Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 1/2005

Sirkka Paikkala

Näkökulma

Muistonimien antamisesta

Helsingissä on käyty viime vuosina vilkasta keskustelua kadunnimistä ja nimeämisen periaatteista. Keskustelua ovat herättäneet varsinkin kaupungin historiasta esiin nostettujen henkilöiden mukaan annetut ns. muistonimet. Helsingin kaupungin nimistötoimikunta on laatinut muistonimien antamisesta toimintaohjeet avuksi paitsi itselleen myös muille nimeämiskysymyksiä käsitteleville.

---

Muistonimillä on nimistönsuunnittelussa tarkoitettu nimiä, jotka on tietoisesti annettu henkilön, tapahtuman tai muun seikan muistoksi, esimerkiksi Helsingissä Aleksis Kiven katu ja Arvo Ylpön puisto sekä viime vuosina annetut Leskirouva Freytagin kuja ja Jan-Magnus Janssonin aukio. Nimet on siis annettu jälkeenpäin, henkilön kuoltua tai vaiheessa, jolloin henkilöiden elämänkaari ja vaikutus yhteiskuntaan on ollut arvioitavissa.

Muistonimestä liikelahjaksi

Vanhoissa kaupungeissamme muistonimiä on annettu niukasti, lähinnä hallitsijaperheiden jäsenten kunniaksi. 1900-luvun jälkipuoliskolla muistonimien antaminen alkoi muuttua yleisesti tunnettujen ja arvostettujen henkilöiden ja tapahtumien muistamisesta eräänlaiseksi kilpajuoksuksi, kun myös elossa olevien poliitikkojen ja julkisuuden henkilöiden nimet alkoivat siirtyä katujen ja puistojen nimiin. Muistonimistä siirryttiin itse asiassa nimikkokatuihin, ja näitä ”nimikkoja” saatettiin antaa kunnissa ikään kuin ”halpoina liikelahjoina” jopa eniten veroja maksavien liikelaitosten nimien mukaan.

Nimikosta tuli status, ja nimipäätöksiä tekevät saavatkin jatkuvasti ehdotuksia henkilöistä, joiden ehdottajien mielestä ”kuuluisi saada nimensä katukilpeen”. Toisaalta erityisesti Helsingissä on viime vuosina ollut pyrkimystä nimetä katuja ja puistoja etenkin säätyläisten ja myös sellaisten ei-suomalaisten henkilöiden mukaan, jotka eivät ole edes vaikuttaneet Suomessa. Unohdetaan, että kadunnimen tärkein tehtävä on opastaa ja toimia osoitteena. Nimeämiseen liittyy myös kulttuurinen puoli, johon kuuluu ympäristön, vanhan paikannimistön, arkkitehtuurin ja historian tasapuolinen huomioon ottaminen.

Jos kadunnimistöä kuormitetaan liikaa henkilönnimistöllä, se ei enää täytä opastavaa tehtäväänsä eikä auta muistamaan muistonimen saaneitakaan. Helposti unohtuu, että henkilöitä voi muistaa muutenkin: arvokkaita muistamisen tapoja ovat myös muistomerkit, -kilvet ja -laatat, muistojulkaisut ja -näyttelyt jne.

YK:n suositus

Muistonimien antamisesta on tullut siinä määrin maailmanlaajuinen tapa, että niiden antamisen periaatteisiin on alettu kiinnittää huomiota kansainvälisestikin. YK:n paikannimiasiantuntijaryhmä suositti jo kokouksessaan 1965, että paikkojen nimeämistä elossa olevien henkilöiden mukaan tulisi välttää. Vuonna 2002 pidetyn konferenssin suosituksen mukaan eri valtioiden paikannimiviranomaisten tulisi edelleen pyrkiä vaikuttamaan siihen, ettei näin tehtäisi. Niiden olisi myös annettava suosituksia siitä, kuinka kauan henkilön kuoleman jälkeen on syytä odottaa, ennen kuin hänen nimeään käytetään. Näiden konferenssien suosituksia ja päätöslauselmia on ollut hyväksymässä myös Suomi, ja ne on otettu meillä valtakunnallisen nimistönhuollon ohjenuoraksi.

YK:n vuoden 2002 paikannimikonferenssin suositus tuli pian Ruotsissa ajankohtaiseksi mm. Astrid Lindgrenin ja Anna Lindhin muistamisen yhteydessä. Ruotsin kansallinen paikannimilautakunta onkin aikonut suosittaa paikallisille viranomaisille muistonimien antamisen rajoittamista.

Muistonimiperiaatteet Helsingissä

Helsingin Sanomissa käytiin kesän 2002 aikana vilkas keskustelu pääkaupungin kadunnimistä. Sen kohteena olivat etenkin henkilönnimiä ja titteleitä sisältävät pitkät kadunnimet. Esillä olivat muun muassa muistettavien henkilöiden yleinen tunnettuus ja muistonimien antamisen osuus verrattuna muuhun käytettävissä olevaan nimistöön.

Käyty keskustelu sai Helsingin kaupungin nimistötoimikunnan paneutumaan tarkemmin muistonimien antamisen periaatteisiin. Vasta perustettuun nimistönsuunnittelijan toimeen vuonna 2003 valittu Johanna Lehtonen laati nimistötoimikunnan esityksestä alustavan raportin Muistonimikäytäntöjä ja -periaatteita meillä ja muualla, jonka pohjalta toimikunta pohti Helsinkiin soveltuvaa muistonimikäytäntöä kansainväliset suositukset huomioon ottaen.

Kokouksessaan 15.9.2004 Helsingin nimistötoimikunta sopi periaatteista, joita sovelletaan silloin, kun katuja, aukioita, puistoja tai muita kohteita esitetään nimettäväksi henkilön, yrityksen tai yhteisön mukaan tai muistoksi.

Perusteluissa mainitaan, että ”Helsingillä on pääkaupunkina erityisasema muihin Suomen kaupunkeihin verrattuna myös muistonimikäytäntöjen suhteen. Helsingin pääkaupunkiaseman eurooppalaisessa kulttuuripiirissä, pitkän ja monivaiheisen historian sekä kaupungin monikulttuurisuuden ja monikielisyyden on näyttävä nimistössä. Myös Helsingin paikallishistoriaan ja nimettävään paikkaan kiinteästi liittyvien, positiivisella tavalla merkittävien henkilöiden mukaan voidaan nimetä katuja ja muita kohteita, vaikka he eivät olisi laajalti tunnettuja.”

Edelleen todetaan, että ”kohtuuttoman hankalia ja pitkiä kaavanimiä tulee välttää, ja ainakaan sellaisia ei saa esiintyä samalla alueella runsaasti. Tapauskohtaisesti harkitaan, käytetäänkö muistonimessä henkilön etu- vai sukunimeä vai molempia. Arvo, ammatti, lisä- tai lempinimi voi joissakin tapauksissa näkyä nimessä, mutta nimestä ei saa tulla liian pitkä.”

Nimistötoimikunta kiteytti noudatettavaksi seuraavat neljä pääperiaatetta, jotka se antoi tiedoksi kaupunkisuunnitteluvirastolle ja -lautakunnalle sekä kaupunginhallitukselle:

1. Katu, aukio, puisto tai muu kohde voidaan nimetä henkilön mukaan tai muistoksi, mikäli henkilö ja hänen toimintansa on yleisesti tunnustettu muistamisen arvoiseksi ja

– henkilö liittyy merkittävällä ja positiivisella tavalla nimettävään paikkaan tai edustaa sen historiallista kerrostuneisuutta tai
– henkilö on syntynyt tai asunut merkittävän osan elämästään tai tehnyt merkittävän elämäntyön Helsingissä tai
– henkilö on kansallisesti tai kansainvälisesti merkittävän elämäntyön tehnyt suomalainen.

Henkilön tulee nauttia kunnioitusta ja arvonantoa myös oman alansa, poliittisen viiteryhmänsä ja aikakautensa ulkopuolella.

2. Katua, aukiota, puistoa tai muuta kohdetta ei voi nimetä elossa olevan henkilön mukaan. Henkilön nimeä voidaan harkita käytettäväksi kaavanimessä vasta viiden vuoden kuluttua henkilön kuolemasta.

3. Katua, aukiota, puistoa tai muuta kohdetta ei voi nimetä toimivan liikelaitoksen, yrityksen tai julkisoikeudellisen yhteisön mukaan. Yrityksen tai yhteisön nimeä voidaan harkita käytettäväksi kaavanimessä, mikäli se on samannimisenä toiminut usean sukupolven ajan samalla paikalla ja sillä on suuri paikallinen merkitys.

4. Yksinomaan henkilöiden muistoksi annettuja nimiä ei koota ryhmänimistöksi.

Muistonimien antamisen periaatteita on meillä käsitelty ja sovellettu aiemminkin, niin Helsingin kaupungissa kuin sen naapurikunnissa ja valtakunnallisemminkin. Asia on kuitenkin aina ajankohtainen. Pelisääntöjä eivät tarvitse vain nimiä suunnittelevat, vaan niiden on oltava selvät myös niille tahoille, jotka haluavat muistonimiä ehdottaa, sekä niille elimille, jotka nimiehdotukset lopulta hyväksyvät. Helsingin kaupungin nimistötoimikunnan hyväksymät toimintaohjeet ovat huoneentaulu, jonka soveltamista on hyvä pohtia muissakin kunnissa.

Kirjoittaja on toiminut Helsingin kaupungin nimistötoimikunnassa vuosina 1996–2004.

Kirjallisuutta
Helsingin kaupungin nimistötoimikunnan pöytäkirjat.
Helsingin kadunnimet 1–2. Helsingin kaupungin julkaisuja n:o 24, 32, 1970 ja 1972. Helsinki.
Närhi, Eeva Maria 1999: Muistonimet. – Yhteinen nimiympäristömme, nimistönsuunnittelun opas. Suomen Kuntaliitto, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki.


Kielikello 1/2005
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »