Kielikello on kielenhuollon tiedotuslehti, jossa
kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä.
Kielikello on tarkoitettu kaikille kielestä kiinnostuneille.

Kielikello 2/2001

Riitta Eronen

Kieli työssä

Kaupunkisuunnittelua nimistön keinoin

Keväällä 2001 Helsingin uuden Munkkisaaren asuinalueen suunnittelu viivästyi, kun erimielisyyksiä herättäneet nimiehdotukset lykkäsivät koko kaavan valmistumista. Huolimatta siitä, että nimistönsuunnittelun pitäisi sisältyä jo kaavoitustyöhön, Suomen eri kunnissa nimetään edelleen paikkoja myös paljon sattumanvaraisemmin. Työssä ei läheskään aina ole mukana sellaisia asiantuntijoita, jotka tuntisivat riittävästi kielen- ja nimistönhuollon periaatteita voidakseen ottaa huomioon yksittäisten nimien aseman koko kieli- ja kulttuuriperinteessä. Onnellisia poikkeuksia on Espoo, jossa on jo vuodesta 1974 ollut nimistönsuunnittelijan toimi. Sitä alusta asti hoitaneen suomen kielen filosofian kandidaatin Marja Viljamaa-Laakson rinnalla työskentelee kulttuurimaantieteilijä ja nimistöntutkija Sami Suviranta. He kertovat, millaista nimistönsuunnittelijan työ käytännössä on.

Nimiä ei temmata tuulesta

Joku saattaa otaksua, että nimistönsuunnittelija tarvitsisi lähinnä runsaasti mielikuvitusta keksiäkseen paikoille nimiä. Sami Suviranta muistuttaa, ettei nimiä luoda tyhjästä eikä temmata tuulesta: ne edellyttävät perusteellista suunnittelua, käytännössä esimerkiksi sen tutkimista, millaisia nimiä alueella vanhastaan on ollut. On toivottavaa, että mahdollisimman moni nimi perustuisi jo olemassa olevaan paikannimeen, esimerkiksi vanhaan kansanomaiseen maastonimeen.

Nimistönsuunnittelija ei pohdi nimiä vain uusien asuinalueiden uusille kaduille: nimiä tarvitaan koordinoidusti myös kokonaisille uusille alueille, niiden puistoille, kouluille, päiväkodeille ja jopa pysäkeille. Koska ihminen hahmottaa ympäristöään ja suunnistaa siinä eri maamerkkien ja niiden nimien mukaan, on tärkeää että nimet ovat toimivia ja että paikat erottuvat toisistaan riittävästi nimien perusteella. Nimien olisi oltava suomen kielen äänne- ja kirjoitusjärjestelmän mukaisia, jotta niitä voidaan käyttää luontevasti: ääntää ja taivuttaa sekä kirjoittaa oikein. Nimet yhdistyvät paikkaan, sen kulttuuriin ja historiaan; ne muokkaavat myös asukkaiden identiteettiä (”mihin minä kuulun”) ja alueen imagoa. Nimiin kohdistuvat laatuvaatimukset ovat siis melkoiset.

Suomessa tarvittaisiin ehdottomasti myös paikannimilaki, jollainen naapurimaissa jo on. Paikannimet tarvitsevat lainsuojaa siinä kuin henkilönnimetkin.

Yhteistyötä ja politiikkaa

Espoon nimistönsuunnittelijat korostavat, että työtä ei tehdä yksin tutkijankammioissa, vaan yhdessä mm. kaava- ja liikenne-, viitoitus-, osoitenumerointi- ja karttasuunnittelijoiden kanssa. Myös mm. yrittäjiä ja asukkaita kuullaan, mikä tapahtuu esimerkiksi kaupunginosayhdistysten välityksellä. Kielellisiä näkökohtia pohdittaessa kaksikielisessä kunnassa otetaan koko ajan huomioon sekä suomen- että ruotsinkieliset nimiasut. Vaikka nimistönsuunnittelijat itsekin ovat kielen ammattilaisia, otetaan yleensä selville myös muiden asiantuntijoiden, esimerkiksi Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen nimistönhuoltajien ja ruotsin kielen huoltajien näkemykset. Kaavanimistä päättävät lopullisesti kaupunkisuunnittelulautakunta ja kaavan laajuudesta riippuen edelleen kaupunginhallitus ja -valtuusto. Koulujen nimistä päättää koululautakunta.

Miten paljon nimistönsuunnittelijan sana sitten painaa? Voiko poliittinen päättäjä saada oman, suosituksista kenties paljonkin poikkeavan, nimiehdotuksensa läpi lopullisessa päätöksenteossa? Marja Viljamaa-Laakso myöntää, että tällaistakin tapahtuu. Syynä voi olla esimerkiksi se, että päättäjät haluavat miellyttää jotain kaupungin kannalta tärkeää yritystä. Monesti haluttaisiin antaa myös niin sanottuja muistonimiä, joilla katsotaan kunnioitettavan jotakuta alueella elävää vaikuttajaa. Ei tulla ajatelleeksi, että muistonimi (kuten jo sana itsekin sanoo) kuuluu vain jo edesmenneille henkilöille.

Olemassa olevia nimiä ei liioin herkästi muuteta ainakaan vain ajan muotivirtausten mukaan. Joskus kaupungin muuttuminen saattaa kuitenkin johtaa myös nimenmuutoksiin. Näin voi käydä, kun vaikkapa erittäin pitkä katu katkotaan useiksi erillisiksi.

Huhtakoukku ja kaskihara

Asukkaat itse ovat hyvin kiinnostuneita nimistä ja niiden kautta avautuvista näkymistä kieleen ja kotiseudun vaiheisiin. Nimistä kysytään paljon; tyypillinen kysymys on vaikkapa se, mitä jokin oudolta kuulostava nimessä tai nimen osana esiintyvä sana merkitsee. Monet maatalousyhteiskuntaan liittyvät sanat ja käsitteet ovat nykyihmiselle outoja, mutta nimissä ne voidaan säilyttää tulevillekin sukupolville. Esimerkiksi Espoon Latokasken alueen nimistöön sisältyy sellaisia kadonneen kaskikulttuurin termejä kuin huhtakoukku (= lehtokaskilla käytetty yksinkertainen aura) ja kaskihara (= maanpöyhinnässä käytetty tiheäoksaisesta näreestä tehty työkalu).

Nimistönsuunnittelijan tehtäviin kuuluvat siis myös tiedonvälitys ja erilaisten aineistojen ylläpito. Tietoa annetaan mm. artikkelien, esitelmien, näyttelyjen ja kirjojen välityksellä. Espoon nimistönsuunnittelijat ovat laatineet mm. teokset Kuninkaantien ja Tapiolan nimistä sekä kirjat Järvi-Espoo ja Saaristo-Espoo; tulossa on Kylä-Espoo.

Kaupungin tarinaa kertomassa

Sekä Viljamaa-Laakso että Suviranta pitävät työtään haastavana ja loputtoman kiinnostavana. Se on kaupunkisuunnittelua nimistön keinoin; monialaista ihmisläheistä teknis-kielellis-tieteellistä kulttuurityötä, jossa lisäksi ollaan koko ajan ajan hermolla. Se on palkitsevaa, sillä siinä saa olla mukana kertomassa kaupungin tarinaa ja antamassa kaupungille kasvoja. Työhön liittyy myös arkipäivän tärkeitä tarpeita, parannetaanhan selkeiden nimien ja osoitteiden avulla alueen hälytysturvallisuutta.

Viljamaa-Laakso toteaa myös, että nimistönsuunnittelijoita pitäisi olla kaikilla suurilla talousalueilla: nimistönsuunnittelulla on linkkejä ja vuorovaikutteista annettavaa kaikkeen kuntasuunnitteluun – nimissä ilmenevä ”paikan henki” voisi näkyä myös esimerkiksi arkkitehtuurissa.

Lisätietoa nimistönsuunnittelusta

Kaavanimien hätäkaste. Nimistönsuunnittelua kunnissa 1999. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Suomen kuntaliitto 2000.
Ohjeet osoitenimien ja -numeroiden antamisesta. Suomen kaupunkiliitto, Kaupunkiliiton julkaisu B 207. Helsinki 1985.
Yhteinen nimiympäristömme. Nimistönsuunnittelun opas. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Suomen kuntaliitto 1999.
www.espoo.fi/ksk > nimistönsuunnittelu




Kielikello 2/2001
Alkuun

Jaa

Lehdet »

Anna palautetta »

Kotimaisten kielten keskus


Tilaa uusi Kielikello!
Kielikello siirtyy kokonaan verkkojulkaisuksi (osoite edelleen www.kielikello.fi) vuoden 2018 alussa, kun painetun lehden julkaiseminen loppuu. Uusi verkkolehti on ilmainen.

Kielikello ilmestyy verkossakin neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2018. Varsinaisten lehden numeroiden ilmestymisen välissä voidaan julkaista ajankohtaisia havaintoja, vastauksia kysymyksiin tai muuta juuri sillä hetkellä kielikeskustelussa pinnalla olevaa aineistoa.

Jos haluat sähköpostiisi tiedon Kielikellon ilmestymisestä tai julkaistusta uudesta sisällöstä, osoitteessa www.kotus.fi/tilaakielikello on lomake, jolla voit ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.

Tervetuloa mukaan Kielikellon lukijajoukkoon!

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunnan suosituksia ja kannanottoja

Yhteiskunta tarvitsee kaksipäiväisen äidinkielen ylioppilaskokeen (2/2017)
Evankelisluterilainen vai evankelis-luterilainen? (2/2016)



Lue lisää

Julkaisut

13.6.2017
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta uusi painos

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta on maaliskuussa 2017 ilmestynyt 13., korjattu painos.

Kielitoimisto kouluttaa

13.6.2017
Kesä marraskuussakin!

Kielenhuollon kesäpäivät 15.–16.11.2017

 

Ajankohtaista

3.10.2017
Kielitoimisto Facebookissa

Kielitoimisto on avannut oman Facebook-sivunsa.

30.6.2017
Lähetä kielihavaintosi Kielitoimistoon!

Kielitoimisto kerää kielenkäyttäjiltä havaintoja yleiskielestä.

Lisää ajankohtaisia »