Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 4/2002

Pirjo Mikkonen

Maahanmuuttajien nimijärjestelmistä

Suomessa asuu pysyvästi kymmenistä eri maista muuttaneita ihmisiä, joiden nimet edustavat erilaisia nimijärjestelmiä kuin mihin meillä on totuttu. Mikä nimissä on virallista, mikä epävirallista, mikä on nimien järjestys? Siitä kertoo Pirjo Mikkonen, joka on toimittanut maahanmuuttajien nimijärjestelmiä esittelevän oppaan.

---

Suomen kansalaisilla on nimilain mukaan oltava sukunimi ja vähintään yksi, enintään kolme, etunimeä. Laissa on tarkat ohjeet siitä, miten sukunimi määräytyy. Suomalaiset ovat sisäistäneet länsimaissa yleisen etunimi + sukunimi -järjestelmän niin syvällisesti, että he vaistomaisesti yrittävät sopeuttaa samaan malliin myös ne vierasmaalaiset nimet, jotka edustavat aivan erilaisia nimeämiskäytäntöjä.

Suomessa vieraiden maiden kansalaisia on tätä nykyä lähes satatuhatta. Monet ovat täällä avioliiton tai työn takia, jotkut opiskelijat jäävät Suomeen pysyvästi. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden osuus on ulkomaalaisistamme vain noin viidennes. Ulkomaalaistilastoja lukiessa on huomattava, että monet maahanmuuttajat ovat hakeneet ja saaneet Suomen kansalaisuuden. Heitä ei lasketa enää vierasmaalaisiksi, mutta edelleen heillä on tietysti oma, suomalaisista nimistä poikkeava nimensä. Paremman kuvan vierasmallisten nimien määristä antavatkin tilastot maassa asuvien ihmisten äidinkielestä. Eniten puhujia on seuraavilla ei-kotimaisilla kielillä: venäjä, viro, englanti, somali, arabia, albania, vietnam, kurdi, saksa, kiina, turkki, serbokroaatti, espanja, thai ja persia. Näiden kielten puhujista suurin osa edustaa muuta kuin länsimaista nimikulttuuria.

Oma nimi ja suvun nimi

Nykymaailmassa lisääntyvät kaiken aikaa tilanteet, joissa varsinkin viranomaisten ja toimittajien, mutta myös kenen tahansa ihmisen olisi hyödyllistä ymmärtää muitakin kuin meikäläisiä nimikäytänteitä. Niinpä toimittaja ei kirjoittaisi uutiseen, mitä Hussein teki, kun hänen tarkoituksensa on kertoa, mitä Saddam teki. Nimi Saddam viittaa presidentti Saddam Husseiniin, mutta pelkkä Hussein viittaa Saddamin isään. Samantapaisia haksahduksia tapahtuu jokapäiväisessä kanssakäymisessä Suomessa asuvien ulkomaalaisten kanssa. Somali, jonka koko nimeen kuuluu kolme osaa, saa jatkuvasti postia kahdella nimellä, usein jopa niin, ettei hänen omaa nimeään, sitä jota meillä sanotaan etunimeksi, mainita lainkaan. Kiinalaista tai korealaista ei löydy aakkostetusta hakemistosta, koska hänen etu- ja sukunimensä ovat vaihtaneet paikkaa.

Jotta näiltä ongelmilta vältyttäisiin, pitäisi suomalaisilla olla tietoa muistakin kuin länsimaisista omien perinteidemme mukaisista nimistä. Sellaisista irrallisista tiedoista kuin ”unkarilaisilla ja kiinalaisilla on sukunimi ensimmäisenä” tai ”arabit käyttävät etunimeä ja isännimeä” ei ole paljoakaan apua, jos ei ole mitään käsitystä nimijärjestelmistä kokonaisuutena, nimiin kuuluvien osien tehtävistä ja käytöstä. Kun tietää edes jotain vieraista nimistä, osaa suhtautua niihin ennakkoluulottomasti, voi hyväksyä erilaisuuden ja arvaa kysyä nimen haltijalta, miten hänen nimensä olisi viisainta esimerkiksi kirjata johonkin henkilötiedostoon.

Tavallisia kysymyksiä vieraiden nimien käytön yhteydessä ovat seuraavat: 1. Montako osaa nimeen kuuluu, ja mikä tehtävä eri osilla on? 2. Miten vierasmaalaiset nimet sijoitetaan suomalaisiin lomakkeisiin, joissa on kohdat ”sukunimi” ja ”etunimi”? 3. Minkä nimenosan mukaan aakkostetaan? 4. Sisältyykö nimijonoon periytyvä, meikäläisittäin käsitetty sukunimi? 5. Onko nimijonossa joitakin varsinaiseen viralliseen nimeen kuulumattomia osia, esimerkiksi arvonimiä tai puhuttelusanoja? 6. Ottaako vaimo avioliitossa miehensä nimen? 7. Kumman vanhemman mukaan lapset nimetään? 8. Voiko jonkin muoto- tai äännepiirteen perusteella erottaa miesten ja naisten nimet? 9. Miten vierailla kirjoitusjärjestelmillä kirjoitetut nimet latinaistetaan? 10. Mihin tulee iso alkukirjain, mihin pieni? Tarvitaanko yhdysmerkkiä nimen osien väliin? 11. Miten nimiä äännetään?

Jos näihin kysymyksiin saisi vastauksen, vältyttäisiin pahimmilta sekaannuksilta. Kaikissa kulttuureissa kaikkina aikoina on ehkä mahdollista olettaa jokaisella yksilöllä olleen oma nimi, yksilönnimi, se jota me sanomme nykyään etunimeksi. Ainakin suomalaisesta näkökulmasta ratkaisevin ero nimijärjestelmissä on, kuuluuko niihin sukunimi vai ei.

Periytyvä sukunimi

Suomalaisista tutuimmilta tuntuvat turkkilaiset ja venäläiset nimenmuodostustavat. Turkissa annettiin länsimaistamispyrkimysten aikana vuonna 1934 laki, jonka mukaan kaikilla tulee olla sukunimi. Niinpä turkkilaisilla, jotka tulevat Suomeen, on etunimi ja sukunimi, esimerkiksi Yonca Ermutlu, Ersin Şola Länsimaissa ollessaan venäläiset ovat mukauttaneet oman nimisysteeminsä tähän malliin. Oikeastaan venäläisillä on hyvin vahva perinne, jossa isännimellä on vankka asema. Edelleen puhutellaan johtajia, esimiehiä, opettajia ja vanhempia sukulaisia etunimellä ja isännimellä: Venäjän entinen presidentti Jeltsin on nimeltään Boris Nikolajevitš, hänen edeltäjänsä Gorbatšov on venäläisittäin Mihail Sergejevitš. Vastaavasti naisia puhuteltaisiin esimerkiksi nimillä Olga Nikolajevna tai Ludmila Sergejevna. Venäjällä viralliseen koko nimeen kuuluvat edelleen etunimi, isännimi ja sukunimi. Tyypillinen slaavilainen sukunimen loppuosa on miehen nimessä -ov tai -jev ja naisen nimessä -ova tai -jeva. Jos vaimo haluaa Suomessa asuessaan meikäläisen mallin mukaan samanlaisen nimen kuin aviomiehellä on, hänen on haettava loppu-a:n poistamista nimenmuutosprosessin kautta.

Espanjankielisissä maissa, esimerkiksi Chilessä, käytetään periytyviä sukunimiä, mutta koska nimi peritään sekä isän että äidin suvusta, on jokaisella kaksi sukunimeä, ensimmäisenä isän ja toisena äidin ensimmäinen sukunimi. Tämä tuottaa nimijärjestelmään perehtymättömälle vaikeuksia. Kun isä on Manuel Garcia Sánchez ja äiti Dolores Hierro Ruiz, on lapsen nimi Javier Garcia Hierro. Espanjankielinen voi myös halutessaan esiintyä vain yhdellä sukunimellä. Silloin se on tavallisesti isältä peritty nimi; esimerkkitapauksessa henkilö käyttäisi nimeä Javier Garcia. Suomessa nimi usein yksinkertaistetaan juuri näin ja aakkostetaan ensimmäisen sukunimen mukaan.

Sukunimi ensin

On maita, joissa käytetään periytyviä sukunimiä, mutta nimet mainitaan eri järjestyksessä kuin meillä, ensin sukunimi, sitten yksilönnimi. Kiinalaisista, korealaisista ja vietnamilaisista nimistä tiedämme tämän pääsäännön, mutta koska Aasiasta tulleet ihmiset kohteliaisuuttaan haluavat helpottaa kanssakäymistä, he saattavat kääntää nimiensä järjestystä länsimaiseen malliin. Siitä seuraa sekaannuksia, koska suomalainen ei voi erottaa itse nimistä, mikä on yksilönnimi, mikä sukunimi. Asiaa helpottaa hieman se, että Koreassa on hyvin pieni nimivalikoima; noin 70 miljoonalla korealaisella on käytössä vain noin 250 sukunimeä, ja niistä kolme yleisintä Kim, Lee ~ Yi ~ Rhee ja Park ~ Pak kattaa lähes puolet väestöstä.

Korea. Korealaisessa henkilönnimessä on useimmiten kolme tavua. Sukunimi on lähes poikkeuksetta yksitavuinen, kun taas meikäläistä etunimeä vastaava yksilönnimi on yleensä kaksitavuinen. Latinalaisin kirjaimin kirjoitettaessa yksilönnimen osien väliin pannaan toisinaan yhdysmerkki, toisinaan ei. Vakiintunutta latinaistamisstandardia ei vielä ole. McCune-Reischauerin järjestelmässä yhdysmerkki kirjoitetaan aina, mutta järjestelmä on yleiskieliseen käyttöön monine tarkekirjoitusmerkkeineen sen verran hankala, että sitä ei useinkaan käytetä. Koska muuta standardia ei ole, on käytännöllisintä noudattaa englannin pohjalta tehtyä latinaistamista. On tunnettava siis sekä korean että englannin kielen ääntäminen. Kim Jong Il ääntyy [kim dsong-il], Roh Tae-woo ääntyy [no the-u], Lee Hoi-Chang ääntyy [ii hwe-tshang] ja Park Soo Keun ääntyy [pak su-gyn].

Nimiä vaihdellaan

Kiina. Kiinalainen henkilönnimi koostuu sukunimestä ja yksilönnimestä, esimerkiksi Zhang Pengfei, Jiang Zemin. Sukunimet ovat lähes aina yksitavuisia, kutsuma- eli yksilönnimet yksi- tai kaksitavuisia. Kiinalaisia puhutellaan joko koko nimellä tai sukunimellä. Yksilönnimeä käytetään vain perhepiirissä. Esimerkiksi on sopimatonta puhua presidentti Zeministä, kun tarkoitetaan presidentti Jiang Zeminiä. Länsimaalaisten kanssa asioivat kiinalaiset saattavat lisätä nimeensä englanninkielisen etunimen, esimerkiksi Shi Shenghua onkin ulkomaalaisten parissa David Shi, Davis Shi Shenghua, David S. H. Shi tai Shi David S. H. Yksilönnimen, ”etunimen”, vaihtaminen ei muutenkaan ole kovin tavatonta Kiinassa. Perinteisesti lapset ovat ottaneet varsinaisen nimensä käyttöön vasta aikuistuessaan. Sitä ennen he ovat käyttäneet esimerkiksi ”koulunimeä”. Myös vallankumoukselliset ovat ottaneet erilaisia lisänimiä. Kiinalaisten suhtautuminen nimiinsä näyttää melko vapaamieliseltä.

Kiinan nimien latinalaisilla kirjaimilla kirjoittamisesta on olemassa standardi, pinyin-transkriptio. Sen mukaan kaksitavuiset yksilönnimet kirjoitetaan mandariinikiinassa yhdeksi sanaksi, mutta Hongkongissa ja Taiwanissa käytetään yhdysmerkkiä, esimerkiksi Ng Siu-ming. Kirjoitusmerkit ovat samanlaiset kiinan eri muodoissa, mutta ääntäminen eroaa paljonkin mandariinikiinassa, kantonissa, Taiwanin ja Hongkongin kiinassa. Jos latinaistamisessa noudatetaan ääntämistä, kirjoitusasu voi näyttää hyvinkin erilaiselta: Zhao on sama nimi kuin Chiu, Wu voidaan kirjoittaa myös Ng, Liu ja Lau ovat saman nimen eri muotoja.

Vietnam. Vietnamissa lähes puolella väestöstä on sukunimi Nguyen. Kaikkiaan Vietnamissa on 200–300 sukunimeä, joista kymmenkunta tavallisinta kattaa 90 % väestöstä. Vietnamilainen nimi koostuu kolmesta osasta: sukunimestä, välinimestä ja etunimestä eli yksilönnimestä. Meidän on helppo käsittää ensimmäinen nimi sukunimeksi, vaikka se alkuaan on oikeastaan klaaninimi. Välinimi ilmaisee usein kantajan sukupuolen: Van on aina mies, Thi on nainen. Välinimi on tavallaan osa etunimeä. Sillä voidaan ilmaista, mihin sukupolveen lapsi kuuluu tai mihin sukuhaaraan nimetty kuuluu, tai se kertoo poikalapsen aseman perheessä. Usein välinimi täydentää aina jotain merkitsevää etunimeä, esimerkiksi nimessä Le Ngoc Ha ensimmäinen osa on sukunimi, etunimi Ha merkitsee ’virtaa’, mutta välinimi + etunimi merkitsee ’jadevirtaa’. – Vietnamissa on kymmeniä etnisiä vähemmistöjä, ja ihmisen syntyperän voi joskus erottaa sukunimestä. Esimerkiksi Lay ja Pho ovat kiinalaista alkuperää, Ong ja Tra cham-kansan nimiä, Bui muong-kansan nimi ja Lo on thai-nimi.

Ei sukunimeä

Somalia. Suurin yhtenäinen maahanmuuttajien ryhmä, jolla on hyvin selkeästi erilainen nimikäytäntö kuin nykysuomalaisilla, on somalit. Somalilla on tavallisesti kolme nimeä: oma nimi, isännimi ja isoisän nimi. Naisen nimeen siis kuuluu naisennimi ja kaksi miehennimeä. Ne kaikki ovat yksilönnimiä, mikään ei ole sukunimi.

Suomessa on pitänyt ratkaista, mitkä kolmesta nimestä kuuluvat meidän käytännössämme etunimeen, mitkä sukunimeen. Sukunimeksi on saatettu merkitä vain isoisän nimi. Silloin jää isännimi ongelmaksi. Eihän se voi kuulua omaan nimeen, ei varsinkaan naisen nimeen. Niin on kuitenkin päässyt käymään. Viisaampi vaihtoehto on, että ensimmäinen nimi, siis yksilön oma nimi, merkitään etunimeksi ja isännimen ja isoisän nimen yhdistelmä sukunimeksi. Siten perheen kaikilla lapsilla on sama ”sukunimi”, mutta perheen isällä on vain puoliksi sama ”sukunimi”. Äiti on tietenkin kokonaan eriniminen, hänellähän on oman isänsä ja isoisänsä nimet sukunimen paikalla. Esimerkiksi perheen isä on Abdullahi Yussuf Isse, vaimo on Amran Hassan Mohamed, niinpä poika on Abdirisaaq Abdullahi Yussuf ja tytär Faadumo Abdullahi Yussuf. Järjestelmä on selkeä ja johdonmukainen. Joskus nimessä voi olla neljäntenä osana lisänimi, mutta yleensä se karisee pois Suomessa.

Kun pidetään suomalaisten sukunimeä vastaavana isännimi + isoisän nimi -yhdistelmää, ei aakkostuksessakaan ole ongelmia. Esimerkkiperheen jäsenet ovat aakkosjärjestyksessä Abdullahi Yussuf, Abdirisaaq; Abdullahi Yussuf, Faadumo; Hassan Mohamed, Amran; Yussuf Isse, Abdullahi. ”Sukunimen” ja etunimen väliin on selvyyden vuoksi tarpeen panna pilkku niin kuin suomalaisiakin nimiä aakkostettaessa.

Tarkoin varjeltu salaisuus

Kaakkois-Aasia. Kaakkoisaasialaisen identiteetti ei ole sidoksissa nimeen. Burmalainen eli myanmarilainen, thaimaalainen ja indonesialainen suhtautuvat melko suurpiirteisesti omaan nimeensä, samoin Kambodzan, Laosin, Malesian ja Filippiinien asukkaat. Monissa Aasian kulttuureissa ei käytetä sukunimiä ollenkaan. Vaikka sukulaisten suosiminen on vahva perinne Kaakkois-Aasiassa, ulkopuolisen ei ole helppo havaita, kuka on kenenkin sukulainen, koska sukunimiä ei ole. Esimerkiksi Indonesiassa henkilöllä on vain yksi nimi; entinen presidentti oli Suharto, hänen edeltäjänsä oli Sukarno. Nämä nimet eivät ole etu- eivätkä sukunimiä, ne ovat kantajansa ainoa nimi. Nimen voi myös helposti vaihtaa. Sukarno sai syntyessään nimen Kusno, mutta aikuisena hän itse vaihtoi sen Sukarnoksi. Pitkään Burmaa hallinnut diktaattori Ne Win oli kouluvuosinaan nimeltään Shu Maung, mutta omaksui toisen maailmansodan aikana sotilaskoulutuksessa Japanissa salanimen Ne Win ’loistava aurinko’.

Thaimaassakin yksilönnimen voi vaihtaa yksinkertaisesti alkamalla kutsua itseään uudella nimellä. Toisaalta yhdellä ihmisellä saattaa olla useita lempinimiä: yksi kotona, toinen ystävien kanssa, kolmas koulussa ja neljäs työpaikalla. Nimellä ei ole yhteyttä henkilön identiteettiin vaan hänen ulkoiseen kuvaansa. Kukaan ei yleensä käytä väestörekisteriin merkittyä nimeään. Identiteetti on näin ikään kuin suojattu; virallinen nimi säilyy virallisissa dokumenteissa, eikä sitä juuri koskaan tarvitse kenellekään mainita. Tavallista on, etteivät thaimaalaiset tiedä vuosikausien tuttavuudenkaan jälkeen toistensa virallisia nimiä, ainoastaan lempinimiä.

Sukunimi on thaimaalaiselle tarkoin varjeltu salaisuus. Kaikesta huolimatta thaimaalaisella kuitenkin on kaksi nimeä, sillä 1910-luvulla heidät komennettiin ottamaan sukunimi. Lao-, mon- ja khmer-sukuiset perheet sekä ne, jotka eivät mieltäneet itseään kiinalaissukuisiksi, ottivat sanskritista johdettuja nimiä, esimerkiksi Chinnabutra, Puranaputra, Karnasutra tai Chakrabhandhu. Toinen nimi saattaa olla sama kuin isän toinen nimi tai vaimolla sama kuin aviomiehen toinen nimi, mutta sitä eivät tuttavat yleensä tiedä. Kaikista ihmisistä käytetään vain ensimmäistä nimeä. Niinpä Thaimaan pääministeritkin Thaksin ja Chuan on tunnettu vain yhdellä – ensimmäisellä – nimellä. Olisi väärin kutsua heitä pääministeri Shinawatraksi tai herra Leekpaiksi.

Myöskään Burmassa ei tunneta sukunimiä. Tavallisesti burmalaisella on kaksi nimeä, joskus kolme. Kaikilla nimillä on merkitys, jonka tulee sopia nimetylle. Astrologeja käytetään ennustamaan, millainen lapsesta tulee, jotta löytyisi sopiva nimi. Moderni burmalainen saattaa käsitellä toista tai kolmatta nimeään sukunimen kaltaisena klaaninimenä ja antaa sen siksi myös pojalleen tai tyttärelleen. Tavallisempaa on, että nimestä ei näy sukulaisuussuhteita.

Koska burmalaiset nimet ovat samankaltaisia, niiden eteen liitetään aina henkilön sukupuolta, ikää ja asemaa kuvaava arvonimi. Poikalapsi on Maung Khin Kyaw, tyttö ja nuori neito Ma Khin Kyaw. Aikuinen mies on U Khin Kyaw, ja naimisissa oleva nainen on Daw Khin Kyaw. Näitä titteleitä ei jätetä mainitsematta, oltiinpa kuinka hyviä ystäviä tahansa. U merkitsee varsinaisesti ’setää’ ja Daw ’tätiä’.

Burman eri etniset ryhmät käyttävät hieman toisistaan poikkeavia nimiä. Suosittua on liittää nimeen etnisyyttä ilmaiseva sana, esimerkiksi Mon: Mon U Po Choe. Jos tämä mies merkitään Suomessa viralliseen rekisteriin, sijoitetaan klaaninimi Mon kohtaan ”sukunimi”, arvonimi U jätetään pois ja yksilönnimi Po Choe merkitään kohtaan ”etunimi”. Jos henkilöllä on vain yksi nimi, jo Burman passiviranomainen ilmeisesti kehottaa häntä ottamaan lisäksi vaikkapa nimen Ma ’neiti’ tai Maung ’nuori herra’ ja käyttämään ainoaa varsinaista nimeään sukunimenä, vaikka se on oikeastaan yksilönnimi.

Tällä tavoin nimikulttuurit vähitellen yhdenmukaistuvat, ne nimenomaan länsimaistuvat. Valitettavasti. Harvinaista ei ole, että burmalaisella on useita eri etniseen identiteettiin liittyviä nimiä. Burmankiinalainen voi esitellä itsensä joko nimellä Myo Aung Lwin tai James Fu. Intialaisperäinen muslimi voi myös olla Myo Aung Lwin mutta toiselta nimeltään Muhammed Ismael.

Entisissä Ranskan siirtomaissa Laosissa, Kambodzassa ja Vietnamissa on omaksuttu jonkinasteinen sukunimien käyttö. Laosissa sukunimen käyttö on melko yleistä; aviopuolisoilla saattaa olla sama sukunimi, esimerkiksi Mayoury, Ngaosyvathn. Kambodzan khmerit käyttävät ensimmäisenä nimenä koko perhe samaa klaaninimeä, esimerkiksi Sok, Son, Chan, Chea tai Keo.

Kotipaikka ja heimo

Iranilais-turkkilainen kulttuuripiiri. Iranilaisiin valtioihin kuuluu Iranin lisäksi Tadžikistan ja Afganistan. Näissä maissa puhutaan persian murteita, tadžikkia ja däriä, joita pidetään myös omina kielinään. Toinen Afganistanin pääkielistä on paštu. Kurdikielistä ovat huomattavimpia sorani ja kurmandži. Näiden maiden asukkaita yhdistää islamilaisuus, joskin joukossa on muitakin uskontoja. Väestön henkilönnimet kytkeytyvät yhtäältä uskontoon, toisaalta kansallisiin perinteisiin. Islamin ansiosta nimistössä on paljon arabivaikutteita.

Perinteisesti muslimilla on vain yksi etunimi. Iranilaisten kansojen tyypilliset sukunimet ilmaisevat kotipaikkaa tai heimoa, esimerkiksi Afganistanin presidentti Hamid Karzai on kotoisin Karzin kylästä. Jos sukunimeä ei ole, ja muslimi tietää, että ulkomaalaisten on vaikea käyttää pelkkää yksilönnimeä, hän voi ottaa näennäiseksi etunimeksi nimen Muhammad ja siirtää todellisen nimensä sen perään ikään kuin sukunimen paikalle. Niinpä talibanjohtaja Omar tunnetaan nimellä Muhammed Omar, ja anglosaksinen media nimittää häntä Mr. Omariksi. Omar on kuitenkin yksilönnimi, ei isännimi eikä sukunimi. Sukunimen käyttö ei siis ole iranilaisissa ja turkinsukuisissa maissa säännönmukaista. Esimerkiksi Pakistanin entinen johtaja Ziaulhaq vältti sukunimen puuttumisesta aiheutuvat ongelmat käyttämällä nimeä Muhammad Zia ul-Haq, jolloin hänestä käytettiin virallisissa yhteyksissä nimitystä herra Zia ul-Haq.

Kutsumanimet ja lisänimet

Arabimaat. Arabit ovat modernisoineet nimikäytäntöään. Sukunimet ovat tulleet yleisiksi ja pakollisiksi melkein kaikkialla arabimaailmassa. Sukunimeksi on vakiintunut jokin perinteisen nimen osista. Egyptissä sukunimen rekisteröiminen ei ole pakollista, vaan henkilönnimi muodostuu etunimestä, isännimestä ja isoisännimestä. Suomeen muuttaessaan egyptiläisen on valittava, mikä nimistä merkitään sukunimeksi suomalaiseen väestörekisteriin. Arabimaissa, kuten kaikissa muissakin islamilaisissa maissa Turkkia lukuun ottamatta, nainen on aina säilyttänyt omat nimensä, myös sukunimensä, naimisiin mennessään.

Perinteinen arabiankielinen nimi koostuu kutsumanimestä, etunimestä, isännimestä ja adjektiivista, joka kuvaa asuinpaikkaa tai alkuperää ja josta usein on tullut virallinen sukunimi. Joillakuilla voi vielä lisäksi olla kunnioittava arvonimi, hauska pilailunimi, kuvaileva liikanimi tai ammatin tai aseman ilmaiseva titteli. Kutsumanimeä ja lisänimeä ei yleensä liitetä viralliseen nimeen. Esimerkiksi nimessä Abu Muhammad Abdallah ibn Abd al-Rahman al-Darimi on kaikki perinteiset osat: Abu Muhammad ’Muhammadin isä’ on kutsumanimi, Abdallah on etunimi, ibn Abd al-Rahman ’Abd al-Rahmanin poika’ on isännimi ja al-Darimi ’darimilainen’ on sukunimi. Naisen kutsumanimestä esimerkki on Umm Ali ’Alin äiti’.

Kirjava oikeinkirjoitus

Etunimet, joissa on monta osaa, voidaan kirjoittaa joko yhteen tai erikseen: Nur al-din ~ Nureddin ’uskonnon valo’, Hibat Allah ~ Hibatullah ’Jumalan lahja’. Isännimeen liittyy sana ibn ~ bin ~ ben ’poika’ tai bint ’tytär’. Joskus isännimeen perustuvasta nimestä, patronyymista, on tullut sukunimi, jolla henkilö tunnetaan parhaiten, esimerkiksi Ibn Ladin ~ Bin Laden. Sana ibn esiintyy isännimen edessä tavallisesti vain Saudi-Arabiassa ja Pohjois-Afrikan maissa.

Arabiankielisissä nimissä esiintyvä etuliite al tai el on arabian kielen määräinen artikkeli. Sen voi suomessa kirjoittaa joko isolla tai pienellä kirjaimella, sillä arabian aakkosissa on vain yhdenkokoisia kirjaimia. Myöskään yhdysmerkkiä ei arabian kirjoituksessa tunneta, vaan artikkeli kirjoitetaan yhteen pääsanansa kanssa.

Latinalaisin aakkosin kirjoitettaessa tulisi yhdysmerkkiä käyttää artikkelin ja pääsanan välissä mutta ei muiden nimenosien välissä. Arabian latinaistamisesta on vahvistettu standardi, joten kovin vaihtelevia muotoja ei pitäisi esiintyä. Vokaalien merkinnässä on kahtalaisuutta, mikä johtuu siitä, että nimet voidaan translitteroida klassisen kirjakielen pohjalta, jolloin käytettävissä ovat vain vokaalit a, i ja u, mutta jos kuvataan nimien ääntämistä, ovat käytössä myös puhekieleen kuuluvat vokaalit e ja o.

Kirjavuutta nimiasuihin aiheutuu siitäkin, että monet julkisuuden henkilöiden nimet on ensin kirjoitettu englannin tai ranskan oikeinkirjoituksen mukaan. Vaikka arabiasta suoraan suomeen latinaistaminen kirjain kirjaimelta tuottaisi paremman tuloksen, menettely ei ole suositettava, koska Suomessa esiintyisi nimimuotoja, joita olisi vaikea yhdistää muualla maailmassa tunnettuihin nimiin.

 

Tämän artikkelin tiedot ja enimmät esimerkit perustuvat kirjaan Sukunimi? Etunimi? Maahanmuuttajien nimijärjestelmistä. Kielenkäytön oppaita 3. Toim. Pirjo Mikkonen. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 2002.




Kielikello 4/2002
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »