Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 2/2011

Kirsti Aapala

Kieli kartalla

Onko kesä kaikilla?

Tällä palstalla esitellään sellaisia murteiden ja nimistön ilmiöitä, jotka asettuvat melko tarkkarajaisille alueille Suomen murrekartalla. Levikkikartat ovat syntyneet Suomen murteiden sanakirjan toimitustyössä.

 viiva.gif

Kesä tietää monelle nykyihmiselle useamman viikon lomaa tai ainakin lisääntynyttä vapaa-aikaa. Toista oli ennen, kun valtaosa väestöstä eli ja hankki toimeentulonsa maaseudulla. Niin kuin Ruotsin Länsipohjan suomenkieliset sanoivat: ”Talvilaiska ellää, mutta kesälaiska kuolee.” Kesä toi tullessaan siis työtä ja uurastusta, kun oli koottava varastot täyteen ja tehtävä kaikki ne rakennus- ja korjaustyöt, jotka eivät kylmään vuodenaikaan onnistuneet. Jos omaa väkeä ei ollut tarpeeksi, palkattiin kesän ajaksi kesäläinen, kesäkasakka, kesämies, kesäpiika tai kesärenki, miten kesän pätkätyöläistä missäkin päin sitten kutsuttiin.

Kun elanto saatiin maasta, niin säitä oli syytä pitää silmällä. Jo huhtikuun puolimaissa, 12.-14. päivä, olivat ensimmäiset suviyöt, joista ennusteltiin tulevia ilmoja. Jos yöt olivat kylmiä, koleita päiviä oli tiedossa vielä pitkään. Huhtikuun 14. päivä oli vanhassa kalenterissa Tiburtiuksen päivä, ensimmäiseksi suvipäiväksi sanottu. Nimitys juontuu ikivanhasta pohjoismaisesta tavasta jakaa vuosi kahtia, kesään ja talveen. Eläimillekin Tiburtius oli merkkipäivä, sillä silloin sanottiin kalojen lähtevän liikkeelle, kurkien ennättävän Keski-Pohjanmaalle asti ja västäräkin saapuvan samaa matkaa kurjen siivellä. Muuttolintuja onkin kutsuttu kesälinnuiksi, ja monin paikoin ensimmäiseksi mainittiin varis. Kesempänä kesälintuina saattoivat leikkipuheessa lennellä myös pienemmät siivekkäät: kärpäset, paarmat ja sääsket.

Keskikesän juhlana pidetty juhannus on ollut kauan tärkeä merkkipäivä. Kesä ennen sitä oli vielä pikkukesää, eikä tiennyt hyvää, jos se oli lämmin, sillä silloin vuorostaan juhannuksen jälkeinen isokesä olisi kylmä. Niinpä jonain kylmänkalseana kesänä saattoi joutua toteamaan kuten Pelkosenniemellä: ”Ei nyt tullu kessää, ku kärrykeli.”

2_11_kesakartta2.jpg

Kirjakieleen 1800-luvulla omaksuttu lämpimimmän vuodenajan nimitys kesä on ollut vanhastaan käytössä itämurteissa sekä pohjalais- ja peräpohjalaismurteissa. Sanan vastineita on myös lähisukukielissä sekä saamessa ja mordvassa. Sanaa on arveltu vanhaksi lainaksi indoeurooppalaisista kielistä, jossa merkitys olisi ollut ’sadonkorjuuaika’ tai ’kesä’. Myös suomen lounaismurteissa sekä osassa Satakuntaa ja Hämettä kesä on liittynyt maatalouskulttuuriin: se on tarkoittanut siellä kesantoa, kesän kylvämättömänä ollutta peltoa. Pelto oli kesänä tai kesällä, ja Lopella kesä kynnettiin aina siij juhannuksen aattopäivinä. On pidettykin mahdollisena, että kuukauden nimi kesäkuu viittaisi kesantoon eikä vuodenaikaan: kesäkuu olisi ’kuu, jolloin kesanto ensi kertaa kynnetään’.

Siellä, mihin oheisessa levikkikartassa jää valkoinen alue, on kesän sijaan puhuttu suvesta. Se on uralilaiskielten ikivanha omaperäinen kesän nimitys. Suvi on kyllä tuttu myös Itä- ja Pohjois-Suomessa sekä Pohjanmaalla, mutta sanaa käytetään talvisaikaan, suojasäästä puhuttaessa. Odotettavissa ei siis ollut aikainen kesä, jos kovan lumipyryn jälkeen joku totesi: ”Suvi suuresta lumesta.” Ilmojen tarkkailija vain ennusti lauhtuvaa ja nuoskakeliä.

Vaikka suvi kesän nimityksenä on levikiltään varsin lounainen, niin sanasta johdettu suvikko on ollut käytössä aivan toisella puolen maata. Ensimmäistä vuottaan elävää, siis yksikesäistä varsaa tarkoittavan suvikon levikkialuetta on maan pohjoisosa Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon pohjoisosia sekä paikoin Keski- ja Pohjois-Pohjanmaata myöten. Myös Suomen rajan lähellä olevissa karjalaisissa Pistojärven ja Vuokkiniemen kylissä nimitys on tuttu. Miten kantasanan ja johdoksen levikkiero selittynee? Suvikon kantanahan on selvästi ollut kesää eikä suojasäätä tarkoittava suvi.

Samaan tapaan on sanasta kesä johdettu kesakko, joka on tarkoittanut murteissa paitsi usein kesän myötä ilmestyvää pisamaa, myös kesäkarvassa olevaa turkiseläintä ja kesällä syntynyttä eläimen poikasta. Esimerkiksi jäniksen sanotaan tekevän kolmet poikaset vuodessa: hankiaiset, kesakot ja sänkiäiset.

Murrearkiston sanalippuihin on tallentunut myös muutama Suomen historian merkkikesä. Keisarikesäksi on kutsuttu kesää 1819, jolloin keisari Aleksanteri I teki vierailun Suomeen. Engelsmanninkesällä on synkempi kaiku: se viittaa Krimin sodan aikaan vuoteen 1854, jolloin englantilaiset tuhosivat Raahessa ja Oulussa laivanveistämöitä ja tervavarastoja.

Kirjoittaja on Suomen murteiden sanakirjan toimittaja.




Kielikello 2/2011
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Kielikello

Kielikello-lehti siirtyy vuoden 2018 alusta kokonaan verkkoon vapaasti luettavaksi. Samalla lehti lakkaa ilmestymästä painettuna.

Kielikellon arkisto

Kielikellon arkisto sisältää suurimman osan lehdessä julkaistuista teksteistä vuodesta 1968 lähtien. Aineisto on vapaasti luettavissa, mutta sen käyttöön sisältyy ehtoja:
KIELIKELLON ARKISTON KÄYTTÖEHDOT

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »