Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 3/2006

Outi Toijanniemi

Kysyttyä

Fact sheet – tietosivu

Englanninkielinen sana fact sheet tarkoittaa sellaista tekstiä, joka kertoo kokoavasti johonkin asiaan liittyvät tosiseikat. Teksti ei ole varsinainen tiedote, mutta sen sisältö on hyvin asiapitoinen. Usein teksti on niin lyhyt, että se mahtuu yhdelle paperiarkille. Suomen kielessä tämänkaltaisesta tekstistä voidaan käyttää sanaa tietosivu tai tietolehti.

Tällaisia tietosivuja käytetään muun muassa yrityksissä ja EU:ssa. Tietosivu voi sisältää tiedot esimerkiksi yhden maan väestöstä, työllisyydestä, luonnonvaroista ja kaupankäynnistä. Tietosivut sisältävät usein myös taulukoita ja numeroita, joiden avulla asioita selvennetään ja ilmaistaan tiiviisti. Lisäksi tekstissä saattaa olla viittauksia lisätietoa antaviin lähteisiin.




Kielikello 3/2006
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »