Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 2/2002

Matti Räsänen ja Heikki Summanen

Mielipide

Luovutaanko aggressiosta?

Psykologian tohtori Timo Lajunen antoi jokin aika sitten näyteluennon dosentuuria varten aiheenaan aggressiivisuus liikenteessä. Esitelmäkalvoissaan hän kirjoitti sanat aggressiivisuus ja aggressio johdonmukaisesti yhdellä g:llä niin kuin myöskin puheessaan lausui – pyrkimättä liioittelemaan klusiilin pituutta. Opetusnäytetoimikunnassa tästä syntyi tietysti keskustelua, ja muut jäsenet olivat sitä mieltä, että oikea kirjoitusasu vaatii kaksi g:tä; minä puolestani hyväksyn yhden g:n agression, jota olen suosinut jo jonkin aikaa. Helsingin yliopiston humanistiselle tiedekunnalle toimitetussa lausunnossa kirjoitimme aggression kahdella g:llä, emmekä pitäneet asiaa opetusnäytteen kannalta niin olennaisena, että olisimme sen lausunnossa edes maininneet. Suomalaisten kielen tai pitäisikö sanoa oikeinkirjoitustajun kannalta asia ei kuitenkaan ole aivan harmiton.

Oikeinkirjoitussääntöjen mukaan kirjoitetaan kaksi konsonanttia aggressio-tyyppisissä vierassanoissa, joissa kolmesta peräkkäisestä konsonantista kaksi ensimmäistä on samoja ja kolmas jokin muu. Perusteluna on ensisijaisesti se, että tuo kirjoitusasu on vakiintunut kieleen.

Silva Kiuru (1992) on käsitellyt Kielikellossa 4/1992 (ks. Lue myös) lyhyesti tällaisia sanoja, jotka lähtökielessä usein koostuvat konsonanttiloppuisesta esiliitteestä ja konsonanttiyhtymällä alkavasta sanasta. Esiliitteen loppukonsonantti on mukautunut samaksi äänteeksi, jolla itse sana alkaa. Kiuru vastasi artikkelissaan myös kysymykseen, eikö aggressiivisen voisi kirjoittaa yhdellä g:llä niin kuin agronomikin kirjoitetaan. Hänenkin vastauksensa oli kielteinen. Ensimmäinen argumentti oli vakiintuneisuus, ja toinen se, että sanat ovat ”harvinaisehkoja erikoisalojen sanoja” ja käyttäjilleen usein tuttuja vieraista kielistä. Hän kuitenkin myönsi, että kirjoitusasussa on löydettävissä vastaesimerkkejä kuten aplodi tai setlementti.

Minun mielestäni aggressio tulisi kirjoittaa yhdellä g:llä, ja olisi syytä harkita yleissääntöä, jossa kaikki vastaavat sanat kirjoitettaisiin toistamatta ensimmäistä konsonanttia. Tämä on suomen kielen oikeinkirjoituksen ja ääntämisen mukaista, ja pyrin seuraavassa osoittamaan, että vakiintuneisuusargumenttikaan ei päde. Vakiintuneisuus on sinänsä tärkeä argumentti, eikä pidä turhan takia lähteä muuttamaan hyvin vakiintuneita oikeinkirjoitusasuja. On kuitenkin syytä pohtia, mitä vakiintuneisuus oikeastaan merkitsee ja miksi se on tärkeätä.

Suomen kieli on onneksemme niitä kieliä, joissa ääntöasu vastaa varsin hyvin kirjoitusasua, ja se näkyy mm. siitä, että suomalaiset tyypillisesti osaavat kirjoittaa kieltään oikein. Jotta voisimme edelleen nauttia tästä onnellisesta asiantilasta, tulisi oikeinkirjoituksessa johdonmukaisesti noudattaa yleisiä suomen oikeinkirjoituksen sääntöjä ja pyrkiä toimimaan niiden mukaisen oikeinkirjoituksen vakiinnuttamiseksi. Suomalaiset lukevat varsin paljon, meillä on korkeatasoinen sanoma- ja aikakauslehdistö. Se on itse asiassa aktiivinen kielenhuoltaja ja vaikuttaa oikeinkirjoituksen vakiintumiseen. Tässä piilee kuitenkin pulma.

Hyvin toimitettu sanoma- tai aikakauslehti toimii tehokkaana suodattimena. Helsingin Sanomiin tuskin voi jäädä yhtään aggressio-sanaa yhdellä g:llä kirjoitettuna, jos toimittajakunta ja toimituksen käyttämät oikeinkirjoitusohjelmat toimivat normaalilla tavalla. Nykysuomen sanakorpus, josta oikeinkirjoituksen vakiintuneisuutta seurataan, perustuu lähinnä sanomalehtiin ja julkaistuihin teksteihin, joissa on tyypillisesti käytössä monia suodattimia ”virheellisille” kirjoitusasuille. Oikeinkirjoitusohjelmia käyttävät toki monet tietokoneella muutakin tekstiä tuottavat, kuten opinnäytetöihin ja julkaisemattomiin kirjoituksiin kirjoittavat. On ilmeistä, että oikeinkirjoituksen kehityksen seuraamisessa nykysuomen sanakorpus ei ole enää toimiva väline, jos tavoitteena on kansalaisten oikeinkirjoitustaidon seuraaminen. Tämä vaatisi ilman apuvälineitä tuotettujen tekstien analyysiä.

Tein nopean haun helposti saatavilla olevaan ”kansankorpukseen” eli verkkosivuille, joilla on sekä suodatettua että suodattamatonta oikeinkirjoitusta. Rajoitin haun Google-hakuohjelmalla suomenkielisiin teksteihin ja tutkin eräiden Kiurun mainitsemien (1992) esimerkkisanojen kahden kirjoitusmuodon yleisyyttä.

Tästä korpuksesta aggressio löytyi yhdellä g:llä 102 kertaa ja kahdella g:llä 470 kertaa eli se oli kirjoitettu suosituksen vastaisessa muodossa lähes 18 prosentissa havainnoista (ks. taulukko). Se on huomattava vähemmistö, kun muistetaan, että osa teksteistä on luultavasti kirjoitettu oikeinkirjoitustarkistusta käyttäen. Tulokset viittaavat myös siihen, että muutkin kansan suuhun yleistyneet tämänmuotoiset sanat kirjoitetaan varsin usein yhdellä esiliitteen konsonantilla: agregaatti 25 prosentissa ja aplikaatio 23 prosentissa tapauksista. Sen sijaan niissä sanoissa, jotka ovat harvinaisempia erikoisalojen ja ammattiryhmien sanoja tai tieteellistä slangia, yhden konsonantin kirjoitusasu on harvinaisempi (akkreditoitu, approksimaatio, attraktiivinen). Nämä omaksutaan usein suoraan englanninkielisestä tekstistä, ja on tavallaan ymmärrettävää, että tutkija tai opettaja kirjoittaa ”parametrien posterioritiheyden approksimaatio” kahdella p:llä.

Tärkeätä on huomata, että yksikonsonanttiset muodot kirjoitetaan lähes poikkeuksetta oikein myös tässä verkko-otoksessa: aplodit väärin vain kahdessa tapauksessa 928:sta (0,2 %) ja setlementtikin lähinnä erisnimissä. Tämä epäsymmetria eri suositusten välillä osoittaa selvästi, että nykyinen suositus on kahdennetun konsonantin tapauksessa ristiriitainen eikä vastaa väestön kielen tajua.

Verkkosivut eivät toki ole ihanteellinen korpus kuvaamaan suomalaisten oikeinkirjoitusta. Niiden tuottajakunta ei edusta kaiken kirjoitetun materiaalin tuottajia, hallinnon, opetuksen ja yritysten tekstit ovat todennäköisesti yliedustettuina, ja suuressa osassa luultavasti käytetään apuvälineitä oikeinkirjoituksen tarkistuksessa. Tässä esitetty analyysi on kuitenkin nähdäkseni riittävä näyttö siitä, että kahdentuneen konsonantin käyttö ei ole vakiintunut, vaikka eri kirjoitusmuotojen täsmällisiin osuuksiin tulee suhtautua varovaisesti.

Kieleen lainataan suoria sitaattilainoja, joita ei aina heti kiirehditä mukauttamaan. Vanhempia tällaisia lainoja ovat esimerkiksi arvosanojen nimet kuten approbatur suoraan latinasta. Se on alkuperäisessä muodossaan, ja sen osaavat kirjoittaa oikein ne, jotka sitä käyttävät (ks. taulukko), kirjoitettakoon se siksi edelleenkin kahdella p:llä. Jos laina sen sijaan suomalaistetaan osittain kuten aggressio, okkluusio, approksimaalinen, se tulisi mukauttaa myös esiliitteen osalta, siis agressio, okluusio ja aproksimaalinen.

Heikki Summanen

Kommentti: Nielevätkö kielenkäyttäjät aggressionsa?

Heikki Summanen ehdottaa, että aggressio-sana pitäisi ryhtyä kirjoittamaan yhdellä g:llä, ”agressio”. Perustelut ovat vanhat ja tutut: suomea kirjoitetaan niin kuin puhutaan ja ”agressio” on niin muodoin ääntämyksen mukainen muoto, aggressio ei.

Summanen näkee mutkat liian suoriksi. Kirjakielen tie on paljon mutkaisempi ja myös kuoppaisempi. Aggressio-tyyppisten vierassanojen kirjoitusasu ei ole Kielitoimiston muotoilema suositus, vaan kirjoitustapa kuuluu säännöttämättä, vähitellen vakiintumalla syntyneihin normeihin. Vierassanojen kirjoittamisen historia on ongelmia täynnä, mutta aggressio-tyyppisten sanojen oikeinkirjoitus ei ole aikojen kuluessa keskusteluttanut kuin nimeksi.

Summasen otoksessa sanatyypin eri sanojen kirjoitustavoissa on vaihtelua. Tällainen vaihtelu on toki mahdollista, jopa todennäköistä, tämäntyyppisessä oikeinkirjoitusnormissa. Mahdolliset muutokset alkavat taajaan toistuvista yksityistapauksista, mikä aiheuttaa hienosti sanottuna idiosynkrasiaa: jotkin vierassanat erkanevat muuten systemaattisesta muototyypistä. Sanatyyppien ja yksittäisten sanojen muutoksen anatomia selviää yleensä kuitenkin vasta jäljestä päin. Kielen liikkeitä ei voi aina tietää. Varmaa sen sijaan on, että koko vierassanatyypin kirjoitusasun muuttaminen yhdessä yössä esimerkiksi suomen kielen lautakunnan päätöksellä aiheuttaisi tässä vaiheessa enemmän harmia kuin hyötyä.

Matti Räsänen




Kielikello 2/2002
Alkuun

Jaa

Lue myös:

Agronomi mutta aggressiivinen. Konsonanttiyhtymistä ja niiden kirjoitusasusta (Vapaasti luettavissa)

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »