Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 3/2009

Etsi ja korjaa

Etsi ja korjaa: Löydätkö kahdeksan korjattavaa kohtaa?

Sienikauppias riehaantui

Kauppatorilla luvattomasti kanttarelleja kaupitellut mies kävi poliisin kimppuun torstaina päivällä. Isokokoinen mies löi katkaistulla harjanvarrella konstaapelia päähän, joka aiheutti tikkejä vaatineen haavan ja hänen hampaan lohkeamisen.

Torivalvojat olivat havainneet miehen, joka myi sieniä ilman asianmukaisia lupia ja olivat pyytäneet häntä poistumaan. Miehen kieltäydyttyä lähtemästä, paikalle kutsuttiin poliisi. Kauppias ei uskonut poliisiakaan eikä suostunut hankkimaan myyntilupia. Kun poliisit pyysivät miestä poistumaan paikalta, hän riehaantui katkaisten harjanvarren ja lyöden sillä poliisia.

Miehelle jouduttiin antamaan myös kaasua, mutta sekään ei paljon vaikuttanut. Lopulta hänet saatiin kaadettua maahan. Viereisen torikojun myyjä kertoi, että agressiivista myyjää ei ollut aiemmin näkynyt torilla. ”Enkä halua enää koskaan nähdäkkään!” hän puuskahti.

Alkuperäinen teksti: Päivi Hotokka, Metro 14.8.2009.

Tällä palstalla julkaistavia tekstejä on Kielikellon toimitus lyhentänyt ja muokannut. Tekstin virheet ovat Kielikellon toimituksen tekemiä.

Vastaukset

1) – – kantarelleja kaupitellut mies – –. • Sanassa kantarelli on suosituksen mukaan vain yksi t, vaikka monet ääntävät [kanttarelli].

2 ja 3) Isokokoinen mies löi katkaistulla harjanvarrella konstaapelia päähän, mikä aiheutti tikkejä vaatineen haavan ja hänen hampaansa lohkeamisen. • 2) Relatiivipronomini joka viittaa edelliseen sanaan, tässä sanaan pää. Tarkoituksena on kuitenkin viitata koko edeltävään lauseeseen, joten oikea pronomini on mikä. • 3) Ilmauksesta hänen hampaan puuttuu omistusliite: hänen hampaansa. Pelkkä omistusliitteen lisäys ei tässä kuitenkaan aivan riitä, sillä epäselväksi jää, kenen hammas lohkesi. Virkettä voi parannella eri tavoin; yksi mahdollisuus voisi olla tämä: – – mikä aiheutti poliisille haavan ja hampaan lohkeamisen. Vielä parempi tulos syntyisi virkettä enemmän muokkaamalla: Isokokoinen mies löi konstaapelia päähän katkaistulla harjanvarrella, jolloin poliisi sai tikkejä vaatineen haavan ja hänen hampaansa lohkesi.

4)  – – miehen, joka myi sieniä ilman asianmukaisia lupia, ja olivat pyytäneet häntä poistumaan. • Päälauseen keskellä olevan joka-relatiivilauseen loppuunkin tarvitaan pilkku.

5) Miehen kieltäydyttyä lähtemästä paikalle kutsuttiin poliisi. • Lauseenvastiketta ei eroteta pilkulla muusta virkkeestä.

6) – – , hän riehaantui katkaisten harjanvarren ja lyöden sillä poliisia. • Muodot katkaisten ja lyöden ovat 2. infinitiivin instruktiiveja. Ne ilmaisevat tavallisesti predikaatin tekemisen tapaa (palasimme kävellen). Infinitiivin ja predikaattiverbin ilmaisema tekeminen on samanaikaista. Tekstissä infinitiivit eivät ilmaise predikaatin tekemisen tapaa (”riehaantui siten että katkaisi varren ja löi”), vaan kyse on peräkkäisistä tapahtumista. Parhaiten se saadaan esiin käyttämällä kokonaisia lauseita eli muuttamalla infinitiivit predikaattiverbeiksi: – –, hän riehaantui, katkaisi harjanvarren ja löi sillä poliisia.

7) – – myyjä kertoi, että aggressiivista myyjää  – –. • Sanassa aggressiivinen on kaksi g:tä.

8) ”Enkä halua enää koskaan nähdäkään!”  • Vaikka useimmat lausuvat [nähdäkkään], kirjoitetaan yhdellä k:lla nähdäkään (samoin esim. venekin, tulepas).




Kielikello 3/2009
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Iloa kielistämme!

Kielilautakuntien yhteinen seminaari 23.11. klo 13–17 Helsingin yliopiston pienessä juhlasalissa

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »