Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 2/2009

Riitta Eronen

Kieli työssä

Ohjelmatekstitys: puheesta kirjoitusta

Yleisradion tekstittäjät osaavat pelkistämisen taidon. Kun tilaa on vain kaksi riviä, on osattava poimia puheesta olennainen.

viiva.gif

Tekstitys mielletään yleensä vain vieraskielisten elokuvien ja televisio-ohjelmien käännöksiksi, mutta myös suomenkielisiä TV-ohjelmia tekstitetään. Tämä alun perin  kuulovammaisille tarkoitettu palvelu on laajentunut, ja sitä voi hyödyntää kuka tahansa –  esimerkiksi suomea opetteleva tai se, joka katsoo televisiota tilassa, jossa TV:n ääni häiritsisi muita.

Tekstitys perustuu lakiin Yleisradio oy:stä, jonka mukaan julkisen palvelun televisio- ja radio-ohjelmien on oltava kaikkien saatavilla. Tekstitys aloitettiin jo 1980-luvulla Teksti-TV:n kautta. Tekstitystä on siis ollut tarjolla jo ennen nykyisiä saavutettavuus- ja esteettömyysvaatimuksia, jotka kyllä toivottavasti edelleen vahvistavat tekstityksen asemaa.

YLEn tekstitystiimin tuottaja Timo Kosonen kertoo, että toimintaa on YLEssä kehittänyt erityisesti Eeva Vuortama. Nykyisessä tekstitystiimissä on tuottajan lisäksi seitsemän vakituista tekstittäjää ja joukko freelancereita. YLEn eri kanavat tilaavat tekstityksiä erityyppisiin ohjelmiinsa: suomenkielisiin draama-, dokumentti-, asia-, viihde- ja ajankohtaisohjelmiin. Kotimaisista ohjelmista voidaan nykyisillä voimavaroilla ja nykyisellä budjetilla tekstittää vajaat 30 prosenttia, mutta tavoitteena on laajentaa tarjontaa. Päivittäin esitetään tekstitettyinä myös kahdet uutiset, mutta niistä vastaa uutistoimitus.

Tiivistämisen taidetta

Alkuajoista tekniikka on muuttunut digitaaliseksi: videokasettien sijasta työskennellään nyt digitaalisia tiedostoja käyttäen. Digi-tv-tekstitys mahdollistaa sen, että käyttäjä voi valita tekstityskielen tai jättää tekstityksen kokonaan pois. Ennen YLEkin ”poltti” käännöstekstit pysyvästi kiinni kuvaan ja ohjelmatekstit näkyivät Teksti-TV:n kautta. Timo Kosonen korostaa, ettei vain tekniikka, vaan myös ajattelutapa on nykyään toinen kuin 80-luvulla: tuolloin tekstitettäessä esimerkiksi selitettiin vierassanoja ja muutettiin hankalia ilmauksia. Enää ei asioita pyritä yksinkertaistamaan, vain pelkistämään ja löytämään puheesta olennainen. Kaikki puhuttu ei ensinnäkään mitenkään mahdu tekstiriveille, ja toisaalta puhekielen rakenne on niin erilaista kuin kirjakielen, ettei puhuttua voi läheskään aina toistaa sellaisenaan.

Varsinaisen työn oppii vain sitä tekemällä, mutta tekstittäjän perusvaatimuksena on vahva suomen kielen taito ja etenkin hyvä kielitaju kielen eri tyylien ja rekisterien havaitsemiseksi. Kaikilla tekstittäjillä on myös vankka kielikoulutus, osalla kääntäjän, osalla suomen kielen opinnot. Työ ei ole litterointia eli kaiken puheen muutamista tekstiksi, vaan puhutun olennaisen sisällön tiivistämistä, mikä edellyttää ihan omanlaistaan ammatti- ja kielitaitoa. Tekstityksen tavoitteena on ensisijaisesti ymmärrettävyys, mutta myös illuusio puhekielestä, joka saavutetaan pienillä tyylikeinoilla. Esimerkiksi murteiden ja slangin sekä muiden kielimuotojen tuntemus on siksi tärkeää. Murretta kirjoitettaessa yleiskielistetään esimerkiksi länsimurteinen  ”soran” selvyyden vuoksi muotoon sodan. Sellaiset pikapuhemuodot kuin ”emmä” tai ”tuuksä” muutetaan edelleen puhekieleksi tunnistettaviksi mutta selvemmiksi muodoiksi ”en mä” tai ”tuutko sä”.  

Eri tekstien erottaminen

Tekstittäjät työskentelevät tietokoneen ruudun äärellä. Tekstitettävänä olevaa ohjelmaa katsotaan, poimitaan sen puheen virrasta olennainen ja kirjoitetaan se enintään kahdelle tekstiriville. Samalla vielä ajastetaan teksti ohjelman puheeseen sopivaksi. Ruudulla näkyvässä tekstissä ohjelman puhujien repliikit erotetaan tarvittaessa eri väreillä. Tapahtumiin liittyvistä muista äänistä (esim. musiikista tai vaikkapa laukauksesta, jos sillä on merkitystä juonen kannalta) annetaan myös kirjallinen tieto ruudulla. Vastaan tulee tietysti myös outoja sanoja, ilmauksia, nimiä ja lyhenteitä, joiden selvittämiseen menee aikaa. Apua löytyy mm. YLEn kirjastopalvelusta, tekstitettävien ohjelmien toimittajilta ja työtovereilta – joskus myös Kielitoimistosta.

Esimerkiksi keskusteluohjelmassa äänessä on usein monta ihmistä yhtä aikaa. Tällöin olennaisen poimiminen on erityisen tärkeää. Yhtä oikeaa ”standardia” tai tapaa ei kuitenkaan ole olemassa: jokainen tekstittäjä painottaa hivenen eri asioita, niin kuin varmaan jokainen kuulija ja katselija muutenkin.

Koska suomenkielisten ohjelmien ruututekstien ensisijaisena kohderyhmänä ovat olleet kuulovammaiset, toiminnasta on aiemmin käytetty nimitystä tekstitys kuulovammaisille. Käyttäjäkunnan laajennuttua termi on haluttu muuttaa ja  on päädytty sanaan ohjelmatekstitys. Termiä pohdittaessa esillä oli myös sana  puhetekstitys, mutta se olisi saatettu sekoittaa äänitekstitykseen. Se taas on ihan oma, näkövammaisille ja muille lukemisesteisille tarkoitettu tekstitysmuotonsa, jossa ruudulla näkyvä suomenkielinen teksti esitetään synteettisenä puheena, vaikka myös ohjelman alkuperäinen ääni kuuluu taustalla.

 

Ohjelmatekstitykselle ei ollut varattu digivastaanottimien kielivalikossa omaa kielivalintaa, joten YLE on päätynyt käyttämään ohjelmatekstityksen kielivalintana hollantia, jota se ei muuten käytä tekstityksiin. Tekstityksen saa näkyviin valitsemalla digilaitteen asetuksista ensisijaiseksi tekstityskieleksi hollannin kielen (hol/ned/dut). Useimmissa kaukosäätimissä on myös erillinen painike tekstityskielen vaihtamiseksi. Jos hollanti-vaihtoehtoa ei kielivalikossa näy, kyseiseen ohjelmaan ei ole tarjolla ohjelmatekstitystä. Teksti-TV:n ohjelmatiedoissa merkintä T tarkoittaa, että ohjelmassa on tekstitys. ”(YLEn verkkosivujen tiedotuksesta huhtikuussa 2009.)

 

Ylen kääntäjien työstä on kirjoitettu Kielikellossa 2/2007 (Riitta Hyvärinen: Suomentajana YLEssä – ei hullumpi ammatti)




Kielikello 2/2009
Alkuun

Jaa

Lue myös:

Suomentajana Ylessä – ei hullumpi ammatti (Vapaasti luettavissa)

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »