Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 3/2009

Mervi Murto

Suomen kielen lautakunta

Äidinkielen opetus ja kielenhuolto

Äidinkielenopettajat ovat merkittävä kielenhuoltajien ryhmä. Siksi on tärkeää, että heidän tietämyksensä kouluopetuksen todellisuudesta saadaan mukaan myös suomen kielen lautakunnan työhön. 

viiva.gif

Toisen asteen opiskelijat ovat autokouluiässä. Liikennesääntöjen omaksuminen sujuu helposti, mutta kielen normien oppiminen ei onnistu. Miksi? Kielen opetuksessa on tärkeää ottaa esiin, miten säännöt syntyvät, ja osoittaa, että kieltä yhteisen ymmärryksen kohteena ja välineenä täytyy ohjata, jos halutaan pitää yhteiskunnan koneisto toimintakykyisenä. Liikenne olisi kaaosta ilman sääntöjä, mutta niiden selkeiksi kirjoittaminenkin vaatii sääntönsä.

Kielenhuolto –  pilkunviilauksesta kulttuurikeskusteluun

Oppimisen pohjana pitäisi siis olla taju kielen yhteisöllisyydestä ja sen merkityksestä kehittyneessä yhteiskunnassa.  Opetuksen tekee haastavaksi se, etteivät nuoret vielä ole tarvinneet normitettua yleiskieltä muualla kuin koulussa; he eivät käytä kieltä perinteisillä julkisilla foorumeilla eivätkä myöskään ole hallinnon ”asiakkaita”. Myös kokemus sujuvan kielen ja kommunikoinnin merkityksestä työelämässä puuttuu. Heille kieli on vielä hyvin henkilökohtainen asia.

Nuorilla on pitkälti samanlainen käsitys kuin aikuisillakin: hyvä kieli on yhtä kuin virheetön kieli. Virheet taas mielletään kirjaimen, päätteen tai sanan kokoisiksi. Virkerakenne voi ontua pahasti, mutta silti voidaan huolehtia siitä, taipuuko sana ruoka ruoan vai ruuan ja yrittää muistaa, ettei saa alkaa tekemään mitään. Tämä atomistinen kuva ”hyvästä kielestä” on pitkien kielioppiperinteiden ja ehkä osin opetuksen tulos. Alaluokkien opettaja vastaa 80 prosentista peruskoulun äidinkielen opetuksesta, mutta luokanopettajien kovin niukan äidinkielen opintomäärän pohjalta ilman erikoistumisopintoja on kohtuuttoman haastavaa saada kokonaisvaltaista otetta kieleen, jolloin opetus jää helposti ulkokohtaiseksi. Hassuimmillaan että-sanalla alkava rivi alkaa pilkulla, kun on opetettu, että että-sanan eteen tulee aina pilkku!

Monia häiritsee tieto hyvän ja huonon kielen suhteellisuudesta, kuten se, että pilkku- tai yhdyssanavirheitäkin on pahoja ja vähemmän pahoja (vrt. *roska kori  ja *alunperin). Silti edelleen sitkeästi kysytään, ”paljoks mä olisin saanu jos mullei olis noita virheitä”. Säännöt ja suositukset eivät ole niin runsaita tai mutkikkaita, ettei niitä sinänsä pysty opettamaan. Ongelma on motivoinnissa ja ajankäytössä: miten päästä nippeleistä kokonaisvaltaisempaan kieli- ja tekstitajuun?  

Kielenhuollon pääperiaatteet esiin

Opetuksessa onkin tärkeää tuoda esiin kielenhuollon pääperiaatteet. Niistä yksinkertaisuus ja lyhyys ovat helppoja markkinoida. Kyllä oppilaskin myöntää, että sää on kätevämpi kuin sääolosuhde  tai että allekirjoittanut itse henkilökohtaisesti kuulostaa narsistiselta verrattuna minuun tai itseen. Samojen lyhyys ja yksinkertaisuus -periaatteiden mukaisesti he matkustavat julkisilla tai käyvät kirjallisissa ja alessa. Miksei lyhyysperiaate sopisi tässä, jos merkitys kontekstista selviää?  Samat periaatteet toimivat hyvin myös kiemuraisten ja tyhjiä sanoja pursuavien virkkeiden siistimisessä: Tästä tuleekin mieleen se tärkeä asia, että olisi hyvä miettiä, mikä elämässä on tärkeää. Niin, mikä onkaan tärkeää?

Periaatteista johdonmukaisuus on keskeisimpiä, sillä sen avulla useimmat normit ovat hyvin perusteltavissa.  Se auttaa esimerkiksi johdosten opettamisessa. Silti kiusaaminen muuttuu helposti kiusaukseksi, raikaste raikastajaksi. Johdonmukaisuusperiaate kuitenkin lohduttaa: kielen ohjailu pyrkii helpottamaan sen hallintaa, ei rakentamaan sääntöjen temppurataa.

Kielenhuolto on perinteisesti suosinut suomalaista vierasperäisen sijasta. Kielitaitoiset nykynuoret eivät kuitenkaan mekastamatta hyväksy, että sampoo on – tai ainakin saa olla –  puheessakin sampoo eikä ”shamppoo”. Kyllä he osaavat suhu-ässän sanoa! ”Shamppanjan” ainakin kuuluu suhista ja paukkua kahdella p:llä! Nuorisokulttuuria lähellä olevat sanat kuten pitsa ja rokki taas menettävät makunsa suomalaisittain kirjoitettuina. Nuoret siis osaavat hyvin perustella, että nyt puhutaan tyylistä, ja eikös tyyli ole makuasia?  Myös virallinen kielenhuolto joutuu kysymään jatkuvasti, mikä on valinnainen tyylikysymys, mikä yksiselitteinen normiasia.

Kuitenkin suomalaisuusperiaate hyväksytään, kun pohditaan, mikä merkitys uusien käsitteiden omaksumisella on kielessä ja kulttuurissa tai miten helposti ne saadaan toimimaan esimerkiksi näppäimistössä. Viimeistään taivutusongelmat (showhun vai show’n?) saavat hyväksymään suomalaisuuslinjan. Pian ollaankin jo kielen ja vallan suhteissa tai kysymässä, mitä väliä on sillä, ettei esimerkiksi väitöskirjoja kirjoitetakaan suomeksi (vrt. Kielikello 2/2009, jossa esitellään kielipoliittista toimintaohjelmaa Suomen kielen tulevaisuus, ks. Lue myös).

Älä muuta kieleen vakiintunutta on yksi kielenhuollon pääperiaatteista.  Nuorten maailma on täynnä puhekieltä ja sitä mukailevia kirjoitettuja tekstilajeja yleiskielestä poikkeavine normeineen.  Niinpä nuori usein kysyy, miksei niin tai näin voi sanoa, ”kaikkihan niin sanoo”. Sama pätee kirjoitettuunkin kieleen: hallituksen taholta ja viranomaisten toimesta tapahtuu niin paljon, että on vaikea perustella, miksei niin kannata kirjoittaa. Johdonmukaisuusperiaatteen avulla voi kuitenkin osoittaa, miten suomessa tekijä ilmaistaan toisin kuin esimerkiksi germaanisten kielten agenttirakenteella. Nippelivirheitä tärkeämpää olisikin torjua kielellemme ominaisten rakenteiden haperoituminen. Tässä kieliä vertaileva tarkastelu auttaa. Entä kumpi painaa enemmän, ilmiön yleisyys vai säännön vakiintuneisuus? Tämäkin on yksi kielenhuollon kestokysymyksiä.

Tänä vuonna törmäsin ensimmäistä kertaa lukiolaisen esseessä kirosanoihin, joita käytettiin kuin puheessa, vahvistuksena: ”Kirjan väitetään olevan helvetin hyvä”, poika kirjoitti. Miten kommentoida? Tyylistä pitäisi voida puhua pitkään, monitahoisesti, keskustellen – kyse on oikeastaan kulttuurikeskustelusta, arvojen ja asenteiden punninnasta. Kielenhuollon oppaat tai sanakirjat eivät sanaston tyyliluokitteluista (ark., vanh., leik.) huolimatta mitenkään voi antaa tyyliongelmiin valmiita vastauksia. Laatulehtienkin tyylivariaatiot ovat melkoiset; asiantuntija-artikkelissa voidaan hyvinkin ilmaista Nokian sössineen tilaisuutensa. Tienata, kaveri tai kännykkä ovat toisten mielestä arkisia, toisten mielestä neutraalia yleiskieltä – kontekstista riippumatta. Kuten kielenhuoltajien myös opettajien haaste on kehittää kielellistä tilanneherkkyyttä, suhteellisuudentajua ja suvaitsevuutta. Niiden rajoja on syytä alati punnita myös ylioppilaskokeen arvioinnissa – koehan on yksi keskeisiä hyvän kielen määrittelyn instituutioita.

Uudet kanavat mahdollistavat julkisen kirjoittamisen lähes millaisella kielen rekisterillä tahansa; raja puhutun ja kirjoitetun kielen välillä on sumea. Tässä kielimaisemassa kielenhuollon suositteleva, väljä linja on varmaan ainoa oikea. Tietysti kielen perusrakenteesta tulee pitää huolta, ja aina tarvitaan myös napakasti normitettua yleiskieltä. Normien perustelemisessa tosin varmasti joudutaan entistä useammin pohtimaan, mikä painaa enemmän, ”puhdasoppisuus”, kielihistoriallinen perustelu vai ilmauksen yleisyys nykykielessä (esim. Ei sitä oltu omaksuttu)  ja kielenhuollossa kaikkineen toteamaan, että ”neutraali yleiskieli” on todellisuudessa varsin harvinainen laji.

 

Kirjoittaja on äidinkielenopettaja ja suomen kielen lautakunnan jäsen. Kirjoitus perustuu suomen kielen lautakunnan seminaarissa toukokuussa 2009 pidettyyn esitykseen.




Kielikello 3/2009
Alkuun

Jaa

Lue myös:

Suomen kielen tulevaisuus on jokaisen asia (Vapaasti luettavissa)

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »