Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 4/2003

Aino Piehl

”Selkeyttä vain” – EU-kieleen

Euroopan unionissa on viime vuosina ryhdytty useaankin hankkeeseen, joilla yritetään parantaa hallinnon kielenkäyttöä ja tehdä teksteistä kiinnostavampia ja ymmärrettävämpiä. Syynä on sekä halu tehostaa EU:n toimintaa että tarve saada suuret kansalaisjoukot suhtautumaan siihen entistä myönteisemmin.

---

Euroopan unionin jäsenvaltiot pyrkivät yhteisiin päämääriinsä useimmiten säätämällä unionin yhteisiä säädöksiä. Niitä on arvosteltu vaikeaselkoisiksi, ja myös EU:n verkkosivuilla todetaan: ”Usein valitetaan, että EU:n päätöksentekojärjestelmä on liian kaukana tavallisista ihmisistä, jotka eivät ymmärrä sen monimutkaisia rakenteita ja vaikeita säädöstekstejä. Unioni yrittää poistaa tämän demokratiavajeen yksinkertaistamalla lainsäädäntöä, parantamalla suurelle yleisölle tarkoitettua tiedotustaan ja antamalla kansalaisjärjestöille lisää sananvaltaa politiikassa.” Vaikealukuisista EU-säädöksistä koituu hankaluuksia myös Suomen ja muiden jäsenvaltioiden hallinnolle, koska on hankalaa tietää, millaisia lakeja tai hallintopäätöksiä niiden perusteella pitäisi antaa. Säädäntömenettelyä on siis kehitettävä, jotta saataisiin aikaan entistä ymmärrettävämpiä ja toimivampia säädöksiä entistä nopeammin.

Säädöstekstien laatimisessa ovat mukana EU:n suurimmat toimielimet Euroopan parlamentti, Euroopan unionin neuvosto ja Euroopan komissio. Ne toimivat erillisinä hoitaen kukin omia tehtäviään, ja niillä on omat virkamieskuntansa sekä omat käännösyksikkönsä. Osa uudistushankkeista on niille yhteisiä, mutta ne ovat myös kehitelleet parannuksia toimintaansa kukin tahollaan.

Sopimus säädösten parantamiseksi

EU:n valtion- ja hallitusten päämiehet kiinnittivät jo 1992 huomiota siihen, että EU:n säädösvalmistelun laatua on parannettava. Hallitusten välisen konferenssin tuloksena syntyi julistus, joka liitettiin 1997 Amsterdamin sopimukseen, yhteen EU:n perussopimuksista. Siinä unionin toimielimet määrättiin yhdessä laatimaan ohjeet hyvän säädöstekstin laatimisesta. Niistä neuvottelivat myös jäsenvaltioiden edustajat, ja vuonna 1998 parlamentti, neuvosto ja komissio solmivat niistä sopimuksen. Siitä ei kuitenkaan haluttu tehdä velvoittavaa, ja se on nyt suosituksen luonteinen. Sen johdannossa otetaan lähtökohdaksi, että säädöksen pitäisi olla selvä ja ymmärrettävä niille, joita säädös koskee ja joiden sitä on sovellettava. Tämä on jo kauan asetettu tavoitteeksi Pohjoismaiden hallinnossa, ja Ruotsin ja Suomen tulo jäseneksi vuonna 1995 on saattanut vaikuttaa tällaisen ajattelun vahvistumiseen.

Suuntaviivasopimuksessa annetaan ohjeita säädösten lakiteknisestä parantamisesta, mutta myös kielen laadulle asetetaan selviä tavoitteita. Heti sopimuksen ensimmäisessä kohdassa kehotetaan laatimaan säädökset selkeiksi, yksinkertaisiksi ja täsmällisiksi. Neljännessä kohdassa suositetaan, että kirjoittajat välttäisivät pitkiä kappaleita ja virkkeitä sekä tarpeettoman monimutkaista sanontaa. Myös lyhenteitä neuvotaan käyttämään harkiten. Käsitteitä kehotetaan käyttämään johdonmukaisesti, eikä niille pitäisi antaa merkityksiä, jotka poikkeavat joko yleisestä kielenkäytöstä tai käytöstä oikeuskielessä tai tekniikan alalla.

Säädösten kääntämistä on kahlehtinut ns. pistesääntö, joka on vaatinut, että virkkeitä tulee jokaisella kielellä olla yhtä monta. Niinpä virkkeeseen on ison kirjaimen ja pisteen väliin täytynyt joka kielellä sisällyttää sama asiamäärä. Näin on voitu kätevästi viitata säädöksen tiettyyn virkkeeseen kielestä riippumatta. Asia ei kuitenkaan jakaudu luontevasti kaikilla kielillä virkkeisiin samalla tavalla. Vaikka suomen kieli on kuuluisa lauseenvastikkeistaan, se ei tarjoa ranskan tai englannin veroista valikoimaa keinoja, joilla asia toisensa perään saadaan liitetyksi lauseeseen ilman, että niiden sanomiseksi tarvitaan sivulause tai uusi virke.

Toimielinten sopimuksen 18. kohdassa kehotetaan säädöksiä muutettaessa muuttamaan artikloja tai niiden osia eikä enää yksittäisiä virkkeitä saati sanoja. Kun pistesääntöä ei enää tarvitse noudattaa, on helpompaa muotoilla teksti omalle kielelle luontevalla tavalla. Lisäksi suositukset pitkien virkkeiden karttamisesta vaikuttavat toivottavasti niin, ettei alkuteksti enää tuo suomalaiselle kääntäjälle suurta infinitiivi- tai partisiippijoukkoa lauseeseen sijoitettavaksi. Eivät niiden avulla rakennetut virkkeet toki ole keskivertokansalaiselle ymmärrettäviä englanniksi tai ranskaksikaan. Täysin ei sopimus pistesääntöä kumoa: virkettä laajempiin tekstin yksiköihin viittaamisesta puhutaan vain säädösten muuttamisen yhteydessä, mutta tiettyyn virkkeeseen viittaamista ei kielletä silloin, kun viitataan muihin säännöksiin.

Sopimuksesta käytäntöön

Myös suuntaviivojen toteuttamisesta annetaan sopimuksessa ohjeita. Toimielimet velvoitetaan yhdessä laatimaan säädöstekstien kirjoittajille avuksi käsikirja, jossa ohjeita tarkennetaan ja annetaan esimerkkejä niiden soveltamisesta eri yhteyksissä. Lisäksi kirjoittajille on järjestettävä koulutusta, jotta uudet käytännöt eivät jäisi pelkästään virkamiesten oman aktiivisuuden varaan. Sopimus velvoittaa toimielimet myös raportoimaan, kuinka sopimuksen noudattaminen on sujunut.

Suuntaviivasopimus nostatti suuria toiveita, mutta käsitykset sen vaikutuksesta ovat ristiriitaisia. Käännösyksiköissä kuitenkin arvioidaan, että sopimus on muokannut ainakin kirjoittajien asenteita ja että jotain näkyy teksteissäkin. Sopimusta pyritään noudattamaan, ja se on parantanut erityisesti säädösten lakiteknistä laatua. Säädöskäsikirjan ohjeiden katsotaan täsmentäneen ja yhdenmukaistaneen säädöksissä olevia viittauksia ja lainauksia. Kääntäjät puolestaan voivat keskittyä enemmän uusien tapausten ratkaisemiseen, kun monista toistuvista ilmauksista on saatu selvät ohjeet.

Ainakin neuvoston virkamiehet ovat saaneet koulutusta käsikirjan ohjeiden soveltamiseen, ja niiden noudattamista tekstien kirjoittamisessa on myös seurattu. Silti selvästi velvoittava sopimus olisi todennäköisesti suositusta tehokkaampi. Toisaalta Suomesta päin katsottuna suurta edistystä ei ole huomattu. Suomalaiset virkamiehet arvelevatkin suuntaviivojen jääneen sisäistämättä.

Mammuttivirkkeet pois

Eräs tärkeä uudistus saatiin aikaan jo ennen kuin suuntaviivasopimusta alettiin soveltaa. Säädösten johdanto-osat olivat aiheuttaneet vaikeuksia suomen kielen ja muidenkin kielten kääntäjille, sillä tämä säädöksen oikeusperustan ja tarkoituksen ilmaiseva osa oli muotoiltu yhdeksi ainoaksi virkkeeksi, vaikka se saattoi olla jopa kymmenkunta sivua pitkä. Puolipistettä ei varmasti ole missään suomenkielisissä teksteissä esiintynyt yhtä tiuhaan kuin EU-säädöksissä johdannon muodostavissa ”virkkeissä”!

Kääntäjät halusivat muuttaa johdannon muotoa niin, että sen voisi kirjoittaa normaalipituisiksi virkkeiksi. Johdanto-osan muodosta määrätään neuvoston työjärjestyksessä, ja kun sitä muutettiin vuonna 1999, tuli tilaisuus muuttaa myös säädösten johdanto-osaa. Tosin uusikin vakiomuoto on kielen kannalta sikäli poikkeuksellinen, että johdannon ensimmäisen virkkeen sisään tulee nyt itsenäisiä virkkeitä. Mutta mitä loogisuudessa menetetään, voitetaan reilusti siinä, että teksti on paljon luettavampaa kuin entisessä muodossaan ja sen asia helpommin hahmotettavissa. Tähän uudistukseen ovat tyytyväisiä sekä kääntäjät että lukijat.

Kääntäjät alkutekstejä parantamaan

Vaikeaselkoiset tekstit ovat vaikeita kääntää. Jotta käännettäväksi saataisiin parempia alkutekstejä, komission englannin kielen kääntäjät ovat ideoineet ja järjestäneet Fight the Fog -kampanjan. Ensimmäiset kirjoituskurssit sumeiden alkutekstien selkeyttämiseksi järjestettiin Ison-Britannian puheenjohtajuuskaudella 1998, jolloin puheenjohtajamaan järjestämien tilaisuuksien joukossa oli myös seminaari parempien tekstien merkityksestä. Yksi esiintyjistä oli komissaari Erkki Liikanen.

Hyvää asiaa markkinoitiin englantilaisille tyypilliseen tapaan huumorimielellä: tekstinlaadinnan iskulauseisiin kuului ”KISS – keep it short and simple” (kirjoita suppeaa ja selkeää), ja tilaisuuksissa laulettiin Beatlesin Yesterdayn sävelellä: ”All You need is clarity”(selkeyttä vain). Komissio kustansi kirjoittajille avuksi myös opaskirjasen nimeltä How to write clearly, josta huomaa, että ymmärrettävyyteen vaikuttavat kielestä riippumatta samanlaiset asiat. Opas on luettavissa kampanjan verkkosivuilla, joiden osoite on http://europa.eu.int/comm/translation/en/ftfog/.

Kampanjan yhteistyökumppaneina olivat Englannin kansalaisliikkeet Plain English Campaign ja Plain English Commission, jotka vaativat viranomaisilta selkeämpää kielenkäyttöä. Komissioon pyydettiin näistä järjestöistä kirjoittamiskursseja vetämään kouluttajia, jotka ovat kauan työskennelleet viranomaisten kanssa. Englantilaisen kielenhuoltajan Martin Cuttsin kokeilu lomaosakelain (Timeshare Act) kieliasun uudistamiseksi innoitti yrittämään myös jonkin EU-säädöksen uudelleen kirjoittamista koemielessä.

Cutts laatikin leikkikalujen turvallisuutta säätelevästä direktiivistä version, jossa oli käytetty monenlaisia keinoja luettavuuden parantamiseksi. Direktiivin osille ja artikloille oli esimerkiksi annettu otsikot, ja direktiiviin oli laadittu sisällysluettelo sekä yleistajuinen tiivistelmä säädöksen sisällöstä. Uudisversio julkaistiin vuonna 2001 kirjana nimeltä Clarifying Eurolaw. (Myös tätä kirjaa voi tutkia Fight the Fog -sivuilla, joilla se on luettavissa kaikilla unionin kielillä.) Cuttsin ehdotukset esiteltiin kesällä 2001 suuressa lakikonferenssissa, jonka Ruotsi puheenjohtajuuskaudellaan järjesti.

Uudistusehdotuksia on kieliasiantuntijoiden kesken pidetty hyvänä tulevaisuudennäkynä, joka osoittaa, mihin suuntaan säädöksiä voitaisiin kehittää. Säädösten rakenteen muuttaminen on kuitenkin niin suuri hanke, että se vaatisi jäsenvaltioiden enemmistön poliittista tahtoa, ja sitä ei juuri nyt ole. Cuttsin työ on myös ärsyttänyt toimielinten virkamiehiä; voi vain toivoa, että ärtymys edistää keskustelua eikä ehdotuksia vaieta kuoliaaksi.

Kääntäjät kirjoittajien apuna

Fight the Fog -kampanjassa komission kääntäjät antoivat aluksi kirjoittajille apua tekstien muokkaamisessa oman työnsä ohessa, mutta nyt komission käännösosastoon on perustettu tekstien muokkaamista varten yksikkö, jossa käsitellään nyt noin 500 sivua kuukaudessa ja jonka palvelujen kysyntä kasvaa jatkuvasti. Pohjatekstien huolto on siis saamassa vakinaisen muodon. Kirjoittajien apuna ovat lähinnä englantilaiset ja ranskalaiset kääntäjät.

Komissiossa voidaan myös varmistaa tärkeiden tekstien kieliasun yhtäpitävyys kokouksissa, joissa on mukana kunkin kielitoisinnon kääntäjä, yksi alkutekstin kirjoituskielen syntyperäinen asiantuntija sekä tekstin laatija. Näissä kokouksissa on huomattu, että kun tekstin kieliversiot poikkeavat toisistaan, syynä on useimmiten sekava tai moniselitteinen alkuteksti. Yhteisessä istunnossa on voitu korjata virheet ja samalla selkeyttää tekstin jokaisen kielitoisinnon kieliasua.

Myös parlamentissa on pyritty vaikuttamaan käännettäviin teksteihin jo niiden syntyvaiheessa ja käyttämään hyväksi kääntäjien taitoja. Kääntäjä voi hakeutua kolmen kuukauden ajaksi työskentelemään johonkin valiokuntaan, jossa hän voi auttaa parantamaan tekstien laatua. Jokaisessa valiokunnassa on parin vuoden ajan ollut kääntäjäkoordinaattori, joka seuraa valiokunnan työskentelyä ja tiedottaa työstä muille kääntäjille, erityisesti silloin kun odotettavissa on kielellisiä tai terminologisia pulmia. Kääntäjät ovat myös olleet mukana kurssittamassa virkamiehiä selkeän englannin ja ranskan käyttöön.

EU:n erillisvirastojen yhteinen käännöskeskus jakaa ohjeeksi alkuperäistekstien kirjoittajille opasta Écrire pour être traduit – Writing for Translation, joka on käännetty Aino Piehlin ja Inkaliisa Vihosen alun perin kirjoittaman oppaan Käännetäänkö tekstisi, tulkataanko puheenvuorosi ja sen ruotsalaisen laitoksen Tala för att tolkas, skriva för att översättas pohjalta. Englannin- ja ranskankieliset oppaat ovat osoitteessa www.cdt.eu.int linkkien Documentation – Publications – Writing for Translation takana, suomenkielinen alkuteos osoitteessa http://www.kotus.fi/www-julkaisut/kielenhuolto/eu-opas.pdf.

Lainsäädäntömenettelyn kehittäminen

EU pyrkii lainsäädännön yksinkertaistamiseen muutenkin kuin kieliasun osalta. Tästä ovat päättäneet valtionpäämiehet huippukokouksessaan eli Eurooppa-neuvostossa Lissabonissa vuonna 2000. Monimutkaiset säädösprosessit ovat nyt usein sekä hitaita että raskaita. Komissio on kesäkuussa 2002 julkaissut toimintasuunnitelman lainsäädännön yksinkertaistamiseksi ja parantamiseksi.

Uudistuksilla pyritään lisäämään kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia jo päätösten valmisteluvaiheessa. Siksi suunnitelmissa kiinnitetään jonkin verran huomiota myös säädösten kieleen ja hallinnon kieleen muutenkin. Erityisesti komissio mainitsee, että avoimuus vaatii tiedottamista kansantajuisella kielellä. Tämä kuulostaa ehkä itsestään selvältä, mutta vaatii suuria muutoksia sekä asenteisiin että kirjoittamiseen ja vielä hallinnon menettelytapoihinkin. Niiden toteutuminen vie varmasti vielä aikaa.

Komission toimintasuunnitelmassa todetaan, että toimielinten välisen suuntaviivasopimuksen periaatteet voitaisiin toteuttaa konkreettisemmin. Toimielinten on laadittava lainsäädännön yksinkertaistamisohjelma, jossa säädöksiä ja niihin myöhemmin tehtyjä muutoksia ei vain koottaisi yhteen tekstiin ja hyväksyttäisi sitä uutena säädöksenä, vaan samalla sisältöä yksinkertaistettaisiin ja säädös muokattaisiin paremmin käyttäjien tarpeita vastaavaan muotoon. Näitten tavoitteiden toteuttamiseksi toimielimet solmivat vuonna 2003 sopimuksen paremmasta sääntelystä.

Toimielinten on varmistettava, että ne hankkivat itselleen riittävästi tarvittavaa asiantuntemusta, myös kielestä, ja että ne järjestävät tarvittavaa koulutusta virkamiehille, jotta yksinkertaistaminen ja ymmärrettävyyden parantaminen voidaan viedä läpi. Pelkästään toimielinten uudistukset eivät riitä: myös jäsenvaltioiden on järjestettävä organisaationsa sellaisiksi, että ne pystyvät edistämään parempien säädösten laadintaa.

Suomessa lainvalmistelua kehittämään perustettiin 2003 ministeriöiden kansliapäälliköistä koottu työryhmä. Se totesi raportissaan, että EU:ssa pyritään nyt vakavammin kuin koskaan parantamaan säädösten ja niiden valmistelun laatua. Suomalaisten on yritettävä puolestaan vaikuttaa siihen, että nämä hankkeet etenevät. Kansliapäälliköt ehdottavat raportissaan, että EU:n säädösten kehittämiseen osallistutaan aktiivisesti ja sitä varten annetaan suomalaisille ohjeistusta ja koulutusta.

Kieltä ei ole tähän asti nostettu erityisesti esiin uudistustavoitteiden joukosta, mutta toivottavasti siihenkin vielä kiinnitetään huomiota. Tärkeä askel olisi tiivistää suomalaisten virkamiesten yhteistyötä paitsi säädösten valmistelijoiden myös kääntäjien kanssa. Hyvien termien löytämiseksi voisi kehittää laajempaakin verkostoa, johon kuuluisivat kotimaiset asiantuntijat, terminologit ja kielenhuoltajat. Tekstien muodon ja tekstinlaadinnan periaatteiden parantamiseksi Suomen on välttämätöntä yhdistää voimansa toisten jäsenvaltioiden kanssa.

Selkeämpään kielenkäyttöön – lähemmäs kansalaisia

EU:n säädösten ja muiden tekstien kieleen ei kukaan ole vielä tyytyväinen, mutta käännösyksiköissä ollaan sitä mieltä, että suunta on ollut viime vuosina selvästi parempaan. Pyrkimys hallinnon avoimuuteen ja toimivuuteen vaatii, että asiakirjat ovat paitsi julkisia myös ymmärrettäviä. Ajan henki vaikuttaa hiljakseen tekstejä kirjoittavien virkamiestenkin käsityksiin siitä, millainen tekstin tulee olla.

Alkutekstien vaikeaselkoisuus ei kuitenkaan johdu pelkästään siitä, että EU:n säädöskieli on perinteisesti sanonnaltaan koukeroista ja mutkikasta tai että säädökset ovat sisällöltään pikkutarkkoja. Osaksi syynä on, että monet eivät kirjoita äidinkielellään, vaan laativat esimerkiksi säädösehdotukset englanniksi tai ranskaksi. Vaikka tekstit käännetään yleensä joko englannin- tai ranskankielisestä versiosta, ei kummankaan tarvitse olla kirjoittajan äidinkieli, eikä tekstin retoriikka ole välttämättä ominaista sille kielelle, jolla teksti on kirjoitettu.

EU:ssa on alettu jonkin verran käyttää hyväksi sitä suurta kieliasiantuntijoiden joukkoa, joka toimielimillä on jo käden ulottuvilla – kääntäjiä. Yhä enemmän yritetään vaikuttaa alkuteksteihin jo niiden laatimisvaiheessa. Parlamentti ja komissio ovat käynnistäneet kääntäjien ja tekstinlaatijoiden yhteistyötä, ja toivottavasti tällaisia mahdollisuuksia hioa käännöksen pohjatekstiä kielen ammattilaisten avulla tulee yhä lisää.

Muokkausapu olisi hyödyksi myös työryhmissä, joissa jäsenvaltioiden edustajat neuvottelevat päästäkseen sopimukseen säädöksen sisällöstä. Kompromissit ja lisäykset voivat heikentää säädöstekstin laatua ja säädöksen johdonmukaisuutta – tästähän on kotimaisessakin lainsäädännössä kokemusta. On kuitenkin olennainen osa säädösvalmistelua, että säädöksen lopullinen sisältö syntyy eri etujen yhteensovittamisen tuloksena. Se on vain otettava tekstien laadun kehittämisessä huomioon. EU:n kieliammattilaisilla olisi varmasti paljon annettavaa silloin, kun suunnitellaan koko prosessia alkuteksteistä valmiiksi kieliversioiksi.

Suomalaiset ovat vakiinnuttaneet paikkansa Euroopan unionissa. Nyt uskalletaan jo irrottautua alkuaikoja enemmän käännettävän tekstin rakenteista ja useammin kuin ennen valita suomen kielelle ominainen tapa sanoa asia, ja monet uudistukset herättävät toiveikkuutta. Toisaalta toimielinten johtavat virkamiehet vaativat edelleen eri kielten teksteiltä suurta ulkoistakin yhdenmukaisuutta, mikä tietysti rajoittaa kääntäjän mahdollisuuksia ilmaisun valinnassa. Tekstit ovat edelleen suomalaiseen ja pohjoismaiseen makuun monisanaisia ja väliin turhan mahtipontisia; tyylikeinona käytetyn toiston tai turhan tuntuisen kuvan karsiminen noin vain ei kuitenkaan yleensä käy päinsä.

Olisi toivottavaa, että kääntäjät ja lingvistijuristit voisivat vapaammin sopeuttaa tekstinsä oman maansa tekstikulttuuriin. Kenties tämä huomataan välttämättömäksi, kun unioniin kohta tulee kymmenen uutta virallista kieltä. Myös jäsenmaissa on oltava valmiita antamaan tukea ja auttamaan uudistuspyrkimyksissä. Jotta päästäisiin lähemmäs kansalaisia, olisi EU:n tekstienkin tunnuttava kaikissa jäsenmaissa omilta.

 

Tietoja hankkeista ovat ystävällisesti antaneet Helena Rautala Euroopan parlamentista, Pirjo Kivelä, Hellevi Malm ja Unnukka Stenqvist Euroopan unionin neuvostosta, Jyrki Lappi-Seppälä ja Inkaliisa Vihonen Euroopan komissiosta sekä Kirsi Kuuttiniemi ja Markku Tyynilä oikeusministeriöstä.


Kielikello 4/2003
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »