Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 4/2008

Aila Mielikäinen

Olkoot, hoitakoovat itse! Kolmannen persoonan imperatiivi

Yksikön ja monikon 3. persoonan imperatiivimuodot eroavat toisistaan. Yksikkö on n-loppuinen, monikko t-loppuinen: tulkoon, tulkoot. Muodot näyttävät toisinaan vaihtuvan, niin että yksikössä käytetään monikon kaltaisia ja monikossa yksikön kaltaisia muotoja.

Suomen kieliopeissa on vanhastaan käsitelty imperatiivia joko yhtenä tai kahtena moduksena eli tapaluokkana. Kahtiajako on ollut jyrkimmillään 1800-luvun kieliopeissa, ja sen mukaan tunnus ka, on kuulunut 1. imperatiiviin (tulkaa), tunnus ko, 2. imperatiiviin eli optatiiviin.1 Kolmannen persoonan muodot tulkoon ja tulkoot ovat tämän jaon mukaan siis toista imperatiivia. Isossa suomen kieliopissa käytetään 3. persoonan muodoista optatiivin sijasta termiä jussiivi. Varsinaiseen imperatiiviin verrattuna sekä optatiivi että jussiivi ilmaisevat epäsuoria käskyjä, joissa on lievempi sävy: optatiivi ilmaisee toivomusta tai kehotusta, jussiivi myönnytystä tai sallimista. Kolmannen persoonan imperatiivi poikkeaa käskytapana muista persoonista siinä, että vaatimusta, toivomusta, velvoitetta tai myönnytystä ei osoiteta suoraan puhuteltavalle, sillä hän ei ole välttämättä edes läsnä tilanteessa. – Tässä esityksessä käytän selvyyssyistä termiä imperatiivi.

Kolmannen persoonan imperatiivimuodot sisältävät imperatiivin tunnuksen ko, ja persoonapäätteen. Pääte on yksikössä vokaalinpidennys + n, monikossa vokaalinpidennys + t: tul-ko-on, tul-ko-ot. Yksiköllinen persoonapääte palautuu kielihistoriallisesti -hen-asuun, jonka e on assimiloitunut eli mukautunut edeltävään vokaaliin. Niissä murteissa, joissa h on vielä säilynyt, sanotaankin olkohon, tulkohon, lähteköhön. Sama 3. persoonan pääte kuuluu suomen kielessä myös passiivimuotoihin, jotka nekin ovat murteittain h:llisia: tullaan tai tullahan, tultiin tai tultihin. Monikkomuotojen loppu-t taas on sama monikon merkki kuin persoonapäätteessä -vat, -vät tai monikon nominatiivissa: tulevat, talot.

Yksiköllisten ja monikollisten 3. persoonan imperatiivimuotojen ero on kuulunut kirjakieleemme koko sen historian ajan, ja se on myös esitetty kaikissa kieliopeissa 1600-luvulta lähtien. Murteissa ja nykykielessä tämä ero ei ole kuitenkaan aina selvä, sillä muotoja voidaan käyttää toistensa vastineina niin, että yksikkö on t-loppuinen, monikko n-loppuinen. Tällaisia esimerkkejä tapaa nykyään varsinkin puhutusta mutta myös norminmukaisesta kirjoitetusta kielestä. Poikkeuksellisten muotojen rinnalle on syntynyt vielä vat, vät -päätteinen monikkotyyppi tulkoovat. Seuraavat poimintoni ovat peräisin spontaanista puhekielestä, radiosta, televisiosta, lehdistöstä ja Internetistä vuosilta 2001–2008. Internet-aineiston olen kerännyt syyskuussa 2008 etsimällä Google-hakuohjelman avulla imperatiivityyppejä tulkoon, tulkoot ja tulkoovat muutamista tavallisimmista verbeistä (olla, tulla, mennä, tehdä, pitää, lähteä, hoitaa, pysyä).

Yksikkömuoto monikon sijasta

Yksikkömuoto monikon sijasta (tulkoon) kuuluu aineistoni perusteella lähinnä kirjoitettuun kieleen. Se voi esiintyä mitä asiallisimmissa lehtiteksteissä, jopa otsikoissa.

Olkoon ne onnellisia, jotka saavat täyden opintotuen tai sitten asuvat kotona. (Sanomalehden mielipidekirjoitus)
Menköön hoitoon ne, jotka sitä tarvitsevat. (Sanomalehtilööppi)
Tehköön valtuutetut työnsä rauhassa, sitä varten kävin äänestämässä, että hoitavat hommat puolestani! (Internet)
Muut pitäköön suunsa kiinni. (Internet)
Kaupat pysyköön kiinni syksyn sunnuntaisin. (Sanomalehden mielipidekirjoitus)
Köyhät maat etsiköön vikaa itsestään, sanoo jenkkiprofessori Gregory Clark. (Teksti-TV)

Tyypillistä näille lauseille on se, että niissä mainitaan aina subjekti, siis se, jolle kehotus välillisesti osoitetaan. Subjekti voi olla imperatiivimuodon edellä tai jäljessä. Täysin subjektitonta lausetta ei pystyisikään tulkitsemaan monikoksi, vaan esimerkiksi ilmaus menköön hoitoon viittaisi selvästi yksikköön. Sävyltään ilmaukset vaikuttavat melko neutraaleilta, ja neutraaliuteen vaikuttaa sekin, että niiden kieli on tyyliltään pikemmin kirja- kuin puhekieltä.

Yksikkömuodon käyttö monikon sijasta ei ole uusi ilmiö. Heikki Leskisen tutkimusten mukaan taipumusta siihen on ollut kaikissa murteissa, ja lounaismurteissa yksikkö on syrjäyttänyt monikon kokonaan. Tähän on syynä se, että sananloppuinen n ja t ovat lounaismurteissa usein kadonneet, joten muotoja ei ole voitu pitää loppukonsonantin avulla erossa toisistaan.

Monikkomuoto yksikön sijasta

Monikon kaltaisia 3. persoonan imperatiivimuotoja (tulkoot) voidaan käyttää vastaavasti yksikössä. Ilmaustyyppi on Internet-poimintojeni perusteella monikollista tulkoon-tyyppiä yleisempi. Lisäksi se kuuluu lähinnä puhekieleen ja puhekieltä mukailevaan kirjoitettuun kieleen, vaikka esimerkkejä on myös norminmukaisesta kielestä.

Jonkun kännykkä soi tuolla mutta soikoot. (Puhekieli)
Mutta kaikkea kritiikkiä ei tarvitse ottaa pureskelematta vastaan, olkoot se sitten asiallista tai tulkoot itse opettajalta. (Internet)
Yhteiskunta hoitakoot sairaansa. (Internet)
Jussi pysykööt peräkammarissa. (Internet)
Mitä mieltä olet [siitä ajatuksesta] – – että paras tuottakoot palvelut? (TV-ohjelma)

Monet yksikön 3. persoonan imperatiivimuodot ovat subjektittomia fraaseja tai fraasinomaisia ilmauksia, kuten olkoot ’en välitä’: Olkoot, keskityn nyt toipumiseen (Internet). Onnentoivotus onneksi olkoon on Internet-otoksessani aina n-loppuisessa muodossa, mutta spontaanissa puheessa olen kuullut myös muodon onneks olkoot. Sanonnoista on säilynyt entisellään Suutari pysyköön lestissään, mutta siitäkin on jo muunnos Suutari pysykööt lestissään. Toistuva ilmaustyyppi on myönnytystä ilmaiseva rakenne mutta + imperatiivi (edellä mutta soikoot), ja siinä t-päätteinen yksikkö on yleinen: Takkiin tuli, mutta tulkoot; Hyvin menee mutta menkööt; Halvalla menee, mutta menkööt.

Monikon t-päätteen siirtyminen yksikköön on tuttu ilmiö murteistakin, mutta t-loppuisia yksikkömuotoja ei tavata yhtä laajalti kuin n-loppuisia monikkomuotoja. Niiden levikkialuetta ovat Päijät-Häme, Keski-Suomi ja Pohjanmaan järviseutu. Kielihistoriallisesti ne ovat vaikeammin selitettävissä, mutta Leskisen mukaan loppukonsonantin yleistyksiä on voitu vaihtelutilanteessa tehdä kumpaankin suuntaan, myös monikosta yksikköön.

Isossa suomen kieliopissa mainitaan jussiivin esittelyssä joitakin esimerkkejä yksikön kaltaisesta monikosta ja monikon kaltaisesta yksiköstä, ja sananloppuisen t:n todetaan tuovan yksikkömuotoon ”affektista lisäsävyä”. Puhujan vahva asenne on tyypillistä myös edellä esittelemilleni tapauksille, ja imperatiivilla ilmaistuun kannanottoon sisältyy usein vähättelevä tai jopa paheksuva asenne: Länsi pitäkööt huolen omista asioistaan! (Internet). Affektin aste liittyy myös verbiin, siis siihen, mitä odotetaan, toivotaan tai sallitaan. Esimerkissä Jos [mies] kerran kahteen kuukauteen lähtee, niin menkööt ja pitäköön hauskaa (Internet) on tällainen verbin merkitykseen liittyvä kahtalaisuus: menkööt [’en välitä’] mutta pitäköön hauskaa [’suon hänelle sen’].

Tulkoovat-tyyppinen monikko

Koska -n ja -t eivät 3. persoonan imperatiivimuodoissa erottele enää aina yksikköä ja monikkoa, saatetaan tarvita lisäselvennystä luvun osoittamiseen. Monikollisissa imperatiivimuodoissa käytetäänkin joskus muista verbimuodoista lainattua vat, vät -päätettä: olkoovat, tulkoovat (vrt. tulevat, tulivat, tulisivat). Tämä ilmaustyyppi on tarkastelemistani muodoista harvinaisin.

En saanut edes suunvuoroa heidän polkupyöräjuttujensa väliin, joten olkoovat keskenään. (Internet)
Olkoovat vahinkoeläimet kerrankin hyödyksi! (Internet)
Menköövät perustamaan puolueensa omaan maahan. (Internet)
Ikävimmät työtiimit muodostaa vanhemmat naiset ja miehet, joilla on se asenne, että en neuvo pilkallainkaan, tehköövät ja opetelkoovat ihan ite. (Internet)
Kyllähän myyjät tarinamiehiä on, mutta jos veneen myyminen ei kiinnosta niin pitäköövät koneen ja veneen! (Internet)
Hoitakoovat ite. (Puhekieli)
Suomalaiset eläköövät suomalaisina. (Radio-ohjelma)

Myös vat, vät -päätteiset imperatiivimuodot kuuluvat vanhastaan eräisiin murteisiin: niistä on tietoja kaakkoishämäläisten murteiden Hollolan ja Porvoon ryhmistä. Nykykielen esimerkkien perusteella tulkoovat-tyyppi näyttää olevan yksiköllisen tulkoot-muodon monikollinen vastine. Molemmat kuuluvat puhekieleen tai puhekieliseen tyyliin, ja niiden ilmaisemat asenteetkin muistuttavat toisiaan. Spontaanista puheesta kuulemani lausahdus Hoitakoovat [he] omat juttunsa olisi yksikkömuodossa Hoitakoot [hän] omat juttunsa aivan samansävyinen; kummassakaan lauseessa ei tarvita myöskään subjektia. Suurin osa tehköövät-tyypin esimerkeistä onkin ilmauksia, joissa puhuteltavaa ei mainita lainkaan, vaan se, kenelle toivomus tai velvoite osoitetaan, käy ilmi asiayhteydestä. Myös muussa verbintaivutuksessa käytetään murteissa ja nykypuhekielessä päätteellisiä monikkomuotoja silloin, kun lauseessa ei ole subjektia tai tekijä ilmaistaan eri lauseessa tai jossain toisessa muodossa. Puhekielessä sanotaan siis yleisesti vieraat tuli, mutta subjektiton ilmaus hyvä kun lähtivät vaatii päätteellisen muodon. Seuraavassa täysin subjektittomassa virkkeessä on tulkoovat-imperatiivin lisäksi kaksi muuta päätteellistä monikkomuotoa: Jos kerran Euroviisu voiton nappasivat meille, niin tulkoovat vaikka alasti jos lystäävät (Internet).

Uusi rinnakkaisjärjestelmä

Kielenhuollon suositusten mukaan yksikön 3. persoonan imperatiivi on n-loppuinen, monikon 3. persoonan imperatiivi t-loppuinen. Myös Internet-otoksestani näkyy, että norminmukaisten muotojen käyttö on edelleen vallitseva. Rinnalle on kuitenkin syntynyt toisenlainen järjestelmä, jossa -n ja -t esiintyvät toistensa vastineina ja jossa monikkoa vahvennetaan tarvittaessa vat, vät -päätteellä. Tämän järjestelmän imperatiivityypeillä on juuret jo murteissa. Muodot eivät koske enää vain puhekieltä, eikä niitä voi selittää murteiden tapaan loppukonsonanttien kadolla ja vaihtelulla. Monikon 3. persoonan inkongruenssin vaikutus eli yksikön yleistyminen monikollisten verbimuotojen sijaan (vieraat tuli) ei sekään ole riittävä selitys. Murteissa yksikkö olisi Leskisen mukaan saattanut korvata monikon vähitellen kokonaan, mutta nykykielen perusteella näin ei ole käymässä, sillä monikko (tulkoot) on vallannut yksikön laajemmin kuin yksikkö monikon.

Muoto-opillisena järjestelmänä imperatiivi on poikkeuksellinen tapaluokka, sillä sen persoonataivutus eroaa muusta verbintaivutuksesta. Siinä käytettäviä persoonapäätteitä on myös vaikea erottaa – monikon 1. persoonan tulkaamme-muotoa lukuun ottamatta – imperatiivivartalosta. Imperatiivimuotojen loppuosan (tul-koon, tul-kaa, tul-koot) voikin joissakin persoonissa hahmottaa yhdeksi kokonaisuudeksi, ”imperatiivisuffiksiksi”, kuten Leskinen on sitä tutkimuksessaan nimittänyt. Tässä suffiksissa -n ja -t eivät viittaa enää selvästi yksikköön tai monikkoon. Sen sijaan ne voivat kantaa toisenlaisia merkityksiä, kuten puhujan esittämään toivomukseen tai velvoitteeseen liittyvää suhtautumistapaa.

Vaikka aineistoni on suppea, se osoittaa, että uuden rinnakkaisjärjestelmän selittämisessä täytyy kiinnittää huomiota muotojen merkitykseen ja käyttöyhteyksiin. Imperatiivilauseet määritellään nykyään keskeiseksi direktiivien eli ohjailevien lausumien ilmaisukeinoksi. Ison suomen kieliopin mukaan direktiiveillä esitetään käskyjen lisäksi esimerkiksi pyyntöjä, ohjeita, varoituksia ja suostutteluja: Saisinko voita; Käytettävä ennen 1.1.1998; Lapsia tiellä; Tulisit nyt. Kolmannen persoonan imperatiivimuotoja on pidetty harvinaisina, mutta niillä on edelleen sijansa paitsi kiteytyneissä fraaseissa myös välinpitämättömyydestä ehdottomuuteen vaihtelevissa kannanotoissa ja mielipiteenilmauksissa: ’minun puolestani asia saa olla miten tahansa’, ’minusta asian pitäisi ehdottomasti olla näin’ jne. Jopa n-loppuisessa monikossa voi olla kyse asennoitumisesta: talousalan lehdessä ollut otsikko Kunnat pysyköön lestissään (Internet) kuulostaa ehkä lievemmältä vaatimukselta kuin Kunnat pysykööt lestissään. Normeista poikkeavien muotojen vaihtelu ja käyttö korostaa siis puhujan tai kirjoittajan asenteita, ja kolmenlaisilla päätteillä voidaan säädellä direktiivien jyrkkyyttä ja oman mielipiteen sävyä.

Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston suomen kielen professori.

Lähteet

Hakulinen, Auli ─ Vilkuna, Maria ─ Korhonen, Riitta ─ Koivisto, Vesa ─ Heinonen, Tarja Riitta ─ Alho, Irja 2004: Iso suomen kielioppi. 2. painos. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Leskinen, Heikki 1970: Imperatiivin muodostus itämerensuomalaisissa kielissä I. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

1Jako perustuu tunnuksen vokaaliin, ja siten myös sellaiset vanhahtavat, runokieliset muodot kuin tullos ’tule’, laulaos ’laula’ ovat optatiivimuotoja. Optatiivilla on vanhoissa kieliopeissa ollut muitakin nimityksiä. (Ks. Leskinen 1970.)

Imperatiivi eli käskytapa on yksi verbien moduksista eli tapaluokista. Se ilmaisee käskyä tai kehotusta mutta myös toivomusta tai myönnytystä: Mene! Tulkaahan jo! Saanko mennä? – Mene vain!

Yksikön 2. persoonalla ei ole näkyvää imperatiivin tunnusta, mutta äännettäessä verbin lopussa kuuluu ns. loppukahdennus (rajageminaatio): menek kotiin! Monikon 1. ja 2. persoonan tunnus on ka, : menkäämme, menkää. Yksikön ja monikon 3. persoonassa tunnus on k, : yleiskielessä muodot ovat menköön (yksikkö) ja menkööt (monikko). Passiivimuodon lopussa on n: mentäköön, otettakoon.



Kielikello 4/2008
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »