Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 2/2008

Maisa Martin

Puhu suomea! Oppijan kielestä ja kielipolitiikasta

Kehotukseen ”puhu suomea!” sisältyy monta kysymystä. Mitä kaikkea on puhuminen ja mikä on suomea? Mitä tämä kehotus merkitsee sen saajalle, mitä sen antajalle? Kysymyksistä ja vastauksista koostuu osa suomalaisen kielipolitiikan kudosta.

Puhuminen tarkoittaa ajatusten ilmaisemista akustisesti havaittavassa kielellisessä muodossa. Sanalla on kuitenkin useita muitakin käyttöjä. Puhutko saksaa? näyttäisi sanojen perusmerkityksen pohjalta tarkoittavan Onko tuo kieli, mitä nyt puhut, saksaa? mutta tavallisesti tulkitsemme sen tiedusteluksi saksan kielen taidostamme. Puhuminen on siis osaamista. Mitä kieliä puhut päivittäin? taas viittaa kielten käyttöön. Viittomakieltäkin puhutaan, vaikka ääntä ei kuulukaan. Puhuminen tarkoittaa myös vuorovaikutusta: Mistä te puhutte? ei suinkaan viittaa vain erillisiin puheenvuoroihin, vaan kohdistuu myös kuuntelemiseen, vastaamiseen, tulkintaan – koko keskusteluun.

Uutta kieltä on opittava puhumaan kaikissa näissä merkityksissä. Ensin täytyy tunnistaa, mikä on kohdekielistä puhetta. Sitten seuraavat kaikki osaamisen vaiheet niin kielen rakenteen ja käytön kuin vuorovaikutuksenkin osalta. Oppija puhuu alkuun nimenomaan sanan perusmerkityksessä: hänellä on ajatus, jonka hän haluaa ilmaista ja joka hänen täytyy saada sellaiseen kohdekieliseen muotoon, että sen voi ymmärtää.

Mikä on sujuvaa suomea?

Tuottamisprosessi on äidinkielessä nopea ja tiedostamaton, mutta toisen kielen oppimisen alkuvaiheessa se vaatii aikaa ja huomiota. Tuloskaan ei aina vastaa odotuksia: vikaa voi olla ääntämisessä, sanojen valinnassa tai ilmauksen rakenteessa. Onko ilmaus tällöin suomea? Monen mielestä epäsuomeksi tuomitsemiseen riittävät katkonainen tuotos, vääränlainen l-äänne tai hiukan liian lyhyet jälkitavun vokaalit, puhumattakaan vääristä sanavalinnoista tai taivutuspäätteistä. Hämäläinen saa puhua hitaasti, turkulainen saa jättää sanojen loppuja ääntämättä ja savolainen vääntää vokaalit mutkille. Kukaan ei epäile puhekumppanin kieltä muuksi kuin suomeksi, jos hän puhuu kutomisesta, vaikka näyttää mielestämme neulovan. Taivutusvirheitäkin suomalaiset tekevät puheessaan, mutta niitä emme yleensä edes huomaa.

Ei ole mittaria, jolla kielen varianttien etäisyyksiä toisistaan voitaisiin mitata. Silti huomaa usein, että oppijansuomen on oltava paljon lähempänä normitettua yleiskieltä tullakseen kohdelluksi suomena kuin oman puheemme. Monen mielestä myö männää on suomea, me mennän ei, varsinkaan, jos puhuja ei edes näytä suomalaiselta.

Ääntämisen pienetkin poikkeamat vaikuttavat kuulijan tulkintaan kielitaidosta. Tuttavaperheessä vierailun jälkeen kuuntelin, kuinka suomeksi väitöskirjansa kirjoittaneen ja monipuolisesti suomen variaatiota hallitsevan tutkijan suomen kielen taito arvioitiin heikoksi, koska äidinkielen ääntämys kuului hänen puheestaan. Hänen koulussa suomalaisen aksentin omaksuneen lapsensa kielitaito taas arvosteltiin erinomaiseksi, vaikka tämä oli keskustelun kuluessa joutunut useasti kysymään suomen sanoja äidiltään. 


Maallikolle suomalaiselta kuulostava ääntämys voi siis tarkoittaa hyvää kielitaitoa. Tällä harhalla on kahdenlaisia seurauksia. Kun lievääkin vierasta korostusta pidetään huonona kielitaitona, voidaan kätevästi syrjäyttää muutoin kaikin puolin pätevä maahanmuuttaja työhaastattelussa puutteellisen kielitaidon perusteella. Lapsuusajan jälkeen syntyperäisestä erottumattoman ääntämisen oppiminen on kuitenkin useimmille mahdotonta, joten täydellisen ääntämyksen vaatimus on järjetön.

Toisaalta hyvä ääntämys voi johtaa tukitoimien kieltämiseen. Näin käy usein koulussa, kun luokanopettaja tai rehtori on sitä mieltä, ettei maahanmuuttajalapsi tarvitse suomi toisena kielenä opetusta, koska hän kuulostaa jo ihan suomalaiselta. Sujuva välituntisanailu kavereiden kanssa tai opettajan konkreettisten ohjeiden ymmärtäminen ei kuitenkaan tarkoita, että oppilas pysyy mukana opettajan monologissa historian tunnilla tai kykenee lukemaan kotona biologian oppikirjaa. Oppimiseen ja ajatteluun tarvittava kielitaito ei välttämättä ole missään yhteydessä luontevaan ääntämiseen.

Kielitaito on siis monisyinen kokonaisuus, jonka arviointi vaatii sen purkamista osiin. Tietoa ja apuneuvoja on olemassa, mutta niiden tuntemus on yleisesti heikkoa. Päättäjien – siis työhönottajien, opettajien, koulu- ja työvoimaviranomaisten – kokemus kielitaidon arvioinnista rajoittuu omiin kokemuksiin koulussa ja ylioppilaskokeessa, jossa ei edes arvioida puhetaitoa. Ei siis ihme, että maahanmuuttajien elämään rankastikin vaikuttavien päätösten pohjana on turhan usein pelkkä mutu-vaikutelma. Kokemus toki auttaa, mutta sitä kertyy hitaasti niille, jotka elämänpiirissään kohtaavat maahanmuuttajia harvakseltaan. Tutkimustietoa ja kehitystyötä tarvitaan myös lisää, sillä varsinkin koululaisten suomen kielen arviointi on edelleen aika heikon tietopohjan varassa.

Kieltä oppii vain sitä käyttämällä

Puhu suomea voi olla vaatimus tai kannanotto. Suomalaiselle kohdistettuna se voi jatkua: että itekin ymmärrät. Silloin vastustetaan vierassanoja. Ulkomaalaiselle meidän vierassanamme voivat olla tutumpia kuin suomenkieliset vastineet, ja muutenkin ”puhtaan” ja tilanteisesti vaihtelemattoman suomen vaatimus lienee aikansa elänyt. Tosin äskettäin (HS 25.1.2008) suomalainen mies piti pahana sitä, että hänen ulkomaalaiselle vaimolleen opetetaan kielikurssilla virheitä. Oppimateriaalissa näet oli sellaisia lauseita kuin mun täytyis saada aika lääkärille. Mies siis halusi vaimonsa kohtaavan kurssilla vain kirjakieltä. Kovin yleisesti ei kielen vaihtelua, muuttumista ja useiden kielten käyttöä keskustelussa enää sentään monikielisessä Suomessa kovasti hämmästellä – onneksi, sillä tulokkaat voidaan sulkea yhteisömme ulkopuolelle myös kieltämällä heiltä se kielellinen vaihtelu, joka on omalle kielenkäytöllemme ominaista.

Puhu suomea! voi myös olla kehotus tai rohkaisu. On selvää niin lukuisten tutkimusten kuin terveen järjenkin pohjalta, että Suomessa on helpompi asua ja menestyä, jos ymmärtää, puhuu, lukee ja kirjoittaa suomea melko vaivattomasti. Tämä on järkevä tavoite niin oppijan kuin hänen ympäristönsäkin kannalta, mutta sitä ei kukaan saavuta hetkessä. Kielenoppiminen ei ole vain ahkeraa istumista kirjan ääressä, vaan myös harjoittelua ja harjaantumista. Sekä kognitiivisten prosessien että ääntöelinten toiminnan on muututtava automaattisiksi, ennen kuin likimainkaan sujuva kielenkäyttö on mahdollista. Uutta kieltä on aina pakko puhua huonosti, ennen kuin sitä voi puhua hyvin.

Kielenoppija tarvitsee siis paljon tilaisuuksia puhua. Hän ei voi odottaa, kunnes osaa kieltä loistavasti, ja avata suutaan vasta sitten. Siksi suomen puhumisen vaatimus on kohdistettava nimenomaan suomalaisiin. Vaikka suomea osaavia muualla syntyneitä on jo paljon, moni suomalainen vastaa edelleen englanniksi ihmiselle, joka avaa keskustelun vähänkään vieraalta kuulostavalla suomella. Tummaihoiset suomalaiset tietävät, että pelkkä ulkonäkökin voi laukaista tämän reaktion, vaikka puhujan ainoa äidinkieli olisi suomi. Englanniksi vastannut väittää yleensä vain halunneensa olla kohtelias vieraalle. Väitettä voi testata miettimällä, miltä itsestä tuntuu, jos koko talven opiskeltuaan avaa suunsa lomamatkalla italiaksi – ja saa vastauksen englanniksi.

Haluttomuuttaan puhua suomea oppijoiden kanssa edes silloin, kun oppija itse tekee aloitteen, voi puolustella sillä, ettei ymmärrä, mitä tämä yrittää sanoa. Toki niin voi käydä, mutta ennen kuin antaa periksi, pitää edes yrittää ymmärtää. Siihen ei tarvita erityistä koulutusta, riittää, että haluaa ymmärtää ja ottaa avuksi toistot, arvailun, eleet, ilmeet ja piirtämisen. Kokemus karttuu tässäkin asiassa harjoittelun myötä. Onhan keskustelu alkuvaiheessa vaivalloista, mutta muuta tietä sujuvuuteen ei ole. Jos vaadimme toisia ihmisiä sietämään omaa tönkköenglantiamme, meidän on vastavuoroisesti siedettävä muiden tönkkösuomea.

Turkulaiset puhuvat kukin omalla tavallaan, mutta ovat silti tunnistettavissa turkulaisiksi. Samoin oppijat ovat erilaisia, mutta kielenoppimisen prosessi tuottaa puheeseen myös yhteisiä piirteitä. Näistä muodostuu uusi suomen kielen variantti, jota vasta opettelemme ymmärtämään, niin käytännössä kuin tutkijoinakin. Täydellisen kielitaidon mahdoton vaatimus on onneksi hävitetty lainsäädännöstä, ja vaikka maahanmuuttajien suomi ei koskaan kaikille suomalaisille kelpaa, on myös lukemattomia esimerkkejä oivasta aikuisena hankitusta suomen kielen taidosta.

Lainsäädännön tasolla maahanmuuttajien mahdollisuus saada suomen kielen opetusta osana kotoutumistaan on turvattu, mutta toteutus on puutteellista: Opetustarjonta on kirjavaa ja riittämätöntä. Opettajien työmäärä on usein kohtuuton ja asema turvaton. Helposti myös nähdään kielenoppiminen ja ymmärtämisvaikeudet vain tulokkaan ongelmana ja unohdetaan, että yhteisymmärrys keskustelussa on kaikkien osapuolten vastuulla.

 

Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston suomen kielen professori, erikoisalana suomi toisena ja vieraana kielenä.




Kielikello 2/2008
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »