Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 3/1993

Ulla Tiililä

Että, jotta, koska, kun – mihin ne katosivat?

Suomen Kuvalehden Jyviä ja akanoita -palstalla naurettiin taannoin lauseelle Koiviston jatkaminen olisi luonnotonta. Seuraavaa virkakielistä virkettä lukiessa nauru muuttuu ehkä hämmennykseksi:

Taajamaseutukaavan laadinnan yhteydessä arvioidaan vahvistettujen seutukaavojen muuttamistarvetta taajama-alueiden kehittämiseksi sekä virkistysalueiden lisätarvetta uusien taajamien ympäristön laadun turvaamiseksi ja korvaavien virkistysalueiden osoittamiseksi virkistysalueiden paikoin supistuessa.

Ensimmäinen esimerkki on melko lyhyt, toinen taas hyvin pitkä ollakseen yksi lause. Tekstien vaikeaselkoisuus johtuu kuitenkin osittain samasta syystä. Molemmat on kirjoitettu tiiviiseen tyyliin, jossa tapahtumien kulku jää epäselväksi tai monitulkintaiseksi: kuka on tekijä, mikä on tekemisen kohde, mitä lopulta oikein tehdään, miksi ja missä järjestyksessä.

Kielenhuoltaja kiinnittää huomiota tällaiseen tyyliin juuri siksi, että se on kaksi- tai jopa monitulkintaista, siis epätäsmällistä. Ymmärtääkö lukija tällaisen tekstin vai pitäisikö asia sanoa selkeämmin? Onko tiivis tyyli yleistä vai onko se tyypillistä jollekin tekstilajille? Selvitin joitakin tiiviin tyylin piirteitä tieteellisessä tekstissä. Tarkasteluni kohteena on kaksi kirjaa, jotka kuuluivat lukuvuosina 1991–93 Helsingin yliopiston sosiologian koulutusohjelman tenttivaatimuksiin. Kirjat olivat vaihtoehtoja opintojen alku- ja keskivaiheessa: toinen kirjoista sisältyi A-oppimäärään, toinen B-oppimäärään. Laskelmissa on molemmista teoksista kaksi sadan virkkeen katkelmaa. Tilastotiedot pohjautuvat siten yhteensä neljänsadan virkkeen otokseen.

Selvittelyni lähtökohta ei ole neutraali, koska en ole valinnut tarkasteluni kohteeksi mitä hyvänsä tenttikirjoja. Sen sijaan valitsin kaksi kirjaa, jotka todellisessa opiskelutilanteessa osoittautuivat varsin raskaiksi. Tarkasteltavien kirjojen lukeminen oli ajoittain hyvin hidasta ja turhauttavaa, vaikka kirjat minua aiheeltaan kiinnostivatkin. Valitsemani lähtökohdan perusteella voisi toisaalta arvioida myös kielenhuoltajaa lukijana: olisi kiintoisaa tietää, onko ”maallikkolukijan” lukukokemus samantyyppinen. Ovatko tietyt tiiviin kielen piirteet todella hankalia vai onko aiheesta puhuminen vain kielenhuoltajan hapatusta?

Selvitykseni taustalla on myös huoli siitä, millaisia kielellisiä malleja opiskelijat saavat. Moni sosiologian opiskelija päätyy tiedonvälittäjän tehtäviin, kuten toimittajaksi tai tiedottajaksi. Myös useilla valtion ja kunnan virkamiehillä on takanaan sosiologian opintoja. Ei ole yhdentekevää, millaisen ilmaisutavan tuleva toimittaja tai virkamies omaksuu. Kielellinen malli puolestaan nivoutuu siihen, millainen kuva maailmasta, sen tapahtumista ja ilmiöistä, syistä ja seurauksista annetaan.

Sivulauseita korvataan muilla rakenteilla

Selvitystäni varten laskin tutkittavista kirjoista joitakin tilastollisia seikkoja: Aineistossani on yksilauseisia virkkeitä reilusti yli puolet, noin 60 %. Kaksilauseisia virkkeitä on kolmannes, ja useampilauseisia virkkeitä yhteensä kymmenesosa kaikista virkkeistä. Virkettä kohden on aineistossani keskimäärin puolitoista lausetta.

Vastaavanlaisia lukuja on saatu lukion oppikirjoista1. Yleiskielessä2 ja säädöskielessä3 on yksilauseisia virkkeitä tutkimusten mukaan hieman vähemmän, noin puolet virkkeistä. Huomattavasti vähemmän yksilauseisia virkkeitä on asiaproosassa4, jossa niitä on vain vajaat 40 %. Ero – noin 20 % – tuskin selittyy kokonaan sillä, että lause on tutkimuksissa määritelty eri tavalla. Asiaproosaa tutkittaessa laskettiin nimittäin myös eräät lauseenvastikkeet lauseiksi. Tässä selvityksessä lauseenvastikkeet eivät kuitenkaan ole mukana lauseiden määrässä. Seuraava virke sisältää siis kaksi lausetta: Heti kun kello soi, lapset juoksevat ulos, mutta seuraava vain yhden: Heti kellon soidessa lapset juoksevat ulos.

Aineistossani pistää silmään se, että kirjoittajat ovat välttäneet erityisesti koska-, vaikka- ja jos-konjunktiolla alkavia lauseita. Jotta-lauseita ei neljänsadan virkkeen otokseen mahtunut ainoatakaan, vaikka kirjoissa jokunen jotta-sana toki lienee. Syytä, ehtoa tai tarkoitusta ilmaisevat lauseet on siis useimmiten ilmaistu muilla kuin konjunktiorakenteilla. Koska-sanan sijaan voidaan tosin käyttää myös kun-konjunktiota (esim. 1).

1) Kun koulutuksen lisääntyminen on merkinnyt alemmista sosiaalisista asemista lähtöisin olevien osuuden kasvua akateemisen tutkinnon suorittaneista ja kun korkeasti koulutetut ovat joutuneet sijoittumaan ammattihierarkiassa entistä alemmaksi, on akateeminen tutkinto inflatorisoitunut.

Virke on aineistossani jokseenkin ”normaalin” eli keskimäärin 14 sanan pituinen (virkkeensisäisiä lähdeviittauksia en ole laskenut mukaan), mutta suuri osa virkkeistä koostuu siis vain yhdestä lauseesta. Tästä voi päätellä, että myös yksilauseiset virkkeet ovat suhteellisen pitkiä. Pitkä lause saattaa puolestaan syntyä esimerkiksi niin, että jokin sana saa suuren joukon määritteitä, kokonaisen määritteiden ketjun. Seuraavassa virkkeessä on 18 sanaa, mutta vain yksi lause. Sanoista peräti 12 määrittää sanaa käsitys:

2) Valtiobyrokratian ohella kysymyksenasettelun lähtökohtana on käsitys johtavien yhteiskuntaryhmien ja luokkien merkittävästä roolista modernien professioiden synnyssä ja varhaisessa kehityksessä.

Koska lauseiden määrä vastaa persoonassa taipuvien verbien eli predikaattiverbien määrää, syntyvät pitkät lauseet myös siten, että toimintoja ei ilmaistakaan predikaattiverbeillä, vaan käsitteillä, siis substantiiveja käyttämällä. Predikaattiverbiksi valitaan substantiivityylissä usein sisällöltään tyhjähkö sana, kuten olla-verbi.

Edellinen esimerkki sisältyy katkelmaan (esim. 3), jossa 75 sanasta muodostuu yhteensä kolme virkettä. Katkelmassa on vain 4 predikaattiverbiä (esimerkissä lähimääritteineen kursivoituna). Toimintoihin viittaavia substantiiveja on sen sijaan monta, esimerkiksi kysymyksenasettelu > asettaa kysymys, erittely > eritellä, tarkastelu > tarkastella. Lauseita on siis 4, joten lauseen keskimääräiseksi pituudeksi tulee katkelmassa melkein 19 sanaa. Ymmärrettävyyttä eivät myöskään paranna vierasperäiset termit:

3) Valtiobyrokratian ohella kysymyksenasettelun lähtökohtana on käsitys johtavien yhteiskuntaryhmien ja luokkien merkittävästä roolista modernien professioiden synnyssä ja varhaisessa kehityksessä. Professioiden kontinentaalisen kehitystien erittelyyn on yhtenä tärkeänä puolena liitettävä byrokratiassa valtaa käyttävien ryhmien sosiaalisen erityislaadun, aseman ja intressien tarkastelu. Tutkimuksen teoreettinen perusargumentti on että sekä professioiden angloamerikkalaisen kehitystyypin kansalaisyhteiskuntakeskeistä että kontinentaalisen kehitystien valtiokeskeistä erittelyä voidaan syventää liittämällä tarkasteluun professioiden syntykauden aikaisen yhteiskunnan luokkasuhteiden analyysi ja mannermaisen kehitystien osalta erityisesti valtiossa valtaa käyttävien ryhmien asemien ja intressin erittely.

Persoonassa taipuvien verbien sijaan käytetään myös lauseenvastikkeita. Varsin usein niitä käytetään kielioppien määritelmistä poikkeavalla tavalla. Esimerkiksi ollessa, tullessa -tyyppisen lauseenvastikkeen pitäisi kielioppisääntöjen mukaan vastata aikaa ilmaisevaa kun-lausetta. Seuraavassa esimerkissä se vastannee kuitenkin koska-lausetta.

4) Valikoidessaan ihmisiä erilaisille elämänurille koulutusjärjestelmä vaikuttaa yhteiskunnalliseen työnjakoon sekä kerrostuma- ja luokkarakenteen muotoutumiseen.

Vrt. Koska koulutusjärjestelmä valikoi ihmisiä erilaisille elämänurille, se vaikuttaa myös yhteiskunnalliseen työnjakoon sekä kerrostuma- ja luokkarakenteen muotoutumiseen.

Esimerkissä 5 on käytetty lauseenvastiketta ollen, jolla sääntöjen mukaan pitäisi kuvata lauseen hallitsevan verbin tekemisen tapaa: Mies söi maiskutellen. Aineistossani tätä lauseenvastiketta käytetään useimmiten toisella tapaa, esimerkiksi ja-lausetta vastaamassa. Esimerkissä lauseenvastike näyttää vastaavan mutta-lausetta.

5) Niinpä ekonomintutkinto alkoi yleistyä ollen samalla taas vaarassa jäädä kandidaattien jalkoihin. [!]

Vrt. Niinpä ekonomintutkinto alkoi yleistyä, mutta oli samalla taas vaarassa jäädä kandidaattien jalkoihin.

Sivulauseita voidaan kaiken kaikkiaan korvata varsin monenlaisilla rakenteilla. Joskus asioiden välinen suhde on selvä, vaikkei sitä ole täsmennetty millään tavalla.

6) Koulujärjestelmän yhtenäistymisen taustalla olivat taloudelliset syyt. Rinnakkaisten koulumuotojen ylläpitäminen tuli kalliiksi.

Vrt. Koulujärjestelmän yhtenäistymisen taustalla olivat taloudelliset syyt, sillä rinnakkaisten koulumuotojen ylläpitäminen tuli kalliiksi.

Vaikeasti ymmärrettävä käsitetyyli

Sivulauseeton teksti on tiiviydessään usein hidasta ja raskasta luettavaa, koska lukija saattaa esimerkiksi joutua etsimään yhteen kuuluvia sanoja. Toisaalta on hankala painaa mieleensä asioita, kun ne esitetään pysähtyneinä ilmiöinä, eikä ajassa liikkuvina tapahtumina. On varmasti vaikea muistaa, että professioiden kontinentaalisen kehitystien erittelyyn on yhtenä tärkeänä puolena liitettävä byrokratiassa valtaa käyttävien ryhmien sosiaalisen erityislaadun, aseman ja intressien tarkastelu. Helpompaa on ajatella, että kun eritellään professioiden kontinentaalista kehitystietä on tarkasteltava myös byrokratiassa valtaa käyttävien ryhmien sosiaalista erityislaatua, asemaa ja intressejä.

Tiiviistä tyylistä voidaan saada ymmärrettävämpää, kun termimäiset substantiivit puretaan verbilauseiksi. Tieto voi kuitenkin olla jo niin tiiviissä muodossa, ettei tästäkään ole hyötyä.

Seuraavassa esimerkissä puhutaan lisääntyvästä ammatillisesta epävarmuudesta. Ilmaus näyttää sisältävän jotakin keskeistä tietoa, koska siihen on liitetty varsin vahvoja velvoitteita tulevaisuuden suhteen.

7) Tätä nykyä ammattioppilaitoksissa ja korkeakouluisssa on päiväopiskelijoina suuri joukko aikuisia. Arviolta viidennes alkavista opiskelijoista on täyttänyt 25 vuotta. Ikäluokkien pieneneminen ja lisääntyvä ammatillinen epävarmuus pakottavat kehittämään myös ammatillista jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutusta.

Vrt. Koska ikäluokat pienenevät ja ammatillinen epävarmuus lisääntyy, täytyy myös ammatillista jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutusta kehittää.

Teksti ei purkamisesta paljon parane, koska ilmaus ammatillinen epävarmuus lisääntyy kertoo melkeinpä yhtä vähän kuin lisääntyvä ammatillinen epävarmuus. Rohkenenkin epäillä, että jos kirjoittaja käyttäisi väljempää rakennetta, hän huomaisi itsekin paremmin sanontansa todellisen sisällön (tai sisällöttömyyden). Kun tiivis teksti muutetaan väljemmäksi ja samalla usein täsmällisemmäksi sivulauserakenteeksi, joutuu yleensä koko ajatuksen miettimään uudelleen. Tiiviiseen ilmaisuun ei nimittäin aina sekaannu vain lukija. Joskus kirjoittaja näyttää itsekin harhautuvan ajatuksenjuoksussaan. Voivatko asenteet olla varustetut kulttuuripääomalla vai ihmiset, joilla on asenteita?

8) On päädytty heikolla kulttuuripääomalla varustettujen asenteiden muokkaamiseen koulutusmyönteisiksi.

Tieto häviää taustalle tai katoaa kokonaan

Tiivis teksti ei ole jokalukijan tekstiä, sillä usein sen tulkitseminen vaatii paljon taustatietoa käsiteltävästä aiheesta. Opintojen alkuvaiheessa taustatietoa ei kuitenkaan vielä ole kovin paljon, ”valtiobyrokratia” ja ”kontinentaalinen kehitystiekin” ovat ehkä omaksumatta.

Tiiviit rakenteet ovat sitä paitsi helposti monitulkintaisia. Joissakin tapauksissa asiasisällön voi sentään arvata asiayhteydestä.

9) Määrällisestä ja alueellisesta laajenemisesta huolimatta korkeakoulutuksen saamisesta käydään yhä kovaa kilpailua. Suomen kansansivistyksen alkuaikojen kunniakas tunnus ”kansakoulu joka kylään” näyttää muuttuvan lauseeksi ”korkeakoulu joka kaupunkiin”.

Esimerkin ensimmäisessä virkkeessä ei kerrota, minkä määrä lisääntyy ja mikä alue laajenee:

Vrt. Vaikka määrä lisääntyy ja alue laajenee, käydään korkeakoulutuksen saamisesta yhä kovaa kilpailua.

Toisesta virkkeestä voi kuitenkin päätellä, että kysymys on korkeakouluista: niitä perustetaan yhä useammalle paikkakunnalle. Yksinään virkettä olisi vaikea tulkita, sillä kilpailu korkeakoulutuksen saamisesta viittaa pikemminkin siihen, että yksittäiset kansalaiset pyrkivät kilvan korkeakouluihin, korkeakoulujen opiskelupaikoista käydään siis kovaa kilpailua.

Helppolukuisessa tekstissä on erilaisia rakenteita käytetty vaihtelevasti. Sivulauseita korvaavia rakenteita tarvitaan esimerkiksi siksi, että asia ei sivulauseessa aina saa oikeanlaista painoa. Riippuu kuitenkin tekstiyhteydestä, korostaako ns. upotteinen rakenne asiaa vai häivyttääkö se sen taustalle. Esimerkissä 10painoa saa vain liittäminen, vaikka lause sisältää muutakin keskeistä tietoa:

10) Koulutusoptimistit ovatkin esittäneet lukion liittämistä osaksi kaikille pakollista oppivelvollisuuskoulua.

Sivulauseessa esityksille ominainen seikka, eli se että jotakin pitäisi tehdä, korostuu. Myös teon kohde, lukio, nousee määritteen asemastaan selväksi objektiksi:

Vrt. Koulutusoptimistit ovatkin esittäneet, että lukio pitäisi liittää osaksi kaikille pakollista oppivelvollisuuskoulua.

Vastaavalla tavalla alkuopetuksesta huolehtiminen hukuttaa ehdon velvoittavuuden ja vaatimuksen konkreettisuuden:

11) Yksi ehto, joka tosin ei käytännössä aina toteutunut (viite), oli alkuopetuksesta huolehtiminen.

Vrt. Yksi ehto, joka tosin ei käytännössä aina toteutunut (viite), oli se, että alkuopetuksesta piti huolehtia.

Joissakin tapauksissa tiivis rakenne korostaa jotakin asiaa toisen kustannuksella, niin että lukijalle keskeistä tietoa jopa katoaa:

12) [lääkärin] Ammatin arvostuksen nousun eräät alkutekijät olivat mielenkiintoisella tavalla satunnaisia. Sellaisiksi on luettava sekä kahden lääketieteen professuurin perustaminen lahjoitusvaroin yliopistoon ja niiden testamenttaaminen oman perheen jäsenille 1700-luvun lopulla että professori Gabriel Erik Haartmanin poliittinen toiminta ja nousu byrokratian vaikutusvaltaiselle johtopaikalle. Sellaiseksi voidaan lukea myös avioliiton kautta solmiutunut sukulaisuussuhde toiseen johtavaan byrokraattiin Carl Erik Mannerheimiin.

Esimerkissä 12 kirjoittaja nostaa esille professuurin perustamisen ja testamenttaamisen, mutta häneltä jää kertomatta, kuka perusti ja kenen ”omasta perheestä” oli kysymys. Hän korostaa myös sukulaisuussuhdetta, mutta unohtaa täsmentää, kenen sukulaissuhteesta oli kysymys. Kirjoittaja luottaa siihen, että lukija täydentää aukot muutamia sivuja aikaisemmin esitetyn tiedon perusteella.

Mikä hyvänsä tekstinkatkelma voi tietysti tuntua hiukan oudolta, kun se esitetään asiayhteydestään irrotettuna, ilman edeltävää tai jäljessä seuraavaa tekstiä. Usein teksti rakentuu sitä paitsi niin, että jakson alussa tai lopussa on vähän abstraktimpi osuus, jota sitten joko edellä tai jäljessä havainnollistetaan. Silti jokaisen lyhyenkin tekstijakson pitäisi jo itsessään muodostaa jonkinlainen järkevä kokonaisuus. Itse asiassa tekijän, inhimillisen toimijan puuttuminen on upotteisille rakenteille tyypillistä. Upotteisia rakenteita voikin kutsua upotteisiksi osittain juuri siksi, että inhimillinen tekijä häipyy taustalle, hukkuu. Perustamiseen tai testamenttaamiseen ei yksinkertaisesti voi liittää tekijää yhtä luontevasti kuin persoonassa taipuvaan verbinmuotoon perustaa tai testamentata: Haartman perusti ja testamenttasi.

Inhimillisen tekijän esiin tuominen ei tietenkään aina ole tekstissä keskeistäkään. Jos se kuitenkin järjestään häivytetään, annetaan maailmasta hieman kummallinen kuva. Luulisi, että juuri yhteiskuntatieteessä pitäisi korostaa, että tapahtumien taustalla on ihmisiä eikä vain epämääräisiä voimia tai järjestelmiä, joihin on vaikea vaikuttaa. Kuka siis valikoi ja sijoittaa esimerkissä 13? Kuka puolestaan on tämän tuntemattoman tekijän kohde, kenet valitaan ja sijoitetaan? Kenen koulutuksesta on kysymys?

13) Valikoinnissa ja yhteiskunnallisiin asemiin sijoittamisessa koulutus on tänään merkittävämpi kuin koskaan.

Miksi sivulauseita on vähän?

Se että sivulauseita on tieteen kielessä suhteellisen vähän, on kielenhuoltajan näkökulmasta monella tavalla kiinnostavaa: voisihan kielioppien ja kielioppaiden perusteella kuvitella, että niitä olisi enemmän. Voisi myös kuvitella, että nimenomaan tarkkuuteen pyrkivässä tieteellisessä tekstissä suosittaisiin konjunktiorakenteita. Miksi sivulauseita sitten on aineistossani niin vähän?

Voi olla, että sivulauseita karttava kirjoittaja pyrkii eroon monilauseisista, ns. sokkelovirkkeistä. Voisi myös ajatella, että tietynlaisia sivulauseita vältetään yksinkertaisesti siksi, että kielenhuollon ohjeet muistetaan väärin tai niitä ei ole ymmärretty oikein. Saatetaan esimerkiksi muistaa, että äidinkielen opettaja puhui aikoinaan jotakin koska-sanaan liittyvää. Kun ei oikein muisteta, mitä siitä on sanottu, päätetään välttää koko sanaa.

Vähemmän tietoista tiettyjen sivulauseiden välttäminen lienee silloin, kun kirjoittajan kielellinen tausta vaikuttaa tekstiin. Esimerkiksi koska-konjunktiota saatetaan välttää kirjoitetussa kielessä siksi, että joidenkin ihmisten kielitajussa koska-sanalla on puhekielinen sävy. Toisaalta koska-konjunktio on suomen murteissa perin harvinainen: joissakin murteissa käytetään syytä ilmaisevana konjunktiona yksinomaan kun-konjunktiota. Jotta-sana saattaa omalta osaltaan tuntua hyvinkin murteelliselta tai toisaalta liian kirjalliselta.

Tieteellinen tarkkuus näyttää kuitenkin selvästi kärsivän, kun kirjoittaja pakkaa tietoa pitkiin lauseisiin. Ehkä objektiivisuus nousee kirjoittajan mielessä tärkeämmäksi kuin tarkkuus ja täsmällisyys ja objektiivinen hän luulee olevansa, kun ei sano asioiden välisiä suhteita kovin tarkkaan, eikä korosta esimerkiksi ihmisiä asioiden tekijöinä. Kirjoittaja saattaa välttää koska-, vaikka-, jos- ja jotta-konjunktioita silloinkin, kun hän ei ole aivan varma asioitten välisistä suhteista: vastuu tulkinnasta ja päätelmien tekemisestä jätetään lukijalle.

Sosiologian kirjoissa teksti on tiivistä ja sivulauseetonta muun muassa silloin, kun asiat tieteellisen tyylin mukaisesti käsitteellistetään: uudistetaan hallintoa > hallinnonuudistus. Koska käsitteellistäminen ja substantiivityyli on kuitenkin joskus ristiriidassa täsmällisyyden kanssa, voisikin hiukan ilkeästi ajatella, että keskeneräiset ajatukset peitetään tieteelliseltä kalskahtavan tyylin suojaan. Lempeämpi tulkinta olisi se, että asiat ovat kirjoittajalle niin selviä ja moneen kertaan mietittyjä, ettei hän huomaa kertoa lukijalle tarpeeksi. Uskoisin, että lempeämpi tulkinta on myös oikeampi: kirjoittajan ongelma on liika asiantuntemus.

 

AINEISTO

KIVINEN, Osmo – RINNE, Risto – AHOLA, Sakari 1989: Koulutuksen rajat ja rakenteet. Juva.

KONTTINEN, Esa 1991: Perinteisesti moderniin. Professioiden yhteiskunnallinen synty Suomessa. Tampere.

 

KIRJALLISUUS

1 KARVONEN, Pirjo 1992: Oppikirjojen kieli ja tiedonkäsitys. Lukion biologian ja maantiedon kirjojen leksikaalis-kieliopillinen ja tekstuaalinen analyysi. Lisensiaatintyö. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos.

2 IKOLA, Osmo – PALOMÄKI, Ulla – KOITTO, Anna-Kaisa 1989: Suomen murteiden lauseoppia ja tekstikielioppia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki.

3 VIRTANIEMI, Asta 1992: Säädöskielen virkerakenne. Pro gradu -työ. Jyväskylän yliopiston suomen kielen laitos.

4 HAKULINEN, Auli – KARLSSON, Fred – VILKUNA, Maria 1980: Suomen tekstilauseiden piirteitä: kvantitatiivinen analyysi. Helsingin yliopiston yleisen kielitieteen laitoksen julkaisuja 6. Helsinki.




Kielikello 3/1993
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »