Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 1/2003

Johanna Ketola

Miten lakiteksti velvoittaa?

Laki on tarkoitettu noudatettavaksi, se velvoittaa. Mutta miten? Mitkä ovat tyypillisimpiä tapoja ilmaista velvoittavuutta lakiteksteissä? Kuka oikeastaan velvoittaa, kuka taas on velvollinen johonkin?

---

Tämä artikkeli perustuu lisensiaatintyöhöni, jossa selvitän työoikeudellisten lakitekstien tekstilajia. Lakiteksteiksi olen valinnut vuoden 1958 työturvallisuuslain ja vuoden 1948 tapaturmavakuutuslain, joihin on päivitetty muutokset vuoteen 2000. Työoikeudelliset lakitekstit ovat yhteiskunnallisesti kiinnostava tutkimuskohde. Niiden tarpeellisuutta on perusteltu muun muassa sillä, että valtion on asettava työnantajan vallalle sosiaalisia rajoja ja että työntekijöitä on kasvatettava, mutta heillä täytyy myös olla oikeus vaikuttaa asioihin edustajiensa välityksellä. Aina 1970-luvulle asti edellä mainittuja seikkoja pidettiin ihanteena, mutta nykyään tilanne on toisenlainen: enää ei haluta vahvistaa valtion sääntelyä eikä kasvatuksellisia toimintatapojakaan suosita. Lähtökohtana työsuojelussa pidetään nykyään pikemminkin yksilöllistä itsensä tuntemista ja oman elämän hallintaa sekä työturvallisuuden, työtehon ja työrauhan vahvistamista.

Tulee vaan ei täydy

Velvoittavuutta ilmaistaan tutkimissani teksteissä monella eri tavalla ja eriasteisesti. Tavallisimmin ja suorimmin velvoittavuutta ilmaistaan siten, että yhdessä olla-verbin kanssa käytetään lauseen pääverbistä passiivin ensimmäisen partisiipin muotoa, ja lauseen rakenne on muotoa on tehtävä (esimerkki 1). Tämä onkin suomen yleiskielessä tavallisin tapa ilmaista velvollisuutta. Toinen yleinen ja yhtä suora tapa ilmaista velvollisuutta on käyttää yksipersoonaista verbiä tulla yhdessä pääverbin ensimmäisen infinitiivin kanssa, jolloin lauseen rakenne on muotoa tulee ottaa (esimerkki 2).

(1) Työntekijän on viipymättä ilmoitettava työnantajalle tai tämän edustajalle ja työsuojeluvaltuutetulle koneissa, laitteissa, työvälineissä ja suojeluvälineissä – – havaitsemistaan vioista ja puutteellisuuksista – –.

(2) Työneuvoston tulee antaa lausuntoja tämän lain soveltamisesta ja tulkinnasta siten, kuin työneuvostosta ja työsuojelun poikkeusluvista annetussa laissa säädetään.

Esimerkkien lausetyypit ovat velvoittavin tapa saada joku tekemään jotain. Voimakkuudeltaan nämä lakikielessä rinnakkain esiintyvät ilmaukset lähes vastaavat toisiaan, mutta tyyliltään lauseet eroavat. Tulee + infinitiivi on ensinnäkin kirjakielisempi ilmaisutapa, kun taas on tehtävä -rakenne voi esiintyä sekä kirjallisissa että suullisissa tuotoksissa. Toiseksi tulee + infinitiivi -rakenne sopii parhaiten yhteyksiin, joissa on juhlallinen tyyli tai joissa pakkoon liittyy moraalisen velvoittavuuden piirre. Esimerkin 2 lause voitaisiin siis muuttaa muotoon ”Työneuvoston on annettava lausuntoja”, mutta tällöin lauseen sävy olisi erilainen.

Tarkastelemistani lakiteksteistä puuttuvat tavallisimmat velvollisuutta ilmaisevat verbit, esimerkiksi pitää, täytyy, ja kiteytyneet sanaliitot, kuten on pakko. Koska lakien yksi funktio on ohjata yhteiskuntaa, on laissa sanottua noudatettava. Itse tekstissä ei siis ole enää tarpeen tuoda velvoitteita niin voimakkaasti esiin. Auktoriteetti on puhunut, ja siihen on uskottava. Tämä voi olla yksi syy siihen, että lakikielestä puuttuvat nesessiiviverbit, ts. verbit, jotka ovat sen kaltaisissa rakenteissa kuin ”minun/sinun/hänen/työntekijän täytyy” predikaatteina ja jotka ilmaisevat välttämättömyyttä. Toiseksi voisi ajatella, että laissa vältetään velvoittamista nesesiiviverbein siksi, että kansalaiset kokevat ne liian voimakkaiksi. Jos velvoittavuus ilmaistaan liian jyrkästi, saattaa lukijassa herätä kapina liiallista ”käskyttämistä” vastaan.

Lakitekstissä velvoittavuutta ilmaistaan usein myös siten, että todetaan x:n olevan velvollinen tekemään jotain (esimerkki 3) tai että x:llä on velvollisuus tehdä jotain (esimerkki 4). Kyse ei siis ole käskystä vaan lähinnä toteamuksesta, jossa joko adjektiivilla luonnehditaan x:ää tai jossa x ikään kuin omistaa velvollisuuden.

(3) Työntekijä on velvollinen ottamaan vastaan lääkärin määräämää hoitoa, joka tarkoittaa hänen työkykynsä tai toimintakykynsä parantamista.

(4) Vastaava velvollisuus on Tapaturmavakuutuslaitosten liitolla, jos toisessa momentissa mainittu työnantaja laiminlyö korvausvelvollisuutensa.

Passiivikin velvoittaa

Edellisen luvun esimerkkilauseiden voi kuka tahansa helposti tulkita olevan velvoittavia; onhan niissä velvollisuutta ilmaisevia muotoja ja velvoittavia adjektiiveja. Oman ryhmänsä velvoittavuutta ilmaisevista lauseista muodostavat kuitenkin sellaiset lauseet, jotka luettaessa vaikuttavat selvästi velvoittavilta, vaikkei sitä lauseesta voikaan suoraan huomata. Tällaisia lauseita ovat esimerkiksi jotkin passiivimuotoiset lauseet ja väitelauseet (esimerkit 5 ja 6).

(5) Ulosottotoimin perittävää vakuutusmaksua korotetaan kertakaikkisesti 10 prosenttia.

(6) 20 §:n 1 momentissa tarkoitettu haittalisä on vuonna 2000 enintään 123 markkaa.

Esimerkit 5 ja 6 on tässä yhteydessä mahdollista tulkita velvoittavaksi, sillä niiden taustalla voi ajatella olevan joku, joka velvoittaa korottamaan vakuutusmaksua tai joka määrää haittalisän enimmäismäärän. Esimerkkilauseet tarkoittavat siis samaa kuin ”vakuutusmaksua pitää korottaa” tai ”haittalisän on oltava”.

Esimerkki 6 on lakikielen muuttumisen näkökulmasta mielenkiintoinen. Verrattuna 1920-luvun Suomen työoikeudellisten lakitekstien samantyyppisiin lauseisiin velvoittavuuden ilmaisutapa on nyt erilainen. Vanhassa työturvallisuuslaissa vastaava kohta on tällainen:

(7) Jos rikos on tapahtunut tarkastusviranomaisen kiellosta huolimatta taikka jos rikos uusitaan, olkoon sakko enintään kaksikymmentä tuhatta markkaa.

Vanhemman lakitekstin lauseessa käytetään imperatiivia eli käskymuotoa olkoon; uudessa laissa riittää väitteen muotoinen on. Ilmeisesti 3. persoonan ja passiivin imperatiivi tulkitaan nykyään liiankin velvoittaviksi. Muutos kielessä kertoo ehkä myös muutoksesta suhtautumisessa ihmisten ”kasvattamiseen”. Pakko esitetäänkin nykyään käskymuodon sijasta joko tosiasiana ja väitteen muodossa tai useimmiten velvollisuutta ilmaisevana sanaliittona (”on tehtävä”), jolloin ohjailun sävy on toisenlainen. Täysin kuollut muoto ei imperatiivi kuitenkaan nykyisessäkään lakitekstissä ole.

Passiivilauseissa ja väitelauseissa voi sanoa velvoittavuuden olevan uudelleen kontekstualisoitua, mikä tarkoittaa, että asian kuvaamisella tai asioiden toteamisella voidaan ohjata toimintaa ilman suoraa käskemistä Jotta lauseet olisivat velvoittavia, velvoittaja esitetään tekstissä jonain ylempänä tahona ja velvollinen on useimmiten joku organisaatiossa alemmalla työskentelevä ihminen. Tarkastelemassani tekstissä avoimesti velvoitettuja ovat työnantaja; työntekijä; tuotteen/koneen/välineen valmistaja/maahantuoja/myyjä; vakuutuslaitos tai -yhtiö; tapaturmavakuutusliitto tai sen jäsen. Yhteistä kaikille velvollisille on, että velvollinen on joko tuttu henkilö tai konkreettinen laitos, organisaatio tms. Loput lauseista jäävät tässä mielessä avoimiksi: velvoittavuutta ei eksplisiittisesti osoiteta.

Vieläkin epäselvempää on, kuka lauseissa velvoittaa. Yksittäistä, konkreettista henkilöä tai organisaatiota ei mainita kertaakaan. Lakikielelle ovatkin ominaisia passiivimuotoiset lauseet. Passiivin käyttö ei kuitenkaan ole suomen kielessä persoonaton, sillä vaikka persoona on määrittämätön passiivilauseessa, sen takana on aina persoonallinen olento (joko kollektiivinen joukko ihmisiä tai viranomainen, jolla on päätäntävalta). Tekstiyhteyden perusteella voi ajatella passiivin persoonana ja velvoittajana olevan lauseissa joko eduskunta eli joukko ihmisiä, jotka hyväksyvät lait (esimerkki 8). Tyypillistä on, että nämä ”eduskuntalauseet” ovat lakipykälien alussa: näin vaikutetaan kaikkeen pykälässä myöhemmin tulevaan.

(8) Kotitaloustyöstä työnantajan kodissa on säädetty erikseen.

Tekstien joissain lauseissa viitataan myös normiluonteisiin säännöstöihin (muihin lakeihin ja asetuksiin sekä mahdollisesti työsopimuksiin) ikään kuin ne olisivat velvoittajia (esimerkit 9 ja 10) ja ikään kuin voitaisiin ajatella, että ”rikoslain 47 luvun 1 § säätää”. Esimerkissä 9 rikoslain pykälä on kuitenkin lauseessa rooliltaan olosuhde eli paikka ja esimerkin 10 asetus on puolestaan lauseessa väline; kumpikaan ei ole osallistujan roolissa. Viittaamalla esimerkkien 9 ja 10 tavalla olosuhteisiin ja välineisiin velvoittajan vastuu voidaan kuitenkin siirtää aina muihin säännöstöihin ja siten myös niiden laatijoihin, jolloin vastuullisten henkilöiden ketju vain pitenee. Samasta ilmiöstä suunnitteluteksteissä kirjoittaa Heikkinen (2000: 180). Hän on havainnut, että esimerkiksi tasa-arvosuunnitelmassa teksteistä tulee ihmisten kaltaisia toimijoita: laki puhuttelee työntekijää, kielto toteaa jne.

(9) Rangaistus työturvallisuusmääräysten rikkomisesta ja määräysten vastaisen puutteellisuuden tai epäkohdan aiheuttamisesta ja määräysten vastaisen tilan jatkumisen mahdollistamisesta säädetään rikoslain 47 luvun 1 §:ssä.

(10) Asetuksella säädetään tämän lain soveltamisesta työssä, jossa – –.

Lakitekstissä on myös sellaisia lauseita, joille on tyypillistä, että velvoittavaa tekijää tai velvollista ei löydy mistään säännöstöstä, vaan tekstissä nojataan johonkin yleiseen tietoon. Tällaisissa lauseissa näkyvät tekstiin sisältyvät kulttuurit ja arvot. Esimerkissä 11 vaaditaan, että työtila on päivittäin pidettävä kunnossa. Suomessa käytännön tiedetään olevan, että työnantajan pitää palkata siivooja pitämään paikat puhtaana.

(11) Työhuoneet, portaat ja käytävät on päivittäin siivottava, jollei erityisistä syistä muuta johdu, minkä lisäksi nämä tilat on määräajoin perusteellisesti siivottava.

Paikoin vuorovaikutusroolit siis ilmaistaan suoraan, paikoin peitellymmin. Avoimimmiksi jäävät lauseet, joiden rakenteesta ei vuorovaikutusrooleja voi päätellä. Vuorovaikutusta voikin analysoida yksityiskohtaisesti vasta, kun tutkimus ulotetaan lauseista tekstikokonaisuuksiin.

Näiden tulosten perusteella voi pohtia, millaista ”tavallinen lakiteksti” on. Päällimmäinen huomio on se, että lakiteksti velvoittaa. Velvoittavuus osoitetaan laissa lausetasolla sekä avoimesti että rivienvälisesti. Laajemmin voi miettiä, tuottavatko myös pykälämerkit, yksittäiset sanavalinnat, lain jaottelu pykäliin, momentteihin jne. samankaltaista merkitystä. Johtaahan tekstin nimeäminen laiksi jo sinänsä siihen, että kaiken voi tulkita velvoittavaksi.

Kirjallisuutta

Grönros, Eija-Riitta (1982). Pitää olla, täytyy olla, tulee olla, on oltava. Kielikello 2/1982.

Heikkinen, Vesa (2000). Teksteihin tunkeutuvat todellisuudet. Teoksessa: Teksti työnä, virka kielenä, 116–213. Vesa Heikkinen, Pirjo Hiidenmaa & Ulla Tiililä. Helsinki: Gaudeamus.

Honkanen, Suvi (2002). Päämäärien valtakunta: Välttämättömyys ja toiminta viraston ohjailevissa kirjeissä. Teoksessa: Virkapukuinen kieli, 137–156. Toim. Vesa Heikkinen. Tietolipas 182. Helsinki: SKS.

Ketola, Johanna (2002). Työoikeudellisten lakitekstien ideationaalisia, tekstuaalisia sekä interpersoonaisia merkityksiä. Julkaisematon lisensiaatintyö. Säilytteillä Vaasan tiedekirjastossa Tritoniassa.




Kielikello 1/2003
Alkuun

Jaa

Lue myös:

Pitää olla, täytyy olla, tulee olla, on oltava (Vapaasti luettavissa)

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »