Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 3/2008

Riitta Korhonen

Anglismeja

Englantia kaikilla kielillä – harmittaako?

Miten suhtautua kahvilan tilalle perustettuun coffee houseen? Saako englannista suomen tunkeutuvia lainasanoja vastustaa tai jopa inhota?


Lehtien lukijakirjeiden joukossa ja varsinkin internetin keskustelupalstoilla on tuon tuostakin kirjoituksia, jotka paljastavat ihmisten seuraavan toisten kielenkäyttöä hyvinkin tarkasti: monenlaiset kielenpiirteet ärsyttävät. ”Kieli-inhokkeihin” kuuluvat mm. sinä-passiivi, ketä-sanan käyttö sanan kuka sijasta, alkaa tekemään, niinkuttelu ja elikkä-sanan käyttö. Tyypillistä viesteille on, että niissä esitetään tuntemuksia: ”näyttää pahalta”, ”on hirveä”, ”sattuu korvaan”, ”saa raivon partaalle”, ”en kestä enää”. Mielipiteitä harvoin perustellaan; joskus kyllä saatetaan vedota oman kouluajan äidinkielen opetukseen. Jokaisella kielenkäyttäjällä onkin oikeus esittää oma mielipiteensä kielestä ja (muiden) kielenkäytöstä. Se ei ole vain kieliammattilaisten oikeus. Kieli on kaikkien yhteinen, mutta se on myös jokaisen oma. Hankausta saattaa syntyä siitä, että oma näkemys eroaa naapurin omasta.

Etovatko englismit?

Kieli-inhokkilistojen kärkisijoilla mainitaan harvemmin vierassanat. Englannin sanat suomessa eivät siis saa moniakaan ihmisiä niin raivon partaalle, että he valittaisivat julkisesti. Aiheesta kirjoittavat ovat selvästikin keski-ikäisiä tai sitä vanhempia. Myös minä kuulun tähän joukkoon. Omista inhokeistani kolmannella sijalla ovatkin (ihmisiä aliarvioivien kapulakielisen laatusuunnitelmasuomen ja lääkärilatinasuomen jälkeen) englismit (englismi-sanaa käytän tässä leikkimielisesti sanan anglismi sijasta, joka tarkoittaa englannin kielestä peräisin olevaa ilmausta tai piirrettä).

Kielentutkijana olen kyllä sitä mieltä, että englismit eivät uhkaa suomea. Silti se, että englannin sanat peittelemättömästi pesiytyvät kieleeni, tunkevat silmlleni ja korviini, harmittaa. Sen sijaan minua ei häiritse ollenkaan, että asuinseutuni nurmikoilla, pensaikoissa ja teillä juoksentelee iloisesti tööttäileviä fasaaneja, jotka alun perin on tänne tuomalla tuotu. Nyt ne ovat paikoin osa suomalaista luontoa miltei kuin varis ja harakkakin. Jos siis fasaani on suomalainen ja suomea, niin ovatko samaan tapaan myös vaikkapa handsfree, smoothie, easy up - tapetti ja B-to-B? Jos ovatkin, niin saako minua silti harmittaa?

Sanojen rajatarkastus?

Muuttolinnut saavat tulla milloin hyvänsä rajan yli ilman kontrolleja. Joskus kun jokin lintuharvinaisuus eksyy maahamme, tieto siitä leviää kulovalkean tavoin ja lintubongarit huristelevat pitkiäkin matkoja nähdäkseen siitä edes vilauksen. Harvoin satunnainen vierailija tulee jäädäkseen. Lintukanta leviääkin vain, jos elinolot ovat suotuisat.

Sanat kulkeutuvat maailmalla käyttäjiensä mukana ylittäen kielten rajoja. Äänteiltään sopivat pääsevät uuteen kieleen huomaamatta, ja joitakin jonkin verran kotoistetaan. Myös äänteistöltään hankalat sanat tulevat rajan yli: ne saavat oleilla maassa diplomaattitunnuksin (kuten suomessa vaikkapa chateaubriand ja crème brûlée). Mahdottomiltakaan tuntuvat sanat eivät joudu uhkaavina turvasäilöön eivätkä saa virallista käännytyspäätöstä. Kielenkäyttäjät lopulta ratkaisevat, mitkä sanat saavat oleskeluluvan ja millä ehdoin ja mitkä lopulta sulautuvat.

Vanhaa vierasta

Kielet eivät elä tyhjiöissä. Ne ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa: sanat, sanonnat, rakenteetkin lainautuvat kielestä toiseen. Näin on aina ollut. Hyvinvoivaa kieltä uudet sanatkin vain rikastuttavat. Kieli voi yleensä hyvin, kun sillä on riittävästi puhujia eikä käytölle ole asetettu ulkoisia esteitä. Jos taas kieli ei voi hyvin – sillä on esimerkiksi vain vähän puhujia tai sen käyttöä rajoitetaan – jokin toinen kieli voi viedä siltä elintilan, tappaa sen niin kuin lupiini tukahduttaa alkuperäistä kasvillisuutta ja näin uhkaa ympäristön monimuotoisuutta.

Suomen kieli voi – ainakin toistaiseksi – erinomaisesti. Toisinkin voisi olla, kun ajattelee sen pääkäyttöalueen historiaa ruotsin ja venäjän kielten vaikutuspiirissä. Nyt suomen kielen uhkana pidetään englantia, vaikka itse maatamme ei konkreettisesti uhkaakaan mikään toinen valta. Mihin mielikuva kielivaarasta perustuu?

Vieraita sanoja on aina tullut kieleen. Ne eivät ole tulleet ainoastaan ”sivistyssanoina” (kuten kulttuuri, herra, rouva, huumori, posliini, kahvi) vaan kaikenlaisten elämänalueiden sanoina. Seuraavatkin tutut sanat ovat vanhoja lainoja: tytär, meri, puuro (balttilaisia); äiti, kaunis, pelto (germaanisia), ikkuna, sääli, vapaa (slaavilaisia). Kun sana on riittävän kauan kielessä, se on oma.

Esimerkiksi ruokakulttuurille on ominaista, että se saa herkästi vaikutteita muualta. Myös ruoan nimitys siirtyy usein sellaisenaan syötävän mukana. Näinpä meilläkin maistuvat pastat ja pestot, salsat ja sabayonit, fruityt ja frappét. Ehkä hieman nikotellen menevät alas quesadillat ja gazpachotkin. Vieras on kuitenkin jopa niin makoisaa, että kotoistettu pitsa (alkuperäisen pizzan sijasta) on joidenkin mielestä junttiuden merkki.

Englanti, englanti, englanti

Viimeistään toisen maailmansodan jälkeen englannin sanat alkoivat yleistyä eri puolilla länsimaista maailmaa (eriaikaiset siirtomaavaikutukset jätetään tässä huomiotta). Teollistumisen ja teknistymisen englanninkielinen mahtivaltio vei muualle paitsi tuotteita myös niiden nimityksiä – ja vie edelleen. Myös musiikki on levittänyt kieltä maailmalle. Lisäksi ylikansalliset tuote- ja liikeketjut ovat englannistaneet ja muutenkin yhtenäistäneet maailmaa. Coffee shopeja, steak houseja, sport centereitä jne. on niin miljoonakaupungeissa kuin peräkylissäkin (kaikkialla ne näyttävätkin samoilta!). Viimeistään internet räjäytti englannin syliimme.

Tämä englannin sanojen käsittämättömän nopea leviäminen hämmentää monia, ei lainautuminen tai sanojen määrä sinänsä. Sanavyöryn paineessa emme välttämättä tule ajatelleeksi vaihtoehtoja kovinkaan monipuolisesti. Kielitoimiston kielineuvonnastakaan ei niinkään kysytä, mitä jokin englannin sana voisi olla suomeksi, vaan miten esimerkiksi kirjoitetaan tietyn sanan monikon taivutusmuoto, esim. sanan smoothie monikon taivutusmuoto (paljon smoothieja ~ smoothieita), tuleeko taivutuspäätteen vokaaliksi a vai ä, esim. chearleaderia ~ chearleaderiä, tai ”mihin tulee viiva” sellaisissa sanaliiton sisältävissä yhdyssanoissa kuin easy up -tapetti jne. Kun neuvontaan soittaneelta kysytään, voisiko tilalle harkita jotain selvemmin suomenkielistä sanaa, vastaus kuuluu usein: eihän sitten kukaan ymmärrä, että tarkoitetaan juuri sitä ja sitä! – Kielineuvojakin hämmentyy, kun hän on ajatellut nimenomaan englannin sanojen käytön vähentävän kielellistä tasa-arvoa, kun kaikki eivät niitä ymmärrä…

On tavallista ajatella, että kaikki ymmärtävät englantia. Siksi englannin sanojen siirtäminen sellaisinaan suomeenkin on monille itsestään selvää. Ja onhan totta, että jos tässä yhdentyvässä (länsimaisessa) maailmassa yhä useammassa kielessä on aina vain enemmän tunnistettavia englannin sanoja, eri kielten sanaston opiskelu hieman helpottuu. Englanti valtaa maailman kieliä, mutta tästä näkökulmasta se ei siis ole huono asia. Englismien asemaa vahvistaa sekin, että nuoriso arvostaa englantia (joka koulun oppiaineena ei ole ollut mikään lupiini vaan on vaikuttanut suorastaan jättiputken tavoin hot¬kien tilaa muilta kieliltä).

Aikanaan kreikkalaiset, latinalaiset ja ranskalaiset lainasanat levittyivät länsimaihin yhteiseksi kulttuuriseksi pääomaksi. Nykyinen englismien levittyminen on monin verroin vauhdikkaampaa ja kokonaisvaltaisempaa – ja laajempiin kielenkäyttäjäpiireihin leviävää. Yhteisyyden tunteesta huolimatta meillä on oikeus myös harmistua englismien paljoudesta. Ja jos paljous häiritsee, asialle täytyy tehdä jotain. Itse kukin voi tehdä kielipäätöksiä. Ruokalistojen ja reseptien laatijat voivat valita, tarjotaanko bbq steakeja ja cheese cakea vai kelpaisivatko grillipihvit ja juustokakku. Urheilualan ihmiset voivat päättää, puhuvatko he playoffeista ja rankingeista vai loppusarjan peleistä ja paremmuuslistoista. Samoin itse kukin voi miettiä, meneekö mieluummin esimerkiksi gym centeriin harrastamaan spinningiä oman personal trainerin ohjauksessa vai sittenkin kuntokeskuksseen.

Handsfree vai händsfrii?

Englanti on joka tapauksessa tullut kieliin jäädäkseen, niin suorina sanalainoina kuin käännöslainoinakin. ”Pitkässä juoksussa” totumme moniin niistäkin ilmauksista, jotka nyt ovat ”in” ja ”kuumimpina hotteina” pistävät silmään ja sattuvat korvaan. Mitä enemmän lainasanoja otetaan kieleen sellaisinaan, sitä helpompi niitä on ottaa aina vain lisää. Suomi ei tästä kuitenkaan kärsi, sillä jotta vieras sana voi elää suomessa, sitä on voitava taivuttaa kuten suomen sanoja konsanaan eri sija- ja persoonamuodoissa, yksikössä ja monikossa. Ääntämis- ja kirjoittamistavan suhteen olemme joka tapauksessa kahden tai useammankin kirjoitustavan loukussa: kirjoitetaanko englannin sana suomeksi samoin kuin enlanniksi (esim. handsfree, brand tai suomalaisella loppu-i:llä muovattuna brandi) vai niin kuin se englanniksi äännetään (esim. händsfrii, bränd tai brändi)? Tämä miettiminen ja siitä seuraava käytänteiden moninaisuus on se hinta, jonka suoralainoista maksamme.

Joidenkin mielestä englannin sanat täytyisi suomessa kirjoittaa niin kuin ne englanniksikin kirjoitetaan. Muuten sana kuulemma näyttäisi junttimaiselta eivätkä englantia taitavat sitä ymmärtäisi. Harkita voi kuitenkin aina myös toista vaihtoehtoa: kun kirjoittaa niin kuin äännetään, ei suomenkielisen tekstin lukijan tarvitse miettiä, miten sana pitäisi ääntää sinänsä. Vieras sana ei kuitenkaan aina ole huono vaihtoehto. Joskus se on myös yksiselitteinen ja täsmällinen. Etenkin erikoisalojen täsmätarkoitukset tarvitsevat täsmäsanastoa.

Kieleen mahtuu monenlaista

Samaan tapaan kuin fasaani ja lupiini ovat suomalaisia ja suomea, myös uudet englannin sanat sulautuvat osaksi kielen- ja mielenmaisemaamme. Kaikesta ei kuitenkaan tarvitse pitää eikä kaikkea ruokkia. Aika paljoa täytyy kuitenkin oppia kestämään, jopa hyväksymään. Hyvinvoivaan kieleen kun mahtuu monenlaista.

Kirjoittaja työskentelee Kielitoimistossa.

Ärsyttävistä sanoista on kirjoittanut myös Piia Joronen Kielikellossa 1/2008.




Kielikello 3/2008
Alkuun

Jaa

Lue myös:

”Tätä ärsyttävämpää ei ole! Hyi!” (Vapaasti luettavissa)

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »