Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 1/2009

Kaarina Pitkänen

Eläintietieteen termit puhuttivat jo 1800-luvulla

Syksyllä 2008 julkistettu ehdotus maailman nisäkkäiden suomalaisista nimistä on ehdotuksen laatineen nimistötoimikunnan toivomuksen mukaisesti herättänyt runsaasti keskustelua. Myös suomen kielen lautakunta esitti arvionsa ehdotuksesta Kielikellon edellisessä numerossa (4/2008), jossa julkaistiin myös nimistötoimikunnan vastine.

viiva.gif

Seuratessani nisäkkäiden nimistä herännyttä keskustelua olen tavoittanut siinä hämmästyttävän paljon tutunoloisia kannanonttoja. Olen nimittäin viime aikoina tutkinut vuosina 1856–1881 (Antero Vareliuksesta Birger Saloseen) julkaistujen luonnonkirjojen sanastoa ja siitä käytyä keskustelua tuon ajan lehdistössä.

 Ensimmäisissä suomenkielisissä eläinkirjoissa ehdotettiin monenlaisia nimityksiä esimerkiksi itse nisäkkäiden luokalle (mm. mammalliset eläimet [vrt. lat. Mammalia], nisä-eläimet, nelijalkaiset, imettäväiset), mutta myös kaikki muut taksonomiatasot tarvitsivat sopivan nimen. Piti löytää sopivia ilmaisukeinoja nimetä eläinkunnan pääjaksoja, lahkoja, heimoja, sukuja ja tietysti myös lajeja. Ensimmäisten eläinkirjojen nimistössä esiintyy paljon variaatiota, ja kirja-arviot kertovat mm. siitä, mitä tuona aikana pidettiin hyvinä, mitä vähemmän hyvinä keinoina tuottaa uutta sanastoa.

Millä tavoin nimityksiä saa muodostaa?

Vanhoissa tietokirja-arvioissa mielipiteet on esitetty toisinaan hämmentävän tunnepitoisesti. Nykyarvioissa emootiot ovat yleensä verhotumpia, mutta verkkokeskusteluissa voi tavata jopa kiihkeämpiä kannanottoja kuin vanhoissa lehtiartikkeleissa. Vielä hämmentävämpää on kuitenkin havaita, kuinka samanlaisia näkemyksiä ja argumentteja keskusteluissa esitetään, olipa kyse nykyisistä tai jopa 150 vuotta sitten esitetyistä kannanotoista. Yhtäläiset käsitykset siitä, miten ja mihin suuntaan kieltä pitäisi kehittää, elävät sitkeästi ihmisten mielissä.

1800-luvun arvioissa suurin kritiikin aihe on uuden sanan muodostaminen silloin, kun käsitteelle on kielessä vanhastaan sopiva nimitys. Tähän puuttuu esimerkiksi Aleksanteri Rahkonen arvioidessaan J. W. Murmanin ja P. Achanin teosta Eläintiede suomalaisille alkeiskouluille (1866):

Mutta mitä kielessä ennen käytettyihin nimiin tulee, niin olisi ollut toivottavaa, että ne olisivat saaneet pysyä muuttumatta. Jalopeura on esim. muutettu jalopedoksi, joka viimemainittu nimi kyllä, niin kuin kirjantekijäkin puolustuksekseen sanoo, kuvaa eläimen petoista luontoa, mutta onhan kielelläkin historiansa. (Kirjallinen Kuukauslehti 1868: 10.)

Rahkonen piti jalopeuran muuttamista jalopedoksi huonona ratkaisuna siitä syystä, että ”onhan kielelläkin historiansa”, vaikka uusi nimitys kuvasikin tarkemmin kyseessä olevaa eläintä, leijonaa. Suomen kielen lautakunnan kannanotossa nimistötoimikuntaa kehotetaan tarkastelemaan aineistoa uudelleen ”ottaen huomioon mm. vakiintuneisuuden merkityksen”. Tätä perustellaan Rahkosen tavoin vetoamalla siihen, että ”kielelläkin on luokittelujärjestelmänsä”.

Rahkosen arvio kirvoitti Aschanilta vastauksen, joka julkaistiin savolais-karjalaisessa Tapio-lehdessä 31.10.1868:

Sillä en ole voinut uneksia, että mokoma minun kirjan-kyhäys arvosteltaisi siltä kannalta, josko kelpaisi ”johteeksi tuleville kirjottajille luonnon tieteessä.” Tiesi sen, jos ne ”johteeksi” sopivaiset kirjat meidän maassa vielä ovat läkki-törtöstä lähteneet. Moititte kieltä ja sanotte, että voisi minulta parempaa odottaa! Hyvä herra! Kuka ne kielen kohdat on kaikki tismalleen määrännyt; tekö, minäkö? Toisella ja toisella on tapansa ja eri taipumuksensa. Eikö siinä ole kyllä, jos itse asia täydellisesti selviää?

1800-luvulla tietokirjojen suomentajat eivät välttämättä olleet varsinaisia erikoisalojen asiantuntijoita, ja kun vakiintunutta sanastoa ei ollut, myös ei-ammattilaiset joutuivat näin kehittämään suomenkielisiä termistöjä. Rahkonen muistuttaakin arviossaan myös tieteellisen taksonomian asettamista vaatimuksista:

Samoin ovat käärmeenkallo nimiset raakut (Cypraea) – – saaneet nimekseen ”kauriit”, jotka Suomenkielessä merkitsevät vallan toisia, nelijalkaisia eläviä – – eikä tieteellisissä teoksissa saa antaa samaa nimeä useammalle elävälle.

Tämänhetkisessä keskustelussa taksonomia-argumenttia on käyttänyt nimistötoimikunta, joka voi sen avulla puolustaa monia ratkaisujaan.

Vakiintuneen sanaston muuttamisen lisäksi vanhoissa arvioissa otettiin kantaa usein ruotsin kielen vaikutukseen nimeämisessä. Lainasanoja ei tuolloin juuri otettu, mutta käännöslainoja muodostettiin sitäkin enemmän. Arvioissa tulee esiin, että latinankielisen (usein alkuaan kreikankielisen) nimistön mallia pidettiin ensisijaisena, vaikka 1800-luvulla tietokirjat käännettiin useimmiten ruotsista. Tämä kertoo arvostuksista: latina oli kansainvälinen tieteen kieli, ruotsi arkisempi siihen verrattuna. Toisaalta ruotsin kieli saatettiin vielä tässä vaiheessa kokea uhaksi kehittyvälle suomen kirjakielelle.

Lainanantajakieliä ei nykyisin näin ilmiselvästi ainakaan julkisesti arvoteta. Uuden nimistön arvostelijat ovat kyllä kiinnittäneet huomiota siihen, että ehdotuksessa on kovin paljon muutoksia kotoperäisestä vierasperäiseen, mikä tarkoittaa yleensä lainaamista englannista.

Nimeämiskeinot ennen ja nyt

Uudessa ehdotuksessa mainitaan yhteensä 6 060 nimitystä. Näistä 4 629 on lajinimiä, joihin työ onkin painottunut, koska noin 3 500 lajilta on puuttunut kokonaan suomenkielinen nimitys. Tällaiset nimistön aukot olivat tyypillisiä 1800-luvullakin, ja arvioijat harvoin kritisoivat niiden täyttämistä. Myös uusi nisäkäsnimistöehdotus on saanut runsaasti kiitosta paljon työtä vaatineesta nimistön aukkojen täyttämisestä.

Uudessa ehdotuksessa ylimmällä luokitustasolla on 25 nimitystä. Nämä lahkot on tietysti nimetty vanhastaan, suomalaisille tutuimmat jo ensimmäisissä eläinkirjoissa. Esimerkiksi N. J. Berlinin teoksessa (Perander 1859) mainitaan 8 lahkoa, G. E. Eurén (1859) esittelee 14 lahkoa, Lütkenin Zoologiassa (Salmelainen 1866) on 10 ja sen toisessa painoksessa (Anonyymi 1871) 14 lahkoa, B. Salonen (1881) esittelee 16 lahkoa. Ryhmittely poikkeaa osittain nykyisestä, kuten taulukosta (pdf) voi nähdä: nykyinen lahko voi sisältää kaksi 1800-luvun lahkoa. Lisäksi 1800-luvun lahko voi sisältää useita nykylahkoja (esim. paksunahkaisten lahko sisältää lajeja nykyisistä sorkka- ja kavioeläimistä).

1800-luvulla Sirenia-lahkolle ehdotettiin nimityksiä aallottaret ja sirenieläimet. Edellinen kertamuodosteeksi jäänyt ehdotus on poimittu suomalaisesta mytologiasta vastineeksi kreikan mytologian seireenille, jälkimmäisessä on turvauduttu lainasanaan. Chiroptera-lahkolle ehdotettiin vanhastaan käytössä olleiden nimitysten (lepakot, nahkasiivet, yölipakot) lisäksi latinan mallin mukaista termiä siipijalkaiset (mm. Murmanilla 1866). Jyrsijät-nimitys ei ollut vakiintunut vielä 1880-luvun alkuun mennessä – sana esiintyy vasta Salosella vuonna 1881. Sitä ennen lahkoa oli nimitetty mm. sanoilla järsijät, jyrsiäiset, karruttajat, nakertajat ja nävertäjät (viimeinen Bäckwallilla 1860).

Uudessa ehdotuksessa muutoksia on tehty seuraavien lahkojen nimiin: supiaisopposumit (aik. pussipäästäiset), kolokolo-opposumit (aik. silkkipussirotat), australianpussipedot (aik. pussipedot), pusselit (aik. pussimäyrät), seireenieläimet (aik. sireenieläimet), termiittikaivajat (aik. maasiat) ja kuonokkaat (aik. hyppypäästäiset tai norsupäästäiset). Paitsi viimeistä nimeämisen lähtökohta on joko vanhassa nimityksessä tai englanninkielisessä nimityksessä. Usein muutoksen taustalla on taksonomian vuoksi hankalaksi koetun sanan poistaminen.

Englanninkieliset nimitykset ovat vaikuttaneet vahvasti uusiin nimityksiin; mukana on myös fonologisia lainoja (esim. supiaisopposumit, engl. Shrew Opposums ja kolokolo-opposumit, engl. Colocolos). 1800-luvulla ei otettu juuri lainasanoja vaan turvauduttiin käännöslainoihin (esim. nisäkkäät, lat. mammaliamamma ’rinta, nisä’); Salosella esiintynyt sirenieläimet on poikkeus.

Ehdotuksessa on runsaasti uusia johdoksia tai johdosmaisia sanoja, erityisesti heimojen ja sukujen nimityksissä (esim. kultiaiset, leijurit, leikkoset, murrikat, myllikkäät, nöpästäiset, supiaiset). Johdosten runsaus muistuttaa 1800-luvun sanaseppien työstä. Tosin usein on kysymys paremminkin morfologisen muotin hyödyntämisestä kuin perinteisestä johdosta: koska kantasanoja ei välttämättä ole olemassa, johtosuhteet ovat läpinäkymättömiä.

Vanhoista keinoista selvästi erottuvia ovat erilaiset lyhentämisen keinot. On tehty ns. koostesanoja ja kontaminaatioita yhdyssanojen osista. Jyrsijäpäästäisistä on näin tullut jyystäisiä, hedelmälepakoista hekkoja (lajeissa esim. viirunaamahedelmälepakko → viirunaamahekko) ja lentävistäkoirista lenkkoja. Vastaavia keinoja on aiemmin käytetty myös linnunnimistöä uudistettaessa. Koostesanoja ja kontaminaatioita muodostamalla on päästy eroon liian pitkistä lajinimistä, mutta samalla sanoista on tullut semanttisesti läpinäkymättömiä.

Aukkojen täyttämisestä termijärjestelmän rakentamiseen

Nimistön laatimisen näkökulmasta nykytilanne poikkeaa 1800-luvun tilanteesta erityisesti siinä, että tällä hetkellä voi lähtökohtana käyttää jo olemassa olevia nimityksiä ja nimisysteemiä. Näin voidaan tehdä järjestelmään sopivia uudissanoja. 1800-luvun kirjoittajat ja suomentajat eivät voineet tukeutua yhtä vahvasti olemassa olevaan.

Sen sijaan sanaston aukkojen täyttäminen on ollut tehtävänä pitkälti samanlainen. Suomenkielisten termien kehittäjät ovat joutuneet pohtimaan mm. seuraavanlaisia asioita: Mitä nimellä halutaan kertoa eläimestä tai eläinryhmästä? Suositaanko omakielisiä nimityksiä vai onko lainaaminen yhtä käypä tapa saada uutta sanastoa? Millä tavoin hyödynnetään jo olevaa sanastoa tai valmista nimijärjestelmää?

Nimistötoimikunta on perustellut ehdottamiaan muutoksia yleensä taksonomialla. Käsitejärjestelmälähtöisyys on sanastotyön periaatteiden mukaista, ja erikoisalan näkökulmasta se tukee myös Suomen kielen lautakunnan mainitsemaa läpinäkyvyyden ihannetta. Erikoisalan sanasto voi vakiintua, vaikka maamyyrä, merilehmä ja pesukarhu säilyisivätkin esimerkiksi kaunokirjallisuudessa. Muistammehan yhä jalopeuran, vaikka se syrjäytyi eläinkirjoissa leijonan tieltä jo 1800-luvulla.

Maamyyrälle on jo aikaisemmin tarjottu nimitystä kontiainen, joka nimistötoimikunnan mukaan on päässyt myös oppikirjoihin. Maamyyrä ei kuulunut myyriin eikä siten myöskään jyrsijöiden lahkoon kuten muut myyrät, vaan hyönteissyöjiin. Kontiaisten heimon rinnalla taksonomiassa ovat mm. päästäisten ja ehdotuksen mukaisesti kultiaisten heimot. Näissä nimien yhtäläinen rakenne tukee vieruskäsitteiksi ymmärtämistä. Vastaavanlainen ratkaisu on Eurénin Luonnonopissa jo 1859: hänen taksonomiassaan kaivajiin (nyk. hyönteissyöjät) kuuluivat mm. myyriäiset (nyk. kontiaiset) ja päästäjäiset (nyk. päästäiset). Kaikkien vieruskäsitteiden yhdenmukainen nimeäminen on yleensä kuitenkin mahdotonta tai ainakin järjetöntä juuri kielen historian vuoksi – esimerkiksi edellä mainittujen hyönteissyöjien heimoveljiä ovat mm. siilit, joiden vanhaa nimitystä ei niin vain kannattaisi ruveta vaihtamaan järjestelmään sopivaksi.

 

Kirjoittaja työskentelee tutkijana Helsingin yliopiston Suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitoksessa. Hänen väitöskirjansa  ”Suomi kasvitieteen kieleksi – Elias Lönnrot termistön kehittäjänä” (2008) tarkastelee kasvien rakenneopin termistöä (ks. myös Kielikello 2/2003).

Lähteet

Anonyymi 1871 = Lütken, C. F. 1871: Zoologia eli eläinkunnan luonnonhistoria. Kirjoitti Tanskaksi T:ri C. F: Lütken. Ruotsiksi kääntänyt J. E. Berghroth. Suomennos K. J. W. Unonius’en toisesta, uudistetusta ja lisätystä painoksesta. Helsinki: A. G. Weilin.

Bonsdorff, K. R. 1867: Eläin-tiede eli zoologia. Ensimäinen osa. Hämeenlinna: Weilin ja Göös.

Bäckwall 1860 = Topelius, Zakharias 1860: Luonnon-kirja Ala-alkeiskouluin tarpeeksi. Suomentanut Joh. Bäckwall. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 23. Helsinki: SKS.

Eurén, G. E. 1859: Luonnon oppia. Lukemisia Kansalle 107, 108, 109.

Kirjallinen Kuukauslehti. 1866–1868. Fennicumin mikrofilmit.

Murman J. W. – Aschan, P. 1866: Eläintiede Suomalaisille Alkeiskouluille. Turku: J. W. Lillja 

Perander 1859 = Berlin, N. J. 1859: Oppikirja Luontotietehesen Kansakouluin oppilaisille. Suomentanut H.G.P. Turku: J. W. Lillja.

Salmelainen 1866 = Lütken, C. F. 1866: Zoologia eli eläinkunnan luonnonhistoria. Kirjoitti Koulujen tarpeeksi T:ri C. F. Lütken. Suomennos J. E. Berghroth’in Ruotsalaisesta käännöksestä. Kuopio: P. Aschan.

Salonen, B. F. 1881: Zoologian alkeet kouluja varten. Jyväskylä: J. Länkelä.

Tapio. Sanomia Savosta ja Karjalasta. N:o 16, 1866. Fennicumin mikrofilmit.




Kielikello 1/2009
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »