Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 1/2010

Erkki Lyytikäinen

Näkökulma

Tarkkuutta ammuskeluun

Virikkeen tähän kirjoitukseen antoi termi ammuskelu ’ampuma-aseen silmitön käyttö summittaiseen surmaamiseen’, jonka viime aikojen murheelliset, suurta huomiota herättäneet tapahtumat ovat tuoneet viestimien kestokäyttöön. Tarkastelen ensin tämän johdostyypin taustaa.

Verbi ammuskella kuuluu muuntelujohdosten laajaan perheeseen. Nämä johdokset muuntelevat perusverbin merkitystä (Iso suomen kielioppi, s. 347). Tarkemmin sanoen on kyse frekventatiiviverbeistä, joille on tyypillistä, että teko, toiminta tai tapahtuma toistuu useaan kertaan. Usein varsinkin le-johdoksella kuvataan tapahtumaan sisältyvää epäsäännöllisyyttä, sattumanvaraisuutta tai vähäisempää intensiivisyyttä (ISK: 349–350).

Ammuskella-tyyppisissä verbeissä johtimena on -skele-, joka liittyy perusverbin vokaalivartaloon. Kielitoimiston sanakirja tuntee tällaisia verbejä 51. Ne ovat ammuskella, anniskella, etsiskellä, haeskella, haukuskella, hieroskella, hiiviskellä, imeskellä, istuskella, itkeskellä, kanniskella, kehuskella, kieriskellä, kosiskella, kuljeskella, kuseskella, käveleskellä, käyskellä, laskeskella, lauleskella, lemmiskellä, liikuskella, lueskella, mietiskellä, moitiskella, naureskella, nautiskella, nieleskellä, nuoleskella, oleskella, opiskella, painiskella, piereskellä, piileskellä, pohdiskella, poimiskella, potkiskella, pueskella, pureskella, pyöriskellä, ryiskellä, ryypiskellä, seisoskella, syljeskellä, teeskellä, tutkiskella, tuumiskella, valvoskella, viileskellä, vuoleskella, yskiskellä.

Uusiakin johdoksia käytetään

Iso suomen kielioppi (s. 357) lausuu, että tämä johdostyyppi ei ole produktiivinen eli uusia johdoksia tuottava. Lausumaa täytyy korjata. Tyyppi ei toki ole produktiivinen sillä tavoin, että sen voisi muodostaa mistä verbistä hyvänsä, mutta monta luontevaa johdosta voi nopeasti poimia Kielitoimiston sanakirjassa lueteltujen lisäksi: eleskellä, iskeskellä, keinuskella, kiikuskella, laususkella, leikiskellä, liehuskella, lieriskellä, loisteskella, luuleskella, makseskella, muunneskella, nau'uskella, neuloskella, ongiskella, osteskella, paisteskella, paneskella ’harjoittaa (usein, holtittomasti) sukupuoliyhdyntää’ (Nykysuomen sanakirjassa vielä sanan vanha merkitys ’kirjata’; ’virkkaa, lausuilla’), peseskellä, piirreskellä, pyydeskellä, soudeskella, sureskella, toivoskella, torkuskella, tuuleskella, tuupiskella, uiskella, urkiskella, valuskella, vieriskellä, viskeskellä. Lisääkin voi tarjota: varroskella häälyy murteen ja kirjakielen rajoilla, ojenneskella löytyy verkkokeskustelusta, mutta jokaisen kielitaju ei ehkä hyväksy tätä johdosta.

Vesa Koivisto on poiminut kirjailija Mikko Rimmisen tuotannosta seitsemän tähän kuuluvaa frekventatiivijohdosta. Ne saattavat olla ensiesiintymiä suomessa, mutta yhteydessään ne ovat täysin ymmärrettäviä: aistiskella, kiskoskella, liiposkella ’luistella liipotellen’, puutuskella ’puuttua (usein asiaan)’, survoskella, sysiskellä, velloskella (Koivisto 2008: 212).

Ampuminen ei ole huvia

Johdostyyppi siis elää kuin elääkin. Mitä enemmän asiaa pohdiskelee ja johdoksia maistelee, sitä mahdollisemmilta ne alkavat tuntua. Asiaa vaikeuttaa se, että läheskään kaikki mahdolliset johdokset eivät ole (vakiintuneessa) käytössä, joten ne tuntuvat oudoilta. Mutta kuten Koiviston poimimat Rimmisen esimerkit osoittavat, sopiva konteksti naulaa johdoksen paikalleen.

Melkein tekisi mieli sanoa, että skele-johdoksen voi muodostaa mistä hyvänsä ei-supistumaverbistä. Supistumaverbien vartaloon kuuluva t-aines ilmeisesti tuottaisi liian pitkiä ja mutkikkaita muotoja, myös lyhyissä 1- ja 2-tavuisissa verbeissä kuten maata tai pietä. (Supistumaverbit ovat verbejä, joilla on pitkään vokaaliin tai a, ä-loppuiseen vokaaliyhtymään päättyvä vokaalivartalo ja t-loppuinen konsonanttivartalo, esim. hakata : hakkaa- : hakat-, vajota : vajoa- : vajot- .)

Eräät skele-verbit, kuten anniskella ja opiskella, ovat leksikaalistuneet eli kiteytyneet tiettyyn erityismerkitykseen. Useimmat kuitenkin aukeavat kantaverbin perusmerkityksen pohjalta. Hyvin monet muuntelevat perusmerkitystä siihen suuntaan, että kyse on jonkinlaisesta huolettomasta, kevyestä, puolihuolimattomasta tekemisestä, jossa tekijä ei ole välttämättä täydellä tietoisuudellaan mukana. Ajatellaanpa vaikka verbejä haukuskella, kosiskella, lueskella, osteskella. Tällaista mielikuvaa luo – tai on näihin asti luonut – myös verbi ammuskella. Oireellisesti huvitteluaspekti on esiin pantuna Kielitoimiston sanakirjassa tämän sanan ainoaan lause-esimerkkiin: Ammuskella huvikseen varpusia. Samoin Nykysuomen sanakirjan ensimmäisenä fraseologiaesimerkkinä on Ampua huviksensa.

Huomio sananvalintaan

Kun ammuskella-verbillä on tällainen huolettomuuteen liittyvä sivuvivahde, on ammuskelu-sanan nykykäyttö erityisen onnetonta. Julkisissa tiloissa tapahtuneissa ampumisissa ei ole mitään tiedotonta, huvista puhumattakaan. Kukin ampuja on vakain tuumin ja harkiten avannut tulen ihmisjoukkoja tai tiettyjä ihmisiä kohtaan ja kylvänyt ympärilleen kauhua ja kuolemaa. Tällaisen toiminnan nimittäminen ammuskeluksi on jotenkin hirtehistä, ikään kuin tapahtuman vakavuuden kiistämistä.

Sanan käytön kielelliset motiivitkin ovat toki selvästi nähtävissä. Jos ajatellaan mekaanisesti, että yksi laukaus on yksi ammunta, voi frekventatiivijohdosta kylmän matemaattisesti perustella: kysehän on toistuvasta tekemisestä. Tämä ajattelu jättää huomiotta ammuskella-sanaan vanhastaan kiteytyneet huolettomuuden vivahteet.

Surmatöitä uutisoitaessa olisivat neutraaleimpia ja ajatusta sivupoluille viemättömiä tavalliset perussanat: ampua, ammunta, ampumistapaus, ampuja, miksei myös tulittaa johdoksineen. Ne osuvat aina.

Kirjoittaja on eläkkeellä Helsingin yliopiston suomen kielen laitoksen amanuenssin toimesta.

Lähteet

ISK = Auli Hakulinen – Maria Vilkuna – Riitta Korhonen – Vesa Koivisto – Tarja Riitta Heinonen – Irja Alho: Iso suomen kielioppi. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 2004.
KOIVISTO, VESA 2008: Sananmuodostuksen elämää. – Onikki-Rantajääskö, Tiina – Siiroinen, Mari (toim.): Kieltä kohti. Helsinki: Otava.
KS = Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. 2004.
NS = Nykysuomen sanakirja. Helsinki: WSOY. 1962.




Kielikello 1/2010
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »