Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 1/2011

Raija Moilanen

Kysyttyä

Barometrit

Kysymys: Mitä muuta barometri on kuin ilmapuntari? Kirjoitetaanko se isolla vai pienellä alkukirjaimella?  

Vastaus: Barometri tarkoittaa asenteiden ja mielipideilmaston mittausta tai mittauksen tulosta. Barometri tehdään kyselytutkimuksena. Toistuvia kyselytutkimuksia ovat esimerkiksi kuluttaja-, suhdanne- ja eurobarometri.

Sanan barometri voi rinnastaa mihin tahansa muuhun yhteiskuntatieteellisen mittausvälineen nimeen, esimerkiksi indeksiin tai indikaattoriin (kuluttajahintaindeksihyvinvointi-indikaattori), joten se on kuvaileva yleisnimi ja siten pienellä alkukirjaimella alkava (koulutusbarometri, kielibarometri).  Eurobarometri eli EU:n kyselytutkimus kansalaisten mielipiteistä ja asenteista taas on alkujaan erisnimi, mutta kun tehdään jatkuvasti lukuisia eri eurobarometreja, sen erisnimisyys on haalistunut. Sekin on luontevaa kirjoittaa pienellä alkukirjaimella, kun puhutaan yleisesti eurobarometrista tutkimusvälineenä.

Kun puhutaan tietystä barometrista, kyseessä  voi olla erisnimi, kuten seuraavassa:

Åbo Akademin ja oikeusministeriön teettämän Kielibarometri 2008 -kyselyn mukaan suomen- ja ruotsinkielisen palvelun tarjonnassa ei ole tapahtunut suuria muutoksia.

Kuvailevana yleisnimenä barometri on seuraavanlaisessa virkkeessä:

Samantyyppisiä kielibarometreja tehtiin osassa kaksikielisiä kuntia vuosina 2004 ja 2006.

Isolla alkukirjaimella eri barometrit kirjoitetaan myös silloin, kun puhutaan julkaisusta, esim. Pankkibarometri III/2010 (julkaisun nimi).

Sana barometri taipuu takavokaalisena eli esimerkiksi barometria, barometrista.




Kielikello 1/2011
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »