Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 1/2010

Ulla Tiililä

Hallintolaki koskee myös virastojen nimiä

Hyvä julkisen laitoksen nimi on paikantava, toimintaa luonnehtiva ja vielä asiakaslähtöinenkin. Yhä useampi viranomainen käyttää kuitenkin yksiköittensä nimissä pelkkiä teonnimiä, kuten riskinhallinta tai antolainaus. Tällaiset nimet eivät täytä hallintolain vaatimuksia hyvästä kielenkäytöstä.

viiva.gif

Suomen kielen lautakunta otti vuoden 2009 lopulla kantaa julkishallinnon erisnimiin ja niiden suunnitteluun (Kielikello 4/2009: Julkishallinnon erisnimet ja niiden suunnittelu). Taustalla oli aluehallintouudistus, jossa julkishallinnon organisaatioiden nimiongelma saavutti kenties huippunsa. Osana virkakielen ongelmia se on kuitenkin kytenyt jo pitkään.

Hyvällä nimellä on monenlaisia ominaisuuksia, eikä sellaisen luominen ole aina aivan helppoa. Nimeen saatetaan suhtautua lähinnä visuaalisena elementtinä, logona. Toisaalta nimi voi syntyä kuin varkain osana muita organisaatiomuutoksia. Kummassakaan tapauksessa nimen kielelliseen muotoon, sen viestivyyteen ja käytettävyyteen ei yleensä kiinnitetä tarpeeksi huomiota.

Organisatorinen paikantavuus

Yksi aluehallintouudistuksen ongelmista on uusien nimien paikantavuus. Hyvän nimen ominaisuuksiin kuuluu nimittäin se, että nimi paikantaa nimettävän maantieteellisesti oikein. Kun on kyse organisaatioista ja niiden osista, tarvitaan myös toisenlaista paikantavuutta: hyvä nimi kertoo, mihin nimetty yksikkö asettuu toiminnan hierarkiassa.

Hierarkian paikantavassa nimessä on sana, yleensä substantiivi, joka kertoo, millainen organisaation osa nimettävä yksikkö on. Ylimpänä julkishallinnon hierarkiassa on perinteisesti ollut ministeriöitä, virastoja, keskuksia ja laitoksia, ja näiden osina esimerkiksi osastoja, toimistoja, konttoreita, yksiköitä, jaostoja ja jaoksia. Niinpä meillä on esimerkiksi oikeusministeriö, jonka oikeushallinto-osastossa on muun muassa koulutusyksikkö ja tuomioistuinyksikkö, tai vastaavasti Liikennevirasto, jossa on tieosasto ja meriosasto.

Loppuosaton nimi ei paikannu

Siinä missä aluehallintouudistus epäonnistui nimien maantieteellisessä paikantavuudessa, on osa julkishallinnon laitosten nimistä epäonnistunut organisatorisessa paikantavuudessaan. Yhtenä syynä tähän on suuntaus, jossa organisaatioita nimetään pelkällä teonnimellä vailla yksikköön viittaavaa loppuosaa.

Tällaisesta nimityypistä on runsaasti esimerkkejä. Suomessa toimii esimerkiksi Finanssivalvonta ja Vakuutus- ja rahoitusneuvonta. Eri laitosten organisaatiokaavioista taas löytyy sellaisia yksiköitä kuin viestintä- ja markkinointi, sisäinen tarkastus tai vaikkapa kehitys ja tuki. Onpa julkishallinnossamme sellaisiakin yksiköitä kuin tietojärjestelmien ja toimittajien hallinta, rahanpesun torjunta ja talonrakennus. Toisinaan yksikön nimi on yksinäinen substantiivi, kuten markkinat, ryhmittymät tai kemia.

On mahdollista, että osa nimistä, joilla ei ole tarkentavaa loppuosaa, on syntynyt virasto-sanan karttamisesta. Virastoon liitetään ehkä mielikuvia, joita halutaan välttää. Toisinaan taustalla voi olla asiakaslähtöisyyden tavoittelu ja pyrkimys korostaa viranomaisten palvelutehtävää. Esimerkiksi Helsinki ja Oulu kertovat verkkosivuillaan rakennusvalvontavirastosta ja Jyväskylä pelkästä rakennusvalvonnasta, mutta Kokkola esittelee rakennusvalvontapalveluitaan. Joskus on koko virastokin muuttunut palvelukeskukseksi. Asiakaslähtöisyys ei silti tule aivan ensimmäisenä mieleen, kun lukee tekstiä kaupungin terveyspalvelukeskuksen avovastaanottotoiminnan palveluyksiköstä.

Toimintolähtöisyys rakennetta hämärtämässä

Kun etsii internetistä tietoja julkishallinnon organisaatioista, ei aina löydäkään virastoja tai toimistoja. Suuri osa julkishallinnon toimijoista kertoo nimittäin palveluistaan tai toiminnoistaan. Syynä tähän voi olla se sinänsä hyvä ajatus, että palveluita hakevan kuntalaisen ei tarvitse tuntea kaupungin organisaatiota löytääkseen etsimänsä. Tämä voi kuitenkin tuottaa myös ongelmia, kun palveluista vastaaviin ottaa yhteyttä: asiointi hankaloituu, kun ei selviä, mihin paikkaan on soittanut.

Toimintolähtöisyys voi siis olla vain esittämisen tapa, mutta esimerkiksi yhä useampi kunnan organisaatio on rakennettukin toimintojen pohjalta, monet niin sanotun elämänkaarimallin mukaan.  Esimerkiksi Helsingin sosiaalivirasto on jakanut toimintansa päivähoidon, perheiden, aikuisten ja vanhusten palveluihin (sekä hallinto- ja kehittämiskeskukseen), kun se aiemmin organisoitui ns. suuripiirijaon pohjalta seitsemään sosiaalikeskukseen. Tämä ei kuitenkaan estäisi sitä, että nimissä olisi yksikön tarkentava sana mukana.

Sama pätee vaikkapa prosessiorganisaatioon, jollainen on esimerkiksi Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto, Valvira.Sen yksiköt, kuten valvonta, luvat ja kemikaalit, voisivat aivan hyvin saada osasto-sanan peräänsä. Asiakaslähtöisyyttä olisi se, että organisaatio nimettäisiin muuten kuin puhtaasti laitoksen sisäisistä lähtökohdista.

Eritasoiset yksiköt sekaantuvat

Organisatorinen paikantavuus voi epäonnistua muistakin syistä kuin nimen loppuosan puuttumisen vuoksi. Helsingin terveystoimessa toteutettiin vuoden 2004 alusta organisaatiouudistus, jonka osana terveysvirasto muutettiin terveyskeskukseksi. Osana muutosta terveyskeskuksen osaksi perustettiin muun muassa terveysasemat-osasto.

Yleiskielessä terveyskeskus ei kuitenkaan viittaa hallinnolliseen keskukseen vaan paikkaan, josta kansalainen saa terveydenhuollon palveluita, siis käy esimerkiksi lääkärissä, neuvolassa tai rokotuksia hakemassa. Terveyskeskus voi olla suurempi tai hierarkiassa ylempänä kuin terveysasema, mutta usein niillä viitataan jokseenkin samaan asiaan. Tällainen käyttö näkyy hyvin erilaisissa viestimissä:

Terveiden yli 24-vuotiaiden sikainfluenssarokotukset aloitettiin Helsingin terveyskeskuksissa
tänään. (US 11.1.2010)

Terveyskeskukset ruuhkautuivat sekä Seinäjoella että Vaasassa. (yle.fi/alueet 10.11.2009)

Virastotasoisen organisaation nimeksi vaihdettiin siis sana, joka on käytännössä synonyyminen omien alayksiköittensä kanssa. Samantyyppinen harhaanjohtavuus syntyisi, jos opetusvirastosta tehtäisiin opetuskeskus tai liikuntavirastosta liikuntakeskus. Toisenlaisissa nimipesyeissä keskus-loppu toki toimii myös ylemmän tason organisaation nimenä.

Toiminnan luonne ja ala jää hämäräksi

Hyvä nimi kertoo yksikön paikasta hierarkiassa. Se antaa samalla kuvan toiminnan luonteesta. Kun nimestä puuttuu yksikköä luonnehtiva loppuosa, siitä ei selviä, miten toiminta on järjestetty. Esimerkiksi erilaisista tarkastus- ja valvonta-nimisistä yksiköistä ei voi tietää, onko niiden toiminta kausittaista ja tilapäistä toimikunta- tai lautakuntatyötä, jollakin tavalla organisoitua yhteistyötä vai jatkuvaa toimintaa, jolla on omat toimitilansa ja pysyvää henkilökuntaa.

Nurinkurista onkin, että samalla kun julkishallinnon laitokset ilmoittavat pyrkivänsä asiakaslähtöisyyteen, ne nimeävät itsensä epäselvästi tai vahvasti sisäisistä lähtökohdista. Asiakaslähtöinen julkishallinnon yksikkö olisi esimerkiksi toimisto, konkreettisesti käsitettävä paikka, jossa on ihmisiä tietyn tehtävän parissa. Huomattavasti abstraktimpia ovat linjat, vastuualueet, tulosalueet ja tulosyksiköt, joita julkishallinnossa nykyään tapaa. Tällaisten abstraktien (yhdys)substantiivien varaan rakentuvat nimet luovat vieraannuttavaa ja vaikeasti ymmärrettävää kieltä, jonka lisääntymisestä on viitteitä myös muualla hallinnon kielessä (ks. esim. Essi Lehtinen: Kertomuksia lapsista ja lasten määristä – Virastojen toimintakertomusten muutoksia, Kielikello 4/2008).

Ymmärrettävyyden kannalta hankalimpia lienevät kuitenkin sellaiset nimet kuin Itella, Fimea ja Destia, jotka ovat kielellisesti jokseenkin läpinäkymättömiä: laitosten koko toimiala jää arvailun ja muistin varaan. Ne ovat osoitus myös siitä, että lyhyys ei aina ole tae viestivyydestä. – Nähtäväksi jää, ymmärtävätkö helsinkiläiset koskaan, mikä on Stara, jos sitä käytetään ilman tarkentavaa virallista nimeä Helsingin kaupungin rakentamispalvelu. Näppärältäkään tuntuva, kielellä leikittelevä nimi ei aina ole viestivä.

Virtanen Järjestäytyneestä rikollisuudesta, päivää

Nimet ovat osa kieltä ja viime kädessä niiden onnistuneisuutta on arvioitava osana todellista kielenkäyttöä, siis puhetta ja kirjoitusta. Vaikuttaa siltä, että monet nimet on luotu kirjoitetun kielen lähtökohdista ja siinäkin sen visuaalista puolta korostaen. Esimerkiksi virallisen asiakirjan tunnistetiedoissa organisaation eri yksiköt asettuvat selvästi tunnistettavaan hierarkiaan, eikä tule taivutusongelmiakaan.

Myös organisaatiokaavioissa ongelma on kierrettävissä. Finanssivalvonnan (ent. rahoitustarkastus, ent. pankkitarkastusvirasto) osia ovat verkossa julkaistun organisaatiokaavion perusteella instituutiovalvonta, riskienvalvonta, markkinavalvonta ja menettelytapavalvonta. Yksiköt vailla tarkentavaa loppuosaa paljastuvat osastoiksi, koska kaaviossa kerrotaan kunkin yksikön osastopäällikkö. Tätä alemmat yksiköt, esimerkiksi vakavaraisuuslaskenta, asiakkaansuoja ja luottoriskit, paljastuvat kaavion otsikoissa toimistoiksi.

Moni uusista nimityypeistä ei asetu luontevaksi tai ymmärrettäväksi osaksi puhetta eikä kirjoitusta. Erityisesti loppuosatonta nimeä on hankala sekä käyttää että ymmärtää. Miten esittelee itsensä Keskusrikospoliisin työntekijä, joka on jostakin Rikosteknisen laboratorion alayksiköstä? ”Päivää, olen Maija Muttinen Sormenjäljistä ja tässä on kollegani Matti Mattinen Biologiasta”. Tällaiset sanat tarvitsevat ison alkukirjaimen erottuakseen yksikön nimiksi, mutta alkukirjain ei kuulu puheessa.

Kun organisaatio ei itse kerro, minkälaisesta yksiköstä on kysymys, nimen käyttäjä joutuu sen keksimään, ja tarkennus voi olla kerta toisensa jälkeen erilainen. Sääliksi käykin toimittajaa, joka joutuu miettimään, miten kertoa yleisölle haastateltavan työpaikasta, jos se on Asiakkuuksien hallinta ja kehitystoiminnan koordinointi Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksessa (Palkeessa). Miten tämä pannaan televisioruutuun? Mutta mitä taas haastateltava ajattelee, kun hänelle soittaa toimittaja, joka kertoo olevansa Yle Puheesta?

Kun nimi vailla loppuosaa esiintyy viestimissä, tekstistä ei välttämättä paljastu, onko puhe esimerkiksi yleisesti joidenkin asioiden valvonnasta vai jonkin tietyn valvontayksikön toiminnasta. Kaikki tämä vähentää kansalaisten mahdollisuutta ymmärtää, seurata ja arvioida julkishallinnon organisaatioiden toimintaa, mikä on kuitenkin yksi toimivan demokratian edellytyksistä. Kun ohitse ajaa auto, jonka kyljessä lukee Rakentamispalvelu ympäristötuotanto, jää kovin hämäräksi, mistä ja millaisesta julkishallinnon yksiköstä ollaan liikkeellä. Entä ketkä oikeastaan tiedottavat, kun kaupungin verkkosivuilla kerrotaan, että Terveyspalvelut tiedottaa?

Nimet suunniteltava huolellisesti

Hallintolaki edellyttää, että viranomaiset käyttävät ”asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä”.  Lain noudattaminen ei ole käytännön virkatyössä aina helppoa. Nimet ovat kuitenkin sellainen osa kieltä, joka tuskin syntyy kiireessä. Nimiä harkitaan ja punnitaan, ja ne toisaalta myös ilmenevät pysyvämpänä kuin moni muu kielenaines. Monessa nykyisessä nimityypissä nouseekin vahvasti esille kysymys hallintolain rikkomisesta; huomattavaa on, että laissa esitetty hyvän kielenkäytön vaatimus ulottuu myös valtion liikelaitoksiin.

Olen tässä kirjoituksessa tarkastellut erityyppisten nimien ongelmia. Nimiongelman laajuudesta kertoo se, että käsittelemättä on jäänyt ison ja pienen alkukirjaimen ongelma: mitkä nimistä ovat yleisnimiä, mitkä erisnimiä? Myös nimien lyhentäminen ja lyhennenimien käyttö olisi vielä erillisen jutun aihe. Kuka vielä ajattelee, että nimen kieliasu olisi pikkujuttu?

 

Kirjoittaja työskentelee Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa




Kielikello 1/2010
Alkuun

Jaa

Lue myös:

Kertomuksia lapsista ja lasten määristä – Virastojen toimintakertomusten muutoksia (Vapaasti luettavissa)

Julkishallinnon erisnimet ja niiden suunnittelu (Vapaasti luettavissa)

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »