Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 1/2006

Pirjo Hiidenmaa

Suomi tieteen kielenä

Suomen kielen lautakunta järjesti joulukuussa 2005 kielipoliittisen seminaarin, jonka aiheena oli suomen kielen asema yliopistoissa ja tutkimusorganisaatioissa. Lyhyistä puheenvuoroista kävi ilmi, että mitään systemaattista kielipolitiikkaa ei ole. Organisaatiot kuitenkin ohjaavat muiden toimiensa ohessa kielivalintoja: mm. tutkimussuunnitelmat ja opinnäytteet on hyvä laatia englanniksi, jotta kansainvälisiä arvioitsijoita on helppo saada.

Seminaarissa syntyi yhteinen näkemys siitä, että myös suomea tarvitaan, vaikka kansainvälisyys onkin välttämätöntä. Suomen käyttö julkaisuissa ja opetuksessa turvaa sen, että uudet opiskelijat kasvavat ammattialoillaan käyttämään myös suomen kieltä. Sekin tuli selväksi, että tieteellinen suomen kieli ei synny itsestään, vaan sitä on tietoisesti kehitettävä. Tarvitaan sanastotyötä, julkaisuja, kirjoja, malleja, lukijoita ja innostavia opettajia.

Jyväskylän yliopisto antaa rohkaiseva esimerkin siitä, miten voi kohdata kansainvälistymisen haasteet suunnitelmallisesti. Yliopisto on laatinut oman kielipoliittisen ohjelmansa, jossa otetaan kantaa äidinkielen ja vieraiden kielten taitoon, kielen valintaan eri tilanteissa ja monikielisyyteen.

Ohjelma asettaa kunnianhimoisia tavoitteita kielenkäytölle, olipa kyse suomalaisten tarjoamasta vieraskielisestä opetuksesta tai viestinnästä omalla kielellään. Muissakin yliopistoissa pitäisi pyrkiä tähän.




Kielikello 1/2006
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »