Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 4/2001

Matti Larjavaara

Tämä, tuo vai se?

Miten opetetaan muunkieliselle suomen mutkikas demonstratiivisysteemi? Virolaisella on vain yksi see siinä missä suomalaisella tämä, tuo ja se. Jos uskotaan, että virolainenkin voi oppia suomen demonstratiivit, miten tuo oppiminen parhaiten sujuu, miten meidän demonstratiivejamme on opetettava?

---

Kysymykseen on helppo vastata yleisellä tasolla: tarvitaan vain sopiva annos teoriaa ja sopivan monipuolisesti harjoittelua, jossa teoriaa sovelletaan kielenkäytön erityistilanteisiin. Koska nuo tilanteet vaihtelevat luvuttomasti, teoriaan olisi hyvä sisällyttää – jos vain mahdollista – jokin kaikki kolme suomen demonstratiivia toisiinsa suhteuttava nyrkkisääntö, johon voisi nojata käytännön tilanteissa.

Nyrkkisääntö

Vahinko vain, toimivaa nyrkkisääntöä ei kukaan ole vielä esittänyt. Tiivis ja helposti muistettava toki on Terho Itkosen (jo 1966, sitten 1979) esittämä määrittely: tämä viittaa puhujan, se kuulijan ja tuo kummankin yhteiseen havaintopiiriin. Ritva Laury kehitti taannoin (1997) sääntöä niin, että pudotetaan siitä ”havainto”-osa ja puhutaan vain ”piireistä”. Itkosen persoonajakoinen määritelmä ei toimi suomea opetettaessa, ellei siihen liitetä läheisyy–etäisyys-jakoa. Eihän opettelija esimerkiksi tiedä, milloin valita tuo, milloin tämä, jos kohde on samaan tapaan puhujan ja kuulijan havaintopiirissä, mutta milloin nenän edessä, milloin kilometrin päässä. Lauryn ”piiri” auttaa vielä vähemmän.

Astetta toimivampi olisi seuraava määrittely: tämä viittaa puhujan lähipiiriin, se kuulijan lähipiiriin ja tuo noiden lähipiirien ulkopuolelle. Näin parannettu sääntö auttaa havaintojeni mukaan aika pitkälle, mutta pian alkaa ilmetä ongelmia tuo–se-suhteissa. Eihän suomen se viittaakaan aina kuulijan lähipiiriin eikä tuo sen ulkopuolelle.

Yhteistyö suomenoppijoiden kanssa on vakuuttanut minut siitä, että seuraava nyrkkisääntö toimii käytännössä hyvin: tämä viittaa puhujan näkökulmasta lähelleja tuo vastaavasti etäämmä; se taas viittaa kuulijan näkökulman kautta sekä kuulijan lähipiiriin että kuulijasta etäämmä. Tyypillinen tämä ja tuo viittaavat myös kuulijan kannalta uuteen, se taas kuulijan kannalta tuttuun. Tältä pohjalta onkin jo oppimisen alkuvaiheessa helppo tiedostaa syy siihen, miksi se on valtavan laajakäyttöinen alueilla, joissa puheenaiheet ja viittauskohteet ovat vain tiedettyjä ja mainittuja, eivät suoraan havaittavissa.

Seuraavassa havainnollistan tuon esittämäni nyrkkisäännön tai määritelmän eri puolia. Jaan demonstratiivien käytön kolmeen tasoon ja puhun kunkin tason tyypillisistä ja vähemmän tyypillisistä käytänteistä. Nuo käyttötasot ovat 1) tilanteinen, 2) tekstuaalinen ja 3) diskursaalinen taso. Monessa kielessä on vielä artikkelitaso, mutta ei suomessa (aiheesta puhun tämän Kielikellon kirjoituksessa Määräinen artikkeli – suomessa?, ks Lue nyös). Sen sijaan suomessa on kukoistava demonstratiivien partikkelitaso (esim. Tästä se sinä tykkäät). Siihen en puutu tässä kirjoituksessa, koska tasolla ei ole varsinaisia demonstratiivien valitsemisen ongelmia (on pelkkä se tai leksikaalistunut sitä).

Tilanteinen tämä

Tilanteisella käyttötasolla viitataan nähtäviin, kuultaviin, kosketettaviin ja muin tavoin havaittaviin, puhetilanteessa läsnä oleviin kohteisiin ja – tämä on tärkeää – vastaavalla tavalla kohteisiin, jotka voidaan vain hahmottaa nähtävän, kuultavan tai muuten havaittavan pohjalta.

Tilanteinen tämä (= koko tämä-sanue: tämä, täällä, näin jne.) viittaa puhujan näkökulmasta absoluuttisen lähellä oleviin (= puhujaa ympäröiviin tai koskettaviin) kohteisiin tai (tavalla tai toisella) suhteellisen lähelle:

1)Tämä on painava. Kantaisit sinä tätä vuorostasi!

2)Nämäkö haluat? Tule hakemaan.

3) Täällä on ihan lämmintä. Entä siellä?

4) Kas näin tehdään merimiessolmu.

Puhuja on näissä tilanteissa kiintopiste (= piste, jonka kuulija ottaa tulkintansa lähtökohdaksi), mutta kuulija tai kuulijoita voi liittyä tuohon kiintopisteeseen: Tämä [yhdessä kannettava pakastin] on painava. Jaksatko enää? Toisaalta ”laajennettuna” kiintopisteenä voi olla puhuja joidenkin muiden mutta ei kuulijan kanssa: Meiltähän tämä käy. Katsele sinä vain vierestä.

Tämä-demonstratiivin ilmaisema konkreettinen läheisyys on usein vain suhteellista lähemmyyttä. Esimerkiksi näytteessä 2 kohteet voivat olla puhujan ja kuulijan välimaastossa hiukan lähempänä puhujaa; jos puhuja ja kuulijat katselisivat kohteita ”yhtenä miehenä”, puhuja sanoisi Nuoko haluat? Mene hakemaan.

Kun läheisyys ja lähemmyys on metaforista, siis ”ikään kuin” -tyyppistä, viittaus kohdistuu toimintoihin, tilanteisiin ja tiloihin, joiden sisässä ikään kuin ollaan (esimerkit 6 ja 7), tai olioihin ja ilmiöihin, jotka ovat ikään kuin lähempänä kuin jotkin muut (esimerkki 8):

6) Tämä on kamalaa. Toivottavasti sinä et saa tätä tautia.

7) Tämä on kamalaa. Soitetaan äidille, että hakisi pois.

8) Ei kai tämä meidän Kalle tykkää tuosta uudesta blondista.

Metaforisella demonstratiivinvalinnalla voidaan ilmaista hyvin hienovivahteisia sävyjä, mm. kohteliaisuutta ja empatiaa, ja rakentaa puhujan suhdetta kohteeseen. Kyseessä ei siis ole vain eikä edes voittopuolisesti kohteen paikantaminen kuulijan oivallettavaksi vaan näkökulman tai asenteen ilmaiseminen. Metaforisuutta nähdäkseni on sekin, että puhuja viittaa milloin tämä-, milloin muulla demonstratiivilla läsnä oleviin henkilöihin.

Yhdenlaista metaforisuutta on tämä-demonstratiivin temporaalinen käyttö. Ilmaisevathan tämä (+ substantiivi) ja tänään ajanjaksoa, jonka sisässä ikään kuin ollaan: Tänään mennään uimaan; Tällä viikolla ollaan raittiita. Joskus temporaalinen tämä ilmaisee vain läheisyyttä tai lähimmyyttä, ei absoluuttista jonkin piirissä oloa: Tänä perjantaina [= kuluvan viikon perjantaina] mennään uimaan.

Suomen tämä kaikkine metaforisine käyttöineenkin omaksutaan yleensä vaivatta (tosin oman kielen pikku erikoisuudet pitkään säilyttäen). Onhan erittäin monessa kielessä ’tämä’-tyyppinen demonstratiivi. Jos lähtökielessä ei ole varsinaista ’tämä’-pronominia (kuten ei esim. virossa ja venäjässä), voi alkuun tulla ongelmia. Silloin auttaa se, että oppija ajattelee viittaussuhteita ’tässä, täällä’ -tyyppisen demonstratiiviadverbin tai -partikkelin kautta; sellainen on kaikissa kielissä (huomaa vaikkapa viron siin ja venäjän zdes´).

Tilanteinen tuo

Tilanteinen tuo on tämä-demonstratiivin etäviitteinen sisko. Se olisi oppijalle helppo, ellei hänen pitäisi muistaa, että tuo ei käy aina koko ’ei-tämä’-alueella laatuun: joskus viittauskohteen suhde puhujaan ja kuulijaan on sellainen, että puhujan onkin otettava kuulija kiintopisteeksi ja käytettävä sanaa se. Jos tilanne ei tätä vaadi, tuo on jompaakumpaa seuraavista tyypeistä (tai usein jotain siltä väliltä, eiväthän mitkään rajat demonstratiivien ja niiden käyttötapojen välillä ole aivan ehdottomia).

Ensimmäisen tyypin tuo on vahvasti osoittava: puhuja käyttää demonstratiivia kohdistaakseen kuulijan huomion kuulijalle uuteen kohteeseen ja samalla ohjaa kuulijaa eleillä tai – mikä tavallisinta – katseensa suunnalla. Samaan tapaan voi tiettyyn rajaan asti toimia tämä- demonstratiiveinkin, mutta perustyyppinen tämä ei vaadi erityistä osoittavaa tekoa, koska puhuja paikantaa kohteen sijainnillaan tai vaikkapa ei-kielellisellä toiminnallaan. Esimerkkejä osoittavasta tuosta:

9) Tuo tuolla[+ sormella näyttö] on tuulihaukka.

10) Tuossa[+ viittaus kädellä] on sinullekin purtavaa.

11) Tuollaiselta [+ nyökkäys ohikulkijan suuntaan] sopii ylioppilaan näyttää.

12) Tuo [+ tiukka katse kuulijaan] on rumaa, lopetatuoirvistely.

13) Tuossako [+ katse kuulijan suuntaan] aiot nukkua yösi?

Kuten esimerkeistä 12 ja 13 näkee, kuulija lähipiireineen voi hyvinkin olla tämmöisen osoittamisen suunnassa. – Aika lailla samaan tapaan, mutta usein affektisemmin, puhuja voi viitata semmoiseen ”vanhaan” tarkoitteeseen, joka jo on ollut kuulijan huomion ja puhujan katseen tai jopa osoittavan eleen kohteena. Tuoko muka tuulihaukka? Punajalkahaukkahan tuo on! (Vertaa Sekö muka tuulihaukka? Punajalkahaukka se on, johon ei voi liittää osoittavaa elettä ja jonka voi sanoa katsomatta kohdetta.)

Juuri kuvatusta tyypistä poikkeaa ei-osoittava tuo, joka ilmaisee vain ’ei tässä, täällä’ -merkitystä, siis jotain, joka on muualla kuin tässä tai täällä tai tällä puolella:

14) Tuolla kertoivat, että lääkärilakko on loppunut.

15) Mitä sinä nyt marmatat. Olisit avannut suusi tuolla [= paikka, josta ollaan tulossa].

16) Ootas kun mietin. Toi[= jossain lähistöllä oleva] Anttila vois olla vielä auki.

17) Kadun toisella puolen käveli Sibelius.

Viimeisen esimerkin tuolla heijastaa tuo-demonstratiivin vanhaa (toki toissijaista) ’toinen’-merkitystä. (Itse sana toinen on -inen-johdos tuo-pronominista.)

Tuo-demonstratiiville luonteenomaista etäisyyden, välimatkan ja toiseuden merkitystä hyödyntää sen puhekielessä tavallinen affektinen käyttö, esim. Kukas tuo tuommoinen on, joka roikkuu kainalossasi (vrt. Kukas tämä on, joka tuli ystävällisesti saattamaan sinua). Tuo voi ilmaista torjumista, väheksyntää tai muuta metaforista etäisyyden tekoa, kohteen toissijaiseksi asettamista, joskus vain puhujan neutraalia emotionaalisempaa asennetta.

Tuo on suomen erikoisuuksia. Se ei vastaa kuin osaksi englannin that/there-tyyppiä, ja vastineet puuttuvat muistakin ei-uralilaisista Euroopan kielistä. Siksi sen opettelu voi olla muunkieliselle vaikeaa. On hankala oppia varsinkin tuon ei-osoittavaa käyttöä, koska kilpaileva se- demonstratiivi on luonteenomaisesti ei-osoittava. Asia kyllä selviää sitten, kun oppija sisäistää se-demonstratiivin tyypillisen kuulijakeskeisyyden (= kuulija-kiintopisteisyyden).

Tilanteinen se

Tilanteinen se on äärimmäisen mielenkiintoinen demonstratiivi. Sitä käyttäessään puhuja siirtää tulkinnan kuulijalle eli kuulija-kiintopisteen varaan. Tilanteista se-demonstratiivia on kaksi tyyppiä. Ensimmäinen kohdistuu maksimaalisen laajalle lohkolle kuulijan havaintopiiriä (joka normaalisti on yhteinen puhujan havaintopiirin kanssa). Näissä tapauksissa kuulija on puhujan havaiten jo kiinnittänyt huomionsa tarkoitteeseen tai tarkoite on niin ilmeinen, että kuulija oivaltaa sen vaivatta:

18) Se [= puhujan kaulassa oleva tummempi kohta, johon kuulija on naulinnut katseensa] on ihan tavallinen mustelma.

19) Rakentavat siellä [= minne kuulija katselee] uutta koulua.

20) Se [= yhteisen kuulohavainnon kohde] on se Nukarisen vesiskootteri.

21) Eikö se [etäällä lähestyvä auto]ole itse Toropainen uudessa Ladassaan.

22) Sen [= kuulijan kädessä olevan esineen] saat muistoksi.

23) Niin [tavalla, jota kuulija juuri ilmentää] sitä pitää.

Tämmöiset se-demonstratiivit ovat normaalisti itsenäisiä (siis se eikä esimerkiksi se kirja). Ne eivät tarvitse substantiivitäydennettä, koska viittaus on jo kuulijan kognition (= tiedollisen toiminnan) keskiössä, siis ”vanha” tarkoite. Aivan samalla tavalla toimii hän (esim. Hän [kuulijan huomion kohteena oleva henkilö] on uusi hurmaava kanttorimme) ja osoittavan käyttönsä ohessa englannin he, she ja it.

Kun tilanteisella se-demonstratiivilla viitataan (osoittavan tämä- ja tuo-ilmauksen sijasta) kuulijan kannalta aivan uuteen kohteeseen, kohde on normaalisti aivan kuulijan absoluuttisessa tai suhteellisessa lähipiirissä. Demonstratiivikin on viittauksen onnistumisen takeeksi yleensä substantiivilla tai muulla lisällä täydennetty:

24) Annapa se sininen siitä vierestäsi.

25) Pistä se sopimus vaikka siihen siniseen mappiin.

26) Nyt jos antaisit sen pienemmän kirveen.

27) Kun menet alakertaan, varo niitä maalattuja kohtia portaissa.

Puhujalla ei tarvitse olla havaintoyhteyttä tarkoitteeseen (päinvastoin kuin vastaavissa tuo-viittauksissa). Riittää kun puhuja pystyy kuvittelemaan tilanteen, jossa kuulija on lähellä kohdetta (huomaa erityisesti esimerkki 27). Katseyhteys ja jopa nyökkäys kuulijan suuntaan voi toisaalta olla mahdollinen.

Uuteen mutta kuulijan lähipiirissä sijaitsevaan kohteeseen viittaavan se-demonstratiivin suhde edellä esiteltyyn toiseen se-tyyppiin on ymmärrettävä. Mitä lähempänä kohde on, sitä helpompi on saada siihen havainto- tai tietoyhteys. Jos se on aivan käsissä, siihen on jo oikeastaan tuo yhteys. Lähipiirissä oleva uusi tarkoite on siis ikään kuin puoliksi ”vanha” viittauskohde.

Tilanteinen se ei ole muunkieliselle kovin vaikea omaksuttava, koska demonstratiivi on aika lähellä 3. persoonan pronomineja (esim. he, she, it). Olennaisin merkitysero on se, että 3. persoonan pronomineja voi käyttää osoittavastikin, voi vaikka viitata kädellä ja sanoa He’s my brother (sama pätee astetta heikommin it-pronominiin). Käytön tarkan suomenmukaisuuden saavuttaminen onkin tältä osin kiven takana, mutta toisaalta se-demonstratiivin osoittava (= viron see-sanan tyyppinen) ylikäyttö on viestin perillemenon kannalta aika haitatonta.

Tilanteiset täällä ja tässä ym.

Oppijan kannalta yksi tilanteisen demonstratiivin käytön ongelmista on oikea lokaliteettien (= paikan, sijainnin) ilmaiseminen täällä/tuolla/siellä- ja toisaalta tässä/tuolla/siinä-tyyppisten adverbien avulla. Esimerkki:

28) Presidentti Ahtisaari istui silloin tässä näin ja rouvansa tuossa ja pääministeri Lipponen tuolla noin ja arkkipiispa siinä, missä sinä nyt. Täällä oli aika juhlavaa.

Vastaavaa ”ulkosijaisen” ja ”sisäsijaisen” demonstratiivin vastakohtaa ei juuri muista kielistä tunneta. Tavallista onkin, että oppija ei ilman erityistä ohjausta tai hyvää oppikirjaa oivalla tyyppien eroa vaan yleistäätäällä-tyypin kaikkeen käyttöön (vaikkapa oman here ’täällä, tässä’ -adverbinsa vastineeksi).

Sarjojen perusero on kuvattavissa niin, että tässä-tyyppi ilmaisee tarkkaa pistemäistä tai peittävää sijaintia, kun taas täällä-tyyppi ilmaisee vain johonkin laajempaan alueeseen tai tilaan sisältymistä. Kun sanon Pekka istui tässä, ilmaisen paikan, jossa Pekka sijaitsi pistemäisesti tai jonka hän kehollaan peitti, mutta kun sanon Pekka kävi täällä, puhun varsinaista sijaintia sen tarkemmin määrittämättä vaikkapa huoneesta, talosta, kaupungista tai maasta.

Lokaali-ilmauksilla on myös tärkeä tehtävä ilmaista etäisyysasteita (ajatus on Itkosen 1979), esimerkiksi Lähin puhelin on tuossa naapurissa ja seuraava sitten tuolla vastarannalla tai Se sinihattuinen rouva siinä toisella rivillä ja se punanenäinen herra sieltä takaa, tulkaapa tänne lavalle. On myös temporaalinen tässä ja tuossa, jotka ilmaisevat summittaisia ajallisia sijainteja, tuossa kai astetta etäisempää kuin tässä: Olin tuossa alkusyksystä Kreetalla ja ihan tässä viime viikolla Pariisissa.

Tekstuaalinen taso

Tekstuaalisellatasolla demonstratiivi viittaa tarkoitteeseensa tekstiyhteyden, erityisesti tekstissä olevan vasteen eli korrelaatinkautta. Tekstillä tarkoitan tässä puhuttua tai kirjoitettua kielen virtaa, joka suuntautuu ajassa eteenpäin, kirjan sivuilla vasemmalta oikealle, ylhäältä alas. Esimerkkejä (joissa korrelaatti on alleviivattu):

29) Tuota en huoli. Se on ihan rikki.

30) Villen autoa en osta. Se on ihan rikki.

31) Vai ostit Villen auton... Se oli tosi huono kauppa.

32) Tutustuin Köpiksessä hauskaan pariskuntaan. Se mies oli ammatiltaan jonglööri.

33)Sanon vielä vain tämän: näette nyt minut viimeisen kerran!

34) Se on kuule tosi hankalaa hommaa tämä tämmöinen lastenkasvatus.

35) Sovitaanko, että se, joka voittaa, saa syödä kaikki marmeladit.

Korrelaatti on siis välttämätön sen ymmärtämiseksi, mihin puhuja viittaa. Ja kuten esimerkeistä näkee, korrelaatti voi olla viittaavan demonstratiivin edellä (esimerkit 29–33) tai jäljessä (esimerkit 33–35).

Tekstuaalisen tason demonstratiivinkäytössä teksti ikään kuin korvaa havaittavan tilanteen ja korrelaatit vain edustavat kielenulkoisen maailman kohteita. Silti niihin viitataan tai kytketään kuin havaittavan tilanteen kohteisiin. Ihmisen mielessä havaittava tilanne ja teksti kai avautuvat samantyyppisiksi maisemiksi. – Joskus on niinkin, että viittauksen tarkoite on havaintopiirissä, mutta siihen viitataan tekstuaalisesti, koska se on mainittu; huomaa esimerkki 29. Useimmiten tarkoite on kuitenkin ajallisesti ja paikallisesti tilanteen ulkopuolella.

Esimerkki 29 paljastaa myös, miksi se on tekstuaalisen tason valtademonstratiivi. Kysehän on jostakin, minkä puhuja on osoittanut kuulijalle, asettanut kuulijan huomion kohteeksi. Kun viittauskohde on vain mainittu, se säilyy kuulijan lyhytkestoisessa työmuistissa jonkin aikaa kuin tarjolla, mihin perustuu se, että puhuja voi viitata siihen tekstuaalisesti. Kun korrelaatti on lähimuistin keskiössä, riittää pelkkä itsenäinen pronomini (esimerkit 30 ja 31), mutta kun on useampia korrelaattivaihtoehtoja tai kun korrelaatti on heikosti piirtyvä tai jo putoamassa työmuistin laidalta, puhuja voi täydentää demonstratiivia substantiivilla tai muulla keinolla (esimerkki 32). Tämä vastaa tarkasti sitä tilanteisen käytön tyyppiä, jossa (yleensä täydennetty) se viittaa uuteen kohteeseen kuulijan lähipiirissä.

Myös tapaukset, joissa korrelaatti vasta seuraa se-pronominia (esimerkit 34 ja 35), ovat lähellä kuulijan lähipiiriin viittaava se-käyttöä. Ilmaiseehan tällainen se, että jotain on tulossa ja että kuulija tavoittaa sen aivan pian, saman virkkeen piirissä. Sen sijaan eteenpäin viittaava tämä on kuin määräsuuntaan osoittava sormi (esimerkki 33).

Se on sillä tapaa tekstuaalisen tason valtademonstratiivi, että moni suomen kielen puhuja ei muuta demonstratiivia käytäkään, kun on viitattava omaan tekstiin. Mutta vaihtelua on paljon. Joku voi suosia tämä-demonstratiivia. Sitten on vielä erityisesti kirjallisen tyylin suosimia tämä- ja tuo-käytänteitä, joissa puhuja ikään kuin ohjaa osoittavalla ilmauksella puhujan huomion pois ensisijaisesta korrelaattivaihtoehdosta (esimerkki 36) tai vahvistaa lausekkeen viittaussuhdetta abstraktiin tai epämääräiseen korrelaattiin (esimerkki 37). Myös silloin kun viittaukseen (”uudelleenmainintaan”) lisätään kuvailevia aineksia, vahva demonstratiivi on tarpeellinen (esimerkki 38).

36) Näin miehen, joka käveli nainen harteillaan. Tämä puhalteli kukkopilliin.

37) Toivon myös, että oppisitte täällä myös kieltämme. En kuitenkaan halua korostaa tuota/tätä oppimisnäkökulmaa.

38) Liisan sulhaseksi osoittautui Kaapo. Tämä vastikään kylään muuttanut, ties mistä tullut hujoppi ei puhunut koskaan mitään, mutta pussata kai osasi.

Syy etenkin tuo-demonstratiivin valintaan voi toisaalta olla affektinen: Kävinhän minä Toropaisen puheilla ja tarjosin sitä sopimusta, mutta tuo se vain tuhahteli. Tavallista on etenkin puheessa myös se, että mielikuvatason tilannesiteisyys lyö tekstin läpi ja syntyy eräänlaista sekaesitystä puhujakeskisine, tilanteisine demonstratiiveineen: Heti Amerikkaan päästyä tunsin olevani kotonani. Täällä saa elää ja hengittää vapaasti (vrt.: Illalla Napoleon pääsi Kulikukovon kylään. Täällä hän päätti levähtää hetken, jossa täällä on puhtaasti tekstuaalinen).

Tekstuaalista on myös sellainen viittaaminen, joka kohdistuu keskustelun toisen osapuolen tuottamaan tekstiin. Siinä on käytössä se ja etenkin tuo, harvemmin (puhujan omaa normaalisti kytkevä) tämä.

39) Tuo/se, että olisi maailmanlaajuinen maolaisorganisaatio, on pelkkää vainoharhaa.

40) Tuo/se oli iso vale!

Tämmöinen viittaaminen on hyvin lähellä tilanteista tuo- ja se-käyttöä. Huomaa esim. Tuo/se[= kuultu ääni] oli satakieli! tai Tuo irvistely on hirveän näköistä.

Eri kielten tekstuaalisen tason demonstratiivinkäytön muodot kuvastavat tai muistuttavat niin rikkaasti tilanteisesta käytöstä tuttuja merkityksiä, että on helppo nähdä tilanteinen käyttö perus- eli prototyyppisenäkäyttötasona, jonka merkityssuhteita toistetaan tekstuaalisella alueella. Kuvaavaa on, että lapsen kielen kehitys etenee tilanteiselta tasolta muille, metaforisille alueille. Toisaalta vaikkapa juuri suomessa se, että on erityisiä vain tekstuaalisia sanoja (esim. siten, sikäli, silloin ym.), ja etenkin se, että se-demonstratiivin tilanteisen ja tekstuaalisen tason käytöt ovat melkein erottamattomissa (kuten vastineensa 3. persoonan pronominien taholla), antavat aihetta nähdä tekstuaalisten demonstratiivien käytössä muutakin kuin metaforista toistumaa.

Diskursaalinen taso

Edellä kuvatusta täydennetystä demonstratiivista (tyyppi se koira, huomaa esimerkit 32, 37 ja 38) on katkoton jatkumo diskursaaliseen, lähikontekstissa korrelaatittomaan demonstratiiviin (esim. Muistatko vielä sitä naapurin Iitaa?). Tämä jatkumo vastaa työ- jakestomuistin välistä siirtymäaluetta.

Diskursaalisen tason demonstratiivi sijoittelee viittauskohteita (= niiden tiedollisia edusteita) kuulijan kanssa yhteisen tieto- ja elämänpiirin eri lohkoille, eri diskursseihin. Demonstratiivi liittyy aina epäitsenäisenä tarkenteena pääsanaan, jonka vastuulla tarkoitteen oivaltuminen varsinaisesti on ja jota ilman pronomini ei toimisi ollenkaan, vrt. Näin tänään Kauppatorilla tämän Suvi Lindénin ja”Näin tänään Kauppatorilla tämän. Diskursaalinen sijoittelu on luonteenomaisesti epätarkkaa, suuntaa näyttävää, mutta käyttöyhteydessään se-, tuo- tai tämä-tarkennevoi olla hyvinkin ilmaiseva. Sana se kytkee neutraalisti yhteisen tiedon piiriin, tämä vaikkapa ajankohtaisiin tai lähipiirin kohteisiin, tuo etäämmä, usein ikään kuin julkisen tiedon alueelle. Monella tämä- ja tuo-ilmauksella on selvä lokaalisesti paikantava sävy.

Diskursaalisia demonstratiiveja on kahta tyyppiä: tunnistuttavia ja esitteleviä. Edelliset muistuttavat kuulijaa viittauskohteen tai puheenaiheen tuttuudesta (samalla kun sijoittavat); jälkimmäiset esittävät uutta (samalla kun sijoittavat). Esimerkkejä:

41) Meille tuli takaisin töihin se Kauppinen, se ”Kaappinen”, jota sinä sanoit ”Kuappiseksi”. (Tunnistuttavaa käyttöä.)

42) Meidän kylässä oli niitä seppiä... niitä seppiä... niin niitähän oli vielä se Kauppinen... se joka sano itseään ”Kaappiseksi”, kun se oli savolainen.(Esittelevää käyttöä; kohde täysin uusi kuulijalle.)

43) Mulla on tietysti myös toi DVD-soitin niinku nykyään kaikilla. (Tunnistuttavaa käyttöä; DVD uutta julkista tietoa.)

44) Toi Jussi meidän naapurista osaa jodlata. (Esittelevää, lokaalisesti paikantavaa käyttöä)

45) Onkohan mullekkin tullu tää burnout. (Tunnistuttavaa, ajankohdan yleiseen diskurssiin sijoittavaa käyttöä.)

46)Ei kyl sun pitää kääntyä tän meidän Anteron puoleen. Se tekee ihmeitä niillä omatekoisilla viruksentorjuntaohjelmillaan. (Esittelevää käyttöä; sijoittaa lähipiiriin.)

Tunnistuttavia diskurssidemonstratiiveja on kaikissa kielissä, esitteleviä ei kovin vakiintuneesti kuin joissakin. Normaalistihan demonstratiivi on definiittinen, johonkin kuulijan tunnistettavaan viittaava. Esittelevä demonstratiivi on sen sijaan kuin indefiniittinen eräs, yksi tms. Englannissa esittelevä this kuuluu muun muassa tarinoiden avauskonventioihin: Once upon a time there was this poor taylor in Chesterbury town ’olipa kerran Chesterburyn kaupungissa köyhä räätäli’; (diskurssidemonstratiiveista ks. myös tämän lehden kirjoitustani Määräinen artikkeli – suomessa?). – Kaukana varsinaisista diskurssidemonstratiiveista ei ole tapaileva demonstratiivi: Sitten siä oli tää... tää, mikä se nyt... nii se... tämä... toi Nikunen nii, Nikunen.

Suomen kirjoitetusta asiatyylistä diskursaaliset demonstratiivit lähes puuttuvat, mutta puhekieli voi suorastaan vilistä niitä. Muunkielinen oppija ottaa ne haltuun oman äidinkielensä pohjalta, eikä käytön vierastyyppisyys häirinne kenenkään korvaa.

Kaikkiaan

Maailman kielten vertailun ja muun muassa lapsenkielen perusteella on päädytty siihen, että tilanteinen käyttö on demonstratiivin muiden käyttötasojen mallina. Kyse on samasta ilmiöstä, joka leimaa kielen kaikkia semanttisia tasoja: konkreettiset perus- eli prototyyppiset merkitykset ovat ei-konkreettisten ja metaforisten sovellutusten pohjana (vrt. Talo on korkea ja Hänellä on korkea moraali tai vaikkapa Puu on vielä pystyssä ja Yritys on vielä pystyssä).

Suomeen tuo oletus tuntuu pätevän muuten hyvin, mutta se-demonstratiivin vahva asema myös tekstuaalisella kentällä ei ehkä puhu tilanteisen käytön ehdottaman etusijaisuuden puolesta. Toisaalta tuon oletuksen voisi ottaa käytännölliseltä kannalta. Voisi vaikkapa kysyä: Kun suomeen perehtyvä muunkielinen oppii ensin tilanteisena nyrkkisääntönä, että tämä viittaa puhujan näkökulmasta lähelle ja tuo vastaavasti etäämmä jaettä setaas viittaa kuulijan näkökulman kautta sekä kuulijan lähipiiriin että kuulijasta etäämmä, niin pystyykö hän tältä pohjalta johtamaan demonstratiivien muut käyttötavat?

Vastaus on epäilemättä myöntävä, eikä se-demonstratiivin vahvuus tekstuaalisella tasolla siihen vaikuta: se-demonstratiivin kaikki muu käyttö selittyy ja on jopa johdettavissa tilanteisen tason käytöstä. Sen sijaan tämä- ja tuo-taholla – yllättävää kyllä – ei sama suju aivan kitkatta. Onhan ainakin tuo-demonstratiivin ’toinen’-merkitys nyrkkisääntömme kannalta ennustamaton (vaikka sillä on vastineita pitkin kieliä). Myös tekstuaalisen tason tämä- ja tuo-käytänteissä on ehkä hiukan häilyvyyttä: voisi vaikkapa ajatella, että puhujakeskeistä paria käytettäisiin hieman toisinkin. Sama pätee diskursaaliseenkin tasoon. (Mistä on esim. peräisin tyyppi Nuo kansanedustajat – eikö heille riitä mikään! Kirjallista lainaa?)

Johdonmukaisuus ja ennustettavuus ei siis ole täydellistä, mutta suomen systeemiä kokonaisuudessaan voi pitää oppijan kannalta sangen ennustettavana. Ennustettavuutta lisää, että suomen systeemi on sanastolliselta rakenteeltaan maailman symmetrisimpiä ja läpikuultavimpia: kolmesta demonstratiivikannasta johdetaan samanlaisin operaatioin lähes identtiset sarjat toisiinsa rinnastuvia pronomineja, adverbeja ja adjektiiveja (vrt. esim. se, siinä, siellä, niin, silloin, siten, sikäli, semmoinen ja tämä, tässä, täällä, näin, tällöin, täten [ei kuitenkaan ”täkäli”], tämmöinen ja se, siinä, siellä, niin, silloin, siten, sikäli, semmoinen. Tämän symmetrisyyden pohjalta on esimerkiksi helppo keksiä, mitä sukukielistä tunnetut täkäli ja tuokali voisivat merkitä.

Kaiken kaikkiaan pitäisin suomen systeemiä oppijan ilona. Kun on sisäistänyt nyrkkisäännön ja sen soveltamisen kautta demonstratiivien ydinmerkitykset, voi lasketella jokseenkin sileätä tietä laajan kentän taitajaksi.

Matti Larjavaara on Helsingin yliopiston suomen kielen professori.

Kirjallisuutta

Itkonen, Terho 1966: Tutkimus suomen asyndetonista. – B Virittäjä 70.

C 1979: Zur Semantik und Pragmatik der Finnischen Demonstrativa. – Festschrift für Wolfgang Schlachter zum 70. Geburtstag. Veröffentlichungen der Societas Uralo-Altaica 12. Societas Uralo-Altaica, Wiesbaden.

Laury, Ritva 1997 Demonstratives in interaction. The emergence of a definite article in Finnish. John Benjamins Publishing Company, Amsterdan/Philadelphia.




Kielikello 4/2001
Alkuun

Jaa

Lue myös:

Määräinen artikkeli – suomessa? (Vapaasti luettavissa)

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Iloa kielistämme!

Kielilautakuntien yhteinen seminaari 23.11. klo 13–17 Helsingin yliopiston pienessä juhlasalissa

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »