Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 2/2009

Sari Vaula

Kysyttyä

Muutos suuntanumeron merkitsemiseen

Kysymys: Ovatko puhelinnumeroiden merkintäohjeet muuttuneet? Voiko suuntanumeron ympäriltä jättää sulkeet pois?

Vastaus: Ohjeisiin on tosiaan tehty muutos. Suomen Standardisoimisliitto esittää puhelinnumeroiden ryhmittelyä koskevassa suosituksessaan, että suuntanumero on kiinteä osa puhelinnumeroa, johon suuntanumero kirjoitetaan omaksi ryhmäkseen ilman sulkeita. Tähän asti sulkeilla on ilmaistu, että suuntanumeroa ei tarvita, kun soitetaan saman numerointialueen sisäisiä puheluita.

Muutoksella halutaan yhtenäistää puhelinnumeroiden kirjoitustapaa. Myös tekninen kehitys on vaikuttanut siihen, että esimerkiksi kännykällä soitettaessa suuntanumero on yleensä pakollinen riippumatta siitä, mistä soittaa. Uutta käytäntöä voi soveltaa, kun esim. käyntikortteja, lomakkeita ja esitteitä uusitaan.

Jos sulut jätetään pois, on tärkeää erottaa suunta- ja tunnusnumerot varsinaisesta puhelinnumerosta sitovalla välinlyönnillä. Näin ne eivät joudu eri riveille. Suunta- ja tunnusnumeron ja muun numeron väliin ei edelleenkään suositella viivaa. Uuden ohjeen mukaan suuntanumero merkitään siis esim. seuraavasti:

019 123 456

08 1234 5678

Ohjeita puhelinnumeroiden ryhmittelystä on Kielikellossa 2/2006 ja Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaassa (s. 189) sekä Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen verkkosivuilla osoitteessa www.kotus.fi. 

Kirjoittaja työskentelee Kielitoimistossa kouluttajana




Kielikello 2/2009
Alkuun

Jaa

Lue myös:

Puhelin- ja faksinumerot (Vapaasti luettavissa)

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »