Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 1/2006

Aino Piehl

Näkyvätkö laissa direktiivien jäljet?

EU-direktiivien vaikutuksesta suomalaisten säädösten kieleen on keskusteltu EU-jäsenyyden alkuajoista lähtien. Monet ovat epäilleet, että suomalaiset lait ovat nyt direktiivien vuoksi ottaneet taka-askelia. Onko aihetta epäilyyn?

---

Moni suomalainen laki säädetään siksi, että Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat päättäneet yhtenäisestä menettelystä ja antaneet siitä direktiivin. Kun direktiivin perusteella säädetään lakeja, suomenkielistä direktiiviä käytetään niiden pohjatekstinä. EU-säädökset edustavat virkerakenteeltaan toisenlaista lainsäädäntöperinnettä kuin suomalaiset lait: ne ovat monisanaisia, pitkävirkkeisiä, ja niissä on paljon sivulauseita. Suomessa taas on 1970-luvulta asti pyritty selkeyttämään lakikieltä nimenomaan yksinkertaistamalla virkerakenteita.

Lakien virkkeet lyhentyneet

Näyttää kuitenkin siltä, että suomalaisten lakien virkkeet eivät ole pidentyneet direktiivien vaikutuksesta. Ainakin näin voi sanoa niistä laeista, jotka hallitus vuonna 2002 esitti säädettäväksi direktiivien perusteella (esimerkiksi arvonlisäverolain muutos kuuluu niihin). Virkkeet ovat niissä vieläkin lyhyempiä kuin EU-jäsenyyttä vanhemmissa laeissa, joten virkkeiden pituus näyttää kehittyvän samaan suuntaan, johon se on ollut menossa 1960-luvulta lähtien: virkkeet ovat lyhentyneet, ja niissä on vähemmän sekä sanoja että lauseita.

1960-luvun lakien virkkeet olivat selvästi pitempiä kuin nykylakien: niiden keskipituus oli 23 sanan paikkeilla. 1980-luvun laeissa keskipituus oli enää suunnilleen 19 sanaa. Vuonna 2002 esitetyt lait sopivat hyvin tähän linjaan: niissä on keskimäärin 15 sanaa virkettä kohden. Näihin verrattuna suomenkielisten direktiivien virkkeet ovat yhtä pitkiä kuin 80-luvun lakien: niiden keskipituus on lähempänä 20:tä sanaa.

Pitkät virkkeet, vaikea teksti?

Monien tekstilajien virkkeet ovat lyhyempiä kuin lakikielen. Esimerkiksi lyhyiden sanomalehtiuutisten virkkeissä on keskimäärin reilut kymmenen sanaa, eli ne ovat neljä sanaa lyhyempiä kuin 2000-luvun direktiivitaustaisten lakien virkkeet. Selkokielisten eli erityisen helppolukuiseksi laadittujen tekstien virkkeet ovat vielä lyhyempiä. Niissä on keskimäärin 9 sanaa.

Virkkeenpituutta käytetäänkin helppolukuisuuden mittarina ns. luettavuuskaavoissa. Niistä useimmat käyttävät muuttujina virkkeen sanamäärää ja sanojen pituutta ja vertaavat niiden perusteella muodostettua indeksilukua esimerkiksi väestön keskimääräiseen koulutustasoon. Tekstiä pidetään vaikealukuisena, jos tekstistä laskettu indeksiluku on suurempi kuin se, joka vastaa keskimääräistä koulutustasoa.

Luettavuuskaavoja on kuitenkin arvosteltu siitä, että ne arvioivat tekstien luettavuutta liian mekaanisesti. Onkin helppo löytää esimerkkejä pitkistä mutta helppolukuisista ja lyhyistä mutta vaikeista virkkeistä. Samoin on helppo luetella pitkiä ja silti helppoja sanoja, kuten bussipysäkki. Muitakin ongelmia luettavuuskaavoissa on. Esimerkiksi tunnettu Fleschin luettavuuskaava vertaa tekstin saamaa arvoa edelleen siihen koulutustasoon, joka Yhdysvaltain väestöllä oli 1940-luvulla.

Ymmärrettävyyttä testaamaan on kehitetty myös muita menetelmiä, mutta niissä tarvitaan ihmisiä, jotka lukevat tekstin ja arvioivat sitä tiettyjen perusteiden mukaan. Arviointiperusteina on käytetty esimerkiksi sitä, onko sanasto tuttua, esitetäänkö tekstissä riittävästi tietoa kokonaisuuden ymmärtämiseksi ja ilmaistaanko asioiden syy-yhteydet selvästi. Tällaisia ominaisuuksia ei voi arvioida mekaanisesti, ja arviointiin vaikuttaa, kenelle teksti on tarkoitettu.

Pituus tuo mutkia virkkeeseen

Virkkeenpituuden tarkkailua ei kannata hylätä kokonaan; se onkin edelleen mukana useimmissa ymmärrettävyyttä arvioivissa menetelmissä. Keskipituus on suuri, jos tekstissä on paljon pitkiä virkkeitä. Virkkeistä taas tulee yleensä pitkiä siksi, että niissä on muita ominaisuuksia, jotka hankaloittavat ymmärtämistä. Sivulauseiden paikka voi esimerkiksi olla sellainen, että päälauseen ajatusta ei ole helppo seurata. Samalla tavalla voivat vaikuttaa myös mm. pitkät partisiippimääritteet.

Monet sivulauseet olivat aikaisemmin lakikielen tyypillinen piirre, mutta nyt niiden määrä on vähentynyt. Vuonna 2002 esitetyissä laeissa on noin 1,5 lausetta virkettä kohden, kun 1980-luvun laeissa virkkeessä oli keskimäärin vielä kaksi lausetta. Direktiiveissä taas on keskimäärin enemmän kuin kaksi lausetta virkkeessä.

Keskipituuteen ei kuitenkaan kannata takertua. Vaikka virkkeenpituus ja lauseiden määrä ovatkin keskimäärin vähentyneet, ne vaihtelevat paljon laista toiseen. Jo yhdessä laissa (ja direktiivissä) on keskenään hyvin eripituisia virkkeitä, ja lauseidenkin määrä vaihtelee. Ymmärtämistä voi haitata pahasti muutamakin virke, jos juuri niissä esitetään tekstin keskeiset tiedot.

Yhteisöön sijoittautumattomalla verovelvollisella on oikeus käyttää tässä luvussa tarkoitettua erityisjärjestelmää, jos verovelvollinen myy sähköisen palvelun muulle kuin elinkeinonharjoittajalle ja luovuttaa palvelun ostajan yhteisön alueella olevaan pysyvään toimipaikkaan tai, jollei palvelua luovuteta pysyvään toimipaikkaan, ostajan kotipaikka on yhteisössä.

Tässä 37 sanan virkkeessä on viisi lausetta: päälause, kolme sille alisteista ja keskenään rinnasteista jos-lausetta ja niistä viimeiselle alisteinen jollei-lause. Tämä katkaisee pahasti viimeisen jos-lauseen, jota lisäksi on vaikea hahmottaa edellisille rinnasteiseksi, koska se on muodoltaan erilainen kuin edelliset, keskenään samanmuotoiset lauseet. Rinnastusta ei ole myöskään selvennetty jos-konjunktion toistolla. (Muihin kuin virkerakenteen piirteisiin ei tällä kertaa puututa.)

Kenen vastuulla virkerakenne?

Ymmärrettävyyttä on vaikea arvioida varsinkin silloin, kun tekstiä lukee asiantuntemukseltaan epäyhtenäinen lukijakunta. Esimerkiksi lakiteksti on ilmeistä erikoiskieltä, jota käyttävät ennen kaikkea viranomaiset ja muut asiantuntijat. Kuitenkin sekä suomalaisille laeille että EU-direktiiveille on asetettu myös yleisen ymmärrettävyyden vaatimus, joka pitäisi lainvalmistelussa jotenkin pitää mielessä.

Direktiivitaustaisista laeista löytää sellaisia pitkiä virkkeitä, joiden rakenne noudattelee direktiivin vastaavan virkkeen rakennetta. Ihanteellista olisi, että direktiivien alkutekstit kirjoitettaisiin niin, että kovin mutkikkaita rakenteita vältettäisiin, ja tähän pitäisi Suomenkin tiukemmin tarttua. Joka tapauksessa asiaan pitäisi tulla muutos viimeistään suomalaisen lainsäätäjän käsissä, koska viranomaisten on lainkin mukaan käytettävä ymmärrettävää kieltä. Kuinka se onnistuu, jos virkamiehen ohjenuorana on kovin koukeroinen ja ehkä muistakin syistä vaikeasti tulkittava lakiteksti?

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen EU-kielenhuoltaja Aino Piehl on vertaillut lakien ja direktiivien suomea ja tutkinut direktiivien vaikutusta suomalaisiin lakeihin.


Kielikello 1/2006
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »