Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 1/2003

Tero Kivelä

Voiko lääkäriä ymmärtää?

Keväällä 2001 järjestettiin Helsingin yliopiston suomen kielen professuurin 150-vuotisjuhlan yhteydessä paneelikeskustelu suomen kielen nykyisestä asemasta tieteen eri aloilla. Osoittautui, että ääripäitä edustivat oikeustiede ja lääketiede. Oikeustieteen alaa aiemmin vallinneen saksan kielen osuus oli tasaisesti vähentynyt, ja lähes kaikki alan tutkimus julkaistaan nykyisin suomen kielellä. Perusteena on, että suomen laki on nimenomaan suomalaisia varten.

Lääketieteen kehitys oli kulkenut aivan päinvastaiseen suuntaan. Suomen kielen osuus tieteellisten julkaisujen kielenä oli vähentynyt niin, että nykyisin valtaosa suomalaisen lääketieteen havainnoista julkaistaan englannin kielellä ja mieluiten amerikkalaisissa sarjoissa, jotka nykyisin leviävät laajimmalle. Eurooppa tosin vahvistaa tässä suhteessa jälleen asemiaan, mutta kieli on silti englanti. Kehitys on ollut samansuuntainen muissakin maissa: myös saksankielisistä tieteellisistä sarjoista suurin osa on muutettu englanninkielisiksi; vain ranskalaiset ovat pitäneet pintansa.

Lääkärin puhuttava potilaan kieltä

Potilaan oikeus saada lääkärin hoitoa omalla äidinkielellään on turvattu laissa. Näin käskee lääkäriä laki potilaan oikeuksista:

”Potilaalle on annettava selvitys hänen terveydentilastaan, hoidon merkityksestä, eri hoitovaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista sekä muista hänen hoitoonsa liittyvistä seikoista, joilla on merkitystä päätettäessä hänen hoitamisestaan.

Terveydenhuollon ammattihenkilön on annettava selvitys siten, että potilas riittävästi ymmärtää sen sisällön.

Jos terveydenhuollon ammattihenkilö ei osaa potilaan käyttämää kieltä taikka potilas ei aisti- tai puhevian vuoksi voi tulla ymmärretyksi, on mahdollisuuksien mukaan huolehdittava tulkitsemisesta”.

Lain laatija on jättänyt vastuun nimenomaan lääkärille. Edellyttäähän laki, että lääkärin tulee puhua potilaan kieltä, eikä sitä, että potilaan tulee ymmärtää lääkärin kieltä. Lääkärin on kyettävä viestimään niin, että tulee ymmärretyksi.

Vuonna 1881 perustettu Suomalainen Lääkäriseura Duodecim otti tehtäväkseen kerätä ja kehittää kotoperäistä lääketieteen sanastoa. Seuran perustajajäsen Matti Äyräpää kirjoittikin perustamisvuonna:

”Jo kansallisuuden aatteen kannalta katsoen on tämä epäkohta poistettava, jotta suomen kieli tämänkin tieteen alalla saisi oikeutetun sijansa, puhumattakaan siitä että suomalaisen lääketieteen terminologian puutteesta on tuntuvaa haittaa käytännölliselle lääkärille, joka sen kautta on estetty niin vapaasti kuin hänen etunsa vaatisi sairaan kanssa vaihtamasta puhetta”.

Poikkeuksena sääntöön ovat olleet vain lääketieteelliset diagnoosit, jotka on Pohjoismaissa ja monissa muissa maissa totuttu merkitsemään latinaksi. Tavoitteena on ollut kansainvälinen ymmärrettävyys. Vierasperäisiä termejä on joskus pidetty myös suomenkielisiä täsmällisempinä. Se pitää joskus paikkansa, mutta useimmissa tapauksissa ero on enemmänkin oletettu kuin todellinen. Miksi sitten vierasperäiset termit niin sitkeästi pyrkivät tarttumaan ja tarttuvat lääketieteen kieleen heikentämään lääkärin ja potilaan välistä vuorovaikutusta, ja mihin tämä voi johtaa?

Ei pahanlaatuiseen viittaavaa

Jokainen vaarattoman, hyvänlaatuisen ihokyhmyn potilaaltaan poistanut lääkäri on saanut patologilta vastauksen ”ei malignisuspektia”. Jokainen lääkäri myös tietää, että kyhmy on silloin ollut hyvänlaatuinen ja vaaraton, eikä patologin lausuntoa sellaisenaan ole tarkoitettukaan potilaan luettavaksi – lainkuuliainen lääkäri selittää lausunnon sisällön suullisesti potilaan ymmärtämällä tavalla.

Vaan mitä tapahtuu, jos potilas vastaanotolta lähtiessään saa lausunnosta kopion mukaansa? Siihenhän hänellä on oikeus. Mikäli muutama vuosi sitten Helsingin Sanomissa julkaistuun ja melkoista huomiota herättäneeseen kirjoitukseen (Taru Kolehmaisen Kieli-ikkuna 16.11.1999) on uskomista, potilas lukee lausunnon tarkasti ja saattaa huolestua uudelleen. Sen vieraat termit, joita ei kaikkia löydy tavallisesta sanakirjasta, saavat valtaisat mittasuhteet. Saadakseen mielenrauhan potilas soittaa lopulta – ei lääkärilleen, vaan Kielitoimiston puhelinneuvontaan.

Tapaus olisi helppo ohittaa, koska lausuntoa ei ollut kirjoitettu potilasta vaan häntä hoitavaa lääkäriä varten, mutta rakentavampaa on kysyä, olisiko se voitu välttää. Varmasti olisi voitu, mikäli kyseinen patologi olisi jossakin vaiheessa pysähtynyt miettimään, onko välttämätöntä käyttää tässä yhteydessä vierasperäisiä sanoja. Ilmaus ”ei pahanlaatuiseen viittaavaa” olisi nimittäin ollut aivan yhtä täsmällinen ja myös potilaan käsiin joutuessaan vaaraton. Ei siis riitä, että lääkäri kirjoittaa niin että tulee ymmärretyksi. Pitää myös kirjoittaa niin, että ei tule väärinymmärretyksi.

Kotoperäiset vastineet termeille

Yksi lääkärin ja potilaan välisen onnistuneen viestinnän este on lääketieteen nopea kehittyminen. Uusia hoitomuotoja ja -laitteita keksitään päivittäin. Niiden mukana tulee uusia termejä, jotka löytävät tiensä suomeen yleensä lainasanoina. Alan erikoislääkärit ryhtyvät kuitenkin heti etsimään suomenkielistä vastinetta, joka löytyy helposti, jos se on aikaisemmista termeistä johdettavissa. Läheskään aina näin ei ole, eikä kyse suinkaan ole suomen kielen köyhyydestä tai lääkärien mielikuvituksettomuudesta. Varsin tavallista nimittäin on, että alkuperäinen termi on keinotekoinen tai harhaanjohtava; kenties lyhenne tai sisällöltään epäselvä.

Lääketieteen eri alojen perinne suomenkielisten termien käytössä on erilainen. Esimerkiksi silmälääkärit käyttävät perinteisesti selvää suomea jo kollegoiden kesken, vaikka tälläkin alalla on toki omaa slangiansa. Tuskinpa nekään erikoisalat, joiden piirissä kuulee paljon ”munkkilatinaa” tai muuten vierasperäistä sanastoa, pyrkivät tietoisesti osoittamaan näin oppineisuuttaan tai sisäpiirin jäsenyyttä. Kyse on pikemminkin siitä, että vanhempien kollegoiden kieli on vain tarttunut korvaan eikä asiaan ole tullut kiinnitettyä sen enempää huomiota, kuten alun esimerkin patologin oli käynyt.

Poisko siis lainasanat ja tervetuloa ymmärrettävä suomen kieli? Kyllä, jos vierassanoille on olemassa hyvä kotoperäinen vastine. Jossakin tulee kuitenkin kotoperäistämisessä vastaan raja, jonka jälkeen ymmärrettävyys ei parane vaan alkaa kärsiä. Lääketiede tuntee esimerkiksi hajasijoitteisen punahukan, kiusallisen sidekudossairauden, jonka suomenkielinen nimi ei tätä tautia sairastavasta ole välttämättä sen ymmärrettävämpi termi kuin lupus erythematosus disseminatus.

Sanakirjat käyttöön

Kirjoittaminen on väline, jonka avulla lääkärin on helpointa kehittää omaa ammattikieltään. Kirjoitettaessa on tilaisuus katsella omaa kieltään ja etsiä rauhassa vastineet alansa vierasperäisille ilmauksille, jolloin ne ovat muistissa asiasta potilaan kanssa keskusteltaessa.

Ammattikielen kehittämisessä hyvä sanakirja on välttämätön. Lääkäriseura Duodecim on julkaissut koko olemassaolonsa ajan lääketieteellisiä sanastoja. Ensimmäinen sanaluettelo valmistui jo vuonna 1882. Se käsitti noin 4 300 ruotsinkielistä sanaa, joille oli saatu suomenkielinen vastine joko kirjallisuudesta tai lääkäreiltä kysymällä. Toinen sanakirja, 14 000 sanan ”Lääketieteellinen sanasto”, valmistui seuran 40-vuotisjuhliin. Se ehti ilmestyä 40 vuoden ajan kahdeksana painoksena. Vuonna 1951 valmistui Niilo Pesosen ja Eero Pontevan yhdessä Kielitoimiston päällikön maisteri Hannes Tepon kanssa laatima 56 000 hakusanan ”Lääketieteen sanakirja”.

Vuonna 1988 Duodecim-seura päätti laatia uudentyyppisen selittävän sanakirjan. Neljässä vuodessa syntyi dosentti Walter Nienstedtin toimittaman ”Lääketieteen termien” ensimmäinen painos, jonka hakusanojen määrä oli 28 000. Suursanakirjalle on lääketieteen kehittymisen vuoksi ollut jatkuvaa kysyntää, ja uuden painoksen toimittaminen on viime aikoina aloitettu jo ennen edellisen ilmestymistä. Neljäs painos ilmestyi syksyllä 2002.

Duodecimin panos

Lähestulkoon perustamisestaan asti Duodecim-seura on julkaissut suomen kielellä myös lääketieteellistä aikakauskirjaa, jolla on ollut erittäin keskeinen osuus suomenkielisten termien vakiinnuttajana. Uudet suomenkieliset termit on ujutettu lehden sivuille, kunnes ne ovat vakiintuneet käyttöön. Lehden toimituksessa on myös luotu useita uudissanoja, kuten vierihoito ja magneettikuvaus.

Sanakilpailujen avulla aikakauskirja on 1990-luvulla etsinyt omakielisiä vastineita niille termeille, joille sellaista ei muuten ole helposti saatu. Kilpailuilla on ollut merkitystä myös sanastotyön tunnetuksi tekemisessä. Nämä kilpailut ovat tuottaneet lääketieteen suomen kieleen mm. uudissanat työuupumus, kaamosmasennus ja ”solumyrkyt” korvanneen termin solunsalpaajat.

Kolmas rintama, jolla Duodecim-seura on edistänyt lääketieteen suomen kieltä, on lääketieteen sanastolautakunta. Sanastolautakunta perustettiin vuonna 1983 ja sen tehtäväksi annettiin lääketieteen suomen sanavarojen kehittäminen sekä suomen kielen aseman parantaminen muilla keinoilla. Siihen kuuluu lääkäreitä lääketieteen eri erikoisaloilta, kielenhuoltajia, lääketieteellisten sarjojen toimittajia ja viranomaisten edustaja.

Iso-Niilo ja Pikku-Niilo

Lääketieteen opintojaan aloittava tulisi johdattaa suomen kielen käyttöön aivan alusta pitäen. On kuitenkin turha odottaa, että uudistettuihin opintosuunnitelmiin kuuluisi merkittävästi kurssimuotoisia suomen kielen opintoja. Jo alun perin vähäinen opetus on vähän kerrassaan supistunut, ja tavallista on, ettei lääketieteen opinnoissa ole suomen kielen kursseja enää lainkaan. Tutkielmankin voi kirjoittaa englanniksi.

Edistääkseen lääketieteen opiskelijoiden kiinnostusta suomen kieleen Lääkäriseura Duodecim on kymmenen vuoden ajan vuosittain palkinnut Iso-Niilona ja Pikku-Niilona tunnetuilla palkinnoilla kaksi parasta lääketieteen opiskelijoiden äidinkielen kirjoitusta eli kypsyyskoetta. Nimensä palkinnot ovat saaneet Andersenin sadusta, ja samalla ne muistuttavat lääketieteen kielen uranuurtajasta Niilo Pesosesta.

Vuorovaikutustaitojen opetus

Oman kieliongelmansa muodostavat potilaiden lääketieteellisen tietämyksen vaihtelevuus sekä vastaanottotilanteeseen luonnostaan aina liittyvä jännitys. Jännittyneisyyden vuoksi monet potilaat eivät ymmärrä kuulemaansa tai unohtavat sen saman tien. Lääkäreitä opetetaankin kertaamaan tärkeimmät asiat potilaan kanssa seuraavilla tapaamisilla, kunnes ymmärtäminen on varmaa.

Helsingissä on useita vuosia opetettu lääketieteen opiskelijoilla vuorovaikutustaitoja ns. simuloitujen potilaiden avulla. Opiskelijat voivat harjoitella erityppisiä vastaanottotilanteita potilaita esittävien ammattinäyttelijöiden kanssa. Näyttelijöiden kanssa on sovittu tilanteen peruspiirteistä, loput he improvisoivat. Opiskelijat saavat suorituksestaan rakentavaa palautetta omilta kurssitovereiltaan ja kokeneelta lääkäriltä.

Hyvä äidinkielentaito ehkäisee syrjäytymistä, sillä kielen avulla voi pitää puolensa. Tämä on lääkärinkin hyvä pitää mielessään, kun neuvotellaan säästöistä ja supistuksista. Potilaan puolta pitäessään ei selviä ammattislangilla. Asiatietoja tarvitaan perusteluiksi, mutta itse viestin on mentävä päättäjille selvällä suomen kielellä. Myös tämä uusien lääkäreiden tulisi oppia. Taitava ja ymmärrettävä viestintä vaatii harjoittelua, mutta ilman sitä ei hoito toteudu, potilaat ovat tyytymättömiä, tieteellisen työn tulokset jäävät muille arvoitukseksi eivätkä lääkärit pysty vakuuttamaan päättäjiä ajaessaan lääketieteen asiaa.

Lääketieteen suomen kieli voi hyvin ja kehittyy, ja nykysuomalaista lääkäriä voi yleensä ymmärtää. Jos ei siltä tunnu, voi ainakin vaatia laillisia oikeuksiaan.

Dosentti Tero Kivelä on Lääkäriseura Duodecimin lääketieteen sanastolautakunnan puheenjohtaja.




Kielikello 1/2003
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Iloa kielistämme!

Kielilautakuntien yhteinen seminaari 23.11. klo 13–17 Helsingin yliopiston pienessä juhlasalissa

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »