kehittämällä yksitulkintaisia vaihtoehtoja, kuten poimin : poimisin ’poimin’, yskit : yskisit ’yskit’. Tällainen taivutus ei synny tyhjästä, vaan sille tarjoaa mallin verbityyppi kerään : keräsin, putoat : putosit, jossa imperfektin si-aines on alkuperäinen. Tämän si-aineksen avulla lapset onnistuvat selventämään yksitulkintaisiksi myös yleiskielen kaksitulkintaisia muotoja: analogiset poimisin- ja oppisit-tapaukset edustavat yksitulkintaisesti menneen ajan muotoja, koska ne on saatu erilaisiksi kuin poimin-, yskit-tyyppiset preesensmuodot. Aivan vastaavalla tavalla aikamuotoja on pyritty selventämään myös suomen lounaisissa murteissa sekä eräissä viron kielen taivutustyypeissä.

Pyrkimys yksinkertaisuuteen

Suomen kielen hallitsemisen kannalta tietyt taivutustyypit ovat muita vaikeampia. Ongelmallista on esimerkiksi se, että suomessa on useita sanatyyppejä, jotka kaikki ovat perusmuodossaan s-loppuisia mutta jotka taipuvat kuitenkin hyvin eri tavoin. Helpoimpia näistä on tyyppi jänis : jänikse/n : jänis/tä : jänikse/en, jonka vartalossa (vartalo erotettu edellä pääteaineksista vinoviivalla) esiintyy vain kohtalaisen yksinkertainen vaihtelu s:n ja ks:n välillä. Vaikeampia ovat mutkikkaamman taivutuksensa takia ensiksikin tyyppi vieras : vieraa/n : vieraa/seen : vierai/ta, toiseksi tyyppi kalleus : kalleude/n : kalleut/ta : kalleute/en : kalleuksia ja edelleen tyyppi kolmas : kolmanne/n : kolmat/ta : kolmante/en : kolmansia. Lapsenkielessä näkyykin usein pyrkimys suosia näistä tyypeistä ensin mainittua jänis-tyyppiä, joka taipuu yksinkertaisimmin, niin että muiden tyyppien sanat mukautuvat tämän tyypin taivutukseen. Tavallisia ovat siten sellaiset muodot kuin eväkset ’eväät’, eväksiä ’eväitä’, avaruuksen ’avaruuden’, pahuukset ’pahuudet’, salaisuuksen ’salaisuuden’ ja kolmaksia ’kolmansia’.

Suomessa on myös erilaisia e-loppuisten sanojen tyyppejä, joissa esiintyy vastaavanlaista pyrkimystä mahdollisimman yksinkertaiseen taivutukseen. Eri e-loppuisista tyypeistä helpoin on sanatyyppi kolme : kolmen : kolmea : kolmeen, jossa sanavartalo on vaihtelematon ja siihen liittyvät päätteiden yleisimmät ja lyhimmät variantit. Taivutukseltaan vaikeampi e-loppuinen sanatyyppi on pyyhe : pyyhkeen : pyyhettä : pyyhkeeseen, hylje : hylkeen : hyljettä : hylkeeseen, vene : veneen : venettä : veneeseen, jossa loppuvokaalin pituus vaihtelee ja päätteet ovat raskaampia. Siksi onkin luonnollista, että lapsenkielessä ovat tavallisia sellaiset analogiamuodot kuin veneä ’venettä’, sosee ’sosetta’, pyyhen ’pyyhkeen’ ja hyljen ’hylkeen’. Tällaisen taivutuksen mallina on ainakin sana nalle, joka taipuu yksinkertaisen selkeästi nalle : nallen : nallea : nalleen ja jota lapset käyttävät hyvin runsaasti, samoin kuin aikuisetkin lasten kanssa puhuessaan. Toinen vastaavanlainen saman tyypin mallisana on nukke. Sekä nallea että nukkea on helpompi taivuttaa kuin sanatyyppiä hylje : hylkeen, koska niissä sananloppuinen lyhyt e säilyy muuttumattomana: nukke : nuken : nukkea jne.

Analogisia muotoja syntyy helposti silloin, kun sanojen väliset assosiaatiot ovat vahvoja. Esimerkiksi sanoja kylmä, kuuma ja lämmin käytetään usein samoissa yhteyksissä. Niistä kaksi,  kylmä ja kuuma, taipuvat molemmat samalla helpolla tavalla (kuumaa : kuuman; kylmää : kylmän), mutta lämmin on taivutukseltaan mutkikkaampi (lämmin : lämpimän : lämmintä). Lapsenkielessä tavataankin sellaista yhdenmukaistumista, että lämmin mukautuu kahden muun taivutukseen seuraavaan tapaan: lapsi kertoo, että kylpyvesi ei ole kuumaa eikä kylmää, vaan ”ihanan lämpimää”.

Lapsenkielen analogiamuotoihin kuuluu runsaasti sellaisia taivutusmuotoja kuin teke/nyt ’tehnyt’ ja teke/ä ’tehdä’ (sekä vastaavasti valitse/nut, pure/nut, pääse/nyt), joissa taivutuspäätteet liittyvät sanan yleisimpään vartaloon eli vokaalivartaloon,  joka esiintyy esimerkiksi muodossa tekee.  Lapsenkielen muodot korvaavat sellaisia mutkikkaampia erikoisen vartalon ja erikoisen päätteen yhdistelmiä, joita esiintyy muodoissa teh/nyt, teh/dä, valin/nut, pur/rut, pääs/syt jne. Vokaalivartaloiset analogiamuodot ovat lapsenkielessä mitä luonnollisimpia siinä vaiheessa, kun lapsi on ehtinyt oppia tavallisimpien taivutuspäätteiden tärkeimmät variantit. Tässä vaiheessa lapsella voi olla esimerkiksi seuraavanlaisia muutaman taivutusmuodon sarjoja eli miniparadigmoja (päätteet erotettu vartalosta viivalla):

kylpe/e kylve/tään
kylpe/nyt kylpe/ä
lähte/e lähde/tään lähte/nyt lähte/ä
luke/e
lue/taan
luke/nut luke/a

 

Tällaisten miniparadigmojen avulla lapsi alkaa hahmottaa taivutuksen periaatteita, joita hän ennen pitkää alkaa soveltaa yhä uusiin sanoihin. Kun lapsi sitten alkaa liittää taivutusaineksia erilaisiin sanoihin, hän kohtaakin taivutuksessa ongelmia siksi, että sellaisissa konsonanttivartaloisissa tapauksissa kuin pure/e : pur/raan : pur/rut : pur/ra tai kuule/e : kuul/laan : kuul/lut : kuul/la (sekä edelleen pes/syt, juos/sut jne.) tavataankin erikoisia pääteaineksia, jotka poikkeavat tavallisesta taivutusmallista. Tällaisia erikoisuuksia lapset usein korvaavat helpommin hahmottuvilla ja  vokaalivartaloisilla analogiamuodoilla, kuten pure/nut, kuule/nut, pese/nyt, juokse/nut, häiritse/nyt jne. Näiden analogiamuotojen etuna on se, että lapsi voi tuottaa kulloinkin tarvitsemiaan muotoja yksinkertaisesti niin, että yhdistää vokaalivartaloon, siis tavallisimpaan ja perustavimpaan vartalonvarianttiin, kulloisenkin taivutuspäätteen perusvariantin (valitse-nut, juokse-nut, veitse-ä jne.) sen sijaan, että joutuisi painamaan mieleensä erilaisia mutkikkaita vartalo- ja päätevariantteja.

Toisaalta, kun lapset sittemmin oppivat tuottamaan myös konsonanttivartaloisia muotoja, he usein ensi alkuun käyttävät niitä sellaisissakin sanoissa, joissa niitä ei aikuiskielessä käytetä, esimerkiksi sentyyppisissä erisnimissä ja vierasperäisissä sanoissa kuin Tove Janssonta, lokki Joonatanta, ksylitolta, Tarzanta, Batmanta, Peter Panta, Kaunotarta ja Kulkurta, halloweenta, Pokemonta. Uusi malli leviää siis sekin yli alansa, ja eri kehitysvaiheissa lapset käyttävät ensin vokaalivartaloisia ja sitten vuorostaan konsonanttivartaloisia muotoja laajemmin kuin kielessä on vakiintuneiden normien mukaan tapana tehdä.

Kielen järjestelmän ytimessä

Lapset hyödyntävät analogiamuodosteissa joustavasti ja kekseliäästi kielen tarjoamia runsaita mahdollisuuksia. Lapsenkielen muodot ovat yleensä helppoja ymmärtää,  koska ne tavallisesti poikkeavat selkeämpään ja läpinäkyvämpään suuntaan. Kun lapset ehtivät oppia tarkemmin kielen vakiintuneen järjestelmän, käyvät erilaiset analogiamuodosteet ennen pitkää yhä tarpeettomammiksi. Siitä syystä lapsenkielen varhaisvaiheille ominaiset kokeilut, joissa hyödynnetään laajasti kielen mahdollisuuksia, jäävät vain väliaikaisiksi. Kiinnostavaa kuitenkin on, että eräitä lapsenkielelle tyypillisiä analogiamuotoja tavataan myös murteissa ja jopa sukukielissä, joten niissä pääsee nähtävästi ilmi monia sellaisia piilotendenssejä, jotka eivät aikuisten vakiintuneessa yleiskielessä tule näkyviin läheskään yhtä usein eivätkä yhtä monipuolisesti kuin lapsenkielessä.

Lapsenkielen kehitysvaiheita tutkimalla voidaan ensiksikin saada selville, miten lapsi löytää kielen ilmaisukeinoja ja oppii käyttämään niitä. Toiseksi lapsenkielen kehityksen tarkastelu lisää ymmärrystämme siitä, mikä kielen järjestelmässä on olennaisinta: mikä on se ydin, joka on ensiksi opittava ja jonka pohjalle kattavampi systeemi voidaan rakentaa. Lapsenkieltä tutkimalla pääsee myös seuraamaan, millaisia muotojen välisiä jännitteitä ja piilotendenssejä kielen järjestelmään kätkeytyy.

Kirjoittaja on suomen  kielen professori Tampereen yliopistossa.

Aiheesta enemmän

Laalo, Klaus 2011: Lapsen varhaiskielioppi ja miniparadigmat. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1309. Helsinki: SKS.

Retkieväkset

Lapsenkielen muodosteet pyrkivät usein mahdollisimman yksinkertaisiin ja tunnistettaviin  rakenteisiin, kirjoittaa Klaus Laalo  artikkelissaan. Samantapaisia muotoja esiintyy ainakin lipsahduksina yleiskielessäkin. Lapsenkielessä retkelle ei ehkä otetakaan eväitä vaan eväkset, ja aikuisetkin saattavat ainakin tilapäisesti nauttia eväänsä virran parraksella.  Sen sijaan nimissä ks:llinen taivutus on noussut pitkävokaalisen muodon rinnalle. Perinteinen taivutus  Tuomas, Tuomaan on saanut rinnalleen taivutuksen Tuomaksen, Joonas, Joonaan taas Joonaksen. Sukunimissä on samanlaista tendenssiä.  Periaatteessa sukunimiä taivutetaan samoin kuin vastaavia yleissanoja, esimerkiksi Hirvas, Hirvaan; kuitenkin muoto Hirvaksen on yleinen.– Sukunimien taivutuksesta on tulossa ohjeet Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen verkkosivuille, ja niistä kirjoitetaan laajasti  Kielikellon numerossa 4/2011: Sukunimien taivutusluettelo verkossa.

Riitta Eronen




Kielikello 3/2011
Alkuun

Jaa

Lue myös:

Sukunimien taivutusluettelo verkossa (Vapaasti luettavissa)

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »