Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 2/2002

Jaakko Anhava

Sanontojen elämää

Kieleen tulee kaiken aikaa uusia sanontoja, ja vanhat tutut muuntuvat, halusimme tai emme. Joskus silti sanonnatkin voivat elämässään joutua harhateille, on syynä sitten vaihtelunhalu, mielleyhtymät toisiin sanontoihin tai silkka väärinkäsitys.

---

Matti Yrjänä Joensuun romaanissa Harjunpää ja kiusantekijät poliisiasemalta päätetään poistaa vuoteet, joilla yötyötä tai pitkää vuoroa tehneet poliisit ovat voineet ottaa hetkeksi nokoset. Osa poliiseista protestoi, ja yksi protesti saa ilmoitustaululle ilmestyneen lappusen muodon: ”Onni on oma vuode.”

”Onni on X” on niitä sanontoja, joiden lähde voidaan varmasti paikantaa: se on peräisin Charles M. Schulzin Tenavista. Se on jo niin vakiintunut yleiseen käyttöön, etteivät kaikki sen sanoessaan ehkä edes tiedä sen alkuperää. Paljon muun ohessa kirjoittamista harrastava Tenavien Ressu-koira on tehnyt kuolemattomiksi romaaninsa alkusanat ”Oli synkkä ja myrskyinen yö” – nekin ovat alkaneet elää myös Tenavista irrallaan.

Sarjakuvalähtöä on samoin lyhyt kommentti ”tok tok”, millä halutaan sanoa: hölmöä, naurettavaa. Tämä ei voi juontaa mistään muualta kuin Asterixista: toinen päähenkilö Obelixhan tuon tuosta ilmaisee imartelemattoman mielipiteensä naputtamalla päätään, niin että kuuluu ”tok tok tok”.

Asterix-sarjan alkukielessä ranskassa ääntä matkiva (onomatopoeettinen) toc toc kuvaa mihin hyvänsä, esimerkiksi oveen tai pöytään koputtamista, joten oikeastaan myös Obelixin päänkoputus olisi tullut kääntää kop kop kop. Tämä taas ei olisi voinut leimautua tarkoittamaan nimenomaan tyhmyyteen viittaavaa pään koputtelua. Tok tok ei olisi lainkaan päässyt suomen kielen ilmaisuksi, jos Asterixia olisi käännetty – kuten periaatteessa pitäisi – niin suomen mukaisesti kuin suinkin.

Se joka pyrkii tai pääsee ”X:ksi X:n paikalle”, saa kiittää suurvisiiri Ahmed Ahnetta: ennen kuin hän alkoi meilläkin pyrkiä kalifiksi kalifin paikalle, näin ei suomeksi sanottu.

Mutta niin paljon kuin etenkin nuoriso sarjakuvia lukeekin, sarjakuvien varmasti levittämiä sanontoja on sittenkin jopa yllättävän vähän. Teräsvaari ja -muori voivat olla Teräsmiehestä mukailtuja, mutta tämä ei ole mitenkään taattua. Ja jos vanhojen Aku Ankkojen harrastaja tunnistaakin oitis lausahduksen ”Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä”, se on silti sisäpiirivitsi, joka ei muille aukea.

Mistä sanonnat tulevat?

Elias Lönnrot oli sitä mieltä, että ”kansanrunoja ei saatakaan tehdyiksi sanoa” vaan että ne syntyivät kansan kollektiivisina luomuksina. Tämä hänen käsityksensä on osoittautunut liian romantisoiduksi, mutta kielen sanonnoista se useimmiten osuu oikeaan: tunnetuille sanonnoille löytyy yksi nimenomainen lähde paljon harvemmin kuin yleisesti luullaan

Sosiologian professori Erik Allardt käytti jo kauan sitten luennoilla sanojaan hakiessaan ahkerasti sanaa niinku; useat hänen oppilaansa ovat siinä uskossa, että nuorison puheen ”ninkutus” on lähtöisin Allardtista. Tämä ei voi pitää paikkaansa – niin hivelevältä kuin välittäjän rooli Allardtin oppilaista itsestään tuntuneekin.

Pilapiirtäjä Kari muisti lopun ikäänsä kehua, että kun maalaisliitto vuonna 1965 muutti nimensä keskustapuolueeksi, lempinimi Kepu levisi kansan suuhun hänen piirroksestaan. Karin itsetunnolla varustettu henkilö ei tietenkään pystynyt edes kuvittelemaan, että nimi saattoi syntyä usealla taholla, täysin hänen piirroksestaan riippumatta. Kun maassa vilisee sellaisia urheiluseurojen lyhenteitä kuin SaiPa, KalPa ja TuTo, tärkeän puolueen nimenvaihdos voi hyvin saada muidenkin kuin Karin päähän pälkähtämään saman pilalyhenteen.

Hyvin yleinen käsitys on, että paikallispamppujen puheisiin joskus eksyy ”paikkaseutu”, koska he ovat ottaneet todesta pakinoitsija Ollin pilasanan. Näin voi monesti ollakin, mutta tämä sana on esiintynyt lehdissä jo ennen sotaa, mikä tuskin on ehtinyt johtua Ollin vaikutuksesta.

Onhan tietenkin sanontoja, jotka lähteenä todella on ollut yksi henkilö: lehtimiesten nimitys sopuli on varmasti peräisin Mauno Koivistolta. Ällistyttävimpiä menestyksiä on 1980-luvulla erään Helsingin kaupunginvaltuutetun suusta päässyt ”Olen äimän käkenä” (lahjussyytösten johdosta), joka levisi nopeasti niin, että on jo lähes syrjäyttänyt alkuperäisen olla äimänä.

Shakespearesta von Baghiin

Kirjallisuudesta on lähtöisin lukuisia sanontoja, joita moni käyttää tuntematta enää niiden alkuperää. Kaikissa länsimaisissa kielissä tärkeä tällainen lähde on tietenkin ollut Raamattu, ja englannissa on häkellyttävä määrä arkisiakin ilmauksia peräisin William Shakespearelta.

Kirjailija, jonka käyttämä ilmaus leviää yleiseksi sanonnaksi, voi kirjata tililleen milli-Shakespearen verran vaikutusta kieleen. Suomessa tähän on pystynyt niin epäkansanomainen kirjailija kuin Paavo Haavikko: sanontaa ”Parodia on mahdotonta, ne tekevät sen itse” on jo pitkään viljelty irrallaan hänen tuotannostaan (usein riittää mainita vain jompikumpi sanonnan puolisko) ja monesti tietämättä sen olevan häneltä lähtöisin.

Peter von Bagh piti 1980-luvulla radioesitelmäsarjan ”Elämää suuremmat elokuvat” ja kokosi siitä samannimisen kirjan, jonka esipuheessa hän sanoi (s.7): ”Aiheena ovat – – 50 kappaletta ’elämää suurempia elokuvia’, kuten oikeakielisyyspedanttien kuulemma kauhistelema ja arkiseen suomenkieleen näyttävästi kotiutunut sarjaotsake tiivistää.”

Mainittu oikeakielisyyspedantti olin minä (Virittäjä 4/1986 s. 516), ja ärtymykseni syynä oli ilmaisun sisältämä käännösvirhe (engl. larger-than-life ’todellista suurempi’, esim. kuva). Mutta lienee aika jo urheiluhenkisesti myöntää, että von Baghilta on onnistunut sama kuin Haavikolta: saada ilmauksensa suomen kielessä laajalti muuhunkin käyttöön kuin elokuvien yhteyteen, niin että kaikki tuskin enää tietävät, keneltä se on peräisin.

Näin varmat tapaukset ovat kuitenkin poikkeuksia. Kun yleisen sanonnan väitetään lähteneen jonkun henkilön suusta tai kynästä liikkeelle, tämä useimmiten on vain osatotuus: tunnettu henkilö on auttanut jo muutenkin syntyneen ilmauksen leviämistä. Siksi esimerkiksi amerikkalaisen sanonnan ”OK” synnystä on tuhat ja yksi selitystä.

Aleksis Kivestä Marjo Matikaiseen

Vaikka sitaatteja periaatteessa kuuluu lainata sanatarkasti, ne kansan suuhun levitessään hämmästyttävän usein muuntuvat ja alkavat elää omaa elämäänsä uudessa asussa. Kukapa ei olisi kuullut ellei itse käyttänytkin lausahdusta ”Niin muuttuu maailma, Eskoseni”, ja moni tietää sen olevan Nummisuutareista – mutta siellä Eskon isä sanoo ”Eskoni”. Myös edellä mainittu Haavikon lausuma kuuluu alkuaan: ”Parodia on jo kauan ollut mahdotonta. Ne tekevät sen itse.”

Suomeenkin on levinnyt sanonta ”verta, hikeä ja kyyneleitä”, englanniksi ”blood, sweat and tears”. Monet tietävät sanonnan isäksi pääministeri Winston Churchillin, joka virkaan astuessaan lupasi sotaa käyvälle maalleen – niin mitä? ”Blood, toil, tears and sweat” – verta, raadantaa, kyyneleitä ja hikeä. Syystä tai toisesta raadanta on pudonnut pois ja hiki ja kyynelet vaihtaneet paikkaa – näin on käynyt jo englannissa, jossa syynä ei ole kyyneleitä-sanan pituus niin kuin suomessa.

Suomen vaikeiden aikojen vanhan johtajan J. K. Paasikiven monista sanakäänteistä on tullut lentäviä lauseita, niistäkin usein muuntuneina. Olen ainakin itse nähnyt ja kuullut paljon useammin siteerattavan ”Moskova ei ole mikään raastuvanoikeus” kuin Paasikiven alkuperäisen muodon mukaan ”kihlakunnanoikeus”; ensin mainittu on sodanjälkeisille suomalaisille ollut tutumpi instituutio. Sangen ymmärrettävää on, että toinen Paasikiven viisaus on kansanomaistunut asuun ”Maantieteelle emme voi mitään”; sivistyssanoja tunnetusti paljon viljellyt Paasikivi näet itse sanoi: ”Geografialle emme voi mitään.”

Hiljaisella keväällä on vuosikymmenet ilmaistu pelkoa keväästä, jona linnut eivät enää laula, koska ovat kuolleet saasteisiin. Moni myös tietää sen olevan amerikkalaisen luonnonsuojelijan Rachel Carsonin kirjan nimi (alkuteos Silent spring) - mutta suomennos ilmestyikin nimellä Äänetön kevät (1963). Hiljainen tavoittanee jotenkin äänetöntä paremmin tarkoitetun lohduttoman tunnelman - samoin kuin puhutaan vaikkapa haudanhiljaisuudesta eikä ”haudanäänettömyydestä”.

Toisella tavalla siivet saanut ja matkalla muuntunut sitaatti on Marjo Matikaisen tiukassa hiihtokilvassa (muka) huutama ”Havuja, perkele!”. Täsmälleen nuo kaksi sanaa hän tosin lausui, mutta kuvanauhalta näkee, että hän huusi ”Havuja!”, hiihti neljä tai viisi vetoa ja sitten, ärtyneenä kun ei havujaan saanutkaan, kivahti voimasanan; vähän erilainen tapaus siis kuin sitaatista kuvittelisi. Tätäkin ”sitaattia” on jo käytetty hiihtoon ja Marjo Matikaiseen tykkänään liittymättömissä yhteyksissä.

Yleiseen käyttöön levitessään sitaatista oikeastaan tulee sananparsi, joka usein matkalla hioutuu uuteen muotoon. Alkuperäisen puolesta on silloin turha taittaa peistä, kuten Reino Hirvisepän kerrotaan Nummisuutarien ”Eskoni”-muodon puolesta taittaneen; vielä yhden sitaatin mukaisesti: ”Kyllä kansa tietää!” (Myös tämä on muunnos – Veikko Vennamohan sanoi: ”Kyllä Suomen kansa tietää!”)

Kuinka paljon kansa tietää?

Aika ajoin nousee keskustelua siitä, onko jotakin sanaa tai sanontaa käytetty oikein: onko intiaanikesä jälki- vai hellekesä, ovatko kädet puuskassa lanteilla vai ristissä rinnalla, mitä tarkoittaa nahkurin orsilla tavataan?

Kielenhuollon kanta on nykyään varsin väljä: sanontoja käytetään antamaan pontta keskustelulle, mikä synnyttää uusia merkityksiä tai vivahteita, eikä puhekieltä ylipäätään voi suitsia.

Kovin vakava asia ei olekaan, että julkisessa kulkuneuvossa liputta matkustavan yhä useammin sanotaan ajavan pummilla eikä pommilla kuten ennen: sanonta on arkinen ja siten vaikeasti säänneltävä, ja muutoksessa on loogisuuttakin, rinnastaahan se matkaansa maksamattoman muihin pummeihin.

Joskus uusi sanamuoto pyrkii selventämään ajatukseltaan hämärtynyttä sanontaa. Ilmaus ”Olo on kuin osuuskaupan hoitajalla”, joka ilmaisee lähinnä tympäännystä, oli koulutoverini suussa muuttunut muotoon ”– – osuuskaupan omistajalla”. Kun ei ole aivan selvää, miksi osuuskaupan hoitajan olo on huono, tuttavani muunnos oli sikäli mielekäs, ettei osuuskaupalla ole omistajaa.

Mutta onko jokainen muutos tai muunnos katsottava käyväksi? Yhä useammin sen, joka luopuu kaikesta toivosta, sanotaan ”heittävän kirveen kaivoon”; sekaisin ovat kaiketi menneet heittää kirves järveen ja pudota kuin hohtimet kaivoon. Risteymä lienee saanut alkunsa tuoreuden tavoittelusta; siinä ei muuten olisi mitään vikaa, mutta aiottu teho vähenee melkoisesti. Kirvestä on tosin työlästä hakea ylös kaivosta muttei mahdotonta, joten järveen heittäminen ilmaisee toivottomuutta paljon vahvemmin.

Tässä lehdessä joudun lähes omana koirana puremaan – mutta suuresti kyllä hämmästyin, kun jopa Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa sanonnan joutua leivättömän pöydän ääreen tulkitsi lähes yhtä moni tarkoittavan vankilaan kuin raastupaan joutumista. Lieneekö vedelle ja leivälle joutuminen sekaannuttanut, se kun tosiaan on tarkoittanut vankilaa.

Suomen Kuvalehdessä kirjoitettiin kerran, että entisessä Itä-Saksassa Neuvostoliiton arvostelu oli ”majesteettirikos”. Kirjoittaja lienee ajatellut ’majesteettisen suurta’ eikä ’majesteettiin kohdistuvaa’ rikosta (Itä-Saksan oloissa esim. Erich Honeckerin arvostelua), mikä on sanonnan oikea merkitys.

Saako enää sanoakaan ”oikea merkitys”? Niin vanhanaikainen olen, että sanoilla ja sanonnoilla minusta sentään on tietyt merkityksensä. Jos persoonallisen ilmaisun nimessä kelpaa mikä hyvänsä tapa käyttää sanaa tai sanontaa, on jo kirves heitetty järveen – tai pantu puun juurelle.

Viitteet:

Anhava, Jaakko: ”Elämää suurempi”. Virittäjä 4/1986 s. 516.
von Bagh, Peter: Elämää suuremmat elokuvat. Otava 1989.




Kielikello 2/2002
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »